Hapankaali-linssipihvit saattavat jonkun korvaan kuulostaa ei niin kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Vaikka itse olenkin siinä mielessä jäävi sanomaan, että pidän hapankaalista, kannattaa näitä superterveellisiä lättysiä kuitenkin kokeilla, sillä ne eivät maistu oikeastaan ollenkaan hapankaalilta. Näin hapankaalin sisältämät tärkeät maitohappobakteerit ja C-vitamiinit tulee popsittua vähän kuin huomaamatta, jonka lisäksi taikinassa piileskelevät linssit tekevät ruoasta proteiini- ja kuitupitoista.
Siis kaikin puolin suositeltava loistovalinta, jonka reseptin nappasin Maku-lehdestä.
Hapankaali-linssipihvit
10-15 kpl
230 g kypsiä punaisia linssejä
300 g hapankaalia
150 g ranskankermaa
1 dl korppujauhoja
1 dl juustoraastetta
Paistamiseen:
2 rkl voita
Tarjoiluun:
jogurttikastiketta maun mukaan
Huuhtele ja valuta linssit ja soseuta ne sauvasekoittimella.
Sekoita kaikki pihvien aineet keskenään ja anna taikinan turvota noin 10 min.
Muotoile massa pihveiksi. Älä tee pihveistä liian paksuja, jotta ne paistuvat kunnolla.
Kuumenna rasvaa pannulla ja paista pihvejä keskilämmöllä molemmin puolin noin 3-5 min.
Tarjoile jogurttikastikkeen kera.
One thought on “Oikeasti maukkaat hapankaalipihvit”