Mietiskellessäni käyttöä jääkaapissa pikkuhiljaa parhaita päiviään ohittelevalle valkokaalille, tuli mieleeni makaronipata, yksi lapsuudesta mieleenjäänyt sangen kikkailematon ”klassikko”. Meidän perheessämme ruoka kulki jostakin kumman syystä nimellä ”liukas ruoka”, joten tokihan tätä oli edelleen sillä nimellä kutsuttava. Pikku-Kokki oli nimityksestä hiukan ihmeissään, mutta joka tapauksessa ruoka maistui sangen mainiosti. Samoin itselleni, vaikka etukäteen hiukan pelkäsinkin, että tulisin pettymään. Mutta ei, tämä maistui oikeastaan yhtä hyvältä kuin muistinkin. Omaan annokseeni lorautin vielä hiukan lisäsoijaa, sillä soijakastikkeen merkitystä tämän ruoan kohdalla on turha lähteä kiistämään.
Kuten kuvasta näkyy, mikään silmiä hivelevä näky tämä ruoka ei ole, mutta siitä viis. Tällä kertaa aikamatkailu kannatti – mikä ei suinkaan ole selviö, kun ruoasta puhutaan – ja sainkin tästä idean lähteä kokeilemaan lapsuuteni suosikkeja laajemminkin. Ei ruokamuistojen merkitystä turhaan korosteta.
Jauheliha-makaronipata
6 annosta
3 porkkanaa
2 isoa sipulia
500 g valkokaalia
400 g jauhelihaa
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
1-2 rkl soijakastiketta
1-2 tl inkivääritahnaa
0,25 tl mustapippuria
3 dl makaronia
(persiljaa)
Kuori ja paloittele porkkanat, hienonna kuoritut sipulit ja suikaloi kaali.
Ruskista jauheliha kattilassa. Lisää porkkanat, sipulit, kaali, vesi, liemikuutiot ja mausteet. Sekoittele ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 30-45 min.
Lisää makaronit ja hauduta vielä noin 10 min. Tarkista maku.
(Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.)