Tunnelmallisia ikisuosikkeja osa 2: paholaisen hillo

IMG_8618Joitakin aikoja sitten päätin aloittaa Tunnelmallisten ikisuosikkien keräilyn omaan arkistoonsa helpottaakseni niiden löytymistä blogin monivuotisista syövereistä. On nimittäin niin, että vaikka uusia reseptejä on maailma pullollaan, joitakin vain täytyy kierrättää ja kierrättää, niin toimivia ne ovat.

Toisen osan ikisuosikkieni sarjaa omistan paholaisen hillolle, joka on yksi blogin ensimmäisistä resepteistä. Todella maukas ja monipuolinen hilloke, joka sopii erityisesti kanan ja juustojen rinnalle. Klassinen, ja varmasti kaikista paras, on kanan, vuohenjuuston ja paholaisen hillon muodostama kolminaisuus. Itse kuitenkin tykkään piristää paholaisella sangen monia ruokia, erityisesti ruokaisia salaatteja tai yksinkertaisia kastikkeita, mikäli maut vain sattuvat sopimaan yhteen.

IMG_8657

Tässäpä siis resepti, jota Kotikolossa suositaan. Ja kun paholaispurkit ovat tyhjillään, tulee aina tilanteita, jolloin sitä kaivataan. Kerralla voi huoletta tehdä melko suurenkin annoksen, tämä säilyy jääkaapissa viikkoja. Chilin määrää kannattaa säädellä omien mieltymysten mukaan, ainakaan miedoista punaisista chileistä tehtynä tämä resepti ei tuota tulisista tulisinta lopputulosta.

Kokeilkaa toki.

Paholaisen hillo

4-5 dl

IMG_8640400 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
200 g punaisia paprikoita
3 punaista chiliä
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
0,25 dl etikkaa
165 g hillo-marmeladisokeria

Kaada tomaattilohkot liemineen kasariin ja leikkaa neljään osaan.
Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.
Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3-5 min. sekoittaen.
Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s