Tampere ja hyvä ruoka ovat jo joitakin vuosia olleet käsitepari. Olemmekin ilostuttaneet itseämme jo muutamaan otteeseen tekemällä kaupunkiin lyhyitä, yhden yön visiittejä, joiden yhtenä keskeisistä tarkoituksista on ollut tutustua sen ravintolakermaan.
Loistavia ruokaretkiä ovat aiemmilla visiiteillä tarjonneet ravintolat Bertha ja Hella & Huone, joten rima alkaa olla jo suhteellisen korkealla, mitä manselaiseen fine dining -ruokailuun tulee. No, katsotaan mitä ravintola C:llä on meille tarjoilla.
Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva, vuonna 2011 Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintolaksi valitsema C on omien sanojensa mukaan ”hyvän ruoan ja juoman koti”. Arvoikseen se mainitsee ekologisuuden, eettisyyden, biodynaamisuuden ja luomun. Siis hienoja asioita, suuria sanoja. Ja mitä edellä mainittuun palkintoon tulee, on tuolle listalle kipuaminen jo teko sinänsä: Ask, Savoy, Chef & Sommelier, Chez Dominique, noin muutamia muita sijoittuneita mainitakseni.
Kello kuudelta lauantai-iltana pieneen, noin nelisenkymmentä paikkaa käsittävään ravintolaan saapuessamme, on sali vielä suhteellisen tyhjillään. Illan mittaan saamme jonkin verran enemmän seuraa ympärillemme, mutta täyteen ravintola ei tule. Tuskin tänne kuitenkaan kannattaa ilman varausta saapua, niin pienestä ja kuuluisasta paikasta joka tapauksessa puhutaan.
C:ssä tunnelma on hyvin seesteinen ja miljöö pitkälti useita muita tämän hetken vastaavanlaisia ravintoloita muistuttava; vaaleus, valoisuus ja yksinkertainen pohjoismainen tyylikkyys ovat avainsanoja. Ilmapiiri ei kuitenkaan tunnu yltiöhienostelevalta, tarjoilijat ovat rentoja, samoin asiakaskunta jota tuntuisi riittävän kaikista ikäluokista, meistä kolmikymppisistä ylöspäin.
Päätämme lähteä tutustumaan talon tarjontaan pitkän kaavan mukaan, siis valitsemme kuuden ruokalajin illallisen (68,00€). Ruokien rinnalle Aleksi ottaa suositusviinit (57,00€), minä alkoholittoman juomapaketin (30,00€). Mahdollisuutta alkoholittomaan juomapakettiin pidän erityisen mielenkiintoisena ja positiivisena vaihtoehtona, sillä lähiaikoina olen tullut huomanneeksi, että yllättävän moni tasokaskin ravintola on vielä melko lapsenkengissä mitä alkoholittomiin ruokajuomiin tulee.
Ruokaretkemme käynnistyy kolmella kokin tervehdyksellä. Juureslastuista edukseen ovat tomaatti ja lanttu, pienet piirakat munavoilla kruunattuna ovat vallattoman maukkaita. Pekonista, punajuuresta ja rosmariinista koottu ”keko” ei sen sijaan vakuuta.
Ensimmäinen alkuruoka, Pyhäjärven kuhaa, Rekolan porkkanaa ja jogurttia on kaksipiippuinen. Kuha on hyvää, jogurtti toimii myös, mutta porkkanat sekä erityisesti öljyinen vihreä kastike miltei terrorisoivat annoksen, joka näin ollen on pakko tuomita epäonnistuneeksi. Toinen alkuruoka, kukko rinnallaan siitakkeita, tattirouhetta, pinaattia ja fenkolia on kuitenkin niin maukas, että pettymys ensimmäiseen unohtuu hetkessä. Jopa fenkoli, johon suhtaudumme molemmat vähintäänkin empivästi, on onnistuttu valmistamaan hurmaavan makuiseksi.
Pääruokia edeltää jälleen tervehdys keittiön puolelta, rapsakka ja raikas kulaus omenamehua. Tässä välissä muutama sananen juomista: suositusviinit ovat C:n tapojen mukaan vain eurooppalaisia, erikoisia ja vaativat ehdottomasti ruokaa rinnalleen. Alusta loppuun Aleksi pitää niitä viineinä, joiden ensipuraisu ei vakuuta, mutta jotka yhdistettyinä tarjoiltuihin annoksiin kokevat suuremman tai pienemmän muodonmuutoksen. Tämä on sitä ammattitaitoa. Oma alkoholiton juomapuoleni sen sijaan koostuu hieman yllättäen pelkistä mehuista. Valtaosa niistä on kuitenkin todella hyviä ja ruoka-annoksiin sopivia, enkä millään muotoa kadu niiden lisäämistä ateriakokonaisuuteeni. Kaikkien raaka-aineita en valitettavasti enää muista, mutta erityisesti fenkolista, marja-aroniasta ja tyrnistä johdetut mehut jäivät mieleen. Eipä taida tällaista mehumenua muualla päästäkään kokemaan, siis suosittelen lämpimästi.
Pääruoista ensimmäinen, Pyhäjärven haukea, hauenmätiä ja perunaa on Aleksin mielestä onnistunut, joskin ei-niinkään-suurena-kalamiehenä tunnettu siippani pitää annoksen parhaimpana puolena perunoita. Itse joudun tällä hetkellä kieltäytymään hauesta, mutta maistamani palanen sen kertoo: hauki on hyvää. Haukiannoksen tilalle minä valitsen tattiblinin, joka tarjoillaan tattikvinoan kera. Nam ja maiskis, tässä ravintolassa tosiaan hemmotellaan meitä sieni-ihmisiä.
Lihapääruoka, Ylätalon tilan kyyttöä, Rekolan palsternakkaa ja puolukkaa on sinänsä maukas, mutta jättää kuitenkin kaksihenkisen arvostelulautakuntamme hieman kylmäksi. Johtuneeko lihaliemimäisestä puolukkakastikkeesta, mutta ajatusta lihakeitosta ei voi välttää. Umpikypsä liha saisi myös olla joko mureampaa tai vähemmän kypsää. Suorituksena annos ei siis lopulta kipua kovinkaan korkealle.
Viides ruokalaji, kotimainen juusto, taas yllättää positiivisesti. Minulle tarjoillaan Kolatun cheddar-juustoa, joka yhdessä tujun tyrnimehun kanssa muodostaa oivan kokonaisuuden. Myös Aleksi pitää omasta valkohomejuustoannoksestaan.
Ennen viimeistä näytöstä meille tarjoillaan vielä tervehtivä suupalanen keittiön suunnalta. Tällä kertaa keksikupin sisältä löytyy ruusunterälehdellä koristeltu granita, jonka osittain moussemainen koostumus tekee tästä parhaan koskaan maistamani granitan. Herkullisen amuse bouchen illan finaali onkin ansainnut, sillä itse jälkiruoka, hillaa, kuusenkerkkää ja härkäpapua, on esitys joka hurmaa sekä ulkonäöllään että monipuolisilla mauillaan. Kielelle jää pyörimään kattaus ihastuttavia makuja.
Nyt, kuusi ruokalajia, kuusi juomaa ja viisi keittiön tervehdystä rikkaampana olen jälleen sitä mieltä, että näistä makuelämyksistä todella kannattaa maksaa, melko suuriakin summia. Tällaisesta keittiötaiteilusta, raaka-aineiden monipuolisuudesta ja asiantuntevasta palvelusta osalliseksi pääseminen jättää jäljen, joka säilyy pitkään. Ravintola C todella täytti lupauksensa ja esitteli meille arvojensa mukaisia annoksia. Saimme kokea jälleen yhden erityislaatuisen illan. Vaikka annoksista kaikki eivät olleetkaan täydellisiä, edes kovin lähellä sitä, se ei haittaa; tämä paikka on mielestäni maineensa arvoinen.
Ja näin tuli jälleen todistettua, että ruokamatkailu Tampereen suunnalle kannattaa. Ehdoton suositukseni C:lle!
Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4+/5
Kokonaisuus: 4/5
P.S. Eivätkä hullumpia olleet illan musiikillisesta finaalista O’ Hara’s Freehousessa vastannut Greenrose Faire tai majapaikkamme hotelli Tornikaan.
Tunnelmallisia makuja 
2 vastausta artikkeliin “Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 35: Ravintola C eli kolmas kerta toden sanoo: kyllä ne tamperelaiset vaan osaavat”