Puolukka-leipäjuustopiirakka

Puolukka-aika on parhaimmillaan, joten puolukkareseptille lienee tarvetta. Tässäpä siis hauska piirakkaidea, jossa suolainen ja makea yhdistyvät suloiseksi makupaketiksi, eikä lopputulos ole liian makea ja sopii näin ollen monenlaiseen herkkusuuhun. Tätä ihanasti pullasta muistuttavaa pohjareseptiä kannattaa muuten kokeilla muihinkin piirakoihin. Tästä piirakasta se ainakin teki ihan erityisen valloittavan. Käytännön vinkkinä mainittakoon, että mikäli vaan mahdollista, tämä piirakka kannattaa tarjoilla tuoreena, hetken uunista oton jälkeen levänneenä, jolloin juuston rakenne on mehevimmillään. Toinen vaihtoehto on lämmittää sitä hiukan ennen tarjoilua.

Itse en pahemmin puolukan mausta sellaisenaan perusta, mutta varsinkin Pikku-Kokki tykkää popsia niitä esimerkiksi puuron päällä. Neiti-Kokki sen sijaan innostui marjastuksesta ja saimmekin kokoon ihan mukavan saaliin. Ulkoilua aivan parhaimmillaan.

Puolukka-leipäjuustopiirakka

Vuoallinen (ø 28 cm)

Pohja:
75 g voita
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Täyte:
200 g leipäjuustoa
200-250 g puolukoita
2 kananmunaa
200 g kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan.
Taputtele taikina voideltuun tai leivinpaperoituun (suosittelen muuten testaamaan kestoleivinpaperia, joka toimii aivan erinomaisen hyvin juuri piirakoiden kohdalla) piirakkavuokaan jauhoja apuna käyttäen.
Leikkaa leipäjuusto pieniksi kuutioiksi. Levitä puolet juustopaloista ja puolukoista piirakkapohjan päälle.
Vatkaa täytteen kananmunat, kermaviili ja sokerit vispilällä keskenään. Valuta seos vuokaan. Ripottele päälle loput juustot ja puolukat.
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 30–35 min. kunnes täyte on hyytynyt ja kauniin värinen.
Anna piirakan hiukan jäähtyä ja tarjoa vaniljakastikkeen kanssa tai sellaisenaan.

Kastekahvittelua

Eilen vietimme vihdoin Pikku-Kokin kastejuhlaa. No, vihdoin ja vihdoin – poikahan on vasta kuukauden – mutta kuitenkin, pääsimme ainakin nimen piinallisesta varjelusta. Juhlat sujuivat kaikin puolin mainiosti; päivänsankari tuhisi miltei alusta loppuun perintömekossaan sylistä syliin kiertäessään, rankkasadekin ukkosineen väistyi tilaisuutemme tieltä.

IMG_8264Mutta postaukseni pääasiaan, siis kastekahveihin. Koska suolaisena purtavana tarjoilimme ainoastaan pinaattilettuja erilaisin sisuksin ynnä salaattia, keskityn tällä kertaa esittelemään kahvipöytämme makeita luomuksia. Muut olenkin tuonut ulottuvillenne jo aiemmin, mutta minttuinen vaahtokarkkipiirakka, joka sai kunnian kantaa kastekoristettamme, vauvaewokkia Kuolontähtikorissaan, pääsee tarkastelun kohteeksi vasta nyt. Tästä huolimatta linkitän myös muut kolme tähän tarinaani uudelleen johtuen siitä, että kaikkia niitä en vielä postaushetkellä ollut kunnolla päässyt maistamaan. Vieraat nauttivat kakuista kovasti, ja vaikka itse sanonkin, olivat ne kyllä herkullisia. Oma henkilökohtainen ykkössuosikkini oli valkosuklaalla kruunattu raparperipiirakka, ehdottomasti suurin yllättäjä taas sisältä ihanan taikinainen keksipiirakka. Puolukka-toffeepiirakka taas osoittautui yleisön suosikiksi, jota onnistuin nappaamaan vain pikkuruisen palasen. Myös minttuinen vaahtokarkkipiirakka vakuutti, joten kaiken kaikkiaan kakkukattaukseni onnistui mainiosti.

Resepti vaahtokarkkipiirakkaan löytyi Emman makeat piirakat -teoksesta, jota voin kutsua ainakin tämän hetken luottokirjakseni, mitä leivontapuuhiin tulee. Edellä mainituista myös keksi- sekä puolukkapiirakat valmistuivat Emman avuin.

Ihanat juhlat, ihanat piirakat   ❤

Minttuinen vaahtokarkkipiirakka

12 annosta

IMG_8058IMG_8257Täyte:
150 g vaahtokarkkeja
1,5 dl maitoa
2 tl piparminttuaromia
4 dl vispikermaa
vihreää elintarvikeväriä

Pohja:
225 g Oreo-keksejä
3 rkl voita

Kuumenna kattilassa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen vaahtokarkit, maito, piparminttuaromi ja hieman vihreää elintarvikeväriä. Jatka kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita keksimuruihin. Painele keksimuruseos noin 24 cm kokoisen vuoan pohjalle ja reunoille.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa nopeasti vaahtokarkkiseos kermavaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja hyydytä piirakkaa jääkaapissa vähintään neljä tuntia.