Erityishyvä lohi-lehtikaalipiirakka

Joitakin aikoja sitten sain ystävän luona aivan erityisen maukasta lohipiirakkaa. Resepti paljastui Perinneruokaa Prkl -blogin Mikan Helpoksi lohipiirakaksi. Nyt kokeilin piirakkaa itsekin. Sen lisäksi, että se on yksi parhaista maistamistani lohipiirakoista, se on myös nimensä mukainen, siis helppo. Ainesosia ei tarvitse erikseen kypsennellä, vaan lohi saa paistua piirakan päällä juuri sopivan meheväksi. Kun piirakka vielä pitää sisällään reilun annoksen lehtikaalia, tämän hetken suurta suosikkiani, en voi muuta kuin suosittaa – suurella sydämellä.

P.S. Jos piirakasta haluaa Mikan tapaan minun versiotani helpomman, voi sen pohjaksi valita valmiin lehtitaikinan. Tai sitten noudattaa minun alla olevaa reseptiäni ja tehdä pohjan itse.

Lohi-lehtikaalipiirakka

Vuoallinen (ø 24-26 cm)

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoja / ruisjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
350 g lohta
70 g lehtikaalia
1 pieni sipuli (Minä käytin nippusipulia ja purjoa, jotka toimivat mainiosti.)
150 g fetajuustoa
1 kananmuna
2 dl ruokakermaa
1 sitruunan kuoriraaste
2,5 rkl sitruunamehua
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Valmista ensin pohja. Kuutio kylmä voi ja laita kulhoon. Lisää kulhoon jauhot ja suola. Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää lopuksi kylmä vesi ja muotoile taikinasta pallo. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Poista sillä välin lohesta nahka ja paloittele se reiluiksi paloiksi. Poista lehtikaalista kova varsi ja revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja viipaloi sipuli (tai pilko pari vartta nippusipulia ja pala purjoa).
Voitele tai leivinpaperoi piirakkavuoka. Painele taikina tasaisesti vuokaan, myös reunoille.
Levitä taikinan päälle revitty lehtikaali ja pilkottu sipuli. Lisää lohipalat. Murenna piirakan päälle fetajuusto.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon kerma, sitruunan kuori ja mehu. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Kaada kananmuna-kermaseos piirakan päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 min.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s