Vallan maukas vegaaninen mutakakku

Jos jostakin huomaa, että on kesäloma, niin ainakin siitä, että blogissa on kovasti hiljaista. Vaikka Kotikolossa toki ruokaa valmistuukin, ei se usein ehdi kuvauspöydälle asti, ja toisaalta kesätouhujen lomassa tulee tehtyä enemmän sellaista tuttua ja turvallista, jo aiemminkin kokattua ja blogattua ruokaa. Nyt, kun Aleksikin on lomalla olen myös saanut nauttia siitä, että arkiruoatkin usein valmistuvat hänen toimestaan ja saan istua miltei valmiiseen pöytään. Ihastuttavaa!

Niin tai näin, siitä ei kuitenkaan pääse yli tai ympäri, että leipomaan minun on päästävä säännöllisin väliajoin. Ei niin terapeuttista asiaa kuin kakkutaikina taida ollakaan. Näinpä olenkin innoissani, kun pääsen taas oikein syyn kanssa leipomaan kakun jos toisenkin, kun kuukauden välein meillä juhlitaan; ensin kolme- ja sitten yksivuotiasta.

IMG_3210

Koska vieraiden joukosta löytyy vegaaneja, päätin aloittaa kakkukimarani leipomalla vegaanisen mutakakun. Tämän monestakin syystä; ensinnä siksi, että lähes kaikki pitävät mutakakusta ja toiseksi sen takia, että edellisenä päivänä olin valmistanut vegaanista suolaista piirakkaa, johon en ollut oikeastaan ollenkaan tyytyväinen. Nyt halusin jotakin varmasti hyvää. Ja hyväähän tästä tulikin, ihan ”tavallisen” mutakakun tyylistä, sopivasti tahmeaa ja ihanan suklaista.

Vegaaniset suklaakakut ylipäätään ovat todellista herkkua, usein jopa tavallisia parempia, tuli taas todettua. Reseptistä, jota muokkasin hieman lisäämällä taikinaan aavistuksen lakritsin makua, kiitän tällä kertaa Viimeistä murua myöten -blogia. Suositan suuresti kokeilemaan!

IMG_3203

Vegaaninen mutakakku

Vuoallinen (ø noin 20 cm)

2 dl vehnäjauhoja
1 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,33 tl suolaa

2,25 dl kaurajuomaa
1 dl rypsiöljyä
50 g sulatettua maidotonta margariinia
1,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl valkoviinietikkaa (Myös kaikki muut viinietikat lukuun ottamatta väkiviinaetikkaa sopivat.)
50-100 g vegaanista tummaa suklaata
1 rkl lakritsijauhetta (Mikäli haluat kakkuun hiukan lakritsin makua.)

Sekoita kuivat aineet keskenään: Lisää kulhoon vehnäjauhot, siivilöi mukaan kaakaojauhe ja lisää leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Sekoita toisessa kulhossa kaurajuoma, rypsiöljy, sulatettu margariini, fariinisokeri, vaniljasokeri ja valkoviinietikka.
Kaada kuivat aineet kosteiden joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi lusikalla. Älä vatkaa.
Pilko suklaa palasiksi ja sekoita taikinan joukkoon. Taikinan kuuluu olla löysää. Mausta halutessasi lakritsijauheella.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 min.
Huom! Paistoaika vaihtelee uunista riippuen. Meidän uunissamme aika taisi olla himpun verran liian pitkä, vaikka 20 minuutin kohdalla kakku oli vielä liian raakaa. Tämä on siis tarkkaa minuuttipeliä. Kakku on valmista, kun reunat näyttävät jähmettyneeltä ja kakkumaiselta noin 3 cm reunasta, mutta keskeltä kakku on vielä tahmeaa (ei juoksevaa). Mutakakku jähmettyy jäähtyessään ja parhaaseen lopputulokseen pääset, kun jätät sen jääkaappiin jäähtymään ja nostat huoneenlämpöön pari tuntia ennen tarjoilua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s