Tunnelmallisia ikisuosikkeja osa 1: Punasipulihilloke

On joitakin asioita, jotka vaan kuuluvat Kotikolon ruokavarusteluun. Niitä, joita täälläkin on linkattu ja vinkattu eri reseptien yhteydessä kymmeniä kertoja, niitä jotka sopivat yhdistettäväksi mitä erilaisimpiin ruokalajeihin. Nyt en kuitenkaan puhu valmiista tuotteista, vaan tee se itse -asioista, esimerkiksi erilaisista lisukkeista, kuten nyt esittelemäni punasipulihilloke.

Koska useimmat Tunnelmallisten ikisuosikkireseptit ovat kuitenkin hautautuneet sangen syvälle blogin historiaan, päätin koota ne omaan arkistoonsa, Tunnelmallisiin ikisuosikkeihin. Olkaapa siis hyvä, kokeilkaa ja ihastukaa, ehkäpä nämä muuttavat asumaan myös teidän jääkaappeihinne!

Punasipulihilloke

Joitakin käyttötarkoituksia: burgereihin, salaattiin, lämpimiin leipiin, piirakoihin, kanan kanssa

IMG_71061 kg punasipuleita

Liemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
2 rkl viipaloitua tuoretta inkivääriä
6 kokonaista neilikkaa

Kuori ja paloittele sipulit.
Kiehauta liemiainekset kattilassa. Lisää sipulit ja keitä kunnes ne ovat läpikuultavia ja pehmeitä. Nosta sipulit reikäkauhalla puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada liemi päälle. Sulje heti tiiviisti. Siirrä purkki jäähtyneenä jääkaappiin.
Anna tekeytyä viileässä muutaman päivän ajan.

Mustanmakkaran uusi koti, piirakkavuoka

Ainoa makkara, josta voin sanoa oikeasti pitäväni on mustamakkara. Tai no, valehtelin, siskonmakkarasta pidän myös ja chorizosta. Ensin mainitusta keitossa ja chorizosta lähinnä mausteena. Mutta mustamakkara, sitä voin syödä ihan sellaisenaan, paistettuna tai grillattuna. Kumppaniksi valitsen mieluiten voin, aitoon tamperelaistapaan kuuluvan puolukkahillon jätän mieluiten muihin yhteyksiin.

Vaikka Aleksi meistä kahdesta – Pikku-Kokki ei onneksi osaa vielä edes haaveilla makkaran maistamisesta – edustaakin ehdottomasti sitä makkaramyönteisempää linjaa, ei hän erityisemmin pidä mustastamakkarasta. Tämän takia minua hiukan jännitti, mutta rohkaisinpa kuitenkin mieleni ja lähdin kokeilemaan, miten suosikkimakkarani istuisi piirakkaan.

IMG_5343Hyvinhän siinä taas kävi, jopa ”timanttisesti”, kuten Aleksi kuvaili makujen yhteensopivuutta. Myönnettäköön, että omastakin mielestäni onnistuin mainiosti, joten toisinto oli tehtävä melko pian uudestaan, ensimmäinen kun jäi kuvaamatta. Tätä toista versiota parantelin vielä himpun verran vaihtamalla puolukat puolukkakastikkeeseen, jota pirskottelin piirakan pinnalle. Kastiketta voin muuten suositella ihan sellaisenaankin, maistuu varmasti hyvin esimerkiksi liharuokien kera. Samoin annoin sipuleille pienen ekstratwistin karamellisoimalla ne.

Yksi piirakan ehdottomia juttuja on punasipulihilloke eli mikäli tätä lähtee tekemään, ei ihan helpolla tai ainakaan nopealla aikataululla selviydy, mikäli hilloketta ei löydy valmiina. Punasipulihilloke on kuitenkin niin hyvää ja monikäyttöistä, että sitä kannattaisi aina olla vähintään purkillinen jääkaapissa. No, se on yksi meidän keittiömme ikisuosikkeja, jonka resepti löytyy jo Tunnelmallisten alkuhämäristä. Linkin löydät alempaa piirakan ohjeistuksesta.

Mainittakoon vielä pohjasta, että tämä jo monesti mainostamani rouhea porkkana-kaurapohja on yksi parhaita kokeilemiani piirakkapohjia. Suosittelen suuresti.

Eipä tällä kertaa muuta, kuin tunnelmallista pyhäinpäivää. Me pääsemme tänään, jo ensimmäisiin pikkujouluihin, joten tästä se loppuvuoden hulinointi alkaa. Jee!

Puolukkainen mustamakkara-punasipulipiirakka

Vuoallinen (ø 23 cm)

IMG_5353Pohja:
1 dl vehnäjauhoja (myös sämpyläjauhot toimivat hyvin)
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
(0,5 tl suolaa)
100 g voita
1 dl hienoa porkkanaraastetta

Punasipulihillokkeen ohjeen voit katsoa täältä. Huom! Tekeytyminen vie ainakin vuorokauden.

Puolukkakastike: (mikäli teet koko annoksen, kastiketta jää pieni purkillinen yli)
200 g puolukoita
0,5 dl öljyä
0,5 dl sokeria
1 rkl hunajaa
0,5 tl sinappia
1 tl soijakastiketta
0,25 tl suolaa
valkopippuria

Täyte:
100-200 g mustaamakkaraa
200 g sipulia
1 rkl voita
0,5 tl sokeria
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
100 g turkkilaista jogurttia
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
mustapippuria myllystä

Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita melkein sula voi porkkanaraasteen joukkoon. Sekoita kaikki ainekset yhteen taikinaksi.
Levitä taikina öljytyn vuoan pohjalle ja reunoille.
Tee sitten puolukkakastike. Soseuta puolukat. Lisää öljy ja muut ainekset. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.
Survo mustamakkara haarukalla murumaiseksi.
Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna voi paistinpannulla. Lisää sipulit, kuullota ja anna niiden kypsyä kannen alla noin 10 min.
Ripottele sipulien pinnalle sokeri, kääntele ja jatka kypsentämistä ilman kantta 5 min. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon mustamakkaramuru.
Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 5-10 min.
Levitä sipuli-mustamakkarapaistos esipaistetulle piirakkapohjalle.
Sekoita jogurtti, maito ja kananmuna. Mausta seos mustapippurilla ja kaada vuokaan.
Seuraavaksi pirskottele pinnalle puolukkakastiketta ja viimeistele piirakka reilulla määrällä punasipulihilloketta.
Paista 200 asteessa alimmalla tasolla puolisen tuntia.

Vuohenjuusto ja broileri: valloittava makupari

IMG_2094Jotenkin näyttää siltä, että vuodestamme on tulossa – yllätys, yllätys – tekemisen täyteinen; kalenteri näyttää viikonloppujen osalta punaista jo pitkälle kevääseen. Koska tulevat viikonloput ovat täynnä ihania asioita, matkoja, ravintolailtoja ja hääsuunnittelua, odotan niistä jokaista tietysti innolla, mutta yksi asia hieman surettaa; kuinka vähän ehdimmekään makumatkailla omassa kotikolossamme, kuinka vähän nauttia itse loihtimistamme tunnelmallisista aterioista!

No, niin tai näin, jokaisesta mahdollisuudesta on otettava ilo irti ja tällä kertaa teimme sen erään vallattoman ja lähes lyömättömän makuparin, vuohenjuuston ja broilerin, seurassa. Valmistimme siis ruokaisan salaatin, jossa pääroolia näyttelivät kyseiset ainesosat. Annoksen ehdoton kruunu oli jälleen kerran paholaisen hillo, mutta myös punasipulihilloke suoriutui sivuroolistaan maun antajana mainiosti.

Tämäntyyppinen salaattikokonaisuus toimi erittäin hyvin myös kylmänä talvipäivänä, varsinkin kun päivällinen aloitettiin lämmittävällä kasvissosekeitolla. Kyllä tällainen onnellinen makumatka hääkynttilän valossa täytyisi nauttia vähintään kerran viikossa…

Vuohenjuusto-broilerisalaatti

IMG_20952 annosta

Salaattipohja:
erilaisia salaatteja, esim. punasalaattia, romainea, rucolaa
kurkkua
kirsikkatomaatteja
avokadoa
limemehua

Lisäksi:
2 broilerinfilettä
2 isoa vuohenjuustoviipaletta
paholaisen hilloa
punasipulihilloketta

IMG_2093Yrttisalaatinkastike:
0,25 dl neutraalinmakuista ruokaöljyä
1 rkl vadelmaviinietikkaa
0,5 rkl hunajaa
0,5 rkl silputtua basilikaa ja minttua
0,5 tl dijonsinappia
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria

Valmista ensin salaatinkastike yhdistäen muut ainekset keskenään ja maustamalla suolalla ja mustapippurilla.
Tee sitten salaattipohja.
Paista broilerinfileet uunissa grillivastusten alla 250 asteessa noin 30 min. ja vuohenjuustoviipaleet pannulla.
Kokoa annos: asettele lautaselle salaattia, broilerinfilee ja vuohenjuustoviipale. Viimeistele paholaisella, punasipulilla ja salaatinkastikkeella.

Joulukoristelua ja lahjontaa

Tämä joulu oli pitkälti askartelua ja puuhastelua. Ostetun materiaalin sijaan, päätimme itse puuhastella täysin uniikkeja koristeita ja mahtavia joululahjoja. Tekeminen oli varsin kivaa ja antoisaa puuhaa. Suosittelen!

Angry Birds -koristeita

Vihaiset linnut marsipaanista
Vihaiset linnut marsipaanista

Joulukoristeiksi teimme marsipaanista ja piparkakuista mahtavia Angry Birds -lintusia. Marsipaanipohjaiset on koristeltu sokerimassalla ja Kick -karamellilla.

Piparkakkupohjaiset sen sijaan ovat ensin värjätty sopivalla elintarvikevärillä ja vasta sitten koristeltu sokerimassalla ja Kick -karamellilla.

Vihaiset linnut piparkakusta
Vihaiset linnut piparkakusta

Kaneli Darth Vader (kaneliässä)

Kaneli Darth Vader
Kaneli Darth Vader

noin 40 kpl

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Anna taikinan jähmettyä viileässä.

Darth Vader -muotti
Darth Vader -muotti

Ota taikinasta ison peukalonpään kokoinen pala ja tee siitä pyöreä pallo. Kierittele pallo sokeri-kaneliseoksessa ja painele muottiin. Taikinaa kannattaa laittaa muotin pohjalla vähän, sillä se turpoaa uunissa. Laita taikinaa vähemmän kypärän yläosaan ja enemmän ala-leukaan.

Paista 200 asteessa n. 7 minuuttia. Anna jäähtyä ja kopsuttele lopputulos irti muotista.

Jos mieli alkoi tehdä Kaneli Darth Vadereita, voit tilata muotin vaikkapa Great Gear Storesta.

Joululahjoja omaan tyyliin

Lähes kaikki itse askarrellut joululahjat ovatkin jo entuudesta tuttuja ja hyviksi todettuja. Luonnollisesti tästä syystä halusimme antaa hyvää eteenpäin.

Hempeilyhillokkeen (punasipulihilloke), Vihaisen hillokkeen (paholaisen hillo) ja Maagisen Tujujuoman (inkiväärijuomatiiviste) lisäksi teimme Herkku-Hylleröä, jonka reseptin löydät tästä alta.

Hempeilyhilloke
Hempeilyhilloke
Maaginen Tujujuoma
Maaginen Tujujuoma
Herkku-Hyllerö
Herkku-Hyllerö
Vihainen hilloke
Vihainen hilloke

Herkku-Hyllerö (Omenachutney)

1 kg omenoita

1 sipuli silppuna
1 rkl inkivääriä silppuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
puolikas punainen chilipalko
mustapippuria myllystä
0,5 dl vettä
1 rkl tummaa siirappia
1 kanelitanko
1 rkl omenaviinietikkaa
0,5 kg hillosokeria

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Paloittele omena pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja inkivääri, hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilipaprikasta siemenet ja leikkaa se pieneksi silpuksi.

Laita yllämainitut ainekset kattilaan. Rouhi joukkoon hieman mustapippuria. Lisää vesi, siirappi, kanelitanko ja viinietikka. Kuumenna, kunnes muodostuu vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen.

Anna kiehua miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Poista kanelitanko.
Laita hillo purkkeihin ja säilytä kylmässä.

Hamppari-lauantai

Koska huomenna aloitamme virallisesti joulunvieton, päätimme tänään valmistaaIMG_0617 jotakin täysin tuosta poikkeavaa murkinaa. Hyvää ja varmasti helppoa; hampurilaisia omaan spesiaaliin tyyliimme.

Avainsana erikoishampurilaistemme onnistumiselle on köyhä ritari. Rakennamme hampurilaisemme – joka muuten ei ole köyhästä kuullutkaan – kahden ilman sokeria marinoidun ja voissa paistetun ranskanleipäviipaleen väliin. Sisälle sitten täytteet: välimerellinen jauhelihapihvi, valkosipuli-basilika-jogurttikastike, itse valmistetut punasipulihilloke sekä maustekurkut, cheddar-juusto, ketsuppi, salaatti ja tomaatti.

Nam ja maiskis!

Välimeren jauhelihapihvit

1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
400 g jauhelihaa
3 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
2 rkl yrttiseosta (esim. provencale)
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 rkl Dijon-sinappia

Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota öljyssä hetken aikaa. Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon sipulit, hienonnettu basilika, yrttiseos, kananmuna, suola ja sinappi. Muotoile taikinasta neljä pihviä.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia. Nosta pihvit uunista.
Kuumenna grillivastukset. Viipaloi mozzarella neljään osaan, samoin tomaatti. Nostele juustoviipaleen päälle basilikanlehti ja pinnalle tomaattiviipale. Nosta viipaleet kuumien jauhelihapihvien päälle ja paahda grillivastusten alla muutama minuutti niin, että juusto hieman sulaa ja tomaatit saavat väriä.

Valkosipuli-basilika-jogurttikastike hampurilaisille

2 dl turkkilaista jogurttia
2 valkosipulinkynttä
0,25 dl tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
omenasosetta

Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Sekoita ne muiden aineiden kanssa jogurttiin. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa noin 30 min. ennen tarjoilua.

Keskiaikaisuuksia

Viime kesänä innostuimme keskiaikateemasta vierailtuamme sekä Turussa että Hämeenlinnassa keskiaikamarkkinoiden aikaan. Olemme jo muutaman kerran toteuttaneet keskiaikaisen illallisen – sangen vaihtelevin tuloksin. Täytyy sanoa, että tämä ruokateema on varmasti se haastavin, mutta joka kerta lopputulos on ollut hyppysellisen parempi. Tänään saimme kokoon mielestämme kauniin – ja keskiaikaiseksi annokseksi harvinaisen värikkään – annoksen.

Lautaselle tiensä löysivät broilerin koipi, hernemuhennos sekä yrttinen linssimuhennos, paholaisen hillo, punasipulihilloke ja Mustan everstin marjaviinihyytelö, löydös viime syksyisestä Herkkujen Suomi tapahtumasta. Paljon lajikkeita mutta keskiaikaisuuksien kohdalla on hyvä muistaa, että mitä enemmän lajeja sitä maukkaampi lopputulos.

Aterian aloitimme kuusenkerkkäjuomalla ja päätimme pappilan hätävaralla. Maukasta alusta loppuun!

Isännän parempi lämminleipä

(2 annosta)
2 palaa keskiaikamarkkinoilta ostettua hedelmäleipää
Paprikaa
2 siivua pippuribroiler -leikkelettä
4 siivua oltermanni -juustoa
Heinz currykastiketta

Voitele leivänpalat Oivariinilla. Laita päälle hienonnettua paprikaa sekä silputtua broilerleikettä. Mausta kunnon töräyksellä currykastiketta. Laita lopuksi päälle kapeaksi (5mm) siivuiksi leikattua juustoa. Paista uunissa grillivastusten alla 175 asteessa kunnes juusto on hieman ruskistunut.

Salviakanaa ja salviakastiketta

4 maustamatonta broilerin koipipalaa

Salviamarinadi:

2 rkl hienonnettua tuoretta salviaa
1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Hienonna salvianlehdet. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Laita broilerin koipipalat korkeareunuksiseen astiaan ja lisää marinadi joukkoon. Anna broilerien marinoitua jääkaapissa yön yli. Paista uunissa 175 asteessa noin tunnin ajan.

Salviakastike:

Huom! Seuraava resepti ei meidän kokeilulla onnistunut
3 kovaksi keitettyä kananmunaa (8 min)
1 tl inkivääriä
0,5 tl galangaa
0,5 tl neilikkaa
0,5 dl tuoreita salvian lehtiä
2 rkl viinietikkaa
Suolaa

1. Hienonna salvian lehdet. Sekoita keskenään tasaiseksi tahnaksi kaikki kastikkeen ainekset ja tarjoile kylmänä. Lisää tarvittaessa vettä.

Omia huomioita
Viinietikkaa kannattaa laittaa vähemmän, esim 1 rkl.
Kananmunan voisi korvata vaikka turkkilaisella jogurtilla.
Reseptin mukaisesti valmistettu ”kastike” oli pahaa ja etikkaisen makuista. Kananmuna jäi palaiseksi, olisiko pitänyt tehdä sauvasekoittimella?

Hernemuhennos

(4 annosta)
400 g tuoreita herneitä
1 sipuli
1 viipale vaaleaa leipää ilman kuoria
1 dl tuoretta persiljaa
1 tl pippuria
0,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
hyppysellinen sahramia (kurkumaa)
suolaa
0,5 rkl viinietikkaa

1. Laita kattilaan tuoreet herneet ja lisää vettä niin, että herneet peittyvät. Keitä herneitä hiljaisella lämmöllä kunnes ne ovat hyvin kypsiä ja osittain hajonneet. Soseuta herneet keitinveteen.

2. Lisää hienonnettu sipuli ja hienonnettu persilja. Keitä kunnes sipulit ovat kypsiä. Lisää pippuri, kanelia, inkivääriä, hyppysellinen sahramia ja riittävästi suolaa. Kuumenna ja lisää murustettu leipä ja viinietikka. Kiehauta ja tarjoile.

Punasipulihilloke

1 kg punasipuleita

Liemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
2 rkl viipaloitua tuoretta inkivääriä
6 kokonaista neilikkaa

Kuori ja paloittele sipulit. Kiehauta liemiainekset kattilassa. Lisää sipulit ja keitä kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja pehmeitä. Nosta sipulit reikäkauhalla puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada liemi päälle. Sulje heti tiiviisti. Siirrä purkki jäähtyneenä jääkaappiin. Anna tekeytyä viileässä muutaman päivän ajan.