Hasselbackan perunat

Ruotsalaisklassikko Hasselbackan perunat on ilman muuta paikkansa ansainnut. Niin sulavasti nämä uuniperunat sujahtavat sekä lihan että kalan kumppaniksi, niin mukavasti istuvat ruokaisaan brunssi- tai iltapalapöytään. Näinpä haluan minäkin jakaa 1940-luvulta peräisin olevan idean, jonka syntysijaksi on kerrottu Tukholman Djurgårdenin Hasselbacken-ravintolakoulu ja joka sittemmin kulkeutui ruotsalaisravintoloiden kautta myös Suomeen.

Tavallisesti juustokuorrutteen ylleen saavat perunat pukeutuvat tällä kertaa hieman erilaiseen asuun, kun pinnan rapeus luodaan yrteillä ja valkosipulilla. Reseptiin, jonka nappasin joltakin terveyssivustolta, olisiko ollut Sydänmerkki, tekisin kuitenkin muutaman hieman epäterveellisen muutoksen. Suosittelen vaihtamaan öljyn voihin ja ripsauttamaan valmiin paistoksen päälle sopivasti juustoraastetta. Näin lopputulos on varmuudella entistäkin maukkaampi.

Hasselbackan perunat valkosipuli-yrttihunnulla

4 annosta

600 g perunoita
0,75 tl suolaa
3 valkosipulinkynttä
0,5 dl tuoretta persiljaa
pari oksaa tuoretta timjamia
3 rkl öljyä (Suosittelen vaihtamaan voisulaan.)
(juustoraastetta)

Pese perunat hyvin ja kuori halutessasi. Leikkaa perunoihin viiltoja 2 mm välein lähes pohjaan saakka niin, että peruna pysyy vielä kasassa. Halutessasi voit laittaa perunan viillottamisen ajaksi puukauhaan, isoon lusikkaan tai muulle vastaavalle alustalle, jolloin peruna ei katkea niin helposti leikattaessa.
Laita perunat uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita valkosipulisilppu, hienonnetut yrtit ja öljy keskenään ja levitä perunoiden päälle.
Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla 40-60 min. Huomioi kypsymisajassa perunoiden koko, pienet perunat kypsyvät huomattavasti suuria nopeammin.
Mikäli haluat vieläkin maukkaamman lopputuloksen, ripottele paiston loppuvaiheessa tai juuri uunista tulleen paistoksen päälle sopivaksi katsomasi määrä juustoraastetta.

Hasselbackan perunoita – ja ihastuttava pannulöytö

Parhaita Ruokablogeja selaillessani silmääni osui Meri-Tuuli Väntsin Hasselbackan perunoita käsittelevä artikkeli. Siinä annettiin muutama vinkki ennennäkemättömän maukkaiden Hasselbackojen valmistamiseksi. Ensimmäinen niistä oli käyttää muovisia syömäpuikkoja apuna perunoiden viipaloimisessa, toinen paistaa ne uunissa rautapannussa, hyviä neuvoja molemmat. Jos totta puhutaan, minä kuitenkin käytin ainoastaan rautapannua, perunoiden viipaloimisen hoidin ihan perinteisesti ilman sen kummempia kommervenkkejä. (Enkä edes tuhonnut kuin yhden perunan.) Joka tapauksessa suositan edellä mainittuja ideoita, joita voit tarkemmin tarkastella Meri-Tuulin Oispa aina nälkä! -blogista.

Oikeastaan syy sille, että lähdin näitä perunoita tekemään oli edellisenä päivänä Kierrätyskeskuksessa tekemäni ihastuttava pannulöytö. Olin nimittäin jo jonkin aikaa etsiskellyt tällaista hiukan pienempää uunipannua, jossa tehdä esimerkiksi frittataa tai pieniä piirakoita. Ja näytti se toimivan vallan mainiosti näinkin. Oivallista! Kun pannu näyttää soveltuvan kivasti vielä kuvauksiinkin, olen löydöstäni kahta iloisempi. Jee!

IMG_1329

Hasselbackan perunat

4 annosta

8 kiinteää perunaa
voita
suolaa
muutama valkosipulinkynsi

(Pinnalle:
juustoraastetta)

IMG_1321

Kuori perunat. Leikkaa perunoihin ohuita viiltoja melkein pohjaan saakka. Varo kuitenkin, että perunat eivät halkea.
Laita perunat rautapannuun viillot ylöspäin ja hiero kuhunkin perunaan nokare voita. Mausta suolalla ja heitä pannuun myös muutama valkosipulinkynsi kuorineen makua antamaan.
Paista 200-asteisessa uunissa 45-60 min. kunnes perunoiden pinta on ruskistunut.
Ripottele halutessasi paiston jälkeen perunoiden pinnalle juustoraastetta.