Edelleen riittää pakastimessa joulupossun rippeitä, joten jälleen oli asetettava aivot taajuudelle kinkku ja pähkäiltävä, mitä kinkkuisaa tällä kertaa tekisi mieli.
Koska päivä päivältä ulkona on vehreämpää, on lautasellekin saatava jotakin värikästä. Ja koska halusin valmistaa jotakin erityisesti Aleksin mieleen olevaa, päädyin piirakkaan. Siis värikästä kinkkupiirakkaa, olkaa hyvät. Ja taaskaan joulukinkku ei ole edellytys; suosittelen kokeilemaan ihan taviskinkullakin – tai miksipä ei vaikka broilerilla. Itse pidin tuorejuusto-pestoyhdistelmää vallan mainiona ideana, jota ajattelin hyödyntää tulevissakin piirakkakokeiluissa.
Alkuperäisestä ohjeesta, jota käyttelin hieman omiin mieltymyksiini editoiden, kiitän Johannan konditoriaa.
Kasvis-kinkkupiirakka
Vuoallinen
Pohja:
150 g voita
3 dl jauhoja (esim. ruis- ja grahamjauhoja)
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl juustoraastetta
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
70 g pestoa
2 kevätsipulia varsineen
2 eriväristä paprikaa
300 g kinkkua
mustapippuria
valkosipulirouhetta
1,5 dl ruokakermaa
1 kananmuna
Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon voi. Sekoita taikinaan vesi.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan (28cm) pohjalle. Esipaista 200-asteisessa uunissa noin 10 min.
Sekoita tuorejuusto ja pesto keskenään ja levitä pohjan päälle.
Pilko kevätsipulit ja kuullota ne pannulla kevyesti.
Kuutioi paprikat ja pilko kinkku.
Sekoita kevätsipulit, paprikakuutiot ja kinkkupalaset keskenään, mausta mustapippurilla ja valkosipulirouheella ja kaada pohjan päälle.
Sekoita ruokakerma ja kananmuna. Kaada piirakan päälle.
Paista 200 asteessa noin 30 min. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla.
Anna vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen.