Joitakin viikkoja sitten nautiskelimme sukujuhlapöydässä tuoreempaakin tuoreempaa lämminsavulohta. Taisi olla tuona päivänä viimeiset kalamaisuutensa ajatellut, viimeiset aamu-uintinsa suorittanut. No, hänen lohimaisuuttaan me kuitenkin noissa juhlissa makustelimme ja koska ylimääräistä ruokaa oli tarjolla kotiinviemiseksi, pyydystimme sitä purkillisen matkaamme. Käyttöä ei kuitenkaan heti löytynyt, joten nakkasin sen pakastimeen sopivaa hetkeä vartomaan.
Perjantaina sitten viikonlopun ruokavieraille sopivaa alkuruokaa valikoidessani päätin onkia lohen esiin ja valmistaa siitä jotakin aterian aloittajaksi. Itse tykkään todella paljon erilaisten juhlien järjestämisestä ja yksi syy siihen on se, miten mukavaa on ensin suunnitella tarjottavien listaa ja sitten päästä toteuttamaan niitä, erilaisia piirakoita ja kakkuja eritoten. Päivälliskokonaisuuksiin kuitenkaan en tapaa kovinkaan usein sisällyttää suolaisia leivonnaisia, ne tuntuvat jotenkin raskailta aloituksilta, jos tiedossa on kolmekin ruokalajia. Mutta toisaalta, mitäs se, vaikka alkuruoka olisi kovinkin täyteläinen, voihan sitä aina makustella vain pienen palasen. Näinpä siis tarjoilin lauantain päivällisvieraillemme alkuruoaksi lohijuustokakkua, josta ylitse jäänyt puolikas osoittautui mieleiseksi viemiseksi, kun itse pääsimme sunnuntaina valmiiksi katettuun ruokapöytään vanhempieni vieraiksi. Taidanpa alkaa enemmänkin suosimaan näitä suolaisia leivonnaisia alkuruoan asemassa – niitä juhlia pääsee kuitenkin järjestelemään niin kovin harvoin.
Seuraava juustokakku, jonka kehittelin hiukan sieltä sun täältä löytyneitä reseptiikkoja yhdistellen – täyte on sama, jota Kinuskikissa käyttää lohikeikauskakussaan – oli sangen maukasta. Kuitenkin sellainen perinteinen, lohenmakuinen versio, josta lienee turhaa tämän enempää turista. Kannattaa kokeilla. Näillä määrillä täytettä jää hiukan yli, joten sen lopusta voi rakennella esimerkiksi pieniä cocktailpaloja. Itse hyödynsin sen täyttämällä seoksella muutaman tomaatin, jotka nakersimme perjantaina alkupaloiksi. Toimi tässäkin.
Lohijuustokakku
8 annosta
Pohja:
85 g ruis(vuoka)leipää
40 g voita
0,25 dl ruohosipulisilppua
(tilkka vettä)
Täyte:
2 liivatelehteä
200 g lämminsavulohta
1 dl tillisilppua
0,75 dl ruohosipulisilppua
1,25 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä
1 dl kevytmajoneesia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,75 dl sinappikurkkusalaattia
valkopippuria
0,25 dl sitruunamehua
Lisäksi:
mahdollisia koristeita oman mielen mukaan
Tee ensin pohja. Jauha leipäviipaleet hienoksi tehosekoittimella. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja ruohosipulisilppu. Mikäli seos tuntuu kovin kuivalta, lorauta seuraksi tilkka vettä.
Pingota irtopohjavuoan (ø 17 cm) pohjalle leivinpaperi.
Painele leipäseos vuoan pohjalle. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Puhdista kala ja leikkaa pieniksi paloiksi. Silppua tilli ja ruohosipuli.
Vaahdota kevytvispi. Lisää joukkoon majoneesi, tuorejuusto, kurkkusalaatti, lohi, tilli- ja ruohosipulisilput sekä valkopippuri.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon puristetut liivatelehdet. Lisää seos täytteeseen.
Kaada täyte kulhoon pohjan päälle ja peitä kakku kelmulla.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai mieluusti seuraavaan päivään.
Koristele juuri ennen tarjoilua haluamallasi tapaa.