Kun kesän odotus alkaa olla kuumimmillaan ja tulevasta kesästä uskaltaa jo ihan oikeasti unelmoida ovat kylmät ja harmaat aamut jotenkin tavallista vaikeammin käsiteltävissä. Eilen oli juuri sellainen aamu; pimeä ja harmaa, sumuinen. Mutta onneksi meillä oli päivän varalle jo mukava suunnitelma, joka tulisi huipentumaan mihinkäs muuhunkaan kuin sunnuntaiseen, yhdessä valmistettuun ja nautittuun päivälliseen. Kun arkiviikot vilistävät, syödään mitä sattuu ja missä saattuu, yleensä vielä yksin, on aivan mahtavaa saada eteensä tällainen rakkaudella valmistettu ateria, parhaassa mahdollisessa seurassa ❤
Kuten tunnettua kotikolossamme grillikausi on jo korkattu – ja entistä suurempi kaasupullokin nyt hankittu – joten suunnittelin aterian niin, että grillimestarimme pääsisi jälleen puuhastelemaan rakkaan Weberinsä parissa. Siis pääruoaksi savuisia purilaisia kera kahden salaatin. Jälkiruoka, omenapiirakka, kuitenkin paistuisi tällä kertaa uunissa.
Ja niin siinä taas kävi, että onnistuimme mielestämme mallikkaasti. Savuisilla jauhelihapihveillä täytetyt hampurilaiset olivat tähänastisista hampurilaiskokeiluistamme yhdet parhaista ja niiden ehdoton kruunu majoneesi-jogurttikastike, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan niin burgerien väliin kuin esimerkiksi pihvien kera tai ihan vain dipiksikin. Jauhelihapihvit itsessään olivat hyvin pelkistettyjä, hyvin burgeritarkoitukseen sopivia, mutta ehkä en suosittele niitä, mikäli tarkoituksena on syödä jauhelihapihvejä ”ihan vaan jauhelihapihveinä”. Punasipulit tällä tavalla grillattuina onnistuivat todella hyvin ja grillattu avokadokin toi hauskan lisänsä purilaiseen. Ohjeet näihin savuisuuksiin löysin jälleen Grilli kuumaksi -opuksesta, josta taitaakin kehittyä yksi tulevan kesän hittikirjoistamme.
Myös salaatit sopivat kokonaisuuteen erinomaisesti. Avokadon ja tomaatin lyömättömän yhdistelmän saloihin minut ohjasti HaLo-blogin Hannamari, maissisalaattiin sain idean Yhteishyvän meksikolaisen maissisalaatin reseptistä, jonka muokkasin himpun verran raikkaammaksi.
Jälkiruokapiiras oli jännittävä kolmen raaka-aineen varaan rakentuva luomus, jonka helppoutta taitaa olla vaikea päihittää, mikäli piirakasta puhutaan. Terveellisyydestäkään ei tämän kohdalla ole tingitty, mutta maku on silti mainio. Suositan kokeilemaan, mutta samalla suositan myös lisäämään rinnalle jotakin herkkua oman mielen mukaan. Me käyttelimme jäätelöä, mutta vaniljakastike toimisi varmasti yhtä lailla. Resepti löytyi jo tutuksi tulleesta Virpi Mikkosen teoksesta Kiitos hyvää Pikaruokaa.
Tässäpä taas näitä. Iloista huhtikuun jatkoa!
P.S. Huomatkaapa hienot sanomalehtiaiheiset koristepaperit, joita olen monesti ravintoloissa ihastellut. Löydös Clas Ohlsonilta.
Triple Smoky Burger
4 annosta
600 g naudan jauhelihaa
(1 rkl säilykechipotlea silputtuna / 2-3 rkl chipotletahnaa) me tosin jätimme tämän pois
2 tl savustettua paprikajauhetta
0,5 tl savuaromia
suolaa
1 punasipuli
1 avokado
oliiviöljyä
(8 viipaletta pekonia) me korvasimme tämän cheddar-juustolla
Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
1,5 tl dijoninsinappia (me käytimme hunajaversiota)
2 rkl savunmakuista bbq-kastiketta, esim. ”hickorya”
(1 rkl säilykechipotlea silputtuna / 2-3 rkl chipotletahnaa)
1 lime
suolaa
Lisäksi:
4 hampurilaissämpylää (vankka suosituksemme edelleen Oululaisen Tosi Tummalle Reissumiehelle)
salaatinlehtiä
tomaattiviipaleita
tuoretta basilikaa
Sekoita jauhelihaan (chipotle), paprikajauhe, savuaromi ja vähän suolaa. Laita taikina jääkaappiin maustumaan.
Tee kastike: Sekoita majoneesi, jogurtti, sinappi, bbq-kastike, (chipotle) ja raastettu limetin kuori. Mausta suolalla ja limettimehutilkalla.
Muovaile jauhelihataikina neljäksi pihviksi.
Kuori punasipuli ja leikkaa se renkaiksi. Työnnä renkaisiin hammastikku, jotta ne pysyvät koossa ja voitele ne öljyllä. Ripottele pinnalle hiukan suolaa.
Halkaise avokado, poista kivi ja kaiva ruokalusikalla molemmat hedelmälihat pois kuorestaan. Leikkaa avokadonpuolikkaat veitsellä siivuiksi.
Mikäli käytät pekonia, paista se rapeaksi ja anna valua talouspaperin päällä.
Grillaa sipulirenkaat suoralla lämmöllä molemmin puolin. Poista hammastikut.
Grillaa avokadolohkot pikaisesti molemmin puolin.
Grillaa jauhelihapihvit suoralla lämmöllä, noin 3-5 min. kummaltakin puolelta.
Lämmitä hampurilaissämpylät ja täytä purilaiset haluamallasi tavalla.
Kirsikkatomaatti-avokadosalaatti
kirsikkatomaatteja
avokadoa
suolaa
rouhittua mustapippuria
(tuoretta persiljaa)
Pese kirsikkatomaatit ja pilko ne neljään osaan, laita salaattilautaselle.
Halkaise avokado puoliksi, poista kivi ja kaiva ruokalusikalla molemmat hedelmälihat pois kuorestaan. Leikkaa avokadonpuolikkaat veitsellä siivuiksi, mutta jätä avokadon toiseen päähän noin 1 cm leikkaamaton alue, jotta hedelmä pysyy kauniisti koossa.
Asettele avokadot tomaattien päälle, rouhi sekaan laadukasta suolaa ja ripottele vielä mustapippuria.
Viimeistele persiljalla, jos haluat.
Mikäli salaatin on odoteltava tarjoilua, purista avokadojen päälle vielä hieman sitruunamehua, jotta ne eivät pääse tummumaan.
Maissisalaatti
450 g (pakaste)maissia
1 kurkku
1 punasipuli
hunajamelonia
3 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä, esim. basilikaa, ruohosipulia, persiljaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
Sulata ja valuta maissit. Kuutioi kurkku ja kuori sekä hienonna punasipuli. Sekoita. Kuori ja pilko sekaan myös hunajamelonia.
Sekoita sitruunamehusta, oliiviöljystä ja mausteista kastike ja valuta salaatin joukkoon.
Kolmen raaka-aineen omenapiiras
4-6 annosta
3 makeaa omenaa
3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
4 rkl sulaa kookosöljyä tai (luomu)voita
Mausteeksi maun mukaan:
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Suojaa halkaisijaltaan noin 17 cm irtopohjavuoan pohja pohja leivinpaperilla ja öljyä vuoan reunat.
Pese (ja kuori) omenat ja paloittele kaksi omenaa tehosekoittimeen. Soseuta omenapalat vauvanruokamaiseksi soseeksi. Itse tein koko piirakan sauvasekoittimella ja se onnistui myös hyvin.
Lisää kaurahiutaleet, öljy tai voi ja haluamasi mausteet tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada taikina vuokaan.
Leikkaa jäljelle jäänyt yksi omena mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja lado siivut vuokaan taikinan päälle lomittain. Ripottele pinnalle kanelia.
Paista 25 min. Ota uunista ja anna jäähtyä täysin, jotta piiras kiinteytyy. Säilytä suojattuna huoneenlämmössä.
Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
One thought on “Sumuisan sunnuntain savuisa syöminki; nam, nam ja vielä kerran nam!”