Koska espoolaiselämä on enää kiven heiton päässä, päätimme valmistaa sunnuntai-ateriamme teemalla Hyvästi Munkkivuori. No, ruoka sinänsä ei ollut mitenkään munkkivuorelaista, mutta nostimmepa maljan viimeiselle yhteiskokkaukselle tässä keittiössä. Seuraavat viikonloput tulevat nimittäin varmasti keskittymään vallan toisenlaiseen tekemiseen…
Päivällisemme ensimmäisessä osassa näytteli vanha tuttu klassikko, oluella maustettu sipulikeitto. Tämä makoisa keitto on muuten siinäkin mielessä huomionarvoinen tapaus, että sen resepti sijoittuu Tunnelmallisien makujen historian aamuhämärään, sinne aivan ensimmäiseen artikkeliin. Voi että, mikä elävä keittokirja tästä on meille kehkeytynytkään vuosien saatossa.
Ohjeistus pääruokaan sen sijaan napattiin Villiä ja kesyä lähiruokaa -kirjasta. Rakkaassa länsisaksalaisessamme porisi hyvän tovin palanen nautaa, kun valmistimme burgundinpataa. Sen kanssa hyvältä maistui parmesaanilla maustettu perunamuusi. Ruoka oli hyvää, joskin hiukan arkista. Puolustukseksi reseptille sanottakoon, että ehkä sitä vain odottaa jotain maan mainiota, kun hauduttelee näinkin pitkään. Joka tapauksessa kannattaa tätäkin kokeilla, ehkä maustaen hiukan reseptiä runsaammalla kädellä.
Eipä tällä kertaa muuta, kuin hyvää ruokahalua! Keittiöhetket Munkkivuoressa alkavat käymään vähiin, kiitos ja kumarrus tälle kodin sydämelle.
Burgundinpata
6 annosta
60 g pekonia
700-800 g riistaa tai naudan sisäpaistia
0,5 rkl oliiviöljyä
1 porkkana
1 sipuli
suolaa ja mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
3,5 dl punaviiniä tai tummaa olutta
Huom! Seuraavat maustemäärät tuottivat melko miedon lopputuloksen, joten maustemäärää kannattaa ehkä säätää hiukan runsaammaksi.
0,5 tl Dijonin sinappia
0,5 tl punaviinietikkaa
0,5 tl ruokosokeria
0,5 rkl tomaattipyreetä
3,5 dl lihalientä
1 valkosipulinkynsi
timjaminvarsi
Lisäksi:
18-24 hillosipulia (tai pieniä sipuleita)
0,5 dl lihalientä
suolaa ja mustapippuria
pieni laakerinlehti, timjaminvarsi, pari persiljanvartta
200 g herkkusieniä
Leikkaa liha suuriksi kuutioiksi ja paloittele pekoni. Kuori sipuli ja porkkana ja pilko ne.
Paista pekonia pannulla parin minuutin ajan ja siirrä lautaselle talouspaperin päälle. Lisää hiukan öljyä pekonirasvan joukkoon, ruskista lihakuutiot ja nosta uunipataan.
Kuullota pilkotut sipuli ja porkkana jäljelle jääneessä rasvassa ja lisää pataan pekonin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi jauhot päälle.
Laita pata esilämmitettyyn, 200-asteiseen uuniin 4-5 minuutiksi. Sekoittele ja laske lämpöä 155 asteeseen.
Ota pata uunista, lisää viini ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Lisää tomaattipyree, viinietikka, sinappi, sokeri, valkosipuli ja timjami.
Laita pata liedelle, kuumenna kiehuvaksi, peitä kannella ja siirrä uuniin hautumaan 3-4 tunniksi.
Valmista lihan kypsyessä sipulit ja sienet. Kuullota hillosipuleita noin 10 min. rikkomatta niitä. Kaada joukkoon lihaliemi, mausta ja lisää yrtit ja laita kansi päälle. Keitä poreillen miedolla lämmöllä 35-45 min. jolloin neste on melkein haihtunut. Poista yrtit ja nosta sipulit odottamaan.
Pilko sienet ja paista niitä pannulla voin ja öljyn seoksessa noin 5 min. Kun ne ovat saaneet väriä, nosta pois liedeltä.
Kun liha on kypsää, nosta lihat, pekonit sekä kasvikset reikäkauhalla kulhoon ja siivilöi liemi. Keitä lientä kokoon. Jos liemi onkin liian paksua, lisää lihalientä tai vettä. Me lisäsimme kuohukermaa, joka toimi hyvin.
Huuhtele pata kuumalla vedellä ja laita lihat, pekonit sekä kasvikset hillosipulien ja sienien kanssa pataan. Tarkista liemen maku ja kaada se pataan.
Tarjoa perunoiden tai perunamuusin kera.