Rapeat uunimuikut

Rakastan kalaruokia. Siitäkin huolimatta olen kalakokkina jonkin verran arka – tai ainakin useimmiten tulen valinneeksi enemmän ja vähemmän samankaltaisia kalaruokia. Lohta, lohta ja vielä vähän lohta. No, toki välillä jotain muutakin. Kuten muikkuja, jotka tällä kertaa valmistuivat helposti uunissa.

Täytyy myöntää, että resepti vähän epäilytti – sillä hyvät muikuthan tietysti pitäisi paistaa voissa pannulla – mutta lopputulos oli kaikesta huolimatta hyvä, rapea ja maukas. Kaikkein eniten minua kuitenkin ilostutti se, kuinka hyvin muu perhe otti muikkuni vastaan. Ne popsittiin pikapikaa, Neiti-Kokki tosin vaati saada omat yksilönsä ”hännättöminä”.

Kannattaa siis ilman muuta kokeilla. Rinnalle vielä sitruuna- tai kurkkumajoneesia ja se on sitten siinä, aivan mainio tapas tai alkuruoka. Pääruoka-annos taas syntyy, kun vierelle asetellaan esimerkiksi perunamuusia. Monipuolistakin kaiken lisäksi.

Rapeat uunimuikut

4 annosta

400 g perattuja muikkuja
8 hapankorppua
1 dl ruisjauhoja
0,5 tl rouhittua valkopippuria
1 tl suolaa
50 g voita
1 dl oliiviöljyä

Lisäksi:
sitruuna- tai kurkkumajoneesia
perunamuusia

Hienonna hapankorput tehosekoittimessa hienoksi muruksi. Lisää hapankorppumurun joukkoon ruisjauhot, valkopippuri ja suola. Pyörittele muikut seoksessa kauttaaltaan.
Sulata voi. Kaada voi ja oliiviöljy leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pyörittele muikkuja voi-öljyseoksessa varovasti ettei jauhotus irtoa ja asettele muikut tasaisesti pellille. Voit kaataa ylijääneet hapankorppuseokset muikkujen päälle.
Paista 210-asteisen uunin yläosassa noin 15 min. kunnes muikut ovat kullanruskeita. Käännä muikut kerran paiston puolivälissä.

Mitäpä muikuista -pasta – ja taas kalan poskia punoittaa

Kun viimeksi muikkukaupat tehtyäni ja niistä laatikon valmistettuani ”nautiskelin” koko loppupäivän ihastuttavasta muikkuaromista ympärilläni, olin tällä kertaa kaukaa viisas – sekä ehkä hiukan laiska – ja ostin muikkuni perattuina. Selkäruoto oli silti tallella, joten kumihanskoillekin tuli käyttöä. No more muikkuparfyymi!

IMG_4852Viimeksi tein siis muikuista hieman perinteisempää perunaista muikkulaatikkoa, tällä kertaa halusin kokeilla niitä pastan kera. Syntyi muikkuisa makaronilaatikko, ihan kelpo sellainen. Tosin lohi tai tonnikala olisivat voineet säväyttää tässä vielä hieman enemmän – etukäteen ounastelinkin miten muikku ja tomaatti tulevat toimeen keskenään, mutta tulivat ne ihan hyvin. Ensi kerralla taidan kuitenkin kokeilla kalalajin vaihtoa. Joka tapauksessa kiva muikkukokeilu tämäkin.

P.S. Kannattaa tosiaan muistaa säästää hieman tomaattikastiketta päällimmäiseksi kerrokseksi, sillä muuten uunista ulos tulee sangen hyvin paistuneilla – siis kivikovilla – pastoilla kuorrutettu vuoka. No, minä tietysti löysin noillekin uusiokäyttöä (teholeikkurilla muusiksi ja piirakkapohjaan), joten tilanne ei ollut kovinkaan vakava. Pikku-Rouva kyllä keksii keinot ruokahävikin eliminoimiseksi…

Muikku-pastavuoka

4 annosta

IMG_4853200 g tummaa pastaa (minä käytin fusillia)
1 sipuli
0,5 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl rosmariinia
1 tl timjamia
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
300 g muikkufileitä (tai lohta kuutioina / tonnikalaa)
0,5 l maitoa
2 kananmunaa
suolaa
1 rkl maissitärkkelystä

Keitä pasta. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota öljyssä pannulla, lisää tomaattimurska ja mausteet.
Valmistele kala sopivaan muotoon, muikut voi jättää kokonaisiksi fileiksi.
Sekoita munamaidon aineet keskenään.
Öljyä vuoka ja kaada pohjalle puolet pastasta, lisää kala ja suurin osa tomaattikastikkeesta, sitten loput pastasta ja kastikkeesta.
Kaada munamaito vuokaan ja kypsennä 180 asteessa uunin alaosassa reilu tunti, kunnes laatikko hyytyy ja saa kauniin värin.

Taapero tykkää osa 5: Sano muikku!

Nyt kun Pikku-Kokin terveellisestä sekä täysipainoisesta ravitsemisesta on tullut yksi tämänhetkisen elämäni keskeisistä johtotähdistä, olen ottanut asiakseni perehtyä edes hieman paremmin kaloihin, noihin terveellisiin ja herkullisiin pikku eväkkäisiin. Sillä niin paljon kuin kalasta pidänkin, jäävät nuo useimmiten kauppojen tiskeille odottamaan ”seuraavaa kertaa”. Samoin jäävät kaikki hurmaavat kalareseptit muiden jalkoihin, yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta ilmassa on parannuksen tuoksua, edistysaskeleita on jo otettu.

Yhden suuren harppauksen kohti kalakokkeutta otin muutama päivä sitten, kun yllättäen poistuin kaupasta muikkunyytin kera. Vaikka ne ihan koko komeudessaan sieltä tiskin toiselta puolelta minua lasittunein katsein silmäilivätkin, olin kai jotenkin alitajunnassani kuvitellut ne hiukan ”valmiimmiksi tapauksiksi”. No, kun sitten silmästä silmään katselimme toisiamme Kotikolossa, olin iloinen, että joskus lapsena olin muutaman sintin onnistunut perkaamaan. Ja että nyt käsittelyssä olivat muikut, ne Ahdin antimista varmasti helpoimmat tapaukset.

Mutta se siitä, siis perkaamisesta. Todettakoon ainoastaan, että ensi kerralla käytän hanskoja, terässaippuasta ei ollut muikun hajun tappajaksi, joka leijaili mielestäni koko loppupäivän ympärilläni. Ei niin kiva.

IMG_4170Muikkuparfyymistä huolimatta olin tyytyväinen hankintaani. Valmistin muikkulaatikkoa, josta tuli mielestäni hyvää ja Pikku-Kokkikin piti ensimmäisestä muikkukokemuksestaan vallan paljon. Eli siis: sanokaa muikku!

P.S. Laatikko onnistuisi varmasti lähes kalasta kuin kalasta, joten tässä kohtaa muikut eivät suinkaan ole välttämättömyys.

Muikkulaatikko

4 annosta

IMG_4183500 g muikkuja
500 g perunoita
1 iso sipuli
suolaa ja jauhettua mustapippuria
2 dl tuoretta ruohosipulisilppua (minä korvasin tuoreella tillillä ja kuivatulla ruohosipulilla)
2 dl ruokakermaa

Perkaa ja huuhdo muikut kylmällä vedellä. Kuori, huuhtele ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Mitä ohuempia viipaleita teet, sitä nopeammin ruoka kypsyy.
Öljyä uunivuoka. Lado vuokaan ensin perunaviipaleita, sitten muikkuja ja mausteita ja päällimmäiseksi ruohosipulisilppua. Toista näin kerrostaen jättäen päällimmäiseksi kerros perunaviipaleita. Kaada laatikkoon lopuksi ruokakerma.
Paista 200-asteisessa uunissa 1-1,5 tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.