Pääsinpäs taas oikein tositoimiin leivonnan saralla, kun minulta toivottiin kakut serkkuni tuleviin ylioppilasjuhliin. Mukava keväinen leivontaoperaatio siis tiedossa. Kuinka ollakaan olin juuri pari päivää aiemmin ensiselannut uuden Annin uunissa -leivontakirjan ja korvamerkinnyt sieltä jo monia mielenkiintoisia reseptiikkoja.
Eilisaamuna projekti sitten käynnistyi todenteolla, kun Pikku-Kokin kanssa leivoimme mehevän kinuski-suklaakakun Annin reseptillä. Kakku onnistui mainiosti, joskin taikina kohosi sen verran innokkaasti, että hiukan siitä valahti uunin pohjalle. No, saimmepa maistiaiset ja pääsimme todentamaan, että tämä on varmasti hyvää. Koska kakku päätyi pakastimeen juhlia odottelemaan, en vielä valmistanut sen päälle valutettavaa kinuskia, mutta se tulee ehdottomasti kruunaamaan kokonaisuuden. Laitan toki reseptin alle.
Näin. Jo yhden maistiaisen perusteella uskallan suositella Annin kirjaa ja samalla toivotan kaikki keväisiä juhlia suunnittelevat, sekä toki muutkin, seurailemaan kakkukimarani valmistumista.
Tulipa keväinen mieli!
Kinuski-suklaakakku
15 annosta
Kakku:
6 dl vehnäjauhoja
6 dl sokeria
4,5 dl tummaa kaakaojauhetta
3 tl ruokasoodaa (tai 3-4 tl leivinjauhetta)
1,5 tl suolaa
3 dl maitoa
1 dl kookosöljyä (rypsiöljy toimi myös hyvin)
3 kananmunaa
3 tl vanilja-aromia
3 dl kuumaa kahvia (tai kuumaa vettä)
Salted caramel -kuorrutus:
2 dl fariinisokeria
2 rkl vettä
2 dl kuohukermaa
nokare voita
sormisuolaa
Sekoita jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda ja suola isossa kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa maito, öljy, kananmunat ja vanilja-aromi. Lisää seos hiljalleen jauhoseokseen koko ajan sekoitellen. Jatka sekoittamista ja lisää kuuma kahvi tai vesi hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes taikina on tasaista.
Voitele ja jauhota kahden litran kakkuvuoka kaakaojauheella.
Paista kakkua 175-asteisen uunin keskitasolla noin tunti. Tarkista kypsyys puutikulla.
Nosta kakku uunista ja anna sen jäähtyä 5-10 min. Kumoa kakku sitten jäähdytysritilälle. Koputtele vuoan pintaa ja nosta vuoka kakun päältä. Jäähdytä kakku ritilällä, jolloin se jäähtyy tasaisesti.
Tee sitten kuorrutus. Mittaa fariinisokeri ja vesi kattilaan. Keitä, kunnes sokeri on sulanut. Lisää kerma hiljalleen sekaan koko ajan hämmentäen. Keitä kinuskia koko ajan kevyesti sekoitellen, kunnes se paksuuntuu. Kinuski on valmista noin 15-20 minuutissa. Lisää voi ja suola lopuksi sekaan.
Valuta lämmin kuorrutus kakun päälle ennen tarjoilua. Voit tarjota kuorrutteen myös pienestä kannusta, josta sitä voi kaataa kakkupalan päälle.
One thought on “Kevään kakkuprojekti osa 1: Annin kinuski-suklaakakku”