Uunin lämmössä alkuvalmisteluja lukuun ottamatta itsestään valmistuva mehevä pataruoka on monella tapaa ”kiireisen” kotiäidin pelastus. Seuraava ranskalaishenkinen broileripata oli helpon valmistustapansa lisäksi myös sangen maukasta, joten se ansaitsee ehdottomasti tulla kehutuksi. Pekoni ja sienet kruunasivat padan, jonka syvän etikkainen liemi oli niin hyvää, että sienistä huolimatta Aleksikin uskaltautui maistamaan – ja syömään lopulta kokonaisen annoksen. Mahtavaa!
Siis suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Talvi on kohta ihan oikeasti täällä ja lämmittävät pataruoat nousevat jälleen arvoonsa.
Ranskalainen broileripata
3 broilerin rintaleikettä
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl öljyä
100 g pekonia
2 sipulia / 6 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
200 g säilykeherkkusieniä (Suosittelen kokonaisia, viipaleet uhkasivat hiukan musertua.)
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
2,5 rkl punaviinietikkaa
2,5 dl kanalientä
2 rkl tomaattipyreetä
2 laakerinlehteä
Tarjoiluun:
riisiä
Mausta broilerin rintaleikkeet molemmin puolin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Ruskista broilerit pannulla öljyssä kauniin ruskeiksi ja nosta ne sitten padan pohjalle odottamaan.
Suikaloi pekoni, kuori ja lohko sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet. Ruskista pannulla pekonisilppua sekoittaen. Lisää joukkoon sipulilohkot, hienonnetut valkosipulinkynnet sekä herkkusienet. Anna niiden saada myös hieman väriä. Lisää pannulle sekoittaen vehnäjauhot.
Lisää pekoni-sipuliseos pataan ja kaada päälle vesi, punaviinietikka ja kanaliemi. Lisää vielä tomaattipyree ja laakerinlehdet. Sekoita hieman, että mausteet sekoittuvat kastikkeen joukkoon.
Nosta pata 200-asteiseen uuniin ja anna hautua kannen alla 1-1,5 h.
Tarjoile riisin kera.