Luumu-kanelisen karpaloista joulua – tai joulun muistelua

Koska jouluna syöminen omalta osaltani keskittyy ”virallisen” jouluruoan ympärille, jäävät jälkiruoat useimmiten varjoon. Jotakin juhla-aterian päättävää on kuitenkin mukava valmistaa, ja ainahan on tilaa pikkuruiselle kakkupalaselle…

Tällä kertaa löysin mielenkiintoisen reseptin karpaloiseen kakkuun, joka osoittautui vallan sopivaksi ajateltuun tarkoitukseensa sekä raikkautensa että luumu-kaneliutensa takia. Mikäli kakusta haluaa vieläkin jouluisemman, kannattaa testata myös itse esittelemäni pohjan sijaan Valion alkuperäisessä reseptiikassa käytettyä piparkakkupohjaa.

Ja maistuu tämä varmasti näin joulun jälkeenkin, vaikka Uutta vuotta vastaanotettaessa. Siis kuplivaisuuksia itse kullekin jo toivotellen, taidan palata asiaan vasta ensi vuoden puolella!

IMG_5766P.S. Valion maustettu luumu-kanelirahka tuntuisi makeutensa tähden toimivan vallan mainiosti myös pappilan hätävarassa jäätelön tai kermavaahdon korvikkeena, jota tulin kokeilleeksi yhdeksi jouluiseksi jälkiruoaksi. Resepti perinteiseen, ilman uunia valmistuvaan hätävaraan löytyy täältä, kuva vieressä esittelee tämänkertaisen aikaansaannokseni.

Karpaloinen kerroskakku

14 annosta

IMG_5753Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,75 tl kanelia

Huom! Yllämainitun pohjan voit korvata 250 g piparkakkutaikinaa, joka kaulitaan levyksi ja painellaan vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
400 g turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
400 g Valio maustettua rahkaa luumu-kaneli
0,5 tl kardemummaa
200 g pakastekarpaloita
1,5 rkl perunajauhoja

(Koristeluun:
piparkakkuja)

Tee ensin pohja. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja noin 4 cm reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.
Tee sitten täyte. Sekoita jogurtti, kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi. Ota 2,5 dl seosta sivuun. Yhdistä loppuun jogurttiseokseen rahka ja kardemumma.
Sekoita jäiset karpalot ja 1 rkl perunajauhoa kulhossa. Ripottele loppu (0,5 rkl) perunajauho taikinapohjan päälle. Kaada rahkaseos kakkuvuokaan. Ripottele päälle karpalot. Valuta päälle jogurttiseos.
Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 1 h 5 min. tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä.
Irrota kakun reunat ohuella lastalla tai veitsellä ennen irtoreunan avaamista. Nosta jääkaappiin. Anna kakun vetäytyä pari tuntia ennen tarjoilua.
(Koristele halutessasi piparkakuilla.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s