Jäähyväiset jouluruoille vm. 2018 osa 2: uunissa paistetut lihapiirakat porkkanalaatikkotäytteellä

Koska meillä joululaatikoita tulee riittämään vielä pitkälle alkaneeseen vuoteen, eikä niitä varmastikaan tule ennen ensi joulua popsittua sellaisenaan, poimin vuoden viimeisen päivän aamuna pakastimesta laatikollisen porkkanalaatikkoa aikomuksenani löytää sille uusi tarkoitus. Päätin yhdistää muutaman reseptiikan ja näin syntyivät jauheliha-porkkanalaatikko täytteiset lihapiirakat. Melko mainiota, totean tästä elämäni ensimmäisestä lihapiirakkakokeilusta. Tärkeä kohta minulle oli se, että nämä paistettiin uunissa perinteisen uppopaistamisen sijaan. Minä en nimittäin pidä tuosta kuuman öljyn kanssa pelehtimisestä. Lopuksi tehtävä melko runsas voitelu on mielestäni paljon parempi vaihtoehto ja tuo leivonnaisiin herkullisen maun.

Kannattaa siis testailla. Näitä voi sitten täyttää mielensä mukaan ja nautiskella joko kaikilla mausteilla, pelkän ketsupin kera tai vaikkapa ihan sellaisenaan. Lihapiirakkakuoren reseptiikasta sekä paisto-ohjeesta kiitän Suklaapossua. Eikä muuten kannata hämääntyä leivinpaperittomuudesta paistovaiheessa, se toimii mainiosti.

IMG_0016

Porkkanalihapiirakat uunissa

10-13 kpl

Taikina:
2,5 dl maitoa
2,5 rkl öljyä
1 rkl tummaa siirappia
5-6 dl vehnäjauhoja
1 pss (11 g) kuivahiivaa
0,75 tl suolaa

Täyte:
puolikas sipuli
200 g naudanjauhelihaa
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
200 g porkkanalaatikkoa

Voiteluun:
50 g voita

Tee ensin taikina. Mittaa maito kulhoon ja lämmitä mikrossa noin 42 asteiseksi. Mittaa joukkoon öljy, siirappi ja noin 1,5 dl jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Vatkaa kunnolla sekaisin. Peitä kelmulla ja anna seistä rauhassa noin vartti, kunnes seos alkaa kuplia.
Lisää joukkoon suola sekä hieman jauhoja. Vaivaa taikinaa kunnolla välillä jauhoja lisäten. Taikinasta muotoutuu vähitellen kimmoisa pallo. Yritä pitää jauhot minimissä, jotta taikina pysyy pehmeänä.
Laita hyvin vaivattu taikina kulhoon ja peitä hyvin. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Tähän kuluu aikaa noin tunti.
Tee tällä välin täyte. Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli öljytyllä pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita jauheliha porkkanalaatikon joukkoon.
Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Laita uuniin myös tyhjä uunipelti kuumenemaan. Ota kaksinkertaiseksi noussut taikina esille. Kaulitse se jauhotetulla alustalla noin 40 x 40 cm levyksi. Leikkaa levystä pyöreää esinettä käyttäen halkaisijaltaan noin 11 cm (tai hiukan suurempia, kuten minä tein) olevia pyöreitä paloja.
Laita täytettä runsas ruokalusikallinen kunkin ympyrän päälle hieman toiselle laidalle. Jätä reuna ilman täytettä, jotta reunat tarttuvat toisiinsa kiinni. Kostuta reunat kevyesti vedellä. Käännä ympyrän tyhjä puoli täytteen päälle ja laita ympyrän reunat vastakkain. Paina kunnolla kiinni. Varmista haarukalla, että reunat ovat kunnolla kiinni.
Kun uuni on valmis, ripottele kuumalle pellille vehnäjauhoja ja nosta 6-8 lihapiirakkaa paistumaan. Sulata voi valmiiksi.
Paista 225 asteessa noin 10 min. kunnes piirakoiden pinta on saanut kauniin ruskean värin. Nosta lihapiirakat heti ritilän päälle ja voitele voisulalla kauttaaltaan. Anna voin imeytyä ja piirakoiden pehmetä.