Ihanasti makea ja tulinen kurpitsaleipä sopii jouluun sekä joulunodotukseen – ja saa miettimään, miksi leipää ei tule leivottua useammin

Oletko sinä niitä, jotka tykkäävät joka joulu kokeilla jotain uutta: tarjoilla laatikoiden sijaan perunakakkuja tai juuresmuffinsseja, korvata rosollin pikkelöidyillä punajuurilla tai jättää koko kinkun kauppaan? Minä en. Olen joulun suhteen vankkumaton – siitä kinkusta tosin olisin valmis luopumaan – ja meillä syödään aina sangen perinteinen jouluateria. Aika lailla samanlainen, johon olen lapsesta asti tottunut. Lähes joka joulu haluan kuitenkin tuoda pöytään yhden uuden kokelaan. Useimmiten ne tulevat ja menevät, hyvin harva on päässyt seuraavalle kierrokselle. Mutta aina on hauska antaa mahdollisuus.

Tänä vuonna ajattelin kutsua jouluvieraaksemme kurpitsaleivän, jonka testiversion leivoin pyhäinpäivän alkukeittomme kumppaniksi. Leipä on kurpitsan ansiosta ihanan pehmeä ja mehevä, kauniin värinen ja hiukan makea. Paahdetut siemenet tuovat siihen aivan erityistä makua. Alkuperäisessä, Viimeistä murua myöten -blogista löytämässäni ohjeessa, jota hieman toki muokkailin, taikinaan oli lisätty vielä chilihiutaleita, mutta jätin ne pois, koska halusin lastenkin pääsevän nauttimaan leivästä. Pinnalle uskalsin niitä kuitenkin jonkin verran ripotella.

Lopputulos hurmasi ja sai jälleen kerran ajattelemaan, miksi ihmeessä leivon leipää niin harvoin. Suosittelen siis ilman muuta kokeilemaan reseptiä. Nyt eletään parhaimman kurpitsakauden loppua, joten kokeilu kannattaa suorittaa piakkoin. Tai vaikka keittää leipään tuleva kurpitsasose valmiiksi ja pakastaa. Jos sitten jouluna haluaa tarjoilla uunituoretta.

Kurpitsaleipä

Huom! Voit valmistaa leivän joko kohottamalla sitä tunnin huoneenlämmössä tai yön yli hitaammin kohottamalla.

500 g kurpitsasosetta (noin 600 g pala kurpitsaa)
3 rkl auringonkukansiemeniä
1 pussi (11 g) kuivahiivaa (Jos valmistat yön yli taikinan, käytä vain puoli pussia.)
0,9 dl oliiviöljyä
3 rkl siirappia
11 dl vehnäjauhoja
(1 tl chilihiutaleita)
1,5 tl suolaa
3-4 rkl vettä

Pinnalle:
1 rkl seesam- tai oliiviöljyä
2 rkl tummaa siirappia
chilihiutaleita
kurpitsan- ja seesaminsiemeniä

Jos teet itse kurpitsasoseen, aloita sen valmistamisesta. Kuori ja paloittele kurpitsa. Keitä kypsäksi, valuta vesi ja soseuta.
Rouhi auringonkukansiemeniä hieman pienemmäksi veitsellä. Paahda kuumalla kuivalla pannulla, kunnes siemenet hiukan ruskistuvat. Varo kuitenkin polttamasta niitä.
Sekoita kurpitsasose, hiiva, öljy, siirappi ja jauhot leivontakulhossa. Vaivaa hetki ja lisää sitten auringonkukansiemenet, mahdolliset chilihiutaleet ja suola. Vaivaa taikinaksi käsin tai yleiskoneella. Vaivaa 5-10 min, kunnes taikina on kimmoisaa. Lisää vettä 1 rkl kerrallaan. Taikinan kuuluu olla melko pehmeää, ei liian jämäkkää.
Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi pöydälle. Jos valitset yön yli taikinan ja käytät vähemmän hiivaa, nosta se jääkaappiin.
Letitä tai muotoile kohonnut taikina valintasi mukaan. Voit tehdä taikinasta myös sämpylöitä, mutta muista tällöin lyhentää paistoaikaa huomattavasti.
Peittele liinalla ja anna kohota vielä noin 20 min. huoneenlämmössä.
Sekoita öljy ja siirappi yhteen. Voitele leipä siirappi-öljyseoksella. Ripottele pinnalle siemeniä ja halutessasi chilihiutaleita.
Paista leipää 180-asteisen uunin keskitasolla noin 40 min.

Jätä kommentti