Torstai on toivoa – ja sitruunaa – täynnä

Tänään valmistin meille kolmen ruokalajin arki-illallisen, josta kehkeytyi huomaamattani melko sitruunapainotteinen. Alusta loppuun sangen raikas kokonaisuus sopi hyvin tähän päivään, sillä tänään olemme pitkän pimeyden jälkeen saaneet nauttia auringon paisteesta. Joka soluni kiittää; torstai on siis toivoa täynnä, tällä kertaa toivoa keväästä!

Alkuruokaleipäset syntyivät pitkälti mitä-keittiön-uumenista-löytyy-periaatteella ja olivat onnistuneita. Myös keitto miellytti meitä maukkaudellaan sekä kepeydellään. Jälkiruoasta tein tarkoituksella hieman alkuperäistä versiota vähäsokerisemman, paremmin siippani makuun sopivan.

Lämpimät katkarapu-pinaattileivätIMG_0798

2 kpl

2 siivua leipää makusi mukaan
75 g katkarapuja
50 g juustoraastetta
0,5 kananmunaa
20 g pakastepinaattia
sitruunamehua
mustapippuria myllystä
viispippuria

Sulata katkaravut, sillä ne saattavat jäädä hieman kylmiksi leipien lyhyen kypsennysajan vuoksi, mikäli ne otetaan suoraan pakkasesta leivälle.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki. Sekoita juustoraaste sekä sulatettu pinaatti kananmunan joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta pippureilla.
Asettele paahtoleivät uunipellille ja laita reilu keko katkarapuja päälle. Purista sitruunamehua katkarapujen päälle oman maun mukaan ja laita kunnon kasa kananmuna-pinaatti-juustomassaa leivän päälle.
Kypsennä leipiä noin 10 min 200-asteisessa uunissa, kunnes juustoraaste ruskistuu.

Sitruksinen broilerikeittoIMG_0800

4 annosta

600 g maustamattomia broilerinsuikaleita
1 l vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
ripaus rouhittua mustapippuria
3 laakerinlehteä
350 g säilykemaissia
350 g säilöttyjä kikherneitä
200 g pakasteherneitä
1 dl sitruunamehua
1 dl parmesaanijuustoraastetta

Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä. Siirrä ne kattilaan. Lisää vesi, liemikuutiot, pippuri ja laakerinlehdet. Valuta liemet säilykkeistä. Lisää maissi ja huuhdellut kikherneet. Keitä kannen alla 15-20 min.

Mausteinen marja-hedelmäsalaattiIMG_0803
2 annosta

125 g pakastemarjoja (esim. 100 g vadelmia ja 25 g puolukoita)
0,5 tölkkiä (á 227/140g) säilykeananaspaloja
0,5 omenaa

Mausteliemi:
1 dl omenamehua
puolikas kanelitanko
0,75 rkl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria

Valmista mausteliemi. Kiehauta kattilassa mehu kanelitangon kanssa.
Ota kattila liedeltä ja mausta liemi sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää lämpimään liemeen jäiset marjat, ananaspalat liemineen ja kuorittu ja paloiteltu omena. Anna salaatin maustua puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Poista kanelitanko. Annostele salaatti liemineen maljoihin.
Tarjoile vaniljajäätelön kera.

Villisika-illallinen

Eilen keskityimme taas keskiaikaisuuksiin lähinnä laivalta ostamamme villisikamakkaran innoittamina. Nautimme Aleksin valmistaman miehekkään villisika-illallisen, jonka viimeistelimme laskiaispullilla, hieman myöhästyneillä sellaisilla.

Oikein maukas kokonaisuus alusta loppuun, röh!

Villisian metsästäjän eväsleivät

Villisikaa mä metsästän...
Villisikaa mä metsästän…

1 pala Eväsleipää
3-4 rkl Tujujuomaa (katso resepti)
1 rkl konjakkia
2 siivua Kinkku -leikkelettä
1 siivu viski-meetwurstia
paprikaa
tomaattia
minttuhyytelöä
cayennepippuria
rouhittua viispippuria
juustoraastetta

Yllä mainitut ainekset per yksi eväsleipä per metsästäjä.
Kostuta leipä Tujujuomalla ja lisää sen jälkeen päälle vielä ruokalusikallinen konjakkia. Anna leivän marinoitua tiiviisti suljetusti jääkaappissa ainakin kolmen tunnin ajan.
Laita leivän päälle viipaloidut kinkut ja meetwurstit, sekä viipaloidut vihannekset. Lisää mausteet päälle, sekä ripottele pinnalle minttuhyytelön palasia. Lisää lopuksi päälle juustoraastetta.

Hauduta leivät pannulla miedolla lämmöllä kannen alla. Lämmitysohjeet 1-6 asteikkoisella liesilevyllä: ensin 2:lla 20 minuuttia ja sitten 1:llä 15 minuuttia. Näin leivistä tulee suussa sulavia ja aivan mielettömän herkullisia!

Huom! Kannattaa kuitenkin tarkkailla etteivät leivät pääse missään tapauksessa kärähtämään pitkän haudutusajan puitteissa. Liesissä saattaa olla eroja.

Vallaton villisika

Saalis lautasella.
Saalis lautasella.

200 g villisikamakkaraa
200 g a-luokan nakkeja
kuullotettua voita tai öljyä
1 salottisipuli
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sinappikurkkusalaattia tai
hienonnettua suolakurkkua ja sinappia
1 rkl soijakastiketta
2 dl kermaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
3 kpl katajanmarjoja murskattuna
kuumaa vettä
2 tl konjakkia

Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Paloittele makkara ja nakit. Hienonna sipuli. Kuumenna voi pannulla ja ruskista makkaran ja nakin palat. Laita ruskistetut palat syrjään odottamaan. Lisää hieman voita ja kuullota nopeasti sipuli. Lisää sinappikurkkusalaatti ja jauhot. Anna jauhojen saada väriä ja lisää vettä vähän kerrallaan, kunnes kastike on tasaisen sakeaa. Lisää kerma, mausteet ja sekoita. Lisää makkaran ja nakin palat tasisesti kastikkeen joukkoon. Anna hautua 25 minuuttia. Maista. Jos kastike uhkaa kuivua lisää vettä.
Lopuksi voit maustaa kastikkeen muutamalla teelusikallisella konjakkia.

Rommilla marinoidut Uunikasvikset

1 iso porkkana
1 sipuli
1 palsternakka
2 tikkua lehtiselleriä
vähän paprikaa
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
3 rkl rommia (tai enemmän)
oliiviöljyä
rouhittua viispippuria
suolaa

Pilko kasvikset pieniksi, noin 1×1 cm kokoisiksi paloiksi. Sekoita kasvikset keskenään kulhossa. Lisää oliiviöljy, pippuri, suola, raastettu inkivääri sekä rommi. Sekoita kasvikset huolellisesti. Anna marinoitua tiiviisti suljetusti jääkaapissa muutama tunti.

Paista kasviksia uunipellillä 200 asteessa noin 30 minuuttia. Sekoita kasviksia puolessa välissä.

LaskiaispullatIMG_0794

8 isoa kpl

100 g oivariinia
2,5 dl maitoa
11 g kuivahiivaa
3 rkl haaleaa vettä
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
noin 8 dl vehnäjauhoja

Päälle:
1 kananmuna
raesokeria

Väliin:
kermavaahtoa
hilloa / mantelimassaa maun mukaan

Sulata rasva kattilassa ja kaada sekaan kylmä maito.
Liota hiiva haaleaan veteen kulhossa. Lisää kulhoon kardemumma, suola ja sokeri. Anna seoksen seistä hetken aikaa. Lisää joukkoon kädenlämpöinen rasva-maitoseos sekä kananmuna. Lisää vehnäjauhot vähitellen ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi, reilut puoli tuntia.
Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä kiinteäksi. Leivo haluamasi muotoisia pullia. Anna leivonnaisten kohota 20 min.
Voitele pullat kananmunalla ja sirottele päälle raesokeria.

Paista pienempiä pullia 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min. ja isompia, kuten pullapitkoja ja bostonia, 200-asteisen uunin alatasolla 25-35 min.

Täytä jäähtyneet pullat makusi ja tapojesi mukaan.

Keskiaikaisuuksia

Viime kesänä innostuimme keskiaikateemasta vierailtuamme sekä Turussa että Hämeenlinnassa keskiaikamarkkinoiden aikaan. Olemme jo muutaman kerran toteuttaneet keskiaikaisen illallisen – sangen vaihtelevin tuloksin. Täytyy sanoa, että tämä ruokateema on varmasti se haastavin, mutta joka kerta lopputulos on ollut hyppysellisen parempi. Tänään saimme kokoon mielestämme kauniin – ja keskiaikaiseksi annokseksi harvinaisen värikkään – annoksen.

Lautaselle tiensä löysivät broilerin koipi, hernemuhennos sekä yrttinen linssimuhennos, paholaisen hillo, punasipulihilloke ja Mustan everstin marjaviinihyytelö, löydös viime syksyisestä Herkkujen Suomi tapahtumasta. Paljon lajikkeita mutta keskiaikaisuuksien kohdalla on hyvä muistaa, että mitä enemmän lajeja sitä maukkaampi lopputulos.

Aterian aloitimme kuusenkerkkäjuomalla ja päätimme pappilan hätävaralla. Maukasta alusta loppuun!

Isännän parempi lämminleipä

(2 annosta)
2 palaa keskiaikamarkkinoilta ostettua hedelmäleipää
Paprikaa
2 siivua pippuribroiler -leikkelettä
4 siivua oltermanni -juustoa
Heinz currykastiketta

Voitele leivänpalat Oivariinilla. Laita päälle hienonnettua paprikaa sekä silputtua broilerleikettä. Mausta kunnon töräyksellä currykastiketta. Laita lopuksi päälle kapeaksi (5mm) siivuiksi leikattua juustoa. Paista uunissa grillivastusten alla 175 asteessa kunnes juusto on hieman ruskistunut.

Salviakanaa ja salviakastiketta

4 maustamatonta broilerin koipipalaa

Salviamarinadi:

2 rkl hienonnettua tuoretta salviaa
1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Hienonna salvianlehdet. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Laita broilerin koipipalat korkeareunuksiseen astiaan ja lisää marinadi joukkoon. Anna broilerien marinoitua jääkaapissa yön yli. Paista uunissa 175 asteessa noin tunnin ajan.

Salviakastike:

Huom! Seuraava resepti ei meidän kokeilulla onnistunut
3 kovaksi keitettyä kananmunaa (8 min)
1 tl inkivääriä
0,5 tl galangaa
0,5 tl neilikkaa
0,5 dl tuoreita salvian lehtiä
2 rkl viinietikkaa
Suolaa

1. Hienonna salvian lehdet. Sekoita keskenään tasaiseksi tahnaksi kaikki kastikkeen ainekset ja tarjoile kylmänä. Lisää tarvittaessa vettä.

Omia huomioita
Viinietikkaa kannattaa laittaa vähemmän, esim 1 rkl.
Kananmunan voisi korvata vaikka turkkilaisella jogurtilla.
Reseptin mukaisesti valmistettu ”kastike” oli pahaa ja etikkaisen makuista. Kananmuna jäi palaiseksi, olisiko pitänyt tehdä sauvasekoittimella?

Hernemuhennos

(4 annosta)
400 g tuoreita herneitä
1 sipuli
1 viipale vaaleaa leipää ilman kuoria
1 dl tuoretta persiljaa
1 tl pippuria
0,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
hyppysellinen sahramia (kurkumaa)
suolaa
0,5 rkl viinietikkaa

1. Laita kattilaan tuoreet herneet ja lisää vettä niin, että herneet peittyvät. Keitä herneitä hiljaisella lämmöllä kunnes ne ovat hyvin kypsiä ja osittain hajonneet. Soseuta herneet keitinveteen.

2. Lisää hienonnettu sipuli ja hienonnettu persilja. Keitä kunnes sipulit ovat kypsiä. Lisää pippuri, kanelia, inkivääriä, hyppysellinen sahramia ja riittävästi suolaa. Kuumenna ja lisää murustettu leipä ja viinietikka. Kiehauta ja tarjoile.

Punasipulihilloke

1 kg punasipuleita

Liemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
2 rkl viipaloitua tuoretta inkivääriä
6 kokonaista neilikkaa

Kuori ja paloittele sipulit. Kiehauta liemiainekset kattilassa. Lisää sipulit ja keitä kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja pehmeitä. Nosta sipulit reikäkauhalla puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada liemi päälle. Sulje heti tiiviisti. Siirrä purkki jäähtyneenä jääkaappiin. Anna tekeytyä viileässä muutaman päivän ajan.