Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 35: Ravintola C eli kolmas kerta toden sanoo: kyllä ne tamperelaiset vaan osaavat

Tampere ja hyvä ruoka ovat jo joitakin vuosia olleet käsitepari. Olemmekin ilostuttaneet itseämme jo muutamaan otteeseen tekemällä kaupunkiin lyhyitä, yhden yön visiittejä, joiden yhtenä keskeisistä tarkoituksista on ollut tutustua sen ravintolakermaan.

Loistavia ruokaretkiä ovat aiemmilla visiiteillä tarjonneet ravintolat Bertha ja Hella & Huone, joten rima alkaa olla jo suhteellisen korkealla, mitä manselaiseen fine dining -ruokailuun tulee. No, katsotaan mitä ravintola C:llä on meille tarjoilla.

IMG_6493Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva, vuonna 2011 Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintolaksi valitsema C on omien sanojensa mukaan ”hyvän ruoan ja juoman koti”. Arvoikseen se mainitsee ekologisuuden, eettisyyden, biodynaamisuuden ja luomun. Siis hienoja asioita, suuria sanoja. Ja mitä edellä mainittuun palkintoon tulee, on tuolle listalle kipuaminen jo teko sinänsä: Ask, Savoy, Chef & Sommelier, Chez Dominique, noin muutamia muita sijoittuneita mainitakseni.

Kello kuudelta lauantai-iltana pieneen, noin nelisenkymmentä paikkaa käsittävään ravintolaan saapuessamme, on sali vielä suhteellisen tyhjillään. Illan mittaan saamme jonkin verran enemmän seuraa ympärillemme, mutta täyteen ravintola ei tule. Tuskin tänne kuitenkaan kannattaa ilman varausta saapua, niin pienestä ja kuuluisasta paikasta joka tapauksessa puhutaan.

IMG_6496IMG_6495C:ssä tunnelma on hyvin seesteinen ja miljöö pitkälti useita muita tämän hetken vastaavanlaisia ravintoloita muistuttava; vaaleus, valoisuus ja yksinkertainen pohjoismainen tyylikkyys ovat avainsanoja. Ilmapiiri ei kuitenkaan tunnu yltiöhienostelevalta, tarjoilijat ovat rentoja, samoin asiakaskunta jota tuntuisi riittävän kaikista ikäluokista, meistä kolmikymppisistä ylöspäin.

Päätämme lähteä tutustumaan talon tarjontaan pitkän kaavan mukaan, siis valitsemme kuuden ruokalajin illallisen (68,00€). Ruokien rinnalle Aleksi ottaa suositusviinit (57,00€), minä alkoholittoman juomapaketin (30,00€). Mahdollisuutta alkoholittomaan juomapakettiin pidän erityisen mielenkiintoisena ja positiivisena vaihtoehtona, sillä lähiaikoina olen tullut huomanneeksi, että yllättävän moni tasokaskin ravintola on vielä melko lapsenkengissä mitä alkoholittomiin ruokajuomiin tulee.

Ruokaretkemme käynnistyy kolmella kokin tervehdyksellä. Juureslastuista edukseen ovat tomaatti ja lanttu, pienet piirakat munavoilla kruunattuna ovat vallattoman maukkaita. Pekonista, punajuuresta ja rosmariinista koottu ”keko” ei sen sijaan vakuuta.

IMG_6510IMG_6507Ensimmäinen alkuruoka, Pyhäjärven kuhaa, Rekolan porkkanaa ja jogurttia on kaksipiippuinen. Kuha on hyvää, jogurtti toimii myös, mutta porkkanat sekä erityisesti öljyinen vihreä kastike miltei terrorisoivat annoksen, joka näin ollen on pakko tuomita epäonnistuneeksi. Toinen alkuruoka, kukko rinnallaan siitakkeita, tattirouhetta, pinaattia ja fenkolia on kuitenkin niin maukas, että pettymys ensimmäiseen unohtuu hetkessä. Jopa fenkoli, johon suhtaudumme molemmat vähintäänkin empivästi, on onnistuttu valmistamaan hurmaavan makuiseksi.

IMG_6514Pääruokia edeltää jälleen tervehdys keittiön puolelta, rapsakka ja raikas kulaus omenamehua. Tässä välissä muutama sananen juomista: suositusviinit ovat C:n tapojen mukaan vain eurooppalaisia, erikoisia ja vaativat ehdottomasti ruokaa rinnalleen. Alusta loppuun Aleksi pitää niitä viineinä, joiden ensipuraisu ei vakuuta, mutta jotka yhdistettyinä tarjoiltuihin annoksiin kokevat suuremman tai pienemmän muodonmuutoksen. Tämä on sitä ammattitaitoa. Oma alkoholiton juomapuoleni sen sijaan koostuu hieman yllättäen pelkistä mehuista. Valtaosa niistä on kuitenkin todella hyviä ja ruoka-annoksiin sopivia, enkä millään muotoa kadu niiden lisäämistä ateriakokonaisuuteeni. Kaikkien raaka-aineita en valitettavasti enää muista, mutta erityisesti fenkolista, marja-aroniasta ja tyrnistä johdetut mehut jäivät mieleen. Eipä taida tällaista mehumenua muualla päästäkään kokemaan, siis suosittelen lämpimästi.

IMG_6515IMG_2192Pääruoista ensimmäinen, Pyhäjärven haukea, hauenmätiä ja perunaa on Aleksin mielestä onnistunut, joskin ei-niinkään-suurena-kalamiehenä tunnettu siippani pitää annoksen parhaimpana puolena perunoita. Itse joudun tällä hetkellä kieltäytymään hauesta, mutta maistamani palanen sen kertoo: hauki on hyvää. Haukiannoksen tilalle minä valitsen tattiblinin, joka tarjoillaan tattikvinoan kera. Nam ja maiskis, tässä ravintolassa tosiaan hemmotellaan meitä sieni-ihmisiä.

Lihapääruoka, Ylätalon tilan kyyttöä, Rekolan palsternakkaa ja puolukkaa on sinänsä maukas, mutta jättää kuitenkin kaksihenkisen arvostelulautakuntamme hieman kylmäksi. Johtuneeko lihaliemimäisestä puolukkakastikkeesta, mutta ajatusta lihakeitosta ei voi välttää. Umpikypsä liha saisi myös olla joko mureampaa tai vähemmän kypsää. Suorituksena annos ei siis lopulta kipua kovinkaan korkealle.

Viides ruokalaji, kotimainen juusto, taas yllättää positiivisesti. Minulle tarjoillaan Kolatun cheddar-juustoa, joka yhdessä tujun tyrnimehun kanssa muodostaa oivan kokonaisuuden. Myös Aleksi pitää omasta valkohomejuustoannoksestaan.

IMG_2193IMG_6527Ennen viimeistä näytöstä meille tarjoillaan vielä tervehtivä suupalanen keittiön suunnalta. Tällä kertaa keksikupin sisältä löytyy ruusunterälehdellä koristeltu granita, jonka osittain moussemainen koostumus tekee tästä parhaan koskaan maistamani granitan. Herkullisen amuse bouchen illan finaali onkin ansainnut, sillä itse jälkiruoka, hillaa, kuusenkerkkää ja härkäpapua, on esitys joka hurmaa sekä ulkonäöllään että monipuolisilla mauillaan. Kielelle jää pyörimään kattaus ihastuttavia makuja.

Nyt, kuusi ruokalajia, kuusi juomaa ja viisi keittiön tervehdystä rikkaampana olen jälleen sitä mieltä, että näistä makuelämyksistä todella kannattaa maksaa, melko suuriakin summia. Tällaisesta keittiötaiteilusta, raaka-aineiden monipuolisuudesta ja asiantuntevasta palvelusta osalliseksi pääseminen jättää jäljen, joka säilyy pitkään. Ravintola C todella täytti lupauksensa ja esitteli meille arvojensa mukaisia annoksia. Saimme kokea jälleen yhden erityislaatuisen illan. Vaikka annoksista kaikki eivät olleetkaan täydellisiä, edes kovin lähellä sitä, se ei haittaa; tämä paikka on mielestäni maineensa arvoinen.

Ja näin tuli jälleen todistettua, että ruokamatkailu Tampereen suunnalle kannattaa. Ehdoton suositukseni C:lle!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4/5

P.S. Eivätkä hullumpia olleet illan musiikillisesta finaalista O’ Hara’s Freehousessa vastannut Greenrose Faire tai majapaikkamme hotelli Tornikaan.

 

 

Pohjolan ruokavalio

Soili Soisalo & Eeva Voutilainen: Pohjolan ruokavalio 
Uudistettu laitos teoksesta Mustikka, ruis ja rypsi : voimaruokaa Suomesta vuodelta 2010
Otava, 2010, 2015

Pohjolan-ruokavalio-kansiPohjolan ruokavalio on tietoteos, joka julistaa ehdotonta lähi- ja sesonkiruokailun ilosanomaa. Siis varmasti monen mieleen ottaen huomioon, että yhä useammat niin yksityiset kuluttajat kuin ravintolatkin pyrkivät valinnoillaan sekä vaikuttamaan jättämäänsä hiilijalanjälkeen että suosimaan kotimaista. Kutsunkin käsillä olevaa opusta mieluummin tieto- kuin yksinomaan keittokirjaksi, sillä sen himpun alle kaksisataa sivua käsittävät noin sata sivua reseptejä ja sata sivua terveelliseen ruokavalioon liittyvää ravitsemustietoutta.

Itseni kaltaiselle tavallisen terveellistä ruokavaliota läpi elämäni noudattaneelle ruokailijalle kirjan neuvot lautasmalleineen sekä kasvisten, kalan ja maidon suosimisineen olivat melko itsestäänselviä, mutta toki sain kirjan opeista myös jotakin uutta itselleni. Esimerkiksi uskoni maineekkaasta oliiviöljystä sinä terveellisyyden perikuvana kääntyi päälaelleen; se parempi vaihtoehto onkin kotimainen rypsi.

Entäpä kirjan reseptiosio? Vaikka teos luonnollisesti kulkee myös ruoanvalmistusohjeidensa osalta kasvispainotteisuus johtotähtenään, sisältää se reseptejä myös liha- ja kalaruokiin. Pääruokien ohella esille pääsevät salaatit ja muut lisäkkeet, suolaiset ja makeat leivonnaiset, puurot, jälkiruoat ja juomat. Ohjeet ovat kuitenkin melko arkisia ja taustalla loistaa kokonaisvaltainen terveellisyys. Itse olen testannut vasta punajuuripiirakkaa, mutta löytänyt useita varmasti kokeiluun päätyviä ideoita, esimerkiksi sieni-kaalikääryleet ja punajuurilasagne joitakin mainitakseni.

Tätä kirjaa voin siis suositella ja kaikin puolin sangen puhtain omatunnoin. Erityisesti se sopii tavalliseen arkiruoanlaittoon sekä niille, jotka kaipaavat mahdollista kohennusta ruokavalioonsa terveellisin reseptein sekä muine neuvoin. Siis oivallista vastapainoa tämän päivän yltäkylläisyyteen sekä kaiken maailman keittiökikkailuun. Sillä eihän kukaan aina halua arkinen olla – tai terveellinen…

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 10: Hella, huone ja pihvi, joka sai miehen kyyneliin

Tampereen Torni.
Tampereen Torni. Lähtölaukaus.

Jonkin aikaa sitten törmäsin artikkeliin, jossa Tampere nostettiin tämän hetken suomalaiseksi ravintolakaupungiksi. Henkilökohtainen kokemukseni tamperelaisravintoloista on suppea – vielä – mutta tänä vuonna olen saanut kahdesti maistaa Tamperetta ja jo tällä perusteella voin yhtyä mielipiteeseen kaupungista todellisena makujen mekkana. Tammikuussa koimme täydellisyyttä hipovan makumatkan Ravinteli Berthassa, nyt saimme tuta jotakin vähintään yhtä mieleenpainuvaa.

Tällä kertaa kohteenamme oli ravintola Hella & Huone, jossa viettämämme reilu kolmituntinen tarjoili meille niin kauneutta, kekseliäisyyttä kuin mahtavia makuelämyksiäkin – ja sitten sen palan taivasta, noin mahtipontisesti maalailtuna. Mutta tuosta tuonnempana.

IMG_4416Tämän päivän fine dining -tyyliin myös Hella & Huone on etukäteen vähäpuheinen; ruokalista koostuu lähinnä sanoista, asiakkaan eteen kannetaan yllätys toisensa perään. Ja tästä minä todella nautin, sanaisen arkun aukeamisesta vasta h-hetkellä. Etukäteen on siis tehtävä päätöksiä melko tietämättömänä, muutamien avainsanojen varassa: lahnaa vai hevosta, kuhaa vai lammasta, raparperia vai rukiista makeaa. Ja sitten tietysti ne keskeisimmät päätökset: kolme viiva kahdeksan, juomilla vai ilman, viinein vai oluin. Vaihtoehtona on myös täydellinen yllätys.

Me valitsemme viisi ruokaa viineillä varustettuna. Kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja yhden jälkiruoan. Yhtä kohtaa lukuun ottamatta ateriamme ovat identtiset: alkuun maa-artisokkaa ja lahnaa, jonka Aleksi korvaa riimihevosella, pääruoiksi kuhaa ja lammasta, lopuksi makeaa ruista. Juomat ovat saksalaisia viinejä, paitsi minulle lahnan kanssa tarjoiltava historiallinen Stallhagen olut ja ruisannoksen seurana saapuva islantilainen, olut sekin.

IMG_4418

IMG_4427

IMG_4433

                                     – Keittiö tervehti kolmesti.

Alkuruoat ovat hyviä, täydelliset maut pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta ovat kuitenkin vielä hakusessa. Maa-artisokkapyree ei tosin ehkä voisi olla parempaa, lahnan kanssa tarjoiltavat erilaiset kurkkuvariaatiot tuoreempia olemukseltaan. Tässä välissä mainittakoon ravintolan vannovan sesonkituotteiden ja lähiruoan, osin jopa itsetuotettujen raaka-aineiden nimeen, ja se todella maistuu. Tätä laadukkaiden raaka-aineiden arvostusta ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, tämä ravintola hengittää tuoreudesta.

IMG_4425IMG_4421IMG_0208

                                   – Maa-artisokkaa, riimihevosta ja lahnaa.

Toisen keittiöntervehdyksen myötä – koskaan en muuten ole syönyt näin mahtavan makuista raakaa mansikkaa – siirrytään pääruokiin. Yleensä olen kalaihminen, mutta nyt kuha todella kalpenee, kun ilmeisen ylpeä kokki asettelee eteemme ulkofilee-annoksen. Ja tässä se on, pihvi joka täydellisyydellään saa miehen, jos ei nyt aivan kyyneliin, niin ainakin syvän liikutuksen kouriin. Todellinen kastikemies on ensi kertaa tilanteessa, jossa annos ei kastiketta kaipaa; vain nökäre viherpippuroitua smetanaa ja valkosipulivoissa paistettu pihvi rinnallaan yksinkertainen kaalilisuke innoittaa Aleksin toteamaan: ”Elämäni paras pihvi.” Ja sitä se todella on, minunkin mielestäni. Täydellinen annos.

IMG_4431IMG_4429

                   – Se Täydellinen ja kuhaa.

IMG_4437Aterian päättää makea ruis marjojen sekä jäätelön kera. Esillepano on jälleen kerran ensiluokkaisen erikoinen ja jäätelö on suussa sulavaa. Ruista saisi kuitenkin olla hiukkasen enemmän. No, ei makeaa mahan täydeltä, joka muutenkin alkaa olla jo sopivasti, tai vähän liiankin, yhden illan osalta hellitty. Keittiöntervehdyksiä olemme saaneet kolme, ihastuttavaa leipäpuuta unohtamatta. Siis yhdeksän esitystä viiden sijaan.

Ja nyt voidaan todella puhua esityksistä, niin asiantuntevaa ja huomioonottavaa palvelua olemme saaneet koko illan osaksemme. Niin tarjoilijat kuin annoksiaan esittelevät kokitkin ovat ehdoton lisäarvo muutenkin täydelliselle kokemukselle ja tästä kokonaisuudesta maksaa mielellään ruoasta vaaditut 65,00€ henkilöltä. Juomapaketti kustantaa 50,00€. Ehkä himppusen liikaa siihen nähden, että oluet jäävät minulta pitkälti juomatta. No, Aleksi on onneksi auttamassa.

Enempää on turha tarinoida. Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin ne kuuluisat tuhannet sanat.

Menkää Huoneeseen, nauttikaa Hellan antimista!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.
Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.

Villiä ja kesyä lähiruokaa

Mirja von Knorring: Villiä ja kesyä lähiruokaa
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

Vilä_jakesy_FINAL_6837Villiä ja kesyä lähiruokaa on houkutteleva kirja, monessa suhteessa. Ensinnä se houkuttelee matkustamaan, ottamaan kurssin kohti Viroa, mutta unohtamaan sen perinteisen Tallinnan kiertokävelyn Olde Hansoineen ja paahdettuine manteleineen. Nyt matkataan Saarenmaalle, sinne villin ja kesyn keskelle, sinne luonnon helmaan, Pohjolan Provenceen. Ihastuttavaa.

Toiseksi teos houkuttelee laittamaan ruokaa, laadukasta sellaista. Miettimään ehkä hiukan tarkemmin ravintonsa lähtökohtia, panostamaan makumatkailuun, joka hivelee niin mieltä kuin ruumistakin. Vaikka ei minulta innostusta puutu, pikemminkin päin vastoin. En pelästy ajatusta ateriasta, jonka valmistukseen vierähtää tunti jos toinenkin, en vierasta uusia tapoja tai makuja. Mutta se minun on myönnettävä, että haasteelliselta vaikuttavat liharuoat saattavat joskus koitua kompastuskivekseni, joiden valmistusta en viitsi lähteä edes yrittämään. Onneksi näihin tilanteisiin minulta kotoa löytyy innokas ja taitava aviomies, aina uusista lihaideoista syttyvä kokkikumppanini. Mutta nyt, tämän kirjan myötä, minua itseänikin huvittaisi käydä lihan kimppuun, niin mukavasti ja helpon oloisesti Mirja von Knorring lihan valmistusta esittelee. Jos nyt en kuitenkaan ihan heti ala mieheltäni hänen bravuuriaan riistämään, olen ainakin monia ideoita rikkaampi. Villisikaa, jänistä, erilaisia lintuja sekä riistaruokia, näitä kaikkia olisi houkuttelevaa päästä teoksen reseptiikoilla maistelemaan. Mutta ei kirja yksin lihansyöjiä palvele. Esittelyyn pääsevät yhtä lailla kasvisherkut niin alkupalojen, pääruokien kuin lisäkkeidenkin muodossa. Makeita jälkiruokia ja leivonnaisia unohtamatta.

Kaiken muun lisäksi teos on ainakin minun silmääni erityisen paljon miellyttävä kauniine luontokuvineen – herkullisen näköisistä ruoka-annoksista puhumattakaan.

Käytännön tasolla kokemukseni teoksesta on vielä melko suppea, mutta varsin maistuva. Pääsiäisenä aloittelimme juhla-ateriamme kirjan ohjeistamalla sangen kauniilla kylmällä punajuurikeitolla viiriäisenmunin kruunattuna. Yhden valmistamani päivällisen pääroolissa olivat täytetyt pinaattiletut, joiden lettuohje löytyi tästä kirjasta ja kun vietimme muuttoa edeltävää ”viimeistä ateriaa” vanhassa keittiössämme, valmistimme burgundinpataa puikulamuusin kera Mirja von Knorringin reseptein. Kokeilukehotus kaikille edellä mainituista.

Siis suositus ilman muuta. Villeille sieluille ja kesyille mielille. Kokeille sekä kulkijoille. Nautiskelijoille, kaikille jotka arvostavat sydämellä valmistettua ruokaa, niin arkista kuin juhlavaakin.

”Ruoka on minulle enemmän kuin ruokaa. Se on kulttuuria, tarinoita, kohtaamisia, omaa ja muiden historiaa. Se on maisema tai runo, aistien herkässä havinassa.” Näihin tekijän sanoihin minä yhdyn.