Edellisessä artikkelissani kerroin, kuinka olen Australian MasterChef -ohjelmaa seuratessani inspiroitunut silikonisesta puolipallomuotista. Pääni pursuilee ajatuksia, kuinka moninaisilla tavoilla voisin pallukkaani hyödyntää ja niinpä päätinkin osallistua Parhaiden Ruokablogien syyskilpailuun yhdellä näistä ideoista. Koska olemme juuri siirtymässä parhaaseen puolukka-aikaan, päätin täyttää pallot puolukkamoussella ja piilottaa niiden sisään kinuskisydämen.
Palloista tuli hyviä. Puolikkaina ne muistuttivat vähän Brunbergin Suukkoja ja juuri puolikkaina, täytepuoli alaspäin, ne onkin paras ja kätevin tapa tarjota. Ja kuten edellisenkin palloreseptini kohdalla, jos puolipallomuottia ei satu omistamaan tai suklaan sulattaminen ei jostakin syystä houkuttele, moussea voi hyvin tarjoilla ihan sellaisenaan vaikkapa juomalaseista käsin ja keitellä rinnalle esimerkiksi kinuskikastiketta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että esimerkiksi silikonisista muffinssimuoteista moussea ei ilman suklaakuorta saa ehjänä ulos eli mikäli mielii tehdä suklaattomia annoksia muoteilla, tulee mousse ensin jäädyttää ja poistaa vasta sitten muoteista.
Kannattaa joka tapauksessa jollakin tapaa kokeilla. Puolukka ja kinuski ovat syksyn ehdoton yhdistelmä.
Suklaakuoriset puolukkamoussepallot kinuskisydämillä
5 kpl
Kuori:
100 g tummaa suklaata
Kinuski:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
Puolukkamousse:
50 g ranskankermaa
0,3 dl fariinisokeria
0,6 tl vaniljasokeria
0,6 dl kuohukermaa
70 g maitorahkaa
70 g puolukoita
0,3 dl kinuskikastiketta
2 liivatelehteä
tilkka vettä tai puolukkamehua
Valmista ensin palloille kuoret. Temperoi – tai sulata – suklaa ja levitä se valitsemallasi tavalla muotteihin. Laita jääkaappiin odottamaan. En tarkoituksella lähde tässä kohtaa ohjeistamaan temperoinnin kanssa, sillä kuten jo viimeksi totesin, olen itsekin vasta hyvin vähän kokenut aloittelija. Hyviä neuvoja on kuitenkin runsaasti saatavilla, joten mikäli halukkuutta löytyy, temperointia on ilman muuta mahdollista harjoitella.
Tee seuraavaksi mousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa ranskankermaa ja fariinisokeria muutama minuutti. Lisää vaniljasokeri. Lisää seokseen vatkattu kerma sekä rahka. Survo puolukat ja kääntele ne sekä kinuskikastike joukkoon.
Sulata liotetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä tai puolukkamehua. Lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten moussen sekaan.
Tarkista, että suklaakuoret ovat hyvin jähmettyneet ja irrota ne vuoistaan. Laita kuoret sitten takaisin paikoilleen ja kaada mousse kuorten sisään. Nosta takaisin jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.
Valmista sitten kinuski. Laita ainekset täysin puhtaaseen kattilaan. Kuumenna kunnes seos kiehuu. Alenna lämpöä keskiteholle ja jatka keittämistä, kunnes kinuski paksuuntuu ja valmistuu. Seoksen tulee kiehua koko ajan, mutta vain maltillisesti. Kinuskin valmistuminen vie noin 15-20 min. mutta tähän vaikuttavat monet asiat. Se voi valmistua jo kymmenessäkin minuutissa, joten kannattaa olla tarkkana.
Kinuskin keittämisen aikana kannattaa suorittaa niin sanottuja vesilasitestejä tiputtamalla pieni nokare kinuskia kylmään veteen. Kaada sitten vesi pois. Mikäli kinuskia liukenee veteen, eikä sitä saa nostettua lasin pohjalta ehjänä nokareena, se ei ole vielä valmista. Anna kinuskin viilentyä moussen hyytyessä.
Kun mousse on sopivasti hyytynyt, koverra lusikalla palloihin aukko kinuskia varten. Täytä aukot kinuskilla ja tasoita pinta poiskoverretulla moussella. Nosta pallot takaisin jääkaappiin.
Tarjoile haluamallasi tavalla joko puolikkaina tai palloina.