Pikku-Kokin keittiöstä osa 17: Kolmen kasviksen kastike

IMG_2301Kun sosetouhu ja -tehtailu kotikolossa joitakin kuukausia sitten alkoi, lähti kaikki liikkeelle bataatista. Hyvää oli – kuten oikeastaan melko pitkälle kaikki muukin, jos Pikku-Kokilta kysytään. No, Pikku-Kokki taitaa olla hieman keskimääräistä ennakkoluulottomampi vauvaruokailija, mutta mitä nyt olen ymmärtänyt, bataatista vauvat pitävät noin yleisestikin ottaen. Niinpä bataatin ympärille on helppo kehittää moninaisia ruokalajeja ja tutustuttaa näin makeanlempeästi vauvoja muihinkin makuihin.

IMG_2320Vaikka Pikku-Kokin kanssa ollaankin siirrytty jo astetta karkeampaan soseeseen sekä sormiruokailuun, ajattelin kuitenkin esitellä tämän helpon mutta maukkaan kolmen kasviksen kastikkeen, joka on mutkitta yhdistettävissä vaikkapa lihan tai broilerin kera. Ihan sellaisenaankin se toimii ensimmäisinä yhdistelmäsoseina siinä vaiheessa, kun yksi proteiinipitoinen ateria päivässä vielä riittää, mutta vanhemmalle soseilijalle kehottaisin lisäämään siihen jonkin proteiininlähteen.

Simppeliä mutta hyvää, ja tätä voi mukavasti maustella omien mieltymysten mukaan.

Kolmen kasviksen kastike

5 annosta

IMG_23184 tomaattia
1 bataatti
pala purjoa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Pese ja lohko tomaatit, poista kantaosat. Keittele tomaattilohkoja viitisen minuuttia ja survo ne sitten haarukalla. Jos kyseessä on vasta ruokailua aloitteleva syöjä, poista tässä vaiheessa tomaatinkuoret.
Kuori ja kuutioi bataatti, pese ja pilko purjo. Keitä kypsäksi kiehuvassa vedessä ja valuta.
Sekoita tomaattisose bataattien ja purjon kera ja soseuta vauvasi tarpeiden mukaan joko sauvasekoittimella tai haarukalla.
Mausta mielesi mukaan esimerkiksi yrtein ja pippurein, myös paprikajauhe sopi tähän ihan hyvin.
Tarjoile esimerkiksi jauhelihan tai broilerin kera.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 14: Punaista pataa, nam!

Vaikka edellisessä Pikku-Kokki -kertomuksessani esittelinkin jo sormiruokailuasioita, palataanpa taas asteen verran taaksepäin. Valmistin nimittäin herralle pataa, joka sinänsä olisi sopinut sormiruoaksi ihan hyvin, mutta jonka kuitenkin päätin Pikku-Kokin tapauksessa vielä surauttaa vauvamuotoon, sen verran haparoivaa hänen sormiruokailunsa edelleen on. Harjoitukset etenevät joka tapauksessa.

IMG_1831Pata, jonka muokkasin Puolukkaposki-blogin punaisen kalapadan idean pohjalta oli mielestäni hyvää ja oikeassa muodossaan sekä ripauksella suolaa maustettuna ihan sopivaa meidän suurempienkin kokkien suuhun. Jätin kalan pois, jotta proteiininlähdettä voi halutessaan vaihdella, sillä mielestäni myös liha sopii hyvin padan kumppaniksi. Myös Pikku-Kokki näytti olevan samaa mieltä, niin kala- kuin lihaversiokin maistui ukkelille hienosti.

Punainen pata

8 dl valmista sosetta

IMG_18231 pieni tai puolikas iso bataatti
2 porkkanaa
1 punainen paprika
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
tilkka öljyä
2 rkl tomaattipyreetä
4 dl vettä (koska minä tein padasta sosetta, en lisännyt siihen vettä)
200 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1 laakerinlehti
1 tl timjamia

Lisäksi:
kalaa, kanaa tai lihaa pikku-ruokailijallesi sopivassa muodossa

Kuori ja paloittele bataatti ja porkkanat. Paloittele myös paprika. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
Kaada pataan tilkka öljyä ja lisää sipulit sekä tomaattipyree. Kuumenna sekoitellen pari minuuttia.
Lisää (vesi), tomaattimurska, laakerinlehti ja timjami. Kiehauta hetki.
Lisää porkkanat ja paprika. Keitä noin 5 min.
Lisää bataatti ja anna hautua, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
Soseuta tai tarjoile sellaisenaan sormisyötävänä. Lisää annoksiin myös proteiininlähde haluamallasi tapaa.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 12: Kasvisrisotto

Vasta viime viikolla sain tietää, että lasten ei pitäisi syödä riisiä useita kertoja viikossa. Syynä tähän on epäorgaaninen arseeni, jota riisi sisältää muita viljoja enemmän ja jolle lapset ovat pienen painonsa vuoksi herkin ryhmä. Alle 6-vuotiaiden lasten ei pitäisi käyttää riisimaitoa jokapäiväisenä ruokajuomana, imeväisikäiselle sitä ei pitäisi antaa ollenkaan. Ruotsissa suositus on, että alle 6-vuotiaille lapsille ei annettaisi myöskään riisikakkuja, mutta suomalaislapset syövät niitä niin vähän, että Evira katsoo tarpeelliseksi rajoittaa vain riisimaidon käyttöä. Riisipuuro kannattaa pääsääntöisesti korvata muilla puuroilla ja muuten käyttää vaihdellen riisiä, pastaa ja perunaa.

IMG_1620Hyvä tietää, olipa jäänyt itseltäni huomaamatta. Tosin riisimaito ei muutenkaan kuulu käyttötuotteisiimme ja riisipuuroa keitän suurin piirtein kerran vuodessa, jouluna. No, tässä kuitenkin resepti vauvan kasvisrisottoon. Sellainen hyvä pohja, johon on helppo yhdistää lihaa tai kalaa, miksei jotakin kasvisperäistäkin proteiininlähdettä.

Vauvan kasvisrisotto

8 dl valmista sosetta

IMG_11241 dl puuroriisiä
0,5 rkl rypsiöljyä
vettä
2 porkkanaa
pala sipulia
pala kukkakaalia
100 g pakasteherneitä (tai herne-maissi-paprikaa)
20 g tomaattipyreetä
mustapippuria

Kuullota riisi kattilassa öljyssä, älä ruskista. Lisää vettä vähitellen ja keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Anna hautua vielä noin 5 min. Vesi imeytyy riisiin.
Kuori porkkanat ja sipuli, leikkaa pieniksi palasiksi, paloittele myös kukkakaali. Keitä kasvikset aivan pehmeiksi. Lisää pakasteherneet keittämisen loppuvaiheessa.
Yhdistä riisi ja kasvikset, mausta tomaattipyreellä sekä miedosti mustapippurilla.
Soseuta lapsesi tarpeen mukaan tai tarjoile sellaisenaan. Lisää tarvittaessa kasvisten keitinlientä, jotta risotto säilyy tarpeeksi kosteana, eikä paakkuunnu liikaa.
Jaa sopiviin annoksiin ja pakasta.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 11: Kasvispata

Ei tarvitse sukeltaa kovinkaan kauas historiaan, kun käsillä ovat jo ne päivät, kun vauvan tutustuttaminen kiinteisiin ruokiin aloitettiin miltei poikkeuksetta perunalla. Ja harva vauvahan siitä piti. Nyt kun sosetouhun aloitus on niin sanotusti vapautunut, voidaan startata vaikka niinkin eksoottisella herkulla kuin bataatilla, saadaan luultavasti jo paljon nopeammin nähdä iloisia pikku syömäreitä, jotka aukovat malttamattomana sosesuitaan. Näin on käynyt ainakin meillä; Pikku-Kokista on kasvanut sangen reipas pikku nautiskelija, jonka lautanen tyhjentyy käytännössä joka kerta – jos ei aamupuurolautasta lasketa.

IMG_1492Perunaan palatakseni taitaa meidän perheessämme juuri tuo jokaisen entisajan vauvan ensi”herkku” olla jäänyt kasviksista kaikista huomaamattomimpaan rooliin. Toki Pikku-Kokille perunaa on tarjoiltu, mutta vähemmän. Johtuneeko sitten siitä, että itsekin tulee syötyä sitä suhteellisen vähän, en tiedä. Mutta yksi syy lienee varmasti se, että pakastettuna peruna käyttäytyy muita kasviksia nihkeämmin, muuttuu koostumukseltaan rakeiseksi. Yhdistettynä muihin perunankin pakastus kuitenkin onnistuu.

Tällä kertaa esittelen teille vauvan kasvispadan, jota voi hyvin tarjoilla heti soseruokailun alkumetreiltä. Yhdistettynä lihaan, kalaan tai kanaan siitä saa helposti kokonaisvaltaisen aterian.

Vauvan kasvispata

6 dl valmista sosetta

IMG_15063 perunaa
pala purjoa
puolikas kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 rkl rypsiöljyä
0,5 dl vettä
1 tl rakuunaa
ripaus valkopippuria
tomaattipyreetä

Kuori ja suikaloi perunat. Leikkaa puhdistettu purjo renkaiksi ja pesty kesäkurpitsa kuutioiksi. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
Keitä perunasuikaleet kypsäksi vähässä vedessä.
Kuumenna öljy pannulla, lisää purjo, kesäkurpitsa sekä porkkanaraaste ja kuullottele niitä, kunnes kasvikset pehmenevät. Lisää vesi ja hauduta kannen alla 5 min.
Sekoita yhteen kypsät perunasuikaleet ja kasvisseos. Mausta rakuunalla ja valkopippurilla. Tomaattipyree antaa väriä ja pirteän maun, lisää sitä maun mukaan.
Soseuta ruoka vauvasi tarpeiden mukaan, jaa annoksiin, jäähdytä ja pakasta.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 10: Mangolla hedelmöitetty kasvispasta

Usein tuntuu siltä, että netistä on vaikea löytää vauvanruokaohjeita. Sinänsä jännä juttu, kun se kuitenkin tulvii ruokaohjeita ja -blogeja noin muuten. On vaikea edes keksiä sellaista ruokavaliota, jolle ei löytyisi omaa blogiaan – tai useita sellaisia – puhumattakaan kuinka paljon meitä tavallisia ruoka- ja leivontabloggareita piisaa. Silti ainakaan suomeksi vauvanruokaan perehtyviä blogeja ei ole kovinkaan paljon, pikemminkin päin vastoin. Ja vauvoja kuitenkin riittää, sellaisia ihan tavallisia, tavallista vauvanruokaa popsivia ihanuuksia.

IMG_1452Onneksi aiheesta sentään on tarjolla joitakin kirjoja. Sillä vaikka voisi ajatella, että vauvanruoka nyt syntyy tuosta vain, kunhan vain vähän keittelee ja survoo, niin ainakin minä olen sitä mieltä, että vauvatkin ansaitsevat vähän monimutkaisempaa muonitusta ja tulevat näin paremmin tutuksi laajemman makumaailman kera. Näinpä olenkin kerännyt hyväksi havaitsemiani reseptejä Pikku-Kokin keittiöstä -artikkeleihin kategoriaan Vauvanruoat toivoen, että jokunen piltilleen kokkaileva löytää näistä apua. Kannattaa tutustua, ainakin Pikku-Kokille ovat tehneet hyvin kauppansa.

Tällä kertaa esittelyyn pääsee mangolla hedelmöitetty kasvispasta, joka sopii hyvin myös broilerin tai lihan kumppaniksi. Reseptiin osviittaa antoi jo aiemmin mainitsemani Aila Paganuksen ja Helena Voutilaisen teos Herkullista kotiruokaa lapselle.

Mangolla hedelmöitetty kasvispasta

8 dl valmista sosetta

IMG_1472puolikas pienehkö kesäkurpitsa
1 pieni tai puolikas iso paprika
1 porkkana
pala purjoa
1,5 rkl rypsiöljyä
1 tl basilikaa
ripaus valkopippuria
2 dl spagettia tai muuta pastaa
1 purkki mangososetta

Pese ja suikaloi kasvikset. Leikkaa puhdistettu purjo renkaiksi.
Kuumenna pannulla öljy, lisää kasvissuikaleet sekä purjo ja kuumenna, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Mausta basilikalla ja valkopippurilla.
Keitä pasta kypsäksi tai hiukan ylikypsäksi. Valuta keitinvesi pastasta ja sekoita pasta kasvisseokseen. Lisää lopuksi mangosose.
Soseuta ja jaa sopiviin annoskokoihin pakastusta varten.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 9: Makaroninen bataatti-tomaattipata

Oletteko kuulleet paikasta nimeltä Kätkänjoki? Luultavastikaan ette, mutta ehkä muistanette, kun loppusyksystä vietimme Pikku-Kokin kanssa laatuaikaa isomummin kera leipoen ja tulevan talven tuoksuista maalaisilmaa haistellen. Näin taas, tällä kertaa kevättuulia nuuhkien. Täällä Kätkänjoella, pienen pienellä etelä-pohjanmaalaisella sivukylällä.

Kuten edelliselläkin kerralla, myös tällä kertaa otin minä vastuun ruoanlaitosta, tai ainakin sen suunnittelusta, loppuunvienti tapahtui sitten lähinnä Pikku-Kokin soitteleman pillin mukaisesti. No, niin tai näin, valmista saatiin joka tapauksessa, niin meille aikuisille kuin tietysti Pikku-Kokillekin – joka muuten sunnuntaina saavutti jo hienon kahdeksan kuukauden virstanpylvään. Yksi hammaskin meinaa jo hiukan tuntua eli ei poikanen ehkä hampaattomaksikaan tule jäämään ja kohta saadaan sukeltaa jo syvemmälle sormiruokailun maailmaan.

Tällä kertaa esittelenkin teille jälleen jotakin Pikku-Kokin suuhun sopivaa, makaronista bataatti-tomaattipataa, johon sopii hyvin yhdistää lihaa tai kalaa tai vaihtoehtoisesti makustella ihan sellaisenaan kasvisateriana.

Vauvan makaroninen bataatti-tomaattipata

6 keskikokoista vauvan annosta

IMG_1350-1puolikas bataatti
pala purjoa
rypsiöljyä paistamiseen
1 valkosipulinkynsi
300 g tomaattimurskaa
oreganoa
ripaus mustapippuria
1,5 dl pastaa

Kuori ja raasta bataatti, hienonna purjo. Kuullota raastetta ja purjoa hetki öljyssä.
Hienonna kuorittu valkosipulinkynsi ja lisää joukkoon. Lisää myös tomaattimurska, oregano ja mustapippuri. Anna hautua hiljalleen kannen alla noin 20 min.
Keitä pasta ohjeen mukaan tai vähän yli ja sekoita keitokseen.
Soseuta sauvasekoittimella vauvasi tarpeiden mukaan.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 8: Linssi-perunapata

Ensimmäinen ulkomaanmatka yhdessä Pikku-Kokin kanssa lähestyy. Tästäpä syystä koemaistatin hänellä myös vauvan valmismuonaa. Hyi kauhistus, oli pakko todeta, kun pusersin lusikkaan huoneenlämpöistä tiivismössöä, josta olisi pitänyt maistaa kana ja kuskus. Ei maistunut, ei – Pikku-Kokki tosin popsi pussin alusta loppuun. Mitä tämä sitten kertonee minun hänelle valmistamistani herkuista? No ainakin sen, että tason ei tarvitse olla kovin korkea, että nuorelle herralle maistuu.

img_1061Niin tai näin, itse päätin, että näitä syödään vain ja ainoastaan erikoistapauksissa, kuten lomamatkoilla. Eihän noista valmiista sekoituksista erota edes makuja ja niitähän tässä olisi kuitenkin tarkoitus oppia.

Siis pidemmittä mutinoitta vauvanruokaohjeiden kimppuun. Tällä kertaa otin selailuni kohteeksi Aila Paganuksen ja Helena Voutilaisen Herkullista kotiruokaa lapselle -teoksen, joka ehkä kärsii jo hienoisesti ajan hampaan puremasta, mutta tarjoili silti joitakin hyviä ideoita. Seuraava linssipata maistui Pikku-Kokille niin sellaisenaan kuin lihalla ryyditettynäkin.

Vauvan linssi-perunapata

5 annosta

img_10763 perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli / palanen purjoa
1 valkosipulinkynsi
öljyä kuullottamiseen
1 tl paprikajauhetta
5 dl vettä
1,5 dl punaisia linssejä
1 rkl tomaattipyreetä
tuoretta persiljaa

Kuori ja pilko perunat ja porkkanat.
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuullota ne kattilassa pienessä määrässä öljyä. Lisää paprikajauhe.
Lisää kattilaan vesi ja pilkotut porkkanat. Anna kiehua muutaman minuutin ajan ja lisää sitten myös perunat. Keitä 15 min.
Lisää huuhdotut linssit sekä tomaattipyree ja hauduta vielä noin 15 min.
Lisää tuoretta silputtua persiljaa.
Soseuta sauvasekoittimella. Voit myös lapsestasi riippuen jättää ruokaan hiukan enemmän koostumusta ja soseuttaa ainoastaan peruna- ja porkkanapalaset haarukalla.