Menneellä viikolla pääsimme pitkästä aikaa Aleksin työkomennuksen myötä valloittamaan Tamperetta, ensimmäistä kertaa nelisin. Minä sekä kokit Pikku ja Neiti keskityimme tietysti oleelliseen eli taaperoystävälliseen lomailuun. Tämä tarkoitti lähinnä puistoilua, vipellystä leikkipuistoissa ja samoilua ruskan kaunistamassa Koskipuistossa. Viihdyimme taas paremmin kuin hyvin ja pian koittava paluu ei varmasti harmita ketään.
Kuten ruoanlaiton kohdalla haluan noudattaa ekologista linjaa valmistamalla ruokaa rippeistä siis tähteistä tähtiä, haluan myös vaateostoksia tehdessäni kierrättää niin paljon kuin mahdollista. Tämänpä takia pienokaisemme kulkevat miltei aina päästä varpaisiin kirpputorilöydöissäni. Muutaman upouuden vaatekappaleen olen tainnut näiden kahden vuoden aikana kotiin kantaa. Näinpä haluankin antaa ehdottoman suositukseni Tampereen Koskikeskuksessa sijaitsevalle Lastenkirppis ja -shop Intolle, jossa kolmikkomme vieraili tälläkin kertaa kahdesti. Leikkipaikka Pikku-Kokille, vauvanhuoltopiste Neiti-Kokille ja minulle oivalliset aarteenmetsästysmahdollisuudet. Huippua!
Tällaista vähäruokaisempaa turinointia tällä kertaa. Aika ei nyt riittänyt ravintolavalloituksiin, mutta ensi kerralle sellaista on suunnitteilla. Palataan asiaan!