Linssi-lohikeitto: todiste siitä, että tavallisestakin poikkeava lohikeitto voi olla vallan maukasta

IMG_7506Viimeiset aamupäivät olemme olleet Pikku-Kokin kanssa vankina Kotikolossa. (Tänään tosin käytiin sanomassa pakkasukolle päivää.) Nuori herra ei nimittäin tuntuisi liiemmin nauttivan tällä hetkellä vallitsevasta ilmanalasta, ja koska en itsekään lukeudu suuriin pakkasen ystäviin, olen päättänyt armahtaa Pikku-Kokkia aamu-ulkoilulta. Hän onkin viihtynyt omissa sisäleikeissään lähipäivinä yllättävän hyvin, joka taas on suonut minulle mukavasti keittiöpuuhasteluaikaa.

Eilen otin asiakseni valmistaa jotakin, joka ei edellyttäisi kauppareissua. Mieleen muistui pakastimessa käyttöä odotteleva palanen lohta. Koska minun oikeastaan aina tekee mieli keittoa, päädyin lohikeittoon. Ongelma tuli vastaan siinä kohtaa, kun huomasin, että keittoon sopivat perunat olisivat kuitenkin edellyttäneet matkaa kauppaan. Voiko lohikeittoa tehdä ilman perunoita? Seuraavan reseptin myötä tulin todenneeksi, että kyllä voi. Ja vielä varsin hyvää sellaista. Linssi-lohikeitto maistui mainiosti sekä minulle että Pikku-Kokille, joten eiköhän tätä tule keiteltyä tulevaisuudessakin. Kannattaa kokeilla.

Ah, niin paljon lämpöaaltoa odotellen!

Linssi-lohikeitto

4 annosta

IMG_7572 - Versio 21 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
0,5 tl kurkumaa
0,3 tl cayennepippuria
3 porkkanaa
100 g juuriselleriä (korvasin tämän perunalla, joka toimi hyvin)
4 tomaattia
1,5 dl punaisia linssejä
9 dl vettä
400 g lohifileetä
0,5 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
(2 rkl hienonnettua korianteria)

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä kattilan pohjalla hetken aikaa. Lisää joukkoon mausteet ja anna niiden lämmetä.
Kuori ja kuutioi porkkanat ja selleri. Lisää kattilaan ja anna niidenkin pehmetä hetken aikaa. Halkaise tomaatit, poista kannat ja leikkaa kuutioiksi.
Lisää kattilaan tomaatit, linssit ja vesi. Sekoita ja anna keiton porista 10 min.
Leikkaa lohi kuutioiksi ja lisää keiton joukkoon. Anna kalan kypsyä. Viimeistele keitto suolalla, sitruunamehulla (ja tuoreella hienonnetulla korianterilla).

One thought on “Linssi-lohikeitto: todiste siitä, että tavallisestakin poikkeava lohikeitto voi olla vallan maukasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s