Kun marraskuinen arkipäivä pimenee säkiksi ympärille jo iltapäivällä ja sade vihmoo ikkunoita aamusta alkaen, on mukava saada lautaselleen jotakin värikästä ja virkistävää. Siksipä päätinkin valmistaa aterian, jonka tarkoituksena oli värikimarallaan ja kasvispainotteisella kepeydellään hivellä niin mieltä kuin ruumistakin. Apunani käytin yhtä uusista ja mielenkiintoisista keittokirjatuttavuuksistani, Sara La Fountainin opusta Healthy kitchen : hyvää oloa keittiöstä.
Alkuruoan asemaan asetin yhden kirjan lukuisista smoothieista, Fresh earth smoothien, jonka makua ryhdittämään ja tukemaan valmistin simppelin tuorejuusto-ranskankermaseoksen. Annoksen pinnalle ripottelin lisäksi hiukan ankka-aterialtamme tutuksi tullutta pähkinä-yrttimurua. Kokonaisuus toimi hienosti, annos toi mieleen ensisijaisesti kylmän gazpacho-keiton.
Fresh earth smoothie
250 g tomaattia
pieni pala tuoretta punaista chiliä
1 valkosipulinkynsi
tuoretta korianteria (tämän tilalle voi improvisoida jonkin toisen yrtin, mikäli korianteri ei lukeudu omiin suosikkeihin; itse ajattelin ensi kerralla tehdä niin)
0,5 limen mehu
1 punainen paprika
himalajansuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
Laita smoothien ainekset tehosekoittimeen ja sekoita hyvin.
Pinnalle:
3 tl ranskankermaa
2 tl yrttituorejuustoa
pestoa
Sekoita ranskankerma, tuorejuusto ja mieleisesi määrä pestoa. Annostele nokare seosta smoothien pinnalle ja ripottele päälle vielä pähkinä-yrttimurua. Koristele tuoreilla yrteillä.
Koska jälleen kerran mieli teki kotitekoista hampurilaista, mutta halusin pitäytyä alusta loppuun ajatuksessani hieman kepeämmästä ateriasta, päätin valmistaa pääruoaksi niin sanotusti hatuttomia ja pohjattomia kanahampurilaisia, siis hampurilaisia ilman leipää. Tosin saivat nämäkin purilaiset tulla nautituiksi hatut päässään ja pohjat pihviensä ja lautasen välissä, korvautuihan leipä maukkaasti munakoisosiivuin. Kanapihvien resepti löytyi niin ikään Saran hyvän olon keittiöstä.
Broilerinjauhelihapihvit
4-6 kpl
650 g broilerinjauhelihaa
1 tl valkosipulia raastettuna
1,5 tl tuoretta inkivääriä, raastettuna
2 tl soijakastiketta
1 tl worcesterkastiketta
1 rkl dijoninsinappia
0,5-1 tl chilihiutaleita
1,5 tl paprikajauhetta
3 rkl kevätsipulia
0,5 tl savustettua paprikajauhetta
mustapippuria
himalajansuolaa
Sekoita kaikki pihvien ainekset hyvin keskenään. Muotoile taikinasta samankokoisia pihvejä. Paista 225 asteessa noin 20 min. kunnes pihvit ovat kypsiä.
Pihvien ohella hatuttomat vaativat osakseen / ruokailija:
2 viipaletta paistettua munakoisoa
1 viipale cheddar sulatejuustoa
punasipulihilloketta
2 siivua tomaattia
2 viipaletta avokadoa
Hyvän lisäsäväyksen antaa hampurilaiskastike, jonka valmistat helposti esimerkiksi sekoittamalla turkkilaiseen jogurttiin erilaisia yrttejä ja mausteita. Me käytimme tällä kertaa Heinzin Curry Mango -kastiketta, jota jatkojalostimme lisäämällä joukkoon hiukan ranskankermaa. Toimii.
Munakoisoviipaleet paistettuasi kokoa hampurilainen mielesi mukaan. Juustoviipale kannattaa asettaa lämpimän kanapihvin päälle, jotta se hiukan sulaa.
Lisäkkeen roolissa lautasillamme vieraili tällä kertaa salaatti, jota koristivat valkosipuli-inkivääri-chilimarinoidut porkkanat. Itse en suoraan sanottuna näistä porkkanoista liiemmin välittänyt – eikä Aleksikaan – joten suosittelen etsimään porkkanamarinadin toisaalta. Joka tapauksessa marinoidut porkkanat istuivat salaattiin hyvin, joten kannattaa kokeilla reseptiä omin porkkanoin.
Marinoitu porkkanasalaatti
5 porkkanaa viipaloituina, marinoituina ja paistettuina; marinadin ohella seesaminsiemenet tuovat porkkanoihin hyvää makua
salaattisekoitusta
7 cm:n pala kurkkua
0,5 rasiaa sokeriherneitä
pinjansiemeniä
Marinoi porkkanat. Kuori ja viipaloi kurkku. Paahda pinjansiemenet.
Kokoa salaatti. Laita astiaan salaattisekoitusta ja kurkkua, asettele mausteiset porkkanat salaatin päälle. Ripottele päälle herneitä ja paahdettuja pinjansiemeniä.
One thought on “Väriä elämään – ja lautaselle”