Palasimme eilen kotiin viikon mittaiselta Tampereen ”komennukselta”. Koska olin pakannut mukaan jääkaapista ja pakastimesta kaiken mahdollisen valmiin syötävän ja kuitenkin piti kehittää jotakin mutusteltavaa, etsiskelin käsiini helpon reseptin, joka oli yksinkertaisesti muokattavissa myös Neiti-Kokille sopivaksi. Halusin viikon enemmän ja vähemmän epämääräisen syömisen jälkeen tehdä jotakin ravitsevaa ja ehdottomasti kasvisruokaa, joten päädyin linssibologneeseen, jonka ainesosat useimmiten löytyvät perusvarastostamme. Niin tälläkin kertaa.
Reseptin, josta pidin kovasti, nappasin Hannan soppa -blogista ja kuten sanottua, pienin muutoksin siitä sai myös alle yksivuotiaalle, vielä suolatonta ruokavaliota noudattelevalle Neiti-Kokille sopivaa, maukasta purtavaa. Suosittelen.
Linssibolognese
4 annosta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 sellerin vartta
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
300 g punaisia linssejä
400 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
2 laakerinlehteä
5 dl kasvislientä (Huom! Mikäli tarjoilet ruokaa alle 1-vuotiaalle, korvaa kasviliemi vedellä ja lisää ruokaan suolaa vasta ennen tarjoilua.)
suolaa & mustapippuria
Lisäksi:
spagettia
juustoraastetta
balsamicosiirappia
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi selleri. Kuullota vihanneksia öljyssä kasarissa, kunnes ne pehmenevät. Lisää tomaattipyree ja freesaa vielä hetki.
Kaada joukkoon huuhdellut linssit, tomaattimurska, oregano, laakerinlehdet ja 2-3 dl kasvislientä. Anna kiehahtaa ja hauduta sitten kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes linssit ovat kypsiä (noin 30-40 min).
Lisää kasvislientä tarpeen mukaan, jos kastike meinaa muuttua liian paksuksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoile keitetyn spagetin kera ja viimeistele annokset juustoraasteella sekä balsamicosiirapilla.