Taaperon toiveesta: bataatti bolognese

Sadepäivän kunniaksi – totta tosiaan taitaa olla elämäni ensimmäinen kesä, kun sadepäivät eivät tunnu laisinkaan epämiellyttäviltä, päinvastoin – päätin ottaa missiokseni keittiöpuuhastelun. Kun Kotikolossa on viime päivät ollut muutenkin ”lämmin” tunnelma, ei lieden tai uunin ympäristössä ole tehnyt pahemmin mieli viettää aikaa. Nyt kuitenkin valmistimme aamutoimiksemme Pikku-Kokin kanssa maittavan aterian.

IMG_9934Jauhelihakastike sai mukavaa makua omenamehusta ja pidimme siitä molemmat. Pikku-Kokin toiveesta – herra on puhunut bataatista jo joitakin päiviä – valmistunut bataattipyree taas pehmentyi ja täyteläistyi ranskankermalla ja oliiviöljyllä, eikä valkosipulikaan tehnyt maulle ainakaan huonoa. Tätä tulen varmasti valmistamaan tulevaisuudessakin.

Siis vallan maukas ja toimiva kokonaisuus, jota suosittelen kokeilemaan; ei jauhelihakastike aina kaipaa spagettia rinnalleen.

Pikku-Kokin sanoin: ”Hyvää!”

Jauhelihakastike

4 annosta

IMG_99351 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
2 dl omenamehua
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl oreganoa
1 laakerinlehti
0,5 rkl soijakastiketta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista jauheliha öljyssä. Nosta sipulit pannulle lihan joukkoon ja kypsennä hetki.
Lisää tomaattimurska, omenamehu ja mausteet. Keitä 10-15 min.
Tarjoile esimerkiksi keitetyn pastan tai perunoiden kanssa. Oivallinen vaihtoehto on myös alla esitelty bataattipyree.

Bataattipyree

4 annosta

500 g bataattia
pala tuoretta chiliä
1 valkosipulinkynsi
1 dl ranskankermaa
2-4 rkl oliiviöljyä
suolaa

Kuori ja paloittele bataatti. Poista chilistä siemenet ja hienonna se sekä kuorittu valkosipulinkynsi.
Keitä bataatti, chili ja sipuli vedessä kypsiksi. Kaada keitinvesi pois ja soseuta kasvikset. Jäähdytä ja sekoita ranskankerma sekä oliiviöljy joukkoon. Varo ettei pyree vetisty liikaa. Mausta maun mukaan suolalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s