Sipulipihvit ja pippurinen kerma-konjakkikastike

Minä en ole pihvien paistaja, siis sellaisten pannulla valmistettujen kokolihapihvien. Silloin harvoin, kun meillä niitä syödään, homman hoitaa Aleksi. Mutta pihvien uunittaja minä silloin tällöin olen. Tykkään kokeilla reseptejä, joissa pihvit ensin paistetaan nopeasti pannulla ja laitetaan sitten erilaisten komponenttien kanssa uuniin valmistumaan.

Tällä kertaa tein porsaan ulkofileestä ja karamellisoidusta sipulista uunin loppuun valmisteleman yhdistelmän. Kun ruoka tuli uunista, pihvit uiskentelivat ohuessa lihaliemessä. Ehkäpä tämä olisi ollut ihan kelpo ruoka sellaisenaankin, mutta päätin kuitenkin ottaa liemen erikseen ja keitellä siitä kermaisen kastikkeen. Tämä oli hyvä päätös ja ruoka osoittautui vallan onnistuneeksi. Siitä, kuinka täydellinen lihan kypsyys oikeasti oli, en mene sanomaan mitään. Saattaa olla, että jonkun todellisen lihatietäjän mielestä uunistani tuli ulos kuivaa surupossua, mutta itse olin lopputulokseen tyytyväinen. Minä katsoin tällä kertaa ainoastaan kelloa, mutta jälkikäteen mieleeni tuli, että ehkä ensi kerralla voisikin katsoa paistomittaria. Näin lopputulos olisi varmasti vieläkin parempi.

Mutta joka tapauksessa, oli se sitten iloista tai suruista possua, suosittelen kokeilemaan!

Sipulipihvit ja pippurinen kerma-konjakkikastike

4 annosta

Pihvit:
4 porsaan ulkofileepihviä
1,5 rkl sinappia
1 tl suolaa
0,75 tl rouhittua mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen
3 dl lihalientä
2 isoa sipulia
1 rkl voita
1 rkl sokeria
1 rkl viinietikkaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike:
1 rkl yhteensä kokonaisia rosee-, viher- ja mustapippureita
1 rkl voita
1 tl Dijonin sinappia
0,5 dl konjakkia
1,5 dl lihalientä pihvien uunipannusta
2 dl kermaa
suolaa

Mausta pihvit molemmin puolin sinapilla, suolalla ja pippurilla.
Kuumenna voi-öljyseos ja paista pihvejä molemmilta puolilta noin 3 min. Nosta pihvit uunivuokaan. Huuhtele pannu lihaliemellä ja kaada lihojen päälle vuokaan. Paista vuokaa 175-asteisessa uunissa 15 min.
Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi. Kuullota sipulit pannulla voissa. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Lisää sitten viinietikka ja anna kiehahtaa. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
Nosta sipulit kasoiksi pihvien päälle. Kostuta samalla pihvejä ja sipuleita vuoassa olevalla liemellä. Hauduta vielä 15 min.
Hienonna kastiketta varten pippurit huhmareessa. Kuullota niitä hetki voissa kattilassa.
Lisää sinappi ja konjakki. Anna kiehahtaa ja lisää lihaliemi sekä kerma. Keittele miedolla lämmöllä noin 20 min. Mausta suolalla.
Siivilöi halutessasi kastike pippureista, mutta jos pidät pippurisesta makumaailmasta, jätä kastike sellaiseksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s