Kotoilupääsiäisen vallan maukasta karitsanpotkaa mustaherukkakastikkeella

Meidän pääsiäiseemme on Aleksin kanssa kuulunut lammas aina suhteemme alusta asti. Mitään tiettyä reseptiä tai tyylisuuntaa emme ole vaalineet, vaan keittiössämme on tehty sangen erilaisia lammaskokeiluja aina perinteisistä paisteista katuruokahenkisiin nyhtölammaspitaleipiin. Yksi omista lammassuosikeistani ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen olleet pitkään haudutetut ylikypsät potkat erilaisin kastikkein.

Näinpä esittelen kovastikin mielelläni seuraavan ruoan, jonka ”kehittelin” muutamaa eri karitsareseptiä sekoitellen ja jota tulin valmistaneeksi jo viime viikonloppuna, kun nautimme pienimuotoisen pääsiäisen esiaterian. Pääsiäinen nimittäin tulee meidän perheemme osalta kulumaan melkolaisen myllerryksen keskellä, kun kiirastorstaina teemme viisi vuotta kestäneestä espoolaiskokeilustamme historiaa paluumuuttamalla entiseen kotikaupunkiimme Helsinkiin. Se perheemme puolikas, lapset, joka on elänyt koko elämänsä Kotikolossamme, tulee tietysti kokemaan sen suurimman muutoksen, mutta takuulla koko elämämme tulee muuttumaan aika tavalla; Espoon perukoilta suhteellisen suureen sykkeeseen…

Koska tuleva muutto ja siihen liittyvät järjestelyt ovat vieneet Aleksilta paljon aikaa, otin minä poikkeuksellisesti tällä kertaa valmistaakseni myös pääsiäisateriamme lihapuolen kastikkeineen kaikkineen. Onnistuin mainiosti ja suosittelen ihmeessä kokeilemaan, tämä vahvan ja tumman makuinen ruoka on ehdottomasti odottelun arvoinen. Ja mitäpä sitä muutakaan nyt pääsiäisenä tekisi kuin kotoilisi ja kokkailisi…

IMG_7180

Haudutetut karitsan potkat ja mustaherukkakastike

4 annosta

8 valkosipulin kynttä
4 karitsan potkaa
oliiviöljyä ja voita kuullottamiseen
1 rkl paprikajauhetta
70 g tomaattipyreetä
1 l lihalientä
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl mustapippuria myllystä
3 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl suolaa

Mustaherukkakastike:
8 dl keitinlientä
2 dl mustaherukkahyytelöä
muutama oksa tuoretta timjamia
1 dl kuohukermaa
3 rkl huoneenlämpöistä voita
2 rkl vehnäjauhoja
(suolaa)

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Kuumenna padassa voita ja öljyä ja paista potkiin nopeasti kauniit pinnat. Siirrä potkat sivuun odottamaan. Kuullota sen jälkeen valkosipulit pehmeiksi.
Lisää paprikajauhe ja tomaattipyree. Jatka kuullottamista hetki ja lisää sitten lihaliemi ja muut mausteet.
Upota karitsan potkat liemeen ja laita pata 150-asteiseen uuniin.
Hauduta kannen alla 3-4 tuntia.
Nosta kypsät potkat vuokaan, peitä foliolla ja pidä lämpimässä.
Aloita kastikkeen valmistus siivilöimällä liemi padasta. Mittaa liemi kattilaan ja lisää tarvittaessa hieman vettä. Keitä lientä mustaherukkahyytelön ja timjamin oksien kanssa kasaan, kunnes jäljellä on 5 dl lientä.
Siivilöi liemi uudestaan ja valuta takaisin kattilaan. Lisää kerma ja keskenään sekoitetut pehmeä voi ja jauhot. Keitä muutama minuutti, jotta kastike suurustuu. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile kastike lampaanpotkien kera.

2 vastausta artikkeliin “Kotoilupääsiäisen vallan maukasta karitsanpotkaa mustaherukkakastikkeella

  1. Oi, kiva kuulla! Tarpeeksi pitkään haudutetulla lihalla ja hyvällä kastikkeella harvemmin menee kovin paljon pieleen… Mutta tämä on kyllä ekstrahyvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s