pihviravintolat – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 56: Ravintola Grillsson; mistä on hyvät diilit tehty

Kirjoitettu 3 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Kuten olen kertonut, ovat erilaiset ruokadiilit tarjoilleet meille vuosien saatossa sangen monenlaisia kulinaarisia elämyksiä. Melko ennakkoluulottomasti olemme lähteneet kokeilemaan niin tyylinsä kuin tasonsakin puolesta erilaisia makumatkoja aina lähiöiden burgeripaikoista kovimman tason fine dining -ravintoloihin. Paljon hyviä kokemuksia olemme näiltä retkiltä keräilleet, mutta mukaan on mahtunut myös pettymyksiä, sangen laadutontakin tarjontaa. Tässä se diilien houkutus ja hurma: Koskaan ei oikein voi olla varma, mitä tuleman pitää. Voi iskeä kultasuoneen, voi karauttaa pahemman kerran karille.

Myös ravintola Grillsson on meille tuttu nimenomaan diilikuvioista. Joitakin vuosia sitten päädyimme paikkaan jonkinlaisen pihvidiilin houkuttelemana. Pihvit olivat ihan hyviä, mutta tuolloin enemmän vakuutti itse paikka. Halusimme tulla koittamaan jotakin itse listalta valittua. Se kannatti; pihvidiilin jälkimainingeissa kävimme Grillssonissa muutaman kerran ja lähdimme aina pois tyytyväisin mielin. Tällainen on siis hyvä diili; saa asiakkaan palaamaan. On nimittäin koettu niitäkin, joissa hyvässä maineessa oleva ravintola tarjoaa diiliasiakkaalleen huonoa ruokaa. (Ei ehkä pitäisi, mutta mainitsenpa kuitenkin esimerkin pääkaupunkimme klassikkogenrestä: On valitettavasti käynyt niin, että kahdesta mahdollisuudesta huolimatta lähes kulttimaineessa kylpevä Mannerheimintien ranskalaisvanhus Lyon ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan, ei edes tyydyttävällä tasolla. Joten taitavat kokemukset tämän ravintolan kanssa olla luetut.)

Mutta takaisin Grillssoniin, jonne astelimme, nyt jo siis neljättä kertaa. Tällä kertaa olimme jälleen liikenteessä diilimielessä, kun lähdimme maistelemaan paikan kolmen ruokalajin menua, joka tarjoiltiin puoleen hintaan. Kaksi henkilöä ruokaili näin ollen alun, pään ja lopetuksen hintaan 50,00€.

Kuten kerrottua, ensimmäisellä kerralla meidät vakuutti paikan miljöö. Kurvin kupeessa sijaitseva Grillsson on olohuonehenkinen pihviravintola, jonka hämyinen tunnelma takkoineen ja kirjahyllyineen miellyttää silmää. Rento meininki, sellainen johon on mukava päätyä iltana kuin iltana, niin arkena kuin sunnuntaina.

Aloittelemme ruokailua rapujen parissa. Tarjolla on grillattuja jättikatkarapuja ja valkosipuliaiolia. Annos on herkullinen, oikein mallikas aloitus, joka pistää makuhermot sopivasti liikkeelle ja nostaa odotukset tulevasta korkealle.

Myös pääruoka-annos vakuuttaa. Pippuripihvi on omaan makuuni juuri sopivan medium, tryffeliperuna ja kauden kasvikset hyviä niin ikään. Annoksen kruunaa maukas jaloviina-pippurikastike, jota on annoksen kokoon nähden riittävästi; olennainen asia, mitä pihviannokseen tulee – eikä suinkaan aina toivotulla tavalla toteutettu. Täytyy joka tapauksessa todeta, että annoksen listahinta (32,00€) tuntuu hiukan suolaiselta.

Eipä löydy nokan koputtamista jälkiruoastakaan. No, vähän kuitenkin. Suklaabrownie on ihan hyvää – ei erinomaista – samoin sen kanssa tarjoiltava sorbetti. Yhteen ne eivät kuitenkaan minun mielestäni järin hyvin sovellu, mieluummin olisin ottanut brownien rinnalle jotakin vaniljaista tai kermaista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen maukas kokemus. Grillsson tarjoilee diiliruokailijoilleen annoksia suoraan senhetkiseltä listaltaan ilman alennetun hinnan tuntua. Tänne tulemme varmasti jälleen tekemään paluun, ihan oikeillakin hinnoilla. Näin sen pitäisi aina mennä, diilin toimia ravintolan positiivisena käyntikorttina.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 47: Stefan’s Steakhouse Tampere; kun maistelumenu tekee tehtävänsä, tulee toinen luku kirjoitettua jo miltei etukäteen

Kirjoitettu 4 lokakuun, 20167 helmikuun, 2017 by Kaisa

Tulipas taas vietettyä viikonloppu Tampereella. Joku voisi ihmetellä, mikä ihme meitä oikein tuonne vetää, joten kerronpa ainakin teille. No, se on se Tampereen henki; kaupungissa on tunnelmaa niin kesällä kuin talvellakin, siellä asuu mukavia ihmisiä ja siellä on paljon tekemistä. Halutessaan löytää kulttuurielämyksiä, toisaalta materiaaliset tarpeetkin tulevat miellyttävällä tavalla täytetyiksi. Sitten on tämä ravintolajuttu, sillä sehän meitä kaupunkiin vetää kuin sokeri muurahaisia, Tampereen loistava ravintolakattaus. Ja tämä tarina – jälleen – on kertomus yhdestä onnistuneesta ravintolaillasta Tampereella.

Stefan’s Steakhouse on ravintolaketju, joka on eri kaupungeissa kiinnittänyt huomioni jo lukuisia kertoja, mutta jonka ravintolat ovat kuitenkin tähän asti jääneet kokeilematta. Nyt asiaan tuli vihdoin muutos, kun lauantai-iltana purjehdimme sisään ketjun tamperelaisversioon, joka tietämykseni mukaan on Stefaneista ensimmäinen sijaiten perustajansa Stefan Richterin syntymäkaupungissa.

Tammerkosken historialliseen, punatiilisten tehdasrakennusten koristamaan miljööseen sijoittuva ravintola on sisältä yhtä komea kuin uljas koskimaisema antaa odottaa. Tummanpuhuva ravintolasali näyttävine kattokruunuineen ja avokeittiöineen on juuri sitä, mitä tällaiselta amerikkalaishenkiseltä ravintolalta vaaditaankin. Suhteellisen tiheään tahtiin liedeltä nousevat korkeat lieskat kertovat, että pihvejä paistuu, tiuhaan ja oletettavan taidokkaasti.

Mutta käykäämme kiinni kokemukseemme. Vastaanotto jo alkuillasta suhteellisen kansoitettuun ravintolaan on ystävällinen. Olemme ensi kertaa hieman hienommassa paikassa Pikku-Kokin kera ja meidät johdatetaan seurueemme tarpeisiin mainiosti sopivaan nurkkapöytään. Pikku-Kokista huolimatta aiomme kokeilla ruokailua pitkän kaavan mukaan, siis nauttia viiden ruokalajin maistelumenun (57,00€). Joskushan tämäkin on perheenä aloitettava, niin tulee herrastakin sitten monipuolinen maistelija. No, todettakoon tähän väliin, että vauvan kanssa maistelu sujui vallan hyvin. Pienet annokset ja kaksi syliä ynnä kantoliina tekivät kokemuksesta hienon, eivätkä naapuriseurueetkaan varmasti häiriintyneet ukkelistamme. Aikaa ruokailumme tosin otti miltei tuplaten tarjoilijan arvioon nähden, mutta siitä viis, eipä meillä kiirettä ollut.

Ennen virallisen viisikon esiinmarssia keittiö muistuttaa olemassaolostaan pienin terveisin. Saamme tonnikala-cevicheleipäsen avokadolla ja paprikoilla rikastettuna. Hyvää; kyllä tältä keittiöltä uskaltaa onnistumisia odottaa.

Itse menu alkaa omasta mielestäni hiukan jännittävällä tapaa, kun saamme tiedon meille tarjoiltavasta tartarpihvistä. No, annos on rakenneltu hieman klassista tartarpihviä monipuolisemmaksi, keltuaisesta on tehty kreemi ja pihvilihan sisään on upotettu hiukan ”ylimääräisyyksiä”, joten todettakoon, että ennakkoluuloistani huolimatta popsin annoksen jopa miltei mielelläni. Siltikin kysymykseni kuuluu: miksi tällainen ruokalaji ylipäätään on keksitty, saatikka klassikoksi korotettu?!

Toisen alkuruoan kohdalla pääsemme jälleen klassikoiden pariin, kun saamme eteemme annoksen erilaisia tomaatteja, buffalojuustoa ja leipäkrutonkeja pestokruunun kera. Lajitelma on raikas, ainekset tuoreudessaan huippuluokkaa, annos edelliseen verrattuna tuttu ja turvallinen, pesto erityisen maistuvaa. Kuitenkin täytyy todeta, että kaikesta hyvästä huolimatta, olen jälleen himpun verran ihmeissäni: ehkä itse ravintoloitsijana olisin miettinyt, haluanko varmasti sisällyttää maistelumenuuni jotakin näin tavanomaista.

Pääruokakaksikon kalaisampi osuus on ravintolan omassa keittiössä savustettua lohta, murskattua perunaa ja paahdettuja kauden kasviksia. Lohi on mielestäni valmistettu täydelliseen kypsyyteen, eivätkä paahdetut kasviksetkaan hullumpia ole. Mutta voi ei; jälleen on koputettava hieman nokkaa, sillä pannulla paistettu ja mielestäni liikaa suolattu peruna saa lisäkkeen tuomaan mieleen pyttipannun. Tämäkin on siis periaatteessa hyvä annos, mutta kompuroi kuitenkin liikaa täysiä pisteitä saavuttaakseen.

Lihapääruoaksi meille tarjoillaan Black Angus -pihvi tuoreiden herneiden ja sipulin kera yllään bearnaisekastike ja valkosipuli-persiljamaustevoi. Pihvi – paistoasteeltaan jotakin medium miinuksen luokkaa – on paistettu vain toiselta puolelta, mutta siitäkin huolimatta liha on mureaa, eikä lähestulkoon lainkaan veristä. Lihantuntijana tai -valmistajana olen niin heikko, että jätän analyysini tähän. Aleksin suunnalta annokselle satelee pelkkää kunniaa miehen korottaessa pihvin elämänsä parhaiden listalle. Hyvä näin; itse joudun nimittäin toteamaan, että annos ei ole minun juttuni. Bearnaise ja maustevoi ovat mielestäni liian rasvainen yhdistelmä, pihvistäkään en voi myöntää vallattoman paljon pitäväni, vaikka toki minäkin myönnän lihan laadukkuuden.

Mutta sitten. Viides ja viimeinen, jälkiruoka, saa minulta täydet pisteet. Tuorejuustomousse marinoidulla raparperilla ja kauracrumblella koristettuna on niin hyvää, että tekisi miltei nuolla lautanen – tai purnukka – mikäli se olisi mahdollista tai missään mielessä suotavaa. Aleksin kommentti hiukan liian makeasta annoksesta ei minun kohdallani päde laisinkaan, mousse on juuri niin hyvää kuin sen on mahdollistakin olla. Nam ja maiskis!

Viiden virallisen ja yhden ylimääräisen ruokalajin sekä erittäin mukavan ravintolaillan jälkeen olo on ehdottoman tyytyväinen. Palvelu Stefan’s Steakhousessa on erittäin ystävällistä sekä joustavaa. Mitä maistelumenuun tulee, ruoka oli hyvää, mutta jälkiruokaa lukuun ottamatta ruokalajeista yksikään ei minun mielestäni ansaitse mainintaa erityisen hyvä tai kiitettävä. Joka tapauksessa menu oli hintansa väärti, ravintola teki vaikutuksen ja haluan ehdottomasti vierailla siellä vielä uudestaankin. Uskon, että mikäli saisin tehdä valinnat itse, ruoka olisi varmasti todella hyvää, niin monia miellyttäviä vaihtoehtoja listalta tuntuisi löytyvän. Mutta näin sen pitääkin mennä; maistelumenu on ravintolan taidonnäyte mitä niin ruokaan kuin tunnelmaan ja palveluunkin tulee. Stefan’s Steakhouse onnistui kokonaisuudessaan hyvin, pienistä makumaailmallisista erimielisyyksistämme huolimatta. Paluu lienee siis suhteellisen selvästi tähtiin kirjoitettu.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 15: Steak & Whisky House Galle

Kirjoitettu 24 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Hanko vaihtui Poriin, viikinkikylä toriin ja sadetanssi ilta-aurinkoiseen jazzhenkeen. Yllätysmatka Tunnelmallisten tyyliin siis jatkui Pori Jazzien päätöspäivän merkeissä. Tunnelma oli viikon jazzailujen jälkeen edelleen loistava, jonka lisäksi kahden vuoden takainen sangen onnistunut ravintolailta kyseisessä kaupungissa sai vallan vakuuttavaa jatkoa. Tämä kaupunki toimii!

Viimeksi nautiskelimme Raatihuoneenkellarissa, josta ilta jatkui Kirjurinluodon kautta Ravintola Kirjakauppaan. Nyt pitkälliset pohdinnat veivät meidät Steak & Whisky House Galleen, jonka jälkeen siirryimme Cafe Jazziin kuulemaan festivaalin päätössäveliä. Maukasta alusta loppuun.

Porin torin laidalle sijoittuva Steak & Whisky House Galle mainostaa itseään hyvän ruoan ravintolana. Kokemuksemme perusteella puhuvat asiaa. Minä pidin kolmen kokonaisuuttani onnistuneena alusta loppuun, Aleksikin arvosti ateriansa korkealle, alkuruokaa lukuun ottamatta. Myös paikan seesteinen olemus sekä yksinkertainen ja sellaisenaan elegantti sisustus tukivat kokemuksen miellekkyyttä. Palvelu oli ystävällistä ja asiansa osaavaa.

Mutta se ruoka. Itse aloittelin ateriani kylmäsavulohicarpaccion, kylmän lime-tartarkastikkeen ja rukiisen palttoonapin kera (9,80€). Kala maistui todella tuoreelta ja annosta voi surutta kehua erikoisen hyväksi kylmäsavulohta ollakseen. Pidän toki kyseisestä ruokalajista, mutta liian usein se on kuitenkin tuottanut jonkin sortin pettymyksen. Nyt näin ei ollut. Aleksi sitä vastoin joutui harmittelemaan valintaansa; valkosipuli-chiliöljyssä tiristetyt ravut (9,50€) eivät tuottaneet odotetunlaista elämystä makunystyröille.

Kun ravintola on nimennyt itsensä Steak Houseksi, ei liene ihme, että pääruokien kohdalla odotukset olivat korkeimmalla. Ne tulivat täytetyiksi. Annokseni Afroditen kanaa (23,50€) – vaikka se nyt ei pihvi olekaan – oli oikeastaan täydellinen tsatsikeineen ja röstiperunoineen, fetajuuston, oliivien ja maukkaan kastikkeen säestämänä. Juuri sellainen kokonaisuus, joka herättää halun tehdä siitä toisinnon. Paras kana-annos pitkiin aikoihin.

Myös Aleksi oli oman Paholaisen härkänsä (29,90€) äärellä tyytyväinen ja tämän pihvin perusteella paikkaa voi kuin voikin suositella pihvinnälkäiselle Porissa taapertajalle. Paholaisen kastike oli erikoinen tuttavuus meille paholaisen hillon tosiystäville, mutta kokonaisuutena annos toimi mainiosti. Pihvi oli paistettu toivotunlaiseksi mediumiksi, paholaisen chilidippi oli maukasta ja pyynnöstä lohkoperunoiden tilalle vaihdetut röstit olivat kuin suunniteltu tähänkin annokseen. Perunoiden vaihdosta peritty euro ehkä hiukan ihmetytti, noin periaatteessa…

Jälkiruokien suhteen pidemmän korren taisi tällä kertaa vetää Aleksi, joka valitsi listalta omenapiirakkaa vaniljakastikkeen kera (8,50€). Nam! Itse jatkoin Aleksin aloittamaa paholaislinjaa ja tilasin annoksen Paholaisen jäätelöä (5,00€), siis mustapippurilla maustettua vaniljajäätelöä ja mansikkakastiketta. Ihan hyvää tämäkin ja plussana vielä herätti itsessäkin ajatuksen kokeilla erilaisia mausteita kotona syötäviä jäätelöitä rikastuttamaan.

Mielestämme ravintolan hinta-laatusuhde oli hyvä ja paikka taitaa muutenkin olla ystäväpiirinsä löytänyt, sillä sunnuntai-iltana se oli ääriään myöten täynnä ja jokunen taisi joutua vähintäänkin viskibaarin puolelle odotusjonoon. No, se tosin tuskin ainakaan viskin ystäviä harmittaa, sillä talo tarjoilee 190 erilaista viskimerkkiä, osaa omana tuontitavaranaan. Näistä en kuitenkaan osaa kommentoida halaistua sanaa. Muistettava toki on, että asiointi-iltanamme vietettiin Pori Jazzin viimeistä päivää, joka saattoi myös olla syynä ravintolan väkirikkauteen. Tiedä häntä, joka tapauksessa ehdottomasti visiitin arvoinen ravintola!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5