Eilen halusin ilahduttaa sekä vierailevaa äitiäni että rakasta siippaani kahden ruokalajin kasvisaterialla.
Koska arviointiani odottaa yhä keittiökirjastomme tuorein tulokas, Hampurilainen : 100 mahtavaa reseptiä, päätin kääntyä jälleen teoksen puoleen. Mielessäni ei ollut kuitenkaan hampurilaisten valmistaminen ja tässä vaiheessa onkin hyvä mainita, että nimestään huolimatta Hampurilainen tarjoaa oivallisia vaihtoehtoja myös niille, jotka eivät kyseisestä ruokalajista perusta.
Tällä kertaa minä tein bataatti-juustopihvejä kera kahden erilaisen kastikkeen. Kun alkuruoan osaa näytteli jo aiemmin herkulliseksi huomattu kylmä avokadokeitto, syntyi sopasta pitkälti amerikkalainen. Food is good!
Bataatti-juustopihvit

6-8 kpl
450 g bataattia
175 g parsakaalin kukintoja
2-3 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
1 mieto punainen chili
100-150 g mietoa cheddarjuustoraastetta
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
450 g sipulia
1 rkl tuoretta korianteria / yrttiä maun mukaan
Paloittele bataatti ja keitä palat kypsiksi kevyesti suolatussa vedessä noin 15 minuutissa. Kaada keitinvesi pois ja survo bataatit. Mikäli parsakaalin kukinnot ovat isoja, pieni niitä hiukan ja keitä kukintoja toisessa kattilassa noin 3 min. Kaada keitinvesi pois ja laske parsakaalikattilaan kylmää vettä. Kaada vesi pois ja lisää parsakaali survottujen bataattien joukkoon.
Sekoita joukkoon myös puristetut valkosipulinkynnet, hienonnettu punasipuli ja chili sekä juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti ja muotoile seoksesta haluamasi kokoisia pihvejä.
Paista pihvejä 225 asteessa noin 15-20 min.
Kuori ja viipaloi sipulit. Kuumenna oliiviöljyä paistinpannussa, lisää sipulit ja kuullota keskilämmöllä, kunnes sipulirenkaat ovat pehmentyneet. Sekoittele joukkoon haluamaasi yrttiä.
Nosta sipulit paistetuille pihveille ja tarjoa heti.
Intialaistyyppinen jogurttikastike
1 valkosipulinkynsi
0,5 tl garam masalaa
0,25 tl suolaa
1 tl sitruunamehua
200 g turkkilaista / kreikkalaista jogurttia
Sekoita jogurttiin puristettu valkosipuli, garam masala, suola ja sitruunamehu. Anna makujen tekeytyä jääkaapissa.
Grillikastike pihveille ja hampurilaisille
2 tl tomaattipyreetä
1 tl sinappijauhetta
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl worcestershirenkastiketta
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
(0,5-1 mieto punainen chili)
2 tl fariinisokeria
2 dl vettä
(suurustetta)
Sekoita tomaattipyree, sinappijauhe, viinietikka ja worcestershirenkastike tahnaksi.
Hienonna sipuli ja halutessasi chili. Kuumenna öljy pienessä kattilassa, lisää sipuli, puristetut valkosipulinkynnet ja chili. Ruskista kevyesti muutaman minuutin ajan tai kunnes kasvikset alkavat pehmentyä. Nosta kattila pois liedeltä.
Sekoita tahna ja fariinisokeri sipuliseokseen. Sekoita hyvin ja kaada sitten vähitellen joukkoon vesi koko ajan sekoittaen.
Pane kastike takaisin liedelle ja kuumenna kiehuvaksi usein hämmentäen. Vähennä lämpöä ja anna kastikkeen poreilla noin 15 min. välillä hämmentäen.
Jos haluat tasaista kastiketta, siivilöi. Halutessasi voit myös suurustaa sitä hiukan.
Tarjoile kuumana tai anna jäähtyä ja tarjoile kylmänä. Grillikastike säilyy jääkaapissa kahden viikon ajan.
2 vastausta artikkeliin “Amerikkalais-hampurilaisperäinen kasvisateria”