Mukavasti yrttiset porsaankyljykset kermakastikkeessa

Vaikka olen ehdottomasti enemmän kasvis- ja kanaruokakokki, tekee minun silloin tällöin mieli valmistaa myös punaista lihaa. No, jauhelihaa tulen toki käyttäneeksi – vaikka nykypäivänä paljon entistä vähemmän – mutta nyt puhun kokolihasta. Ne hommat jätän yleensä Aleksin vastuulle.

Seuraava Sikke Sumarin resepti tuntuu pomppaavan aina ruudulle porsaankyljyksiä googlaillessani, ja olenpa tainnut kerran aiemmin jo sitä kokeillakin, joten halusin jakaa sen teillekin. Simppeli ohjeistus ja vallan maukas lopputulos. Koko prosessi on nopeasti loppuunviety, kun perunat laittaa hyvissä ajoin kiehumaan ja muusin valmistaa lihan kypsyessä uunissa. Olut-ihmiset varmasti nautiskelisivat tämän sellaisen seurassa, tai ainakin sen yhden, joka valmistamista varten joka tapauksessa avataan. Rehti arkiruoka, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan.

Porsaankyljykset kermakastikkeessa

4 annosta

4 (luullista, rasvareunuksellista) porsaankyljystä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl hunajaa
3 rkl Dijon-sinappia
1 dl olutta
2 rkl oliiviöljyä
(1 punainen chili)
2 rkl tuoretta rosmariinia
2 rkl tuoretta timjamia (Pärjäsin mainiosti kuivatuilla mausteilla, joita laitoin reilun tl:n molempia.)
2 dl (vispi)kermaa

Lisäksi:
esim. perunamuusia, riisiä tai pastaa

Hiero kyljykset sitruunamehulla ja ripottele pintaan suolaa ja rouhittua mustapippuria.
Sekoita kulhossa hunaja, sinappi, olut, oliiviöljy sekä hienonnetut chili, rosmariini ja timjami.
Nosta kyljykset uunivuokaan ja kaada mausteseos possunkyljyksien päälle. Kypsennä 180-asteisessa uunissa noin 20-30 min. Aika riippuu kyljysten paksuudesta.
Valmista tässä välissä perunamuusi tai muu valitsemasi lisuke.
Kaada vuokaan syntynyt liemi kattilaan ja jätä kyljykset lämpimään vuokaan foliolla peitettynä odottamaan.
Keitä lientä kokoon muutama minuutti ja lisää sitten kerma ja keitä vielä sekoitellen reilut viisi minuuttia, kunnes kastike saostuu. Itse suurustin vielä pienellä määrällä vehnäjauhoa.
Tarjoile valitsemasi lisukkeen (ja kylmän oluen) kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s