Kamppi – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 52: Krog Madame, välimerellistä hyvää

Kirjoitettu 23 helmikuun, 2017 by Kaisa

Meille muutaman kalliolaishelmen (Gastro Cafe Kallio ja Kolmon3n) esitellyt tuttavapariskuntamme ehdotti tällä kertaa ”ravintolakerhomme” kokoontumiselle Lapinlahdenpuiston laitamille sijoittuvaa Krog Madame -bistroa. Paikka oli meille kaikille ennestään tuntematon, joskin siellä sun täällä aika ajoin esille tullut. Itsekin olin muutamaan otteeseen harkinnut kyseistä ravintolaa, mutta jättänyt jostakin syystä kokeilematta. Ehdotuksen tultua pieni vilkaisu ruokalistaan ja päätös oli helppo: testataan!

Tiistai-alkuillan aikana paikka ei koe kovinkaan suurta yleisöryntäystä, mutta ihmekös tuo, talvitiistai ja Helsinki. Haittaa tämä ei tee ja toisaalta pyynnöstämme meidät on joka tapauksessa sijoitettu rauhalliseen vauva- ja vaunuystävälliseen nurkkaan. Tästä syystä paikan ilmeen arviointi jää melko hataralle pohjalle, mutta pikaisen vilkaisun perusteella miljöö vaikuttaa mukavalta. Sohvilla makoilevat erilaiset tyynyt eivät miellytä erityisesti omaa silmääni, mutta tauluista sen sijaan pidän paljon. Kaiken kaikkiaan Krog Madame on olemukseltaan sellainen simppeli, niin kuin bistrotyylille nyt usein on ominaista.

Mutta ruokaan. Välimerellistä makumaailmaa johtotähtenään pitävä Krog Madame tuntuisi ruokalistansa valossa noudattavan linjaansa uskollisesti: tapas-listalla koreilevat sulassa sovussa niin etanat, mozzarella kuin falafelitkin, totta kai valittavana on myös annosklassikoita, kuten bouillabaissea, tartarpihviä ja crema catalanaa, pizzoja unohtamatta. Tarjolla on siis kattava valikoima, jossa kaikki Välimeren alueen keittiöt ovat mukavasti edustettuina. Uskoisin täältä löytyvän suosikin nirsommallekin ruokailijalle.

Aloitamme aterian kahden hengen tapas-lajitelmalla. Valinta on kerrassaan mainio; 25 eurolla kaksi henkilöä saa viisi tapasta, jotka ovat reilun kokoisia ja mikä tietysti tärkeintä, myös erittäin maukkaita. Eteemme kannetaan lohiceviche, savustettua vasikkaa parmesankastikkeella, falafelia, vuohenjuustoa punajuuritahnan kera sekä annos bufala-mozzarellaa lisukkeineen. Alkupalalle täydet pisteet.

Jo tapaksia nautiskellessamme harmittelen kuitenkin pääruokavalintaani, Krog Madamen falafelia (20,00€). Tapas-lajitelmaan sisältynyt yksilö olisi hyvin tätä lajia riittänyt; falafel on harmillisen kuivaa, miltei pomppaa leikattaessa lautaselta. No, panen toivoni lisäkkeisiin, jotka muutenkin yleensä ovat ne falafel-annoksia kannattelevat kivijalat, tekevät niistä mahtavan maukkaita. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole; annos sisältää pääasiansa ohella ainoastaan couscoussalaattia, tabboulehia ja harissakastiketta. Pakko sanoa, että Krog Madame häviää tässä monelle. Muutamia mainitakseni niin Antiokia Atabarin, Levantin kuin Fafa’sinkin falafel-annokset peittoavat sen mennen tullen.

Myöskään Aleksin pääruokavalinta ei mene niin sanotusti kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Etukäteen tiedusteltaessa selviää, että annos hitaasti kypsennettyä villisikaa, tryffeli-perunamuusia ja tummaa valkoviinikastiketta, joka listalta puhuttelee, sisältää edellä mainittujen lisäksi myös portobelloa. Aleksi päättää kuitenkin ottaa annoksen ilman portobelloa. Tämä kuulemma käy päinsä. Kun annos sitten saapuu, se todella saapuu portobelloitta – tilalla ei tosin ole mitään muutakaan. Melko lihaisaa, jopa Aleksin kaltaisen lihamiehen makuun. Suuri lautanenkin on miltei tyhjä. Kyllä sitä jotain vastinetta odottaisi poistetun raaka-aineen tilalle saatavan, varsinkin kun tilaa listan kalleimman annoksen (28,00€). Erikoista palvelua. Palvelusta puheen ollen tarjoilija on koko ajan niin sanotusti ystävällinen, mutta jotain kytee pinnan alla. Ihan täysin en voi luottaa hänen hymyynsä.

Jos pääruoat saavat moitteita osakseen, jälkiruoat keräävät kiitosta senkin edestä. Itse valikoin jäätelöä ja vadelmaa (6,50€) – suunnitelmissani oli tosin ollut crema catalana, mutta oloni on jo sen verran täyteläinen, että tämä riittänee. Aleksi päätyy financierleivokseen zabaionen ja mustaherukan kera (10,00€) silläkin uhalla, että mantelileivos saattaa olla todellinen no-no. Mutta eipä ole ei. Pienen pienten leivoskaksosten vanavedessä pöytäämme saapuu niin ikään hurmaava uunituoreuden tuoksu. Annoksen muut komponentit, joita suhteessa leivosten kokoon on ruhtinaallisen paljon, ovat ihastuttavia nekin. Todella ensiluokkainen jälkiruoka-annos, sellainen ”leivos”, jonka itsekin popsisin ilomielin. Myös oma jäätelöni on tavallista parempaa, pohjalla mukavaa suklaarouhetta ja päällä kinuskikastiketta – ihan pyytämättä muuten.

Siis näin. Kolme ruokalajia kahdelta henkilöltä tekee yhteensä 89,50€. Ei paha. Kun pakettiin lisätään vielä lasilliset kuohuvaa ja puoli pullollista punaviiniä, jotka Krog Madame tarjoilee nekin sangen huokeaan hintaan CityShopparia vilauttamalla, ollaan edelleen 115,00€ paremmalla puolella ja pääruoista huolimatta hinta-laatusuhde on varsin mainio.

Voisin tulla tänne uudestaankin. Tuo tarkoittanee siis suositusta, kyllä täällä Välimeren maistaa.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 38: Passio; Keittiö Ja Baari, jota kannatti unohtamatta odottaa

Kirjoitettu 13 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jo pian vuoden päivät olen haaveillut vierailusta ravintola Passiossa. Se oli viime kesänä, kun ensimmäisen hääpäivämme suunnitelmaa laatiessamme puntaroimme valitako illallispaikaksi Ludviginkadulla sijaitseva Ragu vai Kalevankadun Passio. Tuolloin päädyimme ensiksi mainittuun ja vietimmekin täydellisen illan mahtavien makujen äärellä. Makumatka Passioon on kuitenkin pyörinyt mielessäni lähes joka kerta spesiaalimpaa illallispaikkaa valikoidessamme ja kun Aleksi sitten johdatteli minut hieman etukäteen annetun syntymäpäivä-yllätyspäivän kruunuksi juuri Passioon sai ihastuttava päivä arvoisensa päätöksen.

Astelemme sisään Kalevankatu 13 lauantai-iltana melko tarkalleen kuudelta. Joitakin pöytiä on jo kansoitettu, mutta tilaa on vielä runsaasti – ei tosin pitkään. Noin nelikymmenpaikkainen ravintola täyttyy lähimpien tuntien aikana ja on itsestäänselvyys, että ilman varausta tänne ei ole asiaa. Itse asiassa varaus on suotavaa tehdä jo joitakin kuukausia aikaisemmin.

Meidät johdatetaan pöytään ja pian pääsemme tekemään valintoja. Täällä kun ollaan ei yllätysmenusta tietenkään voi kieltäytyä ja valitsemme sen pidemmän kaavan mukaan, viidellä ruokalajilla (69,00€). Lisäksi Aleksi ottaa annosten rinnalle suunnitellun viinipaketin, jonka hinta puolikkailla annoksilla on 27,50€. Itse lähden ruokaretkelle veden voimin, mitä nyt Lehtikuohulasillisesta (6,00€) kieltäytymättä. Tässä kohtaa olisin ehkä odottanut tämän tason paikalta hieman laajempaa valikoimaa; vaikka Lehtikuohu varmasti sitä parasta alkoholitonta onkin, olisi vaihtelu silloin tällöin paikallaan, eikä lasillinen jotakin vähemmän kuohuvaa ruoan kanssa olisi ollut pahitteeksi. No, tämä ei ole yksin Passion ongelma, alkoholittomia viinejä tuntuu ylipäätään olevan todella niukasti ravintoloiden valikoimissa.

Muutaman vuoden toiminut Passio eroaa ulkoiselta olemukseltaan jonkin verran tämänhetkiselle pohjoismaiselle fine dining -ravintolakulttuurille tyypillisestä mustavalkoisesta pelkistetystä linjasta. Vaikka samaakin on, sisustuksessa on mielestäni enemmän omalaatuista särmää. Mieleen tulee eniten Ludu, viihtyisä ja omalaatuinen turkulaisravintola. Vähiten syynä yhtenevään ilmeeseen ei varmaankaan ole molempien lattioitaan koristamaan valitsema silmiinpistävä ruutukuviointi. Tykkään.

Mutta ruokaan. Ensimmäisenä eteemme lasketaan kermainen parsakeitto. Tällä tervehdyksellään keittiö todella vakuuttaa; tämä erittäin maukas amuse bouche voisi hyvin olla jo yksi ”virallisista” ruokalajeista. Keittiön tervehdyksissään Passio panostaakin määrän sijasta laatuun. Vähemmän on täällä enemmän ja kaksi suurella panoksella tehtyä tervehdystä peittoavat helposti joidenkin paikkojen tervehdysarmeijan.

Alkuruoan kohdalla joudumme Aleksin kanssa eri leireihin, kun minulle tarjoillaan lohen sijaan gazpachokeittoa omalaatuiseen, maukkaaseen tyyliin. Lautaselta löytyy gazpachosorbeeta seurassaan tomaatti-pestosalaattia. Annoksen maut ovat vahvoja ja muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Itse olisin kuitenkin mieluummin makustellut lohiannoksen parissa, mutta hyvä näinkin.

Väliruoaksi saamme mureaksi haudutettua porsaanlihaa lihaliemimäisessä kastikkeessa rinnallaan paistettua kaalia, itusalaattia ja keltuaiskreemiä. Annos on makumaailmoiltaan siinä määrin täydellinen, että kohoaa raatimme yksimieliseksi suosikiksi. Ihan loistavaa!

Mahtavan väliruoan vanavedessä lautasillemme uiskentelee ensimmäinen pääruoka, kuhaa, fenkolia ja osittain mustakalan musteella värjättyä kastiketta. Jälleen hyvä ja rikas annos, jota valitettavasti en tämän tarkemmin osaa kuvailla. On se hassua, että vaikka kahdet korvat kuuntelevat tarjoilijan sanoja vähintäänkin höröllään, tuntuu ainesosien muistaminen vaan niin vaikealta. Tällä kertaa mysteeriksi jäävät annoksen pienet mädiltä näyttävät pallerot, jotka ovat koostumukseltaan suuta miellyttäviä, eivät mädin tapaan pureskeltaessa suuhun poksahtelevia. Lisäksi on annettava runsain mitoin pisteitä taidosta valmistaa fenkolia niin maukkaalla tapaa, että pidämme siitä molemmat – yleensä emme tee näin kumpikaan. Myös pääruoista toinen, amerikkalaisten rakastama flank steak eli naudan kuve linssien, sienten, pariisinperunamaisten perunoiden sekä choronkastikkeen kera on mainio. Punasipulista kastikkeelle rakennettu kuppi on oiva keksintö. Johtuen annoksen pohjalta löytyvästä erittäin voimakkaan makuisesta toisesta kastikkeesta, joka mielestäni dominoi annoksen makumaailmaa liikaa sekä siitä, että itse en arvosta chorontyyppisiä kastikkeita sinne kaikista korkeimmalle, pidän annosta tähänastisista heikoimmin onnistuneena, en kuitenkaan huonona.

Ennen jälkiruokaa saamme keittiöstä toisen ylimääräisen muistutuksen olemassaolostaan sen tervehtiessä meitä välijälkiruoan muodossa. Vaniljakastike, ananaskreemi ja rouhea mysli viettelevät, verigreippi, vadelmamousse sekä kuivattu omena olisivat sen sijaan ehkäpä voineet jäädä jopa laittamatta. Tällä kertaa olisin ollut tyytyväisempi hieman yksinkertaisempaan esitykseen, mutta joka tapauksessa keittiön tervehdyksenä kyseinen annos on omaa luokkaansa.

Jos viimekertainen fine dining -kokemuksemme ravintola Naturassa huipentui jälkiruokaan, kävi nyt valitettavasti hieman päinvastoin. Syynä tähän on pitkälti se, että ranskalaisen keittiön ”lahja” maailmalle, kohokas, ei nyt vain satu olemaan minun juttuni ollenkaan. Meille tarjoiltu sitruunakohokas on varmasti juuri sellainen, kun kohokkaan kuuluukin olla, mutta joka tapauksessa hyvää se ei ole. Se maistuu kohokkaalta eli minun suussani sokeroidulta kananmunalta. Jälkiruokalautasen toiselle puolelle aseteltu litsisorbetti (aprikoosi?)hillon ja makeiden ”murujen” kera on kyllä hyvää, mutta ei onnistu pelastamaan jälkiruokaa kokonaisuutena. Lisäksi koristeeksi aseteltu syötävä orvokki on molempien annoksissa peittoutunut pahasti, jäänyt litsin litistyksiin.

Sellainen ruokaretki siis tällä kertaa. Erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Passio on hintansa väärti, kyllä, ja selvästi myös sellainen, että toisenlainen annoskimara olisi voinut tehdä kokemuksesta jopa liki täydellisen, olihan menussa tälläkin kertaa mukana niitä täydellisiä suorituksia. Myös ravintolan palvelu on todella ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta kaikista korkeinta tasoa sekään ei täysin saavuta. Asiantuntijatasolla kyllä, vielä pieni himppu henkilökohtaisuutta ja se olisi ollut siinä. Lisäksi useasti yhden tai kahden annoksen kohdalla ravintolasalin puolella näyttäytyvä kokki tuo annoksille uskottavuutta, joka tällä kertaa jäi näkemättä. Ehkä emme siis saaneetkaan sitä talon huippuannosta tai ehkä se ei kuulu täällä tapoihin, tiedä häntä.

Siis todella hyvä, mutta ei kuitenkaan paras. Ehdottomasti suosituksen arvoinen ravintola, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Viinipaketti, joka koostuu yhdestä portugalilaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kahdesta italialaisesta suosituksesta on Aleksin mukaan täysosuma, kannattaa siis luottaa Passion viinivalintoihin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 26: Memphis Kamppi ja oivallinen johdatus nyhdettyyn viikonloppuun

Kirjoitettu 21 joulukuun, 2015 by Kaisa

Ihan kivoja, mukavan maukkaita, sellaisia simppeleitä silloin tällöin -ravintoloita. Tällainen on minun ajatukseni Memphis-ketjun ravintoloista ja täytyykin sanoa, että tällä kertaa odotukseni ylitettiin.

Elokuvaa edeltävää ravintolaa valikoidessamme päädyimme Memphis Kamppiin lähinnä sen sijainnin vuoksi, toki olimme myös tehneet pienen etukäteisvilkaisun paikan ruokalistaan ja todenneet sieltä löytyvän jotakin sopivaa sekä tilanteeseen että mielihaluun. Ja olihan edellisestä visiitistä ehtinyt vierähtääkin jo jokunen vuosi, minkä vuoksi ajattelin kirjoittaa teillekin paikasta muutaman sanasen.

Miljööstä minulla ei oikeastaan ole mitään sen suurempaa sanottavaa; sopii ruokailuun ja baareiluun, vähän kenen kanssa ja milloin vain, aukioloajatkin taitavat kattaa niin toiminnan kuin toiminnan. No, mitään kovin hienoa en tulisi tänne juhlistamaan, mutta se nyt lienee kaikille selvä. Palvelu on mielestäni ripeää, sillä saapuessamme paikalle perjantai-iltapäivällä nappaamme miltei viimeisen vapaan pöydän, emmekä kuitenkaan joudu missään vaiheessa odottelemaan kovinkaan pitkään.

Mutta se ruoka. Aleksi tekee valintansa nopeasti ja hieman harkittuani uskallan itse päätyä samaan, vaikka jostakin syystä, ehkäpä appelsiinimajoneesista, minua hieman arveluttaa. Hetken kuluttua eteemme kuitenkin kannetaan kaksi pulled duck burgeria (20,20€) ja heti ensipuraisusta lähtien tiedämme molemmat tehneemme oikean valinnan. Ylikypsä nyhdetty ankka on mielettömän hyvää, sellaista ankkamaisen rasvaista, kuin sen pitääkin olla appelsiinimajoneesin sopiessa pakettiin oikeastaan täydellisesti. Myös täysjyväleipä on maukas ja lisäkesalaatti mukiinmenevä, ehkä hieman pienehkö. Suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan!

Jälkiruoista sen verran, että oma ”perinteiseni”, tällä kertaa suolainen kinuskijäätelö kinuskikastikkeen kera (3,00€) on hyvää ja kastiketta on riittämiin. Tässä ei sinänsä ole mitään sen kummempaa, mutta mainitsemisen arvoiseksi nousee Aleksin mutakakku vaniljajäätelön ja mansikkakastikkeen kera, joka totuttuihin vastaaviin verrattuna on sangen vähäteollisen oloista, joskin kotikutoisuus on tästäkin esityksestä vielä jokseenkin kaukana. Aletaan kuitenkin olla jo lähellä hintansa (8,20€) väärtiä.

Tämä siis Memphiksestä, jonka kanssa vietimme onnistuneen jälleennäkemisen ja johon taitaa olla paikallaan tehdä seuraava visiitti jo hieman nopeammin.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 4/5

Tämä postaukseni ei kuitenkaan ollut vielä tässä, sillä haluan kehua rakasta aviomiestäni, joka kuitenkin valmistaa sen maailman parhaimman nyhdetyn. Tätä herkullisuutta nautimme lauantai-iltaisissa pikkujouluissamme, tällä kertaa cannelonien muodossa. Reseptin itse pulled porkiin löydät täältä, canneloniversioon taas täältä. Kun Aleksi vielä paistoi meille jälkiruoaksi köyhiä ritareita vaniljakastikkeella ja hillolla kruunattuna oli illallinen kerrassaan täydellinen ❤

Jos joku kaipailee ohjetta köyhiin ritareihin esimerkiksi alla esitelty, Armas aika -keittokirjasta poimittu resepti tuottaa maukkaan tuloksen. Tämä kulkee nimellä Brasilialaiset köyhät ritarit siitä syystä, että kyseinen herkku kuuluu Brasiliassa tärkeisiin jouluperinteisiin, niin tärkeisiin, että maassa myydään joulun tienoilla jopa erityisesti niiden tekemiseen tarkoitettua leipää.

Nautinnollisia joulunalushetkiä toivotellen!

P.S. Perjantai-iltainen elokuva oli muuten uusi Star Wars, jota suosittelen suurella sydämellä!

Brasilialaiset köyhät ritarit

12 kpl / 6 annosta

2 dl sokeria
4 rkl kanelia
4 kananmunaa
6 dl maitoa
12 pullan tai ranskanleivän siivua
voita paistamiseen

Tarjoiluun:
kermavaahtoa, vaniljakastiketta tai hilloa maun mukaan.

Sekoita sokeri ja kaneli lautasella.
Vatkaa kananmunat ja sekoita joukkoon maito.
Kasta ranskanleipä- tai pullasiivut munamaidossa ja paista paistinpannulla voissa kullanruskeiksi.
Kääntele paistetut pullapalat kanelisokerissa ja tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen ja / tai hillon kera.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 24: Ravintola Antiokia Atabar, palanen maukkainta Turkkia

Kirjoitettu 22 marraskuun, 2015 by Kaisa

Kuten on tainnut tulla tiettäväksi, kahden naisen ravintola- sekä kulttuurikerhomme on erityisen mieltynyt lähi-itämaiseen ruokaan. Tarjotkaa meille falafelia erilaisin kastikkein ja tahnoin, munakoiso”asioita”, linssejä ja viininlehtikääryleitä. Tehkää se hyvin, ja me olemme valmiita syömään kädestänne.

Tällä kertaa ruokaretkemme kohteeksi valikoitui Eerikinkadun Antiokia Atabar, jo yli kaksi vuosikymmentä Helsingin Kampissa toiminut turkkilainen ravintola. Minulle kerta oli ensimmäinen, jota itsekin hiukan ihmettelen, ottaen huomioon, että näitä turkkilaisia ravintoloita ei Helsingissä ole ainakaan liiaksi asti. No, ensimmäinen mutta ei varmastikaan viimeinen; niin vatsa kuin silmätkin nauttivat kokemastaan.

Aivan kuten punavuorelais”sisarensa” ravintola Ani, myös Antiokia Atabar on erityisen tunnelmallinen ravintola, jonka sisälle astuttaessa pimeämpääkin pimeämpi marraskuinen Helsinki unohtuu samaisella sekunnilla. Sisustus on kaunis ja tunnelma seesteinen, täällä on helppo antautua hetkeksi vain hyvän ruoan vietäväksi.

Aloitamme makumatkamme mezejen parissa tilaamalla puoliksi yhden ison alkupalalajitelman (20,00€). Eteemme tuodaan viininlehtikääryleitä, hummusta, munakoiso- sekä tomaatti-kurkku-sipuli-paprikapyreitä, turkinpippuri-paprika-saksanpähkinätahnaa, marinoituja vihreitä linssejä, oliiveja ja fetajuustoa rinnallaan pehmeä ja lämmin leipä. Niin hyvää!

Pääruoaksi valitsemme molemmat – yllättäen – falafelia, joka tarjoillaan tsatsikin, hummuksen ja riisin kera (16,00€). Mitä riisiin tulee, on ensimmäinen ajatukseni kielteinen, mutta jo pikkiriikkisen sitä maistettuani kumoan tuon harhaluulon; tämä on ehkä parasta koskaan saamaani riisiä. Itse falafel on rapeakuorista ja koostumukseltaan varsin miellyttävää, pehmeää. Se on kiedottu hiukan poikkeavaan tapaan tomaattikastikkeeseen, joka kuitenkin toimii ihan hyvin. Koska tsatsiki ja hummus kuitenkin ovat minulle ne falafelin ”the kumppanit”, en ole ihan varma, pidänkö tomaattikastiketta tarpeellisena. Joko tapauksessa annos viettelee.

Kokemus on kaikin puolin hyvä, sellainen joka tekee mieli uusia. En ihmettele, että Atabar on aikoinaan tullut jäädäkseen. Suosittelen!

Ruoka: 4+
Tunnelma: 4
Palvelu: 4

Kokonaisuus: 4+

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 18: Ravintola Habibi, diilinpituinen pikaruokapyrähdys Lähi-itään

Kirjoitettu 23 elokuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Koska kesä tänä vuonna antoi odottaa itseään aivan vallattoman pitkään, tuntuu hassulta, mutta sitäkin mukavammalta, aloittaa niin sanotut syyspuuhat. Näihin syyspuuhiin lukeutuu muiden muassa kahden naisen kulttuurikerhomme, jonka syksyn ensimmäisen tapaamisen järjestimme Taiteiden yön tiimoilta.

Senaatintorilla vaeltelevat jättiläiset olivat varmasti iltamme taiteellinen kohokohta, mutta kuten kerhomme kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, aloitimme illan maittavalla aterialla. Kuten pitkälti läpi kevään, myös tällä kertaa matkasimme Lähi-idän tunnelmiin, sinne jonnekin Egyptin ja Libanonin makumaisemiin.

Ravintola Habibi, jonka me valitsimme kohteeksemme Groupon-diilin houkuttelemana, toimii kauppakeskus Kampin kyljessä sijaitsevassa Sähkötalossa, sen verran piilossa, että sinne harva varmasti sattumalta eksyy. Torstai-iltapäivänä me olemmekin yksi niistä harvoista ravintolan ruokailijajoukkioista, emme kuitenkaan ihan ainoita. Miljööstä vielä sen verran, että ollakseen lähtökohdiltaan näinkin haasteellinen tila, sen eteen on tehty töitä ja paikka on saatu näyttämään melko mukavalta ja teemaansa sopivalta. Täällä ruokailee ihan mielellään, kun kyseessä ei ole sen kummempi juhlapäivä.

Diili lupailee meille Mixed Grill El Bacha -menun kahdelle hintaan 27,00€. Toisin sanoen saamme aterian puoleen hintaan, kun se menussa on määritelty 54,90€ arvoiseksi. Diilihintaan tämä kokemus on täysin siihen uhrattujen eurojen väärti, normaalihintaisena se olisi varmasti tuntunut kalliimman puoleiselta.

Meille tarjoillaan kuuden sortin meze lajitelman leivän kera sekä Mixed Grill tarkoittaen kana- lammas- ja koftavartaita. Vartaille seuralaisiksi valitsemme salaattia ja kasviksia. Meze lajitelma on mainio: hummusta, jogurttikastiketta, tabouleh-salaattia, munakoisotahnaa, papuja, artisokkaa sekä viininlehtikääryle (yksi kahdelle?!). Kaikki ovat maukkaita, mutta Levantin tai Fafa’sin kaltaiseen suoritukseen Habibi ei kuitenkaan yllä. Myös vartaiden maku itsessään toimii, mutta tällaisen lihamäärän kanssa meze lautasen kastikkeet loppuvat auttamatta kesken ja osa annoksesta jää melko kuivaksi. Lisäkesalaatti onneksi auttaa asiaa hiukan.

Mitä jälkiruokiin tulee, ne eivät koskaan ole mielestäni kuuluneet Lähi-idän keittiön vahvuuksiin, enkä siinä mielessä ole tälläkään kertaa asettanut ravintolalle minkäänlaisia jälkiruokaodotuksia. (Pikemminkin olen suunnannut jälkiruokakatseeni jo kohti tapamme mukaista jäätelökahvittelua Fazerilla…) No, jälkiruoka on juuri sitä mitä odotankin, palaset baklavaa tai jotakin muuta lehtitaikinajohdannaista, jota ei missään mielessä voi kutsua makuhermojani hiveleväksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen kokemus, odotukseni ylittävä. Myös palvelu on ystävällistä, enkä näkisi missään mielessä mahdottomana syödä täällä joskus uudelleenkin, mikäli pikaruokahammasta kolottaa. Erityisesti rullatut leivät jäivät kiinnostamaan, samoin olisi mielenkiintoista testata Habibin falafelin tekotaito.

Tällä kokemuksella kulttuurikerhomme suosittaa.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 13: Ravintola Lusikka, sitä täydellistä suupalaa metsästämässä

Kirjoitettu 28 kesäkuun, 201528 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Kun astelee sisään ravintola Lusikkaan, jo valmiiksi korkealla olevat odotukset saavat lopullisen sinettinsä. Paikka on sisustukseltaan pelkistetty, väritykseltään mustavalkoinen, tilana pieni ja intiimi, hiukan rockia leijuu ilmassa niin silmille kuin korvillekin. Ilme on siis eittämättä sellainen tämän päivän fine dining -henkinen. Asiakkaitakin on sopivasti, ihmiset ovat selvästi löytäneet tämän ravintolan, vaikka sijaintina Lapinlahdenkatu ei olekaan välttämättä se kaikista keskeisin tai sattumalta löydettävä. Pöytävaraus on siis suositeltava, asiakaspaikkoja kun lisäksi on vain parisenkymmentä.

Lusikka on määritellyt missiokseen tarjota asiakkailleen klassikoita uusin maustein, laadukkaista raaka-aineista, rohkeasti ja rennosti. Viinien valinnassa johtotähtinä toimivat mielenkiinto ja vaihtelevuus ja ne on suunniteltu tuomaan hyvää vastapainoa tarjoiltavalle ruoalle. Keittäjäkaksikko Teron ja Matin unelma onkin saatella täydellisestä ravintolastaan ulos vain onnellisia ihmisiä – jotka eivät ole köyhtyneet liikaa. Suuria sanoja. Liianko suuria?

Tutustuimme Lusikkaan Groupon-lahjakortin siivittämänä, joka lupaa ostajalleen vähintään viiden ruokalajin Tasting menun huomattavasti alennettuun hintaan. Me maksoimme kahdesta henkilöstä 59,00€, kun normaalisti hinta on 49,00€ henkilöltä. Fine dining -kokemus siis tarjoillaan ravintolan lupauksen mukaisesti huokeasti ilman alennuskuponkejakin. Lisäksi ostimme ateriaan suunnitellun viinipaketin (à 41,00€). Ei paha tämäkään, kun lasillisia pakettiin sisältyy viisi.

Kokki toivottaa meidät tervetulleeksi pienellä mukillisella juotavaa keittoa, herne-vichyssoisea, joka on modernisoitu herneen ja mintun suloiseksi liitoksi. Minä viehätyn jännittävästä makuyhdistelmästä kovasti, Aleksi ei niinkään.

Tämän jälkeen siirrytään virallisiin alkuruokiin ja lautasillemme marssitetaan ensin inkiväärimarinoitua jokirapua, punasipulihilloketta ja rapeita krutonkeja kauniisti sydänsalaatille aseteltuna, sitten härän filettä sriracha-kastikkeen ja ”coleslawn” kera. Erikoinen juttu on se, että minä pidän parempana härkää, Aleksi jokirapua, sillä molemmat löydämme yleisesti suosimistamme asioista jotakin kummallista ja itsellemme epäsopivaa. Minä en koe inkivääriä ja jokirapua kovinkaan onnistuneena yhdistelmänä, Aleksi sitä vastoin ei ole tämän tyyppisen majoneesittoman coleslawn kannalla.

Ensimmäiseksi pääruoaksi minä saan korvasienirisottoa, jonka nostan menun maulliseksi kohokohdaksi. Tuntuu kuitenkin hiukan hassulta syödä näinkin vaatimatonta pääruokaa, lisäkkeenä tämä joka tapauksessa olisi lähes voittamaton. Aleksin sienetön menu tuottaa hänen eteensä possun entrecoteta rinnallaan kauden kasviksia. Annos ei valitettavasti vakuuta.

Mitä toiseen pääruokaan tulee, joudun valitettavasti teilaamaan sen pahemman kerran. Paahdettu lohi, kevätkasvikset sekä sitruunakastike ovat heikko esitys. Lähestulkoon aina olen lohiannoksistani nauttinut enemmän, niin omista kuin toisten tekeleistä, ja kysymys kuuluukin, miten näin helposta raaka-aineesta onnistutaan loihtimaan jotakin näin tympeää. Tässä kohtaa ei siis pisteitä kummaltakaan.

Aterian päättää vaniljavanukas erilaisten mansikoiden kuorruttamana. Vanukas on hyvää, mansikat menetteleviä, mutta annoksen sisältämät teollisen makuiset hyytelönpalaset olisivat voineet jäädä laittamatta. Kruunuksi annos on saanut suussa poksuvia rakeita, joista tulee hauskasti lapsuus mieleen. Siis kekseliäs finaali, ilman hyytelöä vallankin maukas.

Tällä kertaa siis näin. Täydellinen suupala jää löytymättä, odotukset eivät täyty ja muutama selkeä pettymyskin mahtuu kuvaan. Näiden annosten perusteella en pysty taipumaan suositukseen, mutta ehkä seuraava menu on toisenlainen. Kertokoon ken kokeilee…

Loppuun muutama sana palvelusta ja viineistä. Viinimenu on mielenkiintoinen ja vaihteleva, aivan kuten ravintola etukäteen lupailee. Kaikki eivät ole täysosumia ruuilleen, mutta yleisesti ottaen myös yhteensopivuus on onnistunut. Tarjoilija tuntuu tuntevan viinit ja kertoo niistä, perustelee valintojaan sekä vastailee kattavasti kysymyksiimme. Muutenkin palvelusta jää mukava mielikuva, varsinkin miestarjoilija osaa ottaa yleisönsä.

Vaikka ruoka ei täydellisyyteen – tai edes lähelle sitä – kipuakaan, kokemus jättää kuitenkin hyvän mielen, eikä tätä rentohenkistä ravintolaa tee mieli teilata.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 5: Levant

Kirjoitettu 8 toukokuun, 2015 by Kaisa

Alle kuukausi sitten kahden naisen kulttuurikerhomme makusteli vallattoman maukasta falafelia ravintola Fafa’sissa. Pian tämän jälkeen huomasin Bulevardille avautuneen syyrialais-libanonilaista katuruokaa tarjoilevan ravintolan, jonka Helsingin Sanomien Nyt-liite kuvaili olevan ”vähän kuin Fafa’s”. Siis aivan pakko kokea.

Vaikka lopullinen arvio olisi ehkä tyylikästä säästää loppuun, en malta olla kirjoittamatta tätä heti kärkeen: tämä ei jää tähän, tätä on saatava uudestaan. Siis mitä? Rapeaa, hyvin paistettua, mutta ei kuitenkaan rasvaisen makuista falafelia jogurttikastikkeen ja rucolan kera, hummusta, baba ganoushia eli munakoisotahnaa, tabbouleh-salaattia ja härkäpapuja tomaattikastikkeessa. Sekä tietysti leipää. Nam, nam ja nam, tämä on ravintola Levantin nimikkoannos Meze Levant.

Kun astumme ravintolaan torstaina siinä neljän maissa, olemme ainoat asiakkaat. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä, pikkuruisen ravintolan viisi tai kuusi pöytää ovat simppelisti katettuina. Lounasaikana voi kuitenkin kuvitella paikansaamisen olevan lottovoitto. Teemme tilauksemme ja istumme ikkunapöytään odottelemaan. Pienet hauskat yksityiskohdat, kuten mintunoksat vesipulloissa, kiinnittävät huomiomme.

Kuten edellä sanottu, ruoka on täysin moitteetonta, makumaailma on rikas, ainekset tuoreutta huokuvia. Ainoastaan leivästä pieni miinus: nämä ihastuttavat tahnat olisivat kaivanneet jotakin hieman kookkaampaa rinnalleen. Joka tapauksessa enemmän kuin mallikas suoritus. Jälleen annoskateuden pelossa päädymme samaan valintaan, joten salaatit ja leivät jäävät ensi kerralla nähtäviksi.

Hinta-laatusuhteesta sen verran, että meze-lautasemme kustansi 9,00€, jonka maksoi iloiten. Sopivasti se täyttikin, vaikka nälkä oli suuri. Ehdotonta plussaa myös siitä, että Levant on selkeästi ravintola, ei Fafa’sin tyylinen pikaruokapaikka. Lihaa ei listoilla näy, mutta siitä viis, sitä en usko kenenkään jäävän täällä kaipaamaan.

Suuri suositus!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 4/5