Pikaisesti marinoidut turskafileet – sieltä punapukuisten hyllystä poimitut

Minä olen elämäntapa pihistelijä, mitäpä sitä kiertelemään. Olikin hauskaa lukea, kuinka uusimmassa K-Ruoka -lehdessä puhuttiin niin sanotusta punalappujen bongauksesta yhtenä tämän hetken ruokatrendeistä. Hei, minähän olen aallonharjalla! Ja ollut sitä jo paljon ennen aikaani, bongaillut punaisia lappuja jo vuosikausia, laittanut systemaattisesti ruokaa niistä raaka-aineista, jotka ovat kaupassa pukeutuneet punaisiin. Ja pakastanut, pakastanut ja pakastanut. Säästänyt niin rahaa kuin nauttinut näinä ilmastotalkoiden aikoina hyvästä omasta tunnosta; meidän perheemme ruokahävikki lähentelee valehtelematta olematonta. Meillä maitoa ei kaadeta viemäriin viimeistä käyttöpäivää seuraavana tai sitäkään seuraavana, näissä asioissa luotan aisteihini. Ja tähteistä tehdään aina tähtiä, kuten jo pitkään blogissa ylläpitämäni Ruokaa rippeistä -osio voi monella tapaa osoittaa.

Myös tällä kertaa esittelemäni uuniturska valmistui joitakin aikoja sitten pakastimeemme uiskennelleista punaisiin pukeutuneista fileistä, joille en heti keksinyt käyttöä. Muistaakseni olen kokeillut tätä marinointia joskus aiemminkin, mutta koska juuri turska istui reseptiin niin mainiosti, päätin antaa sillekin paikan tässä julkisessa reseptikirjassani.

IMG_4480

Siis suosittelen! Jos en täysin väärin muista, poimin reseptin alun perin K-Ruoka -lehdestä, jossa siihen käytettiin seitiä. Itse sanoisin, että tämän maukkaan marinadin voisi hyvin yhdistää vallan moneen vaaleaan kalaan.

Pikaisesti marinoitu uuniturska

4 annosta

400 g turskafileitä
0,75 dl oliiviöljyä
4 rkl sitruunanmehua
2 rkl tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
(1 mieto punainen chili)
500 g miniluumu- tai kirsikkatomaatteja
3-4 rkl pinjan- tai auringonkukansiemeniä

IMG_4479

Laita turskafileet muovipussiin.
Sekoita keskenään oliiviöljy, sitruunanmehu, inkivääri raastettuna, valkosipulinkynnet hienonnettuna ja halutessasi chili hienonnettuna. Kumoa seos pussiin kalojen sekaan ja jätä maustumaan noin 15 minuutiksi.
Siirrä kalapalat marinadin kanssa uunivuokaan. Lisää päälle tomaatit ja siemenet.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 min. tai kunnes kala on kypsää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s