Hävikkiviikon broilerilaatikko

Jo vuosia, oikeastaan koko sen ajan, kun olen ollut oman keittiöni haltiatar, yksi perusmetodeistani on ollut ruokahävikin minimoiminen. Ja vaikka itse sanonkin, olen onnistunut siinä hyvin; biojäteastiaamme päätyy äärimmäisen harvoin mitään, joka on joskus ollut syötäväksi kelpaavaa. Ideoitani rippeiden uudelleenkäyttöön voit käydä vilkuilemassa blogin Ruokaa rippeistä -kategoriasta.

Kun tänään vietetään Hävikkiviikon viimeistä virallista päivää, haluan toki kantaa korteni kekoon ja jakaa kanssanne erään hävikkireseptiikkani, jota kuluvalla viikolla testasin. Idea seuraavaan hävikkilaatikkoon syntyi, kun katselin hieman surullisen näköistä keittokattilaamme, jossa maukkaan liemen seassa kellui enää muutama hassu peruna, porkkana ja palanen kanaa. Päätin ujuttaa liemen broilerilaatikkoon, johon mukavasti sujahtivat myös rippeet fetajuustosta ja pakastemaissipussista. Noin yleisesti ottaenkin erilaiset laatikkoruoat ovat mitä parhainta hävikkiruokaa; laatikkoon on helppo lisäillä juuri sitä, mitä milloinkin sattuu omista varastoista löytymään, kasviksia tai hedelmiä, juustoja tai lihoja.

Broilerilaatikosta tuli hyvää, joten suosittelen suuresti kokeilemaan. Hävikkiruoka lämmittää sitä paitsi ruumiin lisäksi myös mieltä.

Broilerilaatikko

6 annosta

öljyä vuoan voiteluun
500 g broilerisuikaleita
suolaa
valkopippuria
200 g ananaspaloja
pala purjoa tai pari nippusipulia
2 dl riisi-ohra-suurimoita
200 g pakastemaissia
200 g fetaa
1,5 tl persiljaa
1,5 tl ruohosipulia
6 dl kermaisen kanakeiton lientä (Jos sinulla ei ole tällaista saatavilla, voit korvata tämän kanaliemellä, johon sekoitat 200 g ranskankermaa.)
1 tl mustapippuria
2 dl juustoraastetta

Öljyä uunivuoka. Valuta marinoimattomat broilerisuikaleet. Ripottele pinnalle suolaa ja valkopippuria.
Siivilöi ananaspalat, ota mehu talteen. Silppua purjo.
Sekoita yhteen broilerisuikaleet, ananaspalat, purjo, riisi-ohra-suurimot ja maissit. Murenna joukkoon feta ja mausta persiljalla ja ruohosipulilla. Kumoa vuokaan.
Sekoita kanakeittoliemi ja ananaksista jäänyt mehu. Mausta seos mustapippurilla ja kaada vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista ruokaa 200-asteisen uunin alatasolla 45-60 min. Lisää tarvittaessa kanalientä.

Huisin helppo broileri-kasvispata

Yksi arkipäivän ehdottomista iloista on onnistua tekemään hyvää ruokaa. Aina sen ei suinkaan tarvitse olla mitään sen kummempaa; ihan tavallinenkin käden käänteessä valmistuva ateria voi olla ilon aihe, joka lähes kaksinkertaistuu, jos lapsetkin sattuvat vielä tykkäämään.

Seuraava broilerinjauhelihapata oli juuri tällainen ruoka. Mukavan mausteinen, ei kuitenkaan tulinen, vaan pikemminkin lempeä pata miellytti koko perheen makunystyröitä. Joku tulisemman ruoan ystävä saattaisi haluta annostella annokseensa lisäpotkua vaikkapa chilikastikepurkista, mutta minun mielestäni tämä oli parasta mutustella ihan tällaisenaan, turkkilaisella jogurttisilmällä koristettuna.

Kannattaa kokeilla.

IMG_6679

Broilerinjauhelihapata

4 annosta

400 g broilerin jauhelihaa
2 tl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
0,5 tl kanelia
0,5 tl suolaa
5 dl kanalientä
300 g bataattia tai porkkanoita
300 g perunoita
200 g pakastemaissia ja/tai -herneitä
2 rkl sitruunamehua
(3 rkl persiljasilppua)

Halutessasi:
chilikastiketta
turkkilaista jogurttia

Paista jauheliha lähes kypsäksi öljyssä pannulla. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Lisää ne ja mausteet pannulle ja paista vielä hetki.
Kuumenna kanaliemi kattilassa. Kuori ja kuutioi bataatti ja perunat, lisää ne ja jauhelihaseos liemeen. Keitä noin 15 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää maissit ja/tai herneet ja mausta pata sitruunamehulla. Kuumenna.
(Viimeistele persiljalla.)

Maissichowder

Tänä syksynä erilaiset sosekeitot ovat olleet melko merkittävässä osassa ruoanlaittoani.

Ensinnäkin oli kokeiltava jonkin verran uusia löytääkseni sopivan parivaljakon Neiti-Kokin ristiäisissä tarjottavaksi. Tämä onnistuikin hyvin; valitsemani kaksikko, porkkana-inkiväärisosekeitto sekä mausteinen linssikeitto toimivat hyvin rinnakkain ja niitä oli mahdollista ujuttaa jopa samalle lautaselle. Vieraat kehuivat kovasti.

Toinen syy runsaaseen sosekeittojen keittelyyni on toteamukseni siitä, että nuo toimivat varsin mainiosti päivän toisena ateriana. Ne pitävät pakastimesta, niitä valmistuu helposti suuri annos ja mikä parasta, ne ovat vähintäänkin kasvisruokaa, helposti myös täysin vegaanisia. Olen nimittäin vakaasti pyrkinyt pitämään toisen Pikku-Kokin päivän lämpimistä aterioista kasvisateriana ja onnistunutkin siinä hyvin; ei taida löytyä kasvista, marjaa tai hedelmää, jolle hän sanoisi ei.

Tällä kertaa testaamani maissichowder oli hyvää. En muista käyttäneeni maissia aiemmin sosekeitoissa ja tämä ehkä epäilyttikin hiukan, mutta turhaan, keiton koostumus oli miellyttävä, kermainen mutta kuitenkin kevyt. Pinnalle sopivat mainiosti itse tehdyt valkosipulikrutongit. Kun kermaksi valikoi vielä kasvisvaihtoehdon, maistui tämä oivallisesti vegaanivieraillekin.

IMG_0590

Siis suosittelen. Ehkäpä tällä voisi ensi kerralla aloitella vaikkapa jenkkihenkistä ateriointia. Ja kasvisruokalistallemme tämä ehdottomasti tulee jäämään.

Maissichowder

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g palsternakkaa
1 tlk (198/165 g) säilykemaissia
6 dl kasvislientä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
0,25 tl cayennepippuria
2 dl kasvikermaa
3-4 tippaa tabascoa/annos (minä jätin tämän pois)

Tarjoiluun:
tuoretta korianteria
krutonkeja tai muita sopivia ripotteita

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja leikkaa palsternakka pieniksi paloiksi. Valuta maissi siivilässä. Tee kasvisliemi fondista tai kuutiosta.
Kuumenna öljyä kattilassa. Kuullota sipuleita ja palsternakkaa 3–4 min. Lisää valutetut maissit, juustokumina, cayennepippuri ja kasvisliemi. Keitä 10 min.
Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kasvikerma. Kiehauta keitto nopeasti, jaa annoskulhoihin ja koristele korianterilla sekä valitsemillasi ripotteilla. (Tiputa tabascoa kuhunkin annokseen.)

Inkivääri ja maissi tupsahtavat tomaattikeittoon

img_8573Sunnuntaipäivällisemme – sen jolla tarjoilimme pääruoaksi aiemmin esittelemääni munakoiso-kesäkurpitsalasagnea – alkuruoaksi valmistui inkiväärillä ja maissilla säväytetty tomaattikeitto. Kuten lasagneen myös keittoon reseptiikka löytyi Kasvisruokaa koko perheelle -teoksesta, jota nyt, neljä kertaa opusta käytännössä testanneena, voin hyvillä mielin suositella. Niin kasvissyöjille kuin erityisesti muille, kasvisruoan valmistusta hieman heikommin tunteville, niin perheellisille kuin perheettömille. Mutta teoksesta tarkemmin tuonnempana.

img_8586Keitto oli hyvää, inkivääri ja maissi toivat siihen tavanomaisesta tomaattikeitosta hieman poikkeavaa makumaailmaa. Lisäksi sen valmistus oli niin mutkaton ja nopea, että keiton keittää vaikka vauva toisessa kainalossa. Voin suositella!

Tomaattikeitto maissista ja inkivääristä

4 annosta

img_85891 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 kg tomaattimurskaa
2-3 dl ruokakermaa
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
hyppysellinen paprikajauhetta
3 dl maissia
suolaa ja pippuria

Tarjoiluun:
rahkaa, jonka voit maustaa esimerkiksi wasabitahnalla tai raastetulla piparjuurella

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota kattilassa oliiviöljyssä.
Lisää kattilaan tomaattimurska, 2 dl kermaa, inkivääri, liemikuutio ja paprikajauhe. Anna kiehua hiljaa kannen alla muutaman minuutin ajan.
Halutessasi voit tässä vaiheessa soseuttaa keiton sileäksi ja tehdä siitä juoksevampaa vettä tai kermaa lisäämällä.
Huuhtele maissi, lisää keittoon ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kesäkeittiö kurkistaa Turkkiin – ja vähän Chileenkin

IMG_7083 - Versio 2Koska olen muutosta ja menoa kaipaava ihminen – pois lukien muutamat asiat, kuten rakas kotikolomme tai kaavoihin kangistunut aamupalani – haluan aina tilaisuuden tullen löytää myös lautaseltani uusia asioita. Grillaaminen on huippujuttu, kunhan se ei tarkoita sitä, että kerta toisensa jälkeen minulle lautaselta vilkuttavat pihvit tai broilerit, kesäkurpitsat ja sipulit. Ei, tuo on kyllä ihan parasta, mutta järven rannalla, pallogrillin parissa, kuikkia kuunnellen. Kotikesäkeittiöltämme on lupa vaatia enemmän.

Siis sanoista tekoihin. Eilen makumatkailimme grillimme äärellä turkkilaistyylisiin maisemiin valmistaessamme kebakkoja ja munakoisonyyttejä jogurttikastikkeella siivitettynä. Sangen hienosti rinnalle sopi hieman kauempaa, Chilestä, peräisin oleva maissimuhennos, joka osoittautui huomattavasti ennakko-olettamuksiani maukkaammaksi. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, eikä vain tämän tyyppisen ruoan kera, vaan esimerkiksi tacomaisuuksien ohessa, kuten Herkku & Koukku -blogissa uumoillaan tai miksei vaikka hyvän leivän kumppanina. Jälkiruoaksi nautittu appelsiini-vaniljakehitelmä sopi niin hellepäivään kuin ateriaamme hienosti, joten kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan mainio.

Makumatkailu avartaa!

P.S. Kebakot ja nyytit jäivät tällä kertaa kuvaamatta, jota pahoittelen suuresti – itse en pahemmin tartu kuvattomiin resepteihin – mutta ohjeistus löytyi K-ruoka.fi -sivustolta, joten ulkonäön voi käydä tarkastamassa täältä.

Maissimuhennos

4 pientä annosta

IMG_7056500 g (pakaste)maisseja
puoli ruukkua tuoretta basilikaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
pieni sipuli
1 rkl oliiviöljyä
0,75 tl paprikajauhetta
0,5 kasvisliemikuutiota

Lisäksi:
tomaatteja

Sekoita sulaneet maissit, basilika, suola ja valkopippuri kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella.
Kuori ja hienonna sipuli ja paista se pehmeäksi pannulla oliiviöljyssä. Lisää pannulle paprikajauhe ja murennettu kasvisliemikuutio ja paista vielä hetki. Lisää myös maissitahna ja paista pohjaan palamisen estämiseksi koko ajan sekoittaen noin 10 min. Tarjoile tomaattien kera.

Turkkilaiset kebakot

6 kpl

500 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
1 dl tuoretta persiljaa, korianteria tai kirveliä hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl pinjansiemeniä

Lisäksi:
varrastikkuja

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää sipulit, kananmuna, mausteet sekä pinjansiemenet jauhelihan joukkoon tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta 6 grillimakkaran paksuista noin 15 cm:n pituista tankoa ja työnnä niihin vedessä liotetut varrastikut.
Kypsennä kebakoita 200-asteisessa uunissa noin 20 min. tai grillaa välillä käännellen, kunnes liha on kypsää ja kebakkojen väri kauniin ruskea.

Jogurttikastike

IMG_7050150 g kurkkua
0,5-1 chilipalko
2 dl turkkilaista jogurttia / 1 dl jogurttia ja 100 g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
(2-3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna)

Leikkaa kurkku kuutioiksi ja hienonna chili.
Mikäli käytät myös tuorejuustoa, sekoita se jogurtin kera. Mausta seos tai pelkkä jogurtti suolalla, pippurilla, hienonnetulla chilillä (ja korianterilla). Sekoita kurkkukuutiot joukkoon. Anna maustua kylmässä.

Munakoisonyytit

1 munakoiso
1-2 tomaattia
1-2 mozzarellapalloa
suolaa
mustapippuria
kuivattua basilikaa / tuoreita basilikan lehtiä
öljyä

Lisäksi:
cocktailtikkuja

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Ripottele viipaleille hieman suolaa, pippuria ja basilikaa.
Poista munakoisosta kanta. Leikkaa munakoiso pitkittäin kahtia. Leikkaa puolikkaista vielä pitkittäin ohuita, 2-3 mm:n paksuisia viipaleita. Levitä munakoisoviipale leikkuulaudalle ja toinen viipale ristikkäin sen päälle. Aseta keskelle tomaatti- ja mozzarellajuustoviipale. Sulje nyytit nostamalla munakoisoviipaleiden päät täytteen päälle ja kiinnittämällä ne cocktailtikuilla. Voitele kevyesti öljyllä ja ripottele päälle vielä hiukan suolaa ja pippuria.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-15 min. tai grillissä paistomaton tai folion päällä, jotta juustosta ja tomaatista valuva neste ei valu grilliin.

Appelsiini-ananas-vaniljakerrosjälkiruoka

2 annosta

IMG_7002IMG_6996muutama digestive- tai muu sopivaksi katsomasi keksi / hieman kuivakakkua tai muuta makeaa ”pohjamateriaalia”
(nokare voita)
3,5 dl appelsiinituoremehua
0,25 dl perunajauhoja
0,25 dl sokeria
250 g ananasta
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Tee ensin appelsiini-ananaskiisseli.
Kaada kattilaan appelsiinimehu. Lisää perunajauhot ja sokeri hyvin sekoittaen. Kuumenna koko ajan rauhallisesti sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa pari kertaa. Kaada kulhoon jäähtymään. Ripottele pinnalle sokeria.
Kiisselin jäähtyessä tee annoksiin pohjat. Murskaa keksit käsin tai tehosekoittimella ja sekoita joukkoon hiukan sulatettua voita. Itse käytin pohjaksi kuivakakkua, joten voi ei ollut tarpeen. Painele pohjiksi laseihin tai muihin sopiviin tarjoiluastioihin. Nosta pohjat jääkaappiin odottamaan.
Kun kiisseli on jäähtynyt, paloittele ananas pieniksi kuutioiksi ja lisää kuutiot kiisseliin.
Sekoita vaniljakastike vaahdoksi.
Tee annokset laittamalla laseihin vuorotellen kiisseliä ja vaniljavaahtoa kiisselillä aloittaen. Koristele haluamallasi tavalla.

Sumuisan sunnuntain savuisa syöminki; nam, nam ja vielä kerran nam!

Kun kesän odotus alkaa olla kuumimmillaan ja tulevasta kesästä uskaltaa jo ihan oikeasti unelmoida ovat kylmät ja harmaat aamut jotenkin tavallista vaikeammin käsiteltävissä. Eilen oli juuri sellainen aamu; pimeä ja harmaa, sumuinen. Mutta onneksi meillä oli päivän varalle jo mukava suunnitelma, joka tulisi huipentumaan mihinkäs muuhunkaan kuin sunnuntaiseen, yhdessä valmistettuun ja nautittuun päivälliseen. Kun arkiviikot vilistävät, syödään mitä sattuu ja missä saattuu, yleensä vielä yksin, on aivan mahtavaa saada eteensä tällainen rakkaudella valmistettu ateria, parhaassa mahdollisessa seurassa  ❤

Kuten tunnettua kotikolossamme grillikausi on jo korkattu – ja entistä suurempi kaasupullokin nyt hankittu – joten suunnittelin aterian niin, että grillimestarimme pääsisi jälleen puuhastelemaan rakkaan Weberinsä parissa. Siis pääruoaksi savuisia purilaisia kera kahden salaatin. Jälkiruoka, omenapiirakka, kuitenkin paistuisi tällä kertaa uunissa.

Ja niin siinä taas kävi, että onnistuimme mielestämme mallikkaasti. Savuisilla jauhelihapihveillä täytetyt hampurilaiset olivat tähänastisista hampurilaiskokeiluistamme yhdet parhaista ja niiden ehdoton kruunu majoneesi-jogurttikastike, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan niin burgerien väliin kuin esimerkiksi pihvien kera tai ihan vain dipiksikin. Jauhelihapihvit itsessään olivat hyvin pelkistettyjä, hyvin burgeritarkoitukseen sopivia, mutta ehkä en suosittele niitä, mikäli tarkoituksena on syödä jauhelihapihvejä ”ihan vaan jauhelihapihveinä”. Punasipulit tällä tavalla grillattuina onnistuivat todella hyvin ja grillattu avokadokin toi hauskan lisänsä purilaiseen. Ohjeet näihin savuisuuksiin löysin jälleen Grilli kuumaksi -opuksesta, josta taitaakin kehittyä yksi tulevan kesän hittikirjoistamme.

Myös salaatit sopivat kokonaisuuteen erinomaisesti. Avokadon ja tomaatin lyömättömän yhdistelmän saloihin minut ohjasti HaLo-blogin Hannamari, maissisalaattiin sain idean Yhteishyvän meksikolaisen maissisalaatin reseptistä, jonka muokkasin himpun verran raikkaammaksi.

Jälkiruokapiiras oli jännittävä kolmen raaka-aineen varaan rakentuva luomus, jonka helppoutta taitaa olla vaikea päihittää, mikäli piirakasta puhutaan. Terveellisyydestäkään ei tämän kohdalla ole tingitty, mutta maku on silti mainio. Suositan kokeilemaan, mutta samalla suositan myös lisäämään rinnalle jotakin herkkua oman mielen mukaan. Me käyttelimme jäätelöä, mutta vaniljakastike toimisi varmasti yhtä lailla. Resepti löytyi jo tutuksi tulleesta Virpi Mikkosen teoksesta Kiitos hyvää Pikaruokaa.

Tässäpä taas näitä. Iloista huhtikuun jatkoa!

P.S. Huomatkaapa hienot sanomalehtiaiheiset koristepaperit, joita olen monesti ravintoloissa ihastellut. Löydös Clas Ohlsonilta.

Triple Smoky Burger

4 annosta

IMG_6475600 g naudan jauhelihaa
(1 rkl säilykechipotlea silputtuna / 2-3 rkl chipotletahnaa) me tosin jätimme tämän pois
2 tl savustettua paprikajauhetta
0,5 tl savuaromia
suolaa
1 punasipuli
1 avokado
oliiviöljyä
(8 viipaletta pekonia) me korvasimme tämän cheddar-juustolla

Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
1,5 tl dijoninsinappia (me käytimme hunajaversiota)
2 rkl savunmakuista bbq-kastiketta, esim. ”hickorya”
(1 rkl säilykechipotlea silputtuna / 2-3 rkl chipotletahnaa)
1 lime
suolaa

Lisäksi:
4 hampurilaissämpylää (vankka suosituksemme edelleen Oululaisen Tosi Tummalle Reissumiehelle)
salaatinlehtiä
tomaattiviipaleita
tuoretta basilikaa

Sekoita jauhelihaan (chipotle), paprikajauhe, savuaromi ja vähän suolaa. Laita taikina jääkaappiin maustumaan.
Tee kastike: Sekoita majoneesi, jogurtti, sinappi, bbq-kastike, (chipotle) ja raastettu limetin kuori. Mausta suolalla ja limettimehutilkalla.
Muovaile jauhelihataikina neljäksi pihviksi.
Kuori punasipuli ja leikkaa se renkaiksi. Työnnä renkaisiin hammastikku, jotta ne pysyvät koossa ja voitele ne öljyllä. Ripottele pinnalle hiukan suolaa.
Halkaise avokado, poista kivi ja kaiva ruokalusikalla molemmat hedelmälihat pois kuorestaan. Leikkaa avokadonpuolikkaat veitsellä siivuiksi.
Mikäli käytät pekonia, paista se rapeaksi ja anna valua talouspaperin päällä.
Grillaa sipulirenkaat suoralla lämmöllä molemmin puolin. Poista hammastikut.
Grillaa avokadolohkot pikaisesti molemmin puolin.
Grillaa jauhelihapihvit suoralla lämmöllä, noin 3-5 min. kummaltakin puolelta.
Lämmitä hampurilaissämpylät ja täytä purilaiset haluamallasi tavalla.

Kirsikkatomaatti-avokadosalaatti

IMG_6470kirsikkatomaatteja
avokadoa
suolaa
rouhittua mustapippuria
(tuoretta persiljaa)

Pese kirsikkatomaatit ja pilko ne neljään osaan, laita salaattilautaselle.
Halkaise avokado puoliksi, poista kivi ja kaiva ruokalusikalla molemmat hedelmälihat pois kuorestaan. Leikkaa avokadonpuolikkaat veitsellä siivuiksi, mutta jätä avokadon toiseen päähän noin 1 cm leikkaamaton alue, jotta hedelmä pysyy kauniisti koossa.
Asettele avokadot tomaattien päälle, rouhi sekaan laadukasta suolaa ja ripottele vielä mustapippuria.
Viimeistele persiljalla, jos haluat.
Mikäli salaatin on odoteltava tarjoilua, purista avokadojen päälle vielä hieman sitruunamehua, jotta ne eivät pääse tummumaan.

Maissisalaatti

IMG_6461450 g (pakaste)maissia
1 kurkku
1 punasipuli
hunajamelonia
3 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä, esim. basilikaa, ruohosipulia, persiljaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Sulata ja valuta maissit. Kuutioi kurkku ja kuori sekä hienonna punasipuli. Sekoita. Kuori ja pilko sekaan myös hunajamelonia.
Sekoita sitruunamehusta, oliiviöljystä ja mausteista kastike ja valuta salaatin joukkoon.

Kolmen raaka-aineen omenapiiras

4-6 annosta

IMG_64563 makeaa omenaa
3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
4 rkl sulaa kookosöljyä tai (luomu)voita

Mausteeksi maun mukaan:
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Suojaa halkaisijaltaan noin 17 cm irtopohjavuoan pohja pohja leivinpaperilla ja öljyä vuoan reunat.
Pese (ja kuori) omenat ja paloittele kaksi omenaa tehosekoittimeen. Soseuta omenapalat vauvanruokamaiseksi soseeksi. Itse tein koko piirakan sauvasekoittimella ja se onnistui myös hyvin.
Lisää kaurahiutaleet, öljy tai voi ja haluamasi mausteet tehosekoittimeen ja soseuta. Kaada taikina vuokaan.
Leikkaa jäljelle jäänyt yksi omena mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja lado siivut vuokaan taikinan päälle lomittain. Ripottele pinnalle kanelia.
Paista 25 min. Ota uunista ja anna jäähtyä täysin, jotta piiras kiinteytyy. Säilytä suojattuna huoneenlämmössä.
Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Aprillipäivän maukkaat ribsit eli taas grillataan – tai sitten ei

Lomatunnelmissa yhä edelleen; illalla tiedossa jonkinasteista dekkaria à la Stella Polaris, päivällä makean tahmaista grilliruokaa à la Aleksi. Suunnitelmissa siis kokeilla ensi kertaa ribsien valmistusta kotioloissa…

Niinpä niin. Suunnitella voi kaikenlaista, mutta siitä mitä (aprilli)päivä tuo tullessaan ei varmuutta taida olla kenelläkään. Mitä vaan voi tapahtua, kuten kaasu loppua juuri sillä hetkellä, kun viimeiselle matkalleen valmisteltujen kylkipalasten olisi saatava lopullinen, kuuma käsittelynsä. No, onneksi on olemassa uuni ja me saimme kaikesta huolimatta herkullisen, kevään järjestyksessään toisen ”grilli”aterian. Todettakoon siis, että elelet sitten grillittömänä tai grillin kera tätä reseptiä kannattaa testata. Uskoisin grillin kuitenkin tuovan ribsien pintaan sen lopullisen silauksen, joten ainakin me tulemme testaamaan tätä Grilli kuumaksi -opuksesta löydettyä reseptiikkaa vielä uudemman kerran, kaasupullo-ostoksilla käytyämme. Myös edellä mainitulle keittokirjalle, joka alaotsikossaan lupaa tarjoilla ”ammattilaisten neuvot kesän parhaisiin pihajuhliin” tulee varmasti vielä käyttöä. Tämä ensimmäinen reseptipoiminta nimittäin vakuutti.

Mutta emme me yksin ribsejä rouskutelleet. Tahmeat lihakimpaleet saivat kumppanikseen palsternakkamuffinsseja sekä kaviaaria cowboyn tyyliin. Alkuruoaksi valmistui hernepannacotta, jonka nostan tämän ateriakokonaisuuden henkilökohtaiseksi suosikikseni aikoen varmuudella testata samaista Kananpoikien Bistron tarjoilemaa reseptiä myös muita vihanneksia käyttäen.

Jälkiruoaksi olin jälleen taiteillut nyytit, joissa WP_20160401_17_17_22_Richpakastimen herkkuaarteiden ja banaanin oli tarkoitus muodostaa suloinen liittonsa grillin lämmössä, mutta koska toisin kävi, tuli sekin testattua, että näitä nyyttejä voi yhtä lailla valmistaa uunissa. Jotenkin epäromanttiselta se kuitenkin tuntui eli ilman grilliä suosittelen suosiolla pappilan hätävaraa, mikäli tähdeleivoksista mielii näitä suloisia sotkuja valmistaa. Ja tähteistä puheen ollen myös palsternakkamuffinssit valmistuivat ylijäämämateriaalista, kun kaivelin pakastimesta esiin sinne pääsiäisenä päätyneen palsternakkakreemin lopun. Verrattoman hyvä jatkojalostus siis tämäkin, jonka alkuperäinen Kodin Kuvalehdestä bongattu resepti oli tarkoitettu yli jääneen perunamuusin käyttöön.

Huomenna pitäisi taas paistaa aurinko, kokeilkaapa vaikka herättää omat grillinne talviunilta. Me taidamme suunnistaa kaasupullokauppaan.

Sweet & Sticky Ribs

4 annosta

IMG_6370noin 1 kg ribsejä
1 keltasipuli
2 rkl omenaviinietikkaa
2-3 rkl savuaromia
0,5 tl suolaa
2 laakerinlehteä

Glaseerauskastike:
1 tl korianteria
(2 tähtianista) me jätimme nämä pois, mutta aniksesta mieltyvien kannattaa toki noudatella alkuperäistä reseptiikkaa
1 tl maustepippuria
5 kokonaista neilikkaa
1 tl kanelia
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 dl hoisinkastiketta
1 dl soijakastiketta
4 rkl omenaviinietikkaa
4 rkl hunajaa
3 valkosipulinkynttä

Kuori ja lohko sipuli. Pane grillikyljet suureen kattilaan. Pilko tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Kaada kattilaan vettä niin, että ribsit peittyvät. Lisää sipuli, viinietikka, savuaromi, suola ja laakerinlehdet. Keitä hiljaa kannen alla, kunnes liha tuntuu murealta kokeillessasi sitä terävällä veitsellä, eli noin 45-60 min.
Ota lihat kattilasta ja anna jäähtyä.
Sekoita kaikki glaseerauksen ainekset. Sivele kastiketta ribseihin runsaasti.
Grillaa suoralla lämmöllä (siirry epäsuoraan, jos näyttää siltä, että liha palaa), kunnes pinta on kauniin ruskea, noin 3-5 min. Sivele aina välillä pintaan lisää glaseerausta.
Huom! Mikäli valmistat lihan uunissa, kuumenna uuni grillivastuksineen reiluun 200 asteeseen ja paista ribsejä runsaalla glaseerauskastikkeella siveltynä muutaman minuutin pätkissä ottaen ne välissä uunista ulos, kääntäen ja sivellen niihin lisää kastiketta.

Palsternakka- / perunamuffinssit

noin 10 kpl

IMG_63632 dl palsternakkakreemiä / perunamuusia
2 kananmunaa
1 dl maitoa tai vettä
2 rkl öljyä
oreganoa
suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele muffinssipellin kolot hyvin. Sekoita palsternakkakreemi tai perunamuusi, kananmunat, maito tai vesi ja öljy kulhossa. Mausta kuivatulla oreganolla ja tarvittaessa suolalla. Lisää seokseen vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita nopeasti taikinaksi ja jaa muffinssipellin koloihin.
Paista 200 asteessa noin 25 min. kunnes muffinssit ovat saaneet väriä.

Hernepannacotta

4 annosta

IMG_6349voita
1 valkosipulinkynsi
1 salottisipuli
200 g (pakaste)herneitä
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
3 liivatelehteä

Tarjoiluun:
paahdettuja pinjansiemeniä / paistettua pekonia ja herneenversoja

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit voissa pannulla.
Kuumenna maito-kermaseos. Lisää herneet ja kuullotetut sipulit. Keitä 5-10 min.
Soseuta sauvasekoittimella sileäksi.
Sekoita joukkoon liivatteet, joista on puristettu hyvin vesi pois.
Kaada annoskuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.
Koristele haluamallasi tavoin, itse paahdoin pinnalle pinjansiemeniä, jotka sopivat annokseen hyvin. Miksei myös reseptissä ehdotettu paistettu pekoni.

Cowboyn kaviaari

3 annosta

IMG_63364 tomaattia
250 g maissia
4 kevätsipulia
0,5 tl chilikastiketta
puolikkaan limetin mehu
2 tl sokeria
(tuoretta korianteria)

Paloittele tomaatit pieniksi kuutioiksi. Poista kahdesta tomaatista siemenet.
Jos käytät purkkimaissia, valuta se hyvin. Viipaloi kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi.
Pane tomaattikuutiot ja loput aineksista kulhoon ja sekoita. Silppua päälle tuoretta korianteria makusi mukaan – jos kyseinen yrtti miellyttää.
Nosta jääkaappiin tekeytymään, mutta ota huoneenlämpöön vähän ennen tarjoilua.

Karjapaimenen kaviaarin voi valmistaa etukäteen. Se säilyy jääkaapissa hyvin muutaman vuorokauden. Kokeile kaviaaria sen alkuperäisen käyttötavan mukaisesti myös hampurilaisen väliin.

Helppo mutta herkullinen vapaapäivän päivällinen

Minulla vapaapäivä ja Aleksilla jo kulman takana kolkutteleva matka rapakon taakse, tuonne todellisten pelimiesten Mekkaan, Las Vegasiin – ja vielä poikaporukassa. Hmm, mitenkäs muutenkaan siis viettää vapaapäivää, kuin läksiäisaterian merkeissä.

Seuraava maukas kokonaisuus syntyi varsin vaivattomasti sekä pikaisesti ja taasen on reseptiikoista kiittäminen jo tutuksi tulleita opuksia Burgeri joka makuun ja Kiitos hyvää Pikaruokaa. Näistä tulen muuten lähitulevaisuudessa varmasti kertomaan tarkemmin, sen verran miellyttäviä kokemuksia molemmat teokset ovat tuoneet tullessaan ruokapöytämme ääreen.

Alkuruoaksi makustelimme jo kesällä esittelemääni avokadokeittoa, tällä kertaa savupororouheella koristettuna, joka kylmyydestään huolimatta toimi hyvin näin viileämmälläkin säällä. Savuporo viimekertaisen katkarapu-tomaatti”salaatin” korvikkeena toi keittoon sopivaa alkukevään tuntua.

Pääruoka-annos koostui Virpi Mikkosen reseptillä valmistetuista munakoisopizzoista sekä burgerimestarin kermassa muhennetusta maissista, joita nautimme paistettujen broilerin koipireisien kera. Mums! Maisseista mainittakoon, että alun perin reseptin laatija on ajatellut ne burgerin väliin valmistettavaksi, mutta myös näin lisäkkeenä ne toimivat mainiosti.

Jälkiruoka kuului tällä kertaa ”hävikistä herkuksi” -osastoon, kun kaivelin pakastimen uumenista annoksen riisipuuroa. Helppo muodonmuutosloitsu ja meillä oli pellillinen Ahvenanmaan pannukakkua. Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestäni pakastaminen on yksi parhaita keittiökeksintöjä.

Tällaista siis tähän vapaapäivään. Molemmat mahat ja mielet poistuivat pöydän äärestä tyytyväisinä. Suosittelen tarttumaan ideoihin!

Munakoisopizzat

2 annosta

IMG_61551 iso munakoiso
karkeaa merisuolaa
1 rkl oliiviöljyä
kuivattuja yrttimausteita tai oreganoa
suolaa
mustapippuria

Täyte:
tomaattikastiketta / -pyreetä
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
mozzarellaa

Leikkaa munakoiso noin 1 cm:n paksuisiksi siivuiksi pituussuunnassa. Mikäli haluat poistaa munakoisoista mahdollisen kitkeryyden, levitä siivut keittiöpyyhkeelle tai talouspaperille ja hiero niiden pintaan karkeaa suolaa. Itketä munakoisoja noin 15 min. jonka jälkeen pyyhi pinnat kuiviksi.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sivele (itketettyjen) munakoisoviipaleiden päälle oliiviöljyä ja mausta ne pippurilla, suolalla ja haluamillasi yrttimausteilla. Paista siivuja uunissa tai grillaa noin 15 min. tai kunnes ne alkavat pehmetä.
Lisää pinnalle tomaattipyree, viipaloidut kirsikkatomaatit, basilika ja mozzarella. Paista vielä noin 5 min. kunnes juusto on sulanut.
Ota uunista ja tarjoile heti.

Kermassa muhennettu maissi

4 annosta

IMG_61392 rkl voita
3 kevätsipulia / 1 keltasipuli
1 mieto punainen chili
225 g purkkimaissia
3 rkl kuohukermaa

Viipaloi kevätsipulit hienoksi tai kuori ja hienonna keltasipuli. Poista chilistä siemenet ja silppua se.
Sulata voi paistinpannulla. Paista sipulia ja chiliä keskilämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet.
Sekoita maissit ja kerma joukkoon ja kuumenna varoen, aina välillä sekoittaen, kunnes maissi on kuumaa.
Tarjoile joko lisukkeena tai esimerkiksi burgerin välissä.

Ahvenanmaan pannukakku

6 annosta

IMG_61513 kananmunaa
1 dl sokeria
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
300 g valmista riisipuuroa

Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Sekoita joukkoon sokeri, maito, vehnäjauhot, mausteet ja riisipuuro.
Kaada taikina noin 25 x 35 cm:n kokoiseen leivinpaperoituun uunivuokaan.
Paista pannukakkua 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min.
Tarjoile hillon ja jäätelön kera tai perinteiseen ahvenanmaalaiseen tapaan luumukiisselillä ja kermavaahdolla kruunattuna.

Vuoden ensimmäinen päivällinen kotikolossa

Muutaman matkapäivän jälkeen valmistimme yhdessä kotikutoista lauantairuokaa. Tähtäimessä oli nimenomaan lauantairuoka, siis jotakin hyvää, mutta suhteellisen helppoa. Vastaus löytyi äijäruokailun maailmasta, Asia on pihvi -opuksesta, jonka muistanette tulikokeestaan täytettyjen pihvien sekä minttukuskuksen kera. Tuo oli suorastaan ilmiömäisen maukasta, mutta ei kirja pettänyt taaskaan, saimme kuin saimmekin sen reseptiikoilla luotua vallan herkullisen päivällisen.

Kovinkaan täydellisestä äijäilystä ei kuitenkaan nyt voida puhua, sillä poimimme kirjasta ainoastaan kaksi lisäkereseptiä broilerin koipiemme rinnalle, mutta niin tai näin, toimivat äijämuonat hyvin pihveittäkin. Päivällispöytäämme astelivat siis kukkakaalipaistos sekä pinaattimuhennos, joita molempia suosittelen kokeilemaan – joko pihvien kanssa tai ilman. Ainakin broileri osoittautui oivalliseksi kumppaniksi tälle kaksikolle.

Kirjaesittelyn saan loihdittua toivottavasti tuota pikaa, mutta joka tapauksessa maukasta vuoden alkua itse kullekin, niin äijälle kuin ei-äijällekin!

P.S. Pakko laittaa oheen myös terveellinen ja aina niin maukas kaalisalaattiresepti, jota pureksiessa ei voi ajatella lämmöllä kuin perheaterioitamme lapsuudenkodissani niin ennen kuin nykyäänkin. Tämä on äitini ruokapöydän vakiokalustoa, kiitos siis hänelle tästä(kin).

Kukkakaalipaistos

6 annosta

IMG_5789600 g kukkakaalia
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 laakerinlehti
4,5 dl maitoa
25 g voita paloina
3 rkl jauhoja
70 g cheddarraastetta
40 g parmesaaniraastetta
1 tl (englantilaista) sinappia
1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
1 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa

Keitä paloiteltua kukkakaalia kevyesti suolatussa vedessä noin 4-6 minuuttia, kunnes se on vielä kovankypsää. Valuta ja nosta sivuun.
Pane viini ja laakerinlehti toiseen kattilaan. Keitä nopeasti, kunnes viini kiehuu puoleksi. Lisää maito, voi sekä jauhot ja vatkaa vispilällä, kunnes voi sulaa. Jatka vatkaamista, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Hauduta 1 min.
Nosta kattila liedeltä. Sekoita juustot yhteen ja hämmennä kaksi kolmannesta seokseen, kunnes kastike on sileää. Lisää sitten kastikkeeseen sinappi, ruohosipuli ja persilja. Heitä laakerinlehti pois ja mausta makusi mukaan suolalla.
Lusikoi hiukan kastiketta matalan uunivuoan pohjalle. Kaada kukkakaali vuokaan ja levitä tasaiseksi. Lusikoi loppu kastike päälle ja ripottele pinnalle loppu juusto.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min. tai kunnes pinta kuplii ja on vaalean kullanruskea.

Pinaattimuhennos

4 annosta

IMG_577515 g voita
900 g pinaatinlehtiä
4 rkl ruokakermaa
0,5 tl muskottia
suolaa ja pippuria

Sulata voi paistinpannussa, lisää pinaatti ja kuumenna hämmentäen, kunnes lehdet nuukahtavat.
Jatka kuumentamista keskiteholla välillä sekoitellen, kunnes suurin osa nesteestä haihtuu.
Sekoita joukkoon kerma ja muskotti sekä maun mukaan suolaa ja pippuria.

Kaalisalaatti

IMG_5772keräkaalia
ananasta
maissia
pieni pala sipulia

Tarjoiluun:
salaatinkastiketta maun mukaan

Pilko ja sekoita ainekset. Se on sitten siinä, mutta pienenä vinkkinä mainittakoon, että tämä salaatti vaatii hyvän kastikkeen parhaiten toimiakseen. Yksikseen se saattaa olla hiukkasen yltiöterveellisen oloista.

Meksikolainen kanakeitto

Nyt kun lämmin syksy on pikkuhiljaa alkanut näyttää murtumisen merkkejä, on ihastuttavaa lämmittää mieltä sekä ruumista maukkaita keittoja keitellen ja nautiskellen. Niinpä kaivoinkin naftaliinista muutaman reseptin, joita ennen, siis aikoina ennen Tunnelmallisia, olen tykännyt valmistaa, mutta jotka ovat jääneet täällä esittelemättä.

Tämä ensimmäinen näistä, niin sanottu meksikolainen broilerikeitto, joka mielestäni saa hauskan makuvivahteen siihen ujutetusta banaanista, on samalla sekä makea että napakka – toki omasta chilisormesta riippuen. Lisäksi on mainittava, että paljon tätä helpompaa reseptiä ei ihan helposti löydä, joten jo siinäkin mielessä kannattaa ehdottomasti testata.

¡Quiquiriquí!

Meksikolainen kanakeitto

4 annosta

IMG_5610300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1,5 tl currya
2 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1­-2 paprikaa
0,5 tl mietoa chilirouhetta
1 banaani
200 g pakastemaissia
4 rkl ranskankermaa

(Tarjoiluun:
maissilastuja)

Kuutioi paprika.
Ruskista broilerisuikaleet. Lisää curry sekä jauhot ja anna ainesten kypsyä hetki. Kaada vesi päälle. Lisää liemikuutio, paprikakuutiot ja chilirouhe. Anna kiehua hiljalleen noin 5 min.
Viipaloi banaani ja lisää se keittoon. Lisää myös maissit ja ranskankerma. Anna kiehahtaa.
(Tarjoile maissilastujen kanssa.)