Kevään kakkuprojekti osa 5: pannacottakakku puolukkasydämellä

Tämän kakun valitsin osaksi kakkuprojektiani yksinomaan siitä syystä, että pannacotta kuuluu ehdottomiin suosikkijälkiruokiini. Juhlissa olen silloin tällöin tarjoillut pieniä shottilaseista nautittavia annospannacottia, mutta tällä kertaa ajattelin kakkuversion toimivan paremmin. Ja toimihan se; kakku pysyi hyvin muodossaan makean kaurapohjansa sisällä ja näin jokainen maistelija saa pannacottaansa myös hiukan rapeaa suuntuntumaa, mikä ei ole tyypillistä tämän jälkiruoan kohdalla. Myös kakun sisälle piilotettu hillosydän oli mainio, joskin ensi kerralla valitsen hillon hieman paremmin, tämän koostumus oli jotenkin rakeinen. Harmitti, kun vasta jälkikäteen hoksasin jääkaapissa nököttävän lakkahillopurkin.

IMG_1981-2

Suosittelen kokeilemaan. Testipalaa tästä oli mahdoton irrottaa, mutta koska pannacottaa jäi hiukan yli, tein siitä silikonimuotteihin muutaman pikkupannacotan, joista yhden syötyäni totesin sen maukkaaksi, jogurtin ansiosta hieman täyskermaista versiota raikkaammaksi. Oiva kakku!

Pannacottakakku

10-12 annosta

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
125 g voita
0,5 dl siirappia

2-3 dl (puolukka)hilloa

Pannacotta:
4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kreikkalaista jogurttia

(Pinnalle:
marjoja valitsemasi hillon mukaan)

IMG_1978-1

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Sulata voi, lisää se ja siirappi mukaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota hetken.
Levitä irtopohjavuoan (ø 20 cm) pohjalle leivinpaperi, sulje reunapanta ja revi ylimääräiset reunoilta pois.
Painele taikina ohueksi kerrokseksi pohjalle ja reunoille. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa.
Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 15 min. Jäähdytä kylmäksi, irrota vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.
Upota liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Nosta liedeltä ja lisää vaniljasokeri. Purista liivatteista pois ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan kermaseokseen. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen jogurtti ja nosta kulho jääkaappiin, jotta massa pääsee hyytymisen vauhtiin.
Levitä torttupohjalle ensin kerros hilloa ja sitten pannacottaseos.
Nosta peitettynä jääkaappiin jähmettymään mieluiten yön ajaksi.
Halutessasi koristele leivonnainen marjoilla ennen tarjoilua.

IMG_1982-1

Rakkaudesta pikkiriikkiseen pihaseemme – ja juustokakkuihin

Kun muutama vuosi sitten astelimme ensimmäistä kertaa Kotikoloon, kiinnitimme molemmat huomiomme erityisesti kahteen asiaan. Asunnossa oleviin kauniisiin kierreportaisiin sekä lasitettuun patioon, kuin olohuoneen jatkeeseen. Nyt kuta kuinkin kaksi vuotta täällä asuttuamme olemme edelleen sitä mieltä, että portaat ovat kauniit, vaikkakin asunnon kaksikerroksisuus silloin tällöin mietityttää. Patio sen sijaan ei mietitytä; se on Kotikolon helmi, kesäinen olohuoneemme, jossa ruokailemme lähes säästä riippumatta – onneksi joku on keksinyt tuulettimen ja joku toinen lämpölamput.

IMG_3323Mutta on meillä sitten pihakin, pieni ja pikkuruinen, siinä pation ulkopuolella. Pihallamme elelevät tuija sekä karviaispensas. Sitten on pieni tilkku jotakin maanpeitekasvia sekä kiviä ja sammalta. Minä pidän erityisesti noista viimeksimainituista. Karviaispensas on toistaiseksi ollut sadoton ja tuija näyttäisi olevan taipaleensa loppusuoralla. Tuijaa en jää kaipaamaan, vaikka se ihan hyvä jouluvaloteline onkin ollut. Niitä löytyy aina uusia. Tänä vuonna asensimme pihallemme myös istutuslaatikon, joka tursuilee jo mukavasti yrttejä ja salaatteja.

IMG_3325Ihan erityisen hyvin piha toimii miljöönä valokuvaukselle, siis lähinnä ruokakuvaukselle. Harmillisen usein tämä mahdollisuus kuitenkin unohtuu ja kuvat tulee otettua sisällä valotuksen kanssa taistellen. On se vaan niin kumma juttu, kuinka kovinkin mitäänsanomattoman näköisistä asioista saa ulkona otettua ihmeen hyviä kuvia. Kuten nyt vaikkapa tällaisia juustokakkukuvia.

Kuten minä rakastan patiotamme sekä pihaamme, minä miltei rakastan myös juustokakkuja. Niiden leipominen on mukavan helppoa ja vain taivas on rajana variaatioiden määrälle. Lopputuloskin on melkein aina vähintäänkin hyvä, useimmiten parempi. Kuten myös seuraavan omena-juustokakun kohdalla. Sen takia minua harmittikin, että siitä ei tullut kovinkaan kaunista katseltavaa. No, piha onneksi pelasti ja sain napattua pari ihan kelvollista kuvaa. Tämä kakku nimittäin valloitti; omenatäyte sopii täydellisesti vaniljaiseen tuorejuustokakkuun, eikä paistettu pohjakaan huono ole, päin vastoin. Reseptin löysin Kaakao kermavaahdolla -blogista, jossa herkku oli tehty raparpereista. Minä valitsin omaani omenat, mutta muuten taisin noudattaa ohjeistusta pois lukien pinnan kermapursotus, jonka jätin kokonaan pois. Toimi mielestäni hyvin ilmankin.

Eipä tällä kertaa muuta kuin kakkusuositus! Tätäkin maistellaan kunnolla sitten Pikku-Kokin ykkösjuhlissa.

Omenajuustokakku

12 annosta

IMG_3322Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
1,5 tl kanelia
100 g voita

Omenatäyte:
500 g omenoita
2 tl kanelia
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria

Vanilja-tuorejuustotäyte:
4 liivatelehteä
1 vaniljatanko
2 dl kuohukermaa
2 dl tomusokeria
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 valkuaista
2 rkl sitruunamehua

Leikkaa irtopohjavuoan (ø 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan alareuna.
Mittaa taikinakulhoon vehnäjauhot, sokeri ja kaneli. Lisää pieneksi pilkottu voi ja nypi taikina tasaiseksi. Painele taikina kakkuvuoan pohjalle.
Kuori omenat. Pilko ne pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon kaneli. Levitä omenat pohjan päälle.
Kuumenna kattilassa voi ja sokeri, anna kiehua hetki ja kaada omenoiden päälle vuokaan. Ripottele päälle vielä hieman kanelia ja fariinisokeria.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 min. Anna jäähtyä hyvin ja valmista vaniljatäyte.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Puolita vaniljatanko ja kaavi siemenet kerman sekaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri. Sekoita joukkoon myös tuorejuusto.
Vaahdota valkuaiset ja yhdistä kerma-tuorejuustotäytteen kanssa.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet ja sulata sitruunamehun joukkoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana vaniljatäytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan.

Kevätkakku, joka toi kevään

Kun miltei lumisesta vappuaatosta selvittiin, päästiinkin sitten tekemään aimo harppaus kevääseen, melkein kurkistamaan jo kesään. Nyt ei sitten muuta kuin kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että näin jatkuisi ja ilma lämpenisi entisestään – vaikka taitavat meteorologit meinata vähän muuta. Mutta niin se vain on, että kyllä Pikku-Kokin ensimmäisen kesän soisi olevan aurinkoinen. Piste.

IMG_2283Se siis säästä – onko hei vähän tylsää puhua ilmoista – siirtykäämme pääasiaan. Keskipisteenä tällä kertaa on kakku. Vaniljainen minttujuustokakku, jonka väkersin kummipoikani tuleviin ylioppilasjuhliin. No, väkertämistä tässä kakussa tosin oli harvinaisen vähän, niin helposti se syntyi. Tämä resepti taisi olla sellainen Fazerin mainosresepti, joka selittää sen yksinkertaisuuden. Toisaalta mikäs siinä, itse olen pitänyt kokeilemiani Fazerin ja Valion reseptejä useimmiten ihan toimivina.

Reseptissä kakku oli nimetty Kevätkakuksi, joten se sopi näihin päiviin kuin nakutettu. Suosittelen kokeilemaan vaikkapa johonkin kevään tai kesän juhlista. Kiva idea voisi olla värjätä täyte vaikkapa vihreäksi, jotta kakun minttumaisuus tulisi vieläkin paremmin esille.

Juhlia odotellessa!

Kevätkakku

Vuoallinen (ø 20 cm)

IMG_2281Minttusiirappi:
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
1 vaniljatanko
3 oksaa minttua

Pohja:
175 g Domino Minttu-keksejä
35 g voita

Täyte:
3-4 liivatelehteä
200 g tuorejuustoa
4 dl vaniljarahkaa tai -jogurttia
2 dl kuohukermaa
2 limen mehu ja raastettu kuori

Mittaa kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä siirapiksi, noin 15-20 min. Nosta kattila liedeltä ja poista mintun oksat.
Murskaa Domino-keksit jauheeksi. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja vaniljarahka keskenään. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto tuorejuusto-rahkaseokseen ja mausta täyte limen mehulla ja raastetulla kuorella.
Liuota liivatelehdet, joista on puristettu liika vesi pois, vielä lämpimään minttusiirappiin. Kaada seos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen.
Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Koristele ennen tarjoilua.

Lohijuustokakkua ateriaa aloittamaan

Joitakin viikkoja sitten nautiskelimme sukujuhlapöydässä tuoreempaakin tuoreempaa lämminsavulohta. Taisi olla tuona päivänä viimeiset kalamaisuutensa ajatellut, viimeiset aamu-uintinsa suorittanut. No, hänen lohimaisuuttaan me kuitenkin noissa juhlissa makustelimme ja koska ylimääräistä ruokaa oli tarjolla kotiinviemiseksi, pyydystimme sitä purkillisen matkaamme. Käyttöä ei kuitenkaan heti löytynyt, joten nakkasin sen pakastimeen sopivaa hetkeä vartomaan.

img_9045Perjantaina sitten viikonlopun ruokavieraille sopivaa alkuruokaa valikoidessani päätin onkia lohen esiin ja valmistaa siitä jotakin aterian aloittajaksi. Itse tykkään todella paljon erilaisten juhlien järjestämisestä ja yksi syy siihen on se, miten mukavaa on ensin suunnitella tarjottavien listaa ja sitten päästä toteuttamaan niitä, erilaisia piirakoita ja kakkuja eritoten. Päivälliskokonaisuuksiin kuitenkaan en tapaa kovinkaan usein sisällyttää suolaisia leivonnaisia, ne tuntuvat jotenkin raskailta aloituksilta, jos tiedossa on kolmekin ruokalajia. Mutta toisaalta, mitäs se, vaikka alkuruoka olisi kovinkin täyteläinen, voihan sitä aina makustella vain pienen palasen. Näinpä siis tarjoilin lauantain päivällisvieraillemme alkuruoaksi lohijuustokakkua, josta ylitse jäänyt puolikas osoittautui mieleiseksi viemiseksi, kun itse pääsimme sunnuntaina valmiiksi katettuun ruokapöytään vanhempieni vieraiksi. Taidanpa alkaa enemmänkin suosimaan näitä suolaisia leivonnaisia alkuruoan asemassa – niitä juhlia pääsee kuitenkin järjestelemään niin kovin harvoin.

img_9043img_9030Seuraava juustokakku, jonka kehittelin hiukan sieltä sun täältä löytyneitä reseptiikkoja yhdistellen – täyte on sama, jota Kinuskikissa käyttää lohikeikauskakussaan – oli sangen maukasta. Kuitenkin sellainen perinteinen, lohenmakuinen versio, josta lienee turhaa tämän enempää turista. Kannattaa kokeilla. Näillä määrillä täytettä jää hiukan yli, joten sen lopusta voi rakennella esimerkiksi pieniä cocktailpaloja. Itse hyödynsin sen täyttämällä seoksella muutaman tomaatin, jotka nakersimme perjantaina alkupaloiksi. Toimi tässäkin.

Lohijuustokakku

8 annosta

img_9047img_9054Pohja:
85 g ruis(vuoka)leipää
40 g voita
0,25 dl ruohosipulisilppua
(tilkka vettä)

Täyte:
2 liivatelehteä
200 g lämminsavulohta
1 dl tillisilppua
0,75 dl ruohosipulisilppua
1,25 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä
1 dl kevytmajoneesia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,75 dl sinappikurkkusalaattia
valkopippuria
0,25 dl sitruunamehua

Lisäksi:
mahdollisia koristeita oman mielen mukaan

Tee ensin pohja. Jauha leipäviipaleet hienoksi tehosekoittimella. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja ruohosipulisilppu. Mikäli seos tuntuu kovin kuivalta, lorauta seuraksi tilkka vettä.
Pingota irtopohjavuoan (ø 17 cm) pohjalle leivinpaperi.
Painele leipäseos vuoan pohjalle. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Puhdista kala ja leikkaa pieniksi paloiksi. Silppua tilli ja ruohosipuli.
Vaahdota kevytvispi. Lisää joukkoon majoneesi, tuorejuusto, kurkkusalaatti, lohi, tilli- ja ruohosipulisilput sekä valkopippuri.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon puristetut liivatelehdet. Lisää seos täytteeseen.
Kaada täyte kulhoon pohjan päälle ja peitä kakku kelmulla.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai mieluusti seuraavaan päivään.
Koristele juuri ennen tarjoilua haluamallasi tapaa.

Kastekahvittelua

Eilen vietimme vihdoin Pikku-Kokin kastejuhlaa. No, vihdoin ja vihdoin – poikahan on vasta kuukauden – mutta kuitenkin, pääsimme ainakin nimen piinallisesta varjelusta. Juhlat sujuivat kaikin puolin mainiosti; päivänsankari tuhisi miltei alusta loppuun perintömekossaan sylistä syliin kiertäessään, rankkasadekin ukkosineen väistyi tilaisuutemme tieltä.

IMG_8264Mutta postaukseni pääasiaan, siis kastekahveihin. Koska suolaisena purtavana tarjoilimme ainoastaan pinaattilettuja erilaisin sisuksin ynnä salaattia, keskityn tällä kertaa esittelemään kahvipöytämme makeita luomuksia. Muut olenkin tuonut ulottuvillenne jo aiemmin, mutta minttuinen vaahtokarkkipiirakka, joka sai kunnian kantaa kastekoristettamme, vauvaewokkia Kuolontähtikorissaan, pääsee tarkastelun kohteeksi vasta nyt. Tästä huolimatta linkitän myös muut kolme tähän tarinaani uudelleen johtuen siitä, että kaikkia niitä en vielä postaushetkellä ollut kunnolla päässyt maistamaan. Vieraat nauttivat kakuista kovasti, ja vaikka itse sanonkin, olivat ne kyllä herkullisia. Oma henkilökohtainen ykkössuosikkini oli valkosuklaalla kruunattu raparperipiirakka, ehdottomasti suurin yllättäjä taas sisältä ihanan taikinainen keksipiirakka. Puolukka-toffeepiirakka taas osoittautui yleisön suosikiksi, jota onnistuin nappaamaan vain pikkuruisen palasen. Myös minttuinen vaahtokarkkipiirakka vakuutti, joten kaiken kaikkiaan kakkukattaukseni onnistui mainiosti.

Resepti vaahtokarkkipiirakkaan löytyi Emman makeat piirakat -teoksesta, jota voin kutsua ainakin tämän hetken luottokirjakseni, mitä leivontapuuhiin tulee. Edellä mainituista myös keksi- sekä puolukkapiirakat valmistuivat Emman avuin.

Ihanat juhlat, ihanat piirakat   ❤

Minttuinen vaahtokarkkipiirakka

12 annosta

IMG_8058IMG_8257Täyte:
150 g vaahtokarkkeja
1,5 dl maitoa
2 tl piparminttuaromia
4 dl vispikermaa
vihreää elintarvikeväriä

Pohja:
225 g Oreo-keksejä
3 rkl voita

Kuumenna kattilassa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen vaahtokarkit, maito, piparminttuaromi ja hieman vihreää elintarvikeväriä. Jatka kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita keksimuruihin. Painele keksimuruseos noin 24 cm kokoisen vuoan pohjalle ja reunoille.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa nopeasti vaahtokarkkiseos kermavaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja hyydytä piirakkaa jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Kerrosleikkejä

Viime viikolla kehittelin illallisvieraillemme alku- sekä jälkiruoaksi annoksia, joita valmistaessani pääsin sekä leikittelemään kauniilla väreillä että hyödyntämään yhtä ruoanlaiton mieliosioistani, sitä ruokaa rippeistä -periaatetta.

IMG_8153IMG_8142Mitäpä siis? Alkupaloiksi kahden kerroksen pannacottaa, jälkiruoaksi juustokakkua, joka niin ikään noudatteli samaista kahden kerroksen tematiikkaa. Pannacotta valmistui jo muutamaan kertaan esittelemäni reseptin pohjalta, tällä kertaa porkkanan ja kukkakaalin makuisena. Juustokakussa sen sijaan uudelleen käyttöön pääsivät aiemmin valmistamieni Kiss-Kiss -tortun sekä minttuisen vaahtokarkkipiiraan (tämän tulen esittelemään myöhemmin) karkkiset kermatäytteet, joita molempia oli niiden suuren määrän vuoksi päätynyt pakastimeemme odottelemaan uudestisyntymää.

Kerrostetuista tuotoksistani molemmat onnistuivat vallan mainiosti ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä juhlavat tarjottavat on kaiken lisäksi todella helppo valmistaa, ainoa jota tarvitaan on aika.

Kahden kerroksen pannacotta

4 annosta

IMG_8141öljyä
2 pientä valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
kahta valitsemaasi kasvista (esim. herneitä, porkkanaa tai kukkakaalia) 100 g kumpaistakin
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
3 liivatelehteä

Tarjoiluun:
jotakin suolaista; esim. suolattuja pähkinöitä, krutonkeja, paistettua ja rouhittua pekonia

Annokset valmistetaan kahdessa osassa, joten aikaa hyytymiselle on varattava reilusti, noin kahdeksan tuntia. Aineksista puolet käytetään ensimmäiseen, puolet toiseen kerrokseen.
Aloita ensimmäisen kerroksen valmistus laittamalla 1,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan.
Kuori ja hienonna 1 valkosipulin kynsi sekä puolikas salottisipuli. Kuullota sipulit öljyssä pannulla.
Paloittele valitsemasi kasviksista ensimmäinen.
Kuumenna desi kermaa ja desi maitoa. Lisää kasviksen palaset ja kuullotetut sipulit. Keitä 5-10 min.
Soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita joukkoon liivatteet, joista on puristettu hyvin vesi pois.
Kaada annoskuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.
Kun ensimmäisen kerroksen hyytyminen on loppusuoralla, aloita toisen kerroksen valmistus ensimmäisen tapaan.

Kiss-Kissin ja minttuisen vaahtokarkin makuinen juustokakku

8 annosta
pieni irtopohjavuoallinen (halk. 17 cm)

IMG_8149Pohja:
100 g keksejä valintasi mukaan, esim. Digestivejä
50 g voita

Vaahtokarkkitäyte:
40 g vaahtokarkkeja
0,4 dl maitoa
0,75 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä
2,5 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Kiss-Kiss -täyte:
Huom! Kiss-Kiss -kerma valmistetaan jo edellisenä päivänä.
65 g Kiss-Kiss -karkkeja (ainakin CandyTownista löytyi erikseen myytävinä)
1 dl kuohukermaa
2,5 liivatelehteä
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Valmista Kiss-Kiss -kerma edeltävänä päivänä. Leikkaa tai väännä sormilla karkit kahtia, jotta ne sulavat nopeammin.
Laita karkit ja kerma kattilaan. Kuumenna lieden keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet. Älä keitä tämän kauempaa. Kaada karkkikerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli.
Seuraavana päivänä tee ensin vaahtokarkkitäyte. Laita vaahtokarkit, maito, piparminttuaromi ja hieman vihreää elintarvikeväriä kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Tee tällä välin pohja. Sulata voi ja murskaa pohjan keksit. Sekoita keskenään. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin odottamaan ja laita samalla 2,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan.
Kun vaahtokarkkitäyte on viilentynyt, vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita nopeasti täytteen joukkoon yhdessä tuorejuuston kanssa. Lämmitä tilkka vettä miltei kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet, joista vesi on puristeltu huolellisesti pois. Lisää liivateneste nauhana täytteen joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja hyydytä piirakkaa jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Kun vaahtokarkkikerros on hyytynyt, valmista Kiss-Kiss -kerros. Laita 2,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan. Vatkaa jääkaappikylmä karkkikerma napakaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto. Lämmitä tilkka vettä miltei kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet, joista vesi on puristeltu huolellisesti pois. Lisää liivateneste nauhana täytteen joukkoon. Levitä täyte ensimmäisen päälle ja hyydytä jääkaapissa toiset neljä tuntia.
Koristele valmis kakku haluamallasi tavalla, itse käytin tällä kertaa oreganon kukkia.

Amerikan herkku kurkistaa Italiaan; siis burgereita, pestoa ynnä paljon, paljon muuta

IMG_8072Juuri viimeksi pohdiskelin, mikä olisikaan se maailman maukkain keittiö. No, siitäpä ei sen enempää, sanottakoon vaan sivumennen, että Italia tuli mainituksi tuolloinkin, tuo yksi maailman ehdottomia mahtavien makujen valtakuntia. Kun näihin makuihin puetaan yksi herkkuruoistani, hampurilainen – siis hyvin valmistettuna, ei minään pikaruokaversiona – on nautinto milteipä taattu: siis italialainen burgeri; mums, mums ja vielä kerran mums!

Ohje seuraavaan annokseen bongautui Helsingin Sanomista. Kirkkain silmin voin todeta, että tämä hieman tavanomaista kotitekoista hampurilaista suuritöisempi rakennusprojekti todella kannatti. Annoksen osaset sopivat vallattoman hyvin yhteen ja ne kaikki toimivat hyvin myös erikseen. Uunissa paahdetut tomaatit, pestomajoneesi ja karamellisoitu sipuli tulevat varmasti päätymään pöytäämme myös muissa yhteyksissä, raakamakkaralla viimeistellyt jauhelihapihvit niin ikään. Ainoa kohta, jossa oikaisimme olivat sämpylät, jotka jätimme leipomatta korvaten ne ranskanleipäviipaleilla, jotka paistoimme suolaisiksi köyhiksi ritareiksi. Suositeltava perinteemme muuten vuosien takaa…

Kokeilkaa siis ilman muuta, me ainakin listasimme tämän yhdeksi parhaista hampurilaistekeleistämme.

IMG_8067Jälkiruoaksi valmistin juustokakkua lasissa Kinuskikissan tyyliin, tosin hieman kevennettynä versiona korvaten mascarponejuuston tuorejuuston ja jogurttirahkan yhdistelmällä. Laitan alle reseptin molemmat versiot todeten, että ainakin oma kevennettyni maistui mainiolta. En tosin epäile alkuperäisenkään toimivuutta hetkeäkään…

Näillä ohjein toivotan verratonta makumatkaa Colosseumin juurelle, Fontana di Trevin äärelle – ihan vaan omasta kotikeittiöstä käsin.

Italialainen burgeri

4 annosta

IMG_8044Tomaatit:
20 miniluumutomaattia
oliiviöljyä
hiutalesuolaa, mustapippuria

Pestomajoneesi:
2 rkl parmesaaniraastetta
1,5 rkl pinjansiemeniä
IMG_80621 pieni valkosipulinkynsi
0,5 dl basilikanlehtiä tiiviisti mitattuna
0,5 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippuria
1 dl majoneesia (jos haluat tehdä majoneesin itse, hyvä ohje löytyy alapuolelta)
(ripaus suolaa)

Majoneesi:
1 keltuainen
0,5 tl suolaa
1 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa

Jauhelihapihvit:
400 g naudan jauhelihaa
100 g (salsiccia)-raakamakkaraa (me korvasimme tämän yrtti-bratwurstilla, joka toimi todella hyvin)
0,75 tl suolaa
0,5 tl jauhettua mustapippuria

IMG_8070Karamellisoitu sipuli:
25 g voita
1,5-2 sipulia
1 rkl siirappia
suolaa, mustapippuria

Lisäksi:
juustoa, esimerkiksi buffalomozzarellaa tai cheddar-viipaleita
salaatinlehtiä ja/tai isoja basilikanlehtiä
maustekurkkua
ketsuppia

Valmistele ensin tomaatit. (Voit tehdä ne jo tarjoilupäivää edeltävänä päivänä ja lämmittää tarjolle. Me tosin nautimme tomaattimme kylminä, joka toimi hyvin sekin.)
Huuhtele ja puolita tomaatit. Asettele ne uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin.
Pirskottele pinnoille öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä tomaatteja 100-asteisessa uunissa 3-4 tuntia.
Tee seuraavaksi majoneesi. Huom! On erittäin tärkeää, että ainesosat ovat saman lämpöisiä, joten ne kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin, ehkäpä jo edellisenä päivänä.
Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle. Käynnistä sekoitin ja nosta sitä hitaasti ylös-alas, kunnes seos sakenee muuttuen majoneesiksi.
Valmista sitten pesto laittamalla parmesaani, pinjansiemenet, kuorittu ja pilkottu valkosipulinkynsi, basilikanlehdet ja öljy sauvasekoittimen kulhoon. Soseuta. Mausta ripauksella mustapippuria. Sekoita majoneesiin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
Valmista pihvit. Laita jauheliha kulhoon. Purista joukkoon raakamakkara. Revi makkara muruiksi käsin tai veitsen avulla. Lisää joukkoon suola ja mustapippuri. Sekoita hyvin. Jaa lihaseos neljään osaan ja muotoile pihveiksi. Nosta jääkaappiin odottamaan paistamista.
Valmista sitten karamellisoidut sipulit. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi pannussa ja laita sipulirenkaat voihin paistumaan. Kun renkaat ovat hieman kuullottuneet, lisää pannulle siirappi, suola ja mustapippuri. Paista sipulia noin 10 min. välillä rauhallisesti sekoitellen. Sipulien pitäisi pehmetä ja saada paahtunutta väriä. Pidä lämpiminä.
Paista pihvejä molemmin puolin grillissä tai pannussa, kunnes ne ovat kypsiä.
Käytä vielä valitsemiasi hampurilaissämpylöitä nopeasti grillissä tai uunissa, jotta ne lämpenevät ja paahtuvatkin hieman tai valmista leiviksi suolaiset köyhät ritarit meidän tyyliimme.
Laita ainekset esille ja anna jokaisen ruokailijan koota hampurilaisensa itse.

Juustokakku lasissa

5 kpl

IMG_8066Pohjalle:
25 g keksejä (esim. Digestive- / kaurakeksejä)

Täyte:
2 liivatelehteä
1 dl makeaa kuohuviiniä
250 g mascarponetuorejuustoa (jonka siis itse korvasin maustamattoman tuorejuuston ja jogurttirahkan sekoituksella)
0,5 dl erikoishienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista

Pinnalle:
100 g mansikoita / muita marjoja makusi mukaan

Murenna kuohuviinilasien pohjalle keksejä.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Erota kuohuviinistä 0,25 dl liivatteiden sulattamista varten. Yhdistä loput kuohuviinistä mascarponen ja sokereiden kanssa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kuumenna kuohuviinitilkka kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut liivatteet. Lisää mascarponeseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon valkuaisvaahto.
Annostele täyte kuohuviinilaseihin. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia.
Soseuta pinnalle tulevat marjat ja lusikoi sosetta täytteen päälle.