Pikku-Kokin keittiöstä osa 3: Vauvan yleispätevä makaronipata lihan tai kalan kumppaniksi

Pikkuhiljaa ollaan lipumassa kohti tilannetta, että aamu- sekä iltapuurojen ja lounaan lisäksi Pikku-Kokin päiväohjelmaan olisi sisällytettävä niin päivällinen kuin välipalakin. Seitsemän kuukauden ikä tarkoittaa viittä ateriaa – ja minulle runsaasti vauvantuoksuista keittiöaikaa.

img_0668-versio-2Jotta vauvakokkailusta saisi parhaiten tehot irti, valmistan pikkuherralle tietysti annoksia pakastimeen. Aluksi keitin kasviksia sellaisinaan, soseutin ja pakastin jääpalamuoteissa, mutta nyt kun Pikku-Kokki on tutustunut raaka-aineisiin jo laajasti, olen voinut siirtyä sekoituksiin. Lihat ja kalat olen kuitenkin vielä valmistanut erikseen, sillä mielestäni on hyvä vaihdella proteiinin lähdettä päivittäin, vaikka lisäke sattuisikin olemaan sama. Lisäksi Pikku-Kokin yhä edelleen jatkuvat vatsavaivat ovat rajoittaneet jonkin verran, esimerkiksi kaalit ja sipulit ovat meillä vielä pannassa, joten vauvakeittokirjoja olen käyttänyt lähinnä osviittaa antamaan.

img_0654Idean seuraavaan makaronipataan nappasin Päivi Enarvin ja Jaana Koskenniemen Kotiruokaa vauvalle -opuksesta. Muokkasin sen Pikku-Kokin vatsalle sopivaksi ja jätin edellä mainitusta syystä lihan lisäämättä, sillä mielestäni tämä sopii myös kalan kumppaniksi. Liitän alle myös edellä mainitusta kirjasta poimitut ohjeistukset kala-, liha- ja broilerikuutioiden valmistukseen. Näitä on sitten näppärä lisäillä näiden yleispätevyyksien joukkoon ja saada ateriakokonaisuuksiin vaihtelua. Toki tämä makaronipata menee ilman proteiinilisääkin päivän kasvisaterian kohdalla.

Makaronipata

6 dl valmista sosetta

img_0663200 g porkkanaa
50 g palsternakkaa
100 g kukkakaalia
4 dl vettä
1 dl tummaa makaronia
2 dl pakasteherneitä

Pese, kuori ja paloittele porkkanat ja palsternakka. Pese ja lohko kukkakaali.
Kiehauta vesi. Lisää ensin porkkanat ja keitä hetki. Lisää sitten palsternakka ja keitä toinen hetki. Lisää kukkakaalilohkot sekä makaronit ja keitä, kunnes makaronit ovat miltei kypsiä. Lisää lopuksi herneet ja keitä kunnes kaikki raaka-aineet ovat kypsiä.
Lisää keittämisen aikana hieman vettä, mikäli se tuntuu loppuvan.
Soseuta raaka-aineet pienen keitinvesimäärän kera.
Tarjoile sellaisenaan tai lisää mukaan jokin proteiinin lähde.

Kalasosekuutiot

noin 30 palaa

img_0694500 g kalafileetä tai noin 700 g ruodollista kalaa
2,5 dl vettä
pieni pala sipulia
2 laakerinlehteä
tilliä

Paloittele kalafilee niin, että se mahtuu kattilaan.
Mittaa kalapalojen päälle vesi. Keitä miedolla lämmöllä ja kuori muodostuva vaahto pois.
Lisää sipuli ja laakerinlehdet. Keitä noin 10 min. kunnes kala on kypsää. Kypsä kala on pehmeää ja siitä irtoavat ruodot helposti.
Anna kalan jäähtyä keitinvedessään.
Nosta jäähtynyt kala keitinvedestä ja siivilöi liemi.
Poista kalasta mahdolliset ruodot tarkasti ja soseuta keitinvettä apuna käyttäen.
Pakasta sose jääpalalokerikossa ja siirrä jäätyneet kuutiot kannelliseen rasiaan.

Lihasosekuutiot

noin 30 palaa

500 g vähärasvaista lihaa
5 dl vettä
sipulia, laakerinlehteä ja maustepippuria keitinveden maustamiseksi

Pyyhi liha talouspaperilla tai huuhtele se tarvittaessa nopeasti kylmällä vedellä. Paloittele.
Pane lihapalat kattilaan. Mittaa päälle vettä sen verran, että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta vesi, vähennä lämpöä ja kuori muodostunut vaahto pois. Keitä liha kypsäksi, 20-120 min. lihalaadun mukaan. Kypsä liha on pehmeää, ja tikulla pistettäessä lihan neste on kirkasta.
Ota keitinvesi talteen. Soseuta liha lisäten keitinvettä soseuttamisen helpottamiseksi.
Pakasta sose jääpalalokerikossa ja siirrä jäätyneet kuutiot kannelliseen rasiaan.

Broilerisosekuutiot

noin 30 palaa

500 g maustamatonta broilerinlihaa
puolikas porkkana
pieni pala sipulia
4,5 dl vettä
2 laakerinlehteä

Paloittele broilerinliha. Pese, kuori ja paloittele kasvikset.
Pane lihapalat kattilaan ja mittaa päälle vesi. Keitä hiljalleen ja kuori muodostuva vaahto pois.
Lisää laakerinlehdet ja kasvikset ja keitä noin 20 min. kunnes liha on kypsää. Kypsästä lihasta mahdolliset luut irtoavat helposti.
Anna lihan jäähtyä keitinvedessään.
Siivilöi liemi ja poista luut.
Soseuta liha käyttäen keitinvettä soseuttamisen helpottamiseksi.
Pakasta sose jääpalalokerikossa ja siirrä jäätyneet kuutiot kannelliseen rasiaan.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 2: Vauvamainen guacamole

Teinpäs jälleen sen verran herkullista huttua, että perheen pienimmäiselle tuli suru puseroon sen loputtua. No, avokado on hyvää, kyllähän sen isompikin tietää. Täytyy tosin tähän väliin todeta, että ovatpa ajat muuttuneet: Äitini söi avokadoa ensi kerran anoppilassaan, minun lapsuudessani kultaisella kahdeksankymmentäluvulla tuota herkkua maisteltiin silloin tällöin harvakseltaan ja nyt vauvat popsivat sitä arkisena välipalana. Hauskaa tämä ruokakulttuuristen muutosten pohdiskelu.

img_0521Pikku-Kokki makusteli siis vauva-guacamolea, toisin sanoen avokado-kurkkusosetta, jonka maustoin tirauksella sitruunamehua. Hyvää, jopa niin hyvää, että tämä maistui meille isommillekin kokeille. Toki tositilanteessa suola, pippuri ja chili olisivat astuneet kuvioihin mukaan. Mutta juu, tästä se samalla padalla ruokailu pikkuhiljaa käynnistyy.

Vauva-guacamole

muutama maisteluannos

img_0530puolikas kypsä avokado
avokadon verran (ehkä noin neljäsosa) tuoretta kotimaista kurkkua
tilkka sitruuna- tai limemehua

Puolita avokado ja koverra hedelmäliha kulhoon lusikalla.
Pilko kurkku pieniksi palasiksi ja laita kulhoon avokadon joukkoon.
Soseuta sauvasekoittimella ja mausta sitruuna- tai limemehulla.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 1: Let the ”soseilu” begin!

No niin, Pikku-Kokki on tullut syömärin ikään. Tai onhan hän jo jokusen kuukauden pikku hiljaa tutustunut ”oikean” syömisen maailmaan, mutta nyt puolivuotiaana tuo elämänalue on auennut huomattavasti laajemmin. Ja minä olen päässyt käsiksi niin vauvanruokakeittokirjoihin kuin muutamiin hauskoihin alan blogeihinkin.

Heti alkuun todettakoon, että vauvanruokablogia Tunnelmallisista ei ole tulossa. Koska Pikku-Kokki kuitenkin vähintäänkin meidän laillamme nykyelämäämme vaikuttaa, on mielestäni hauska idea lisätä tänne silloin tällöin jokunen resepti myös hänen makumaailmoistaan. Tuomarina toimii P-K itse; jos hän tykkää, voidaan postata, jos ei, jätetään väliin. Huomautettakoon kuitenkin, että jälkeläisellämme ei rima ole kovinkaan korkealla, tähän mennessä ovat tainneet kelvata sörsseleistäni joka ikinen – lukuun ottamatta erikoista vesimeloni-puolukkavälipalaani. No, ihmekös tuo, rajansa kaikella. Eli juu, tuomaroin minä itsekin näitä postausvalintojani.

img_0479-versio-2Hyvänä aasinsiltana edellä mainitusta vesimeloni-puolukkakokeilustani päästään nyt esiteltävään puolukka-porkkanasoseeseen, jota päätin testata, koska pakastimestamme löytyy paljon sokeroimattomia puolukoita ja uskon kotimaisten marjojen voimaan. Toki pikkuinen mieluiten popsisi vaikka joka päivä banaania ynnä muita makeuksia välipalakseen, mutta tämäkin kotimainen vaihtoehto sai suun aukeamaan tasaisen kiivaaseen tahtiin. Suositan!

P.S. Pikku-Kokki ensi kertaa avoimessa päiväkodissa: Siellä oli Brion mehiläinen, jossa suuntuntuma kaksin verroin samaisen merkin koiralelua ”häntäisempi”. Eipä tarvinnut kaveri mitään muuta viihtyäkseen. On tuo vauvan suu sitten ihmeellinen kapine. Ja eipä taida olla ihme, että ”the soseet” maistuvat niin hyvältä, kun sitä tuntuvat tekevän lähes kaikki muutkin asiat maan ja taivaan välillä.

Puolukka-porkkanasose

2 dl valmista sosetta

Huom! Ainesosien määrät ovat viitteellisiä, itse suhteutin ne niin, että puolukoilla lähinnä kirpsakoitettiin porkkanan makeutta.

img_0478-versio-24 porkkanaa
2,5 dl puolukoita

Pese, kuori ja paloittele porkkanat. Keitä kypsiksi.
Soseuta porkkanat sauvasekoittimella lisäten joukkoon hieman keitinvettä.
Soseuta myös puolukat.
Yhdistä soseet.