Mm, mmm, mmmm. Olemme jo pitkään suunnitelleet valmistavamme ylikypsää eli suikaleiksi riivittäväksi sopivaa porsasta, joka ehkä parhaiten kansainvälisesti tunnetaan nimellä pulled pork. Riivittyä porsasta voi toki nauttia monella muullakin tapaa, mutta koska kyseessä on niin kovin vahvasti yhdysvaltalaiseen ruokaperinteeseen yhdistyvä elementti, päätimme näin ensikertalaisina käyttää riipimyksiämme hampurilaisten täytteenä. Ja mikä oivallinen ateria siitä syntyikään…

Reseptit lihan maustamiseen sekä grillikastikkeeseen löytyivät jo useasti hyväksi toteamastamme Hampurilainen -keittokirjasta. Kirjan ohjeessa riivitty porsas valmistui grillissä, mutta koska emme tällaista vehjettä omista ja koska halusimme samalla koeajaa hienon perintöpatamme, aidon länsisaksalaisen Schlemmer-Topfin, kypsyttelimme porsaamme siellä. Patakypsennykseen vaadittavan liemen ohjeen löysimme Suolaa & hunajaa -blogista.
Ei kun kassleria tai possun lapaa – aivan niin, turha hienostelu kalliiden ruhonosien kanssa ei tähän(kään) ruokalajiin kuulu – ostamaan ja hitaasti hauduttelemaan. Odotus palkitaan!
Riivitty possu eli pulled pork
6 annosta (hampurilaisen välissä)
noin kilo kassleria tai porsaan lapaa (lavan kanssa huomioi luun paino)
Mausteseos:
2 rkl paprikajauhetta
2 rkl fariinisokeria
1 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria
1 rkl sinappijauhetta
0,25 rkl cayennenpippuria
Liemi:
kuumaa vettä
2 sipulia
öljyä
4 valkosipulin kynttä
tähtianis
kokonaisia mustapippureita
Grillikastike:
kts. ohje täältä
Hiero pintamausteen ainekset sekaisin morttelissa tai sekoita ne keskenään. Hiero maustetta reilusti possun pintaan ja anna maustua, vaikka yön yli. Jos aikataulu on tiukempi, lyhyempikin aika riittää.
Nosta maustettu liha lämpiämään noin tuntia ennen paistamista.
Asettele liha ja liemen ainekset vettä lukuun ottamatta pataan. Kaada kuuma vesi lihan päälle. Nesteen ei tarvitse peittää lihaa, noin puoleen väliin riittää mainiosti.
Paista pataa uunissa ensin noin 45 minuuttia 200 asteessa, laske lämpö 150 asteeseen ja jatka haudutusta vielä kolme-neljä tuntia tai kunnes liha hajoaa helposti haarukalla.
Nosta liha padasta ja riivi säikeiksi, kaavi pois ylimääräinen maustekerros sekä rasva.
Ennen syömistä sekoita joukkoon grillikastiketta ja hauduta pannulla kunnes seos lämpenee. Osa grillikastikkeesta kannattaa jättää tarjolle, jotta kukin voi säädellä lihan makua oman makunsa mukaan.
Nauti esimerkiksi hampurilaisten välissä.
Me kokosimme hampurilaisemme itsetehtyjen sämpylöiden väliin ja lastasimme possun riekaleiden seuraksi grillikastiketta, salaattia, tomaattia, maustekurkkuja, punasipulihilloketta, jogurttikastiketta ja cheddarjuustoa. Yhdistelmä osoittautui varsin maukkaaksi, mutta koska puhutaan hampurilaisista, vain mielikuvitus on rajana. Ei siis muuta kuin kokeilemaan!




Nyhtöpossu on hauska suomennos pulled porkille.
Ja yksi kotimaisten kielten keskuksen listaamista vuoden 2013 uudissanoista.