Kun lumettomat mustat kadut syövät kaiken vähäisenkin valon, on kiva tuoda lautaselle pirteyttä, unelmoida hetki tulevasta keväästä ja kesästä.
Yksinkertaisista aineksista nopeasti syntyvä savulohipasta on juuri tällainen, makumaailmaltaan sitruksisen pirteä, mutta kuitenkin täyttävä, ihanan makuinen lounas- tai päivällisruoka. Tämä vaihtoehto kannattaa lisätä vaikka jo alkavan viikon ruokalistalle.

Savulohipasta
4 annosta
300 g pastaa
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan kuori ja mehu
2 rkl (oliivi)öljyä
300 g savulohta
0,5-1 prk kapriksia
suolaa
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun:
parmesaania
sitruunaa
tuoretta tilliä
Laita pasta ohjeen mukaan kattilaan kiehumaan. Kun pasta on valmis ja valutettu, lorauta siihen hieman öljyä.
Kuori ja siivuta ohueksi sipuli ja valkosipulinkynnet. Pese sitruuna, raasta siitä kuori ja purista mehu.
Kuullota sipulia pannulla öljyssä ja lisää piakkoin valkosipuli. Lisää sitten kaprikset, sitruunankuori ja puristettu mehu. Lisää pannulle savulohta paloina niin että kala hieman lämpenee, mutta älä kuitenkaan paista. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria.
Sekoita kastike pastan joukkoon.