Kasvisbolognese munakoisosta ja soijarouheesta

Siitä lähtien, kun olen tarkoituksella ruvennut vähentämään radikaalisti liharuokien syöntiämme, ovat erilaiset kasvisbologneset olleet olennainen osa arkiruokien kavalkadiamme. Yksi syy tähän on tietysti Neiti-Kokin osittainen ennakkoluuloisuus mitä kasviksiin tulee, toinen yksinkertaisesti se, että kasvisbologneset ovat hyviä sekä maultaan että monikäyttöisyydeltään. Niitä voi yhtä lailla syödä sellaisenaan vaikkapa pastan parina kuin sujauttaa annoksen lasagneen. Niihin saa sullottua parhaat päivänsä nähneitä kasviksia laidasta laitaan ja mikä parasta, ne näyttävät ihan jauhelihakastikkeelta. Oiva huijaus siis kaiken kaikkiaan.

Tällä kertaa bolognesen pääraaka-aineiksi valikoituivat Hannan sopan ideasta soijarouhe ja munakoiso. Mausteiksi ja makujen syventäjiksi valikoin perinteiset yrtit sekä vakiokolmikkoni viinietikan, balsamicon ja sokerin. Lopputulos oli mainio ja kastikkeen pitkä haudutusaika nujersi siinä määrin hyvin munakoisonkin rakennetta, että sekin maistui hyvin myös hieman nuivemmin munakoisoon yleisesti ottaen suhtautuville. Sitten puuttuivatkin enää pasta sekä juustoraaste ja se oli siinä, koko perheelle mainiosti maistuva kasvisbolognese.

Kasvisbolognese munakoisosta ja soijarouheesta

6 annosta

1 munakoiso
2 rkl + 0,5 dl + 1 rkl rypsiöljyä
2 dl soijarouhetta
2 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
0,5 tl savupaprikajauhetta
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 lehtisellerin vartta
1 paprika
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl balsamicoa
1 rkl sokeria
400 g tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
suolaa ja mustapippuria
2 rkl kuivattua basilikaa
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua timjamia

Lisäksi:
pastaa
parmesanraastetta (Valitse niin halutessasi vegaaninen versio.)
kirsikkatomaatteja

Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi. Paista kuutioita öljyssä (noin 2 rkl) miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmeitä, noin 15 min. Siirrä sivuun odottamaan.
Turvota seuraavaksi soijarouhe. Lisää pannulle 0,5 dl öljyä ja paista soijarouhetta pari minuuttia. Lisää vesi muutamassa osassa välillä sekoittaen. Vesi imeytyy soijarouheeseen ja rouhe turpoaa. Mausta soijakastikkeella ja savupaprikajauheella. Siirrä soijarouhe sivuun odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa lehtisellerin varret pieniksi paloiksi, kuutioi paprika. Lorauta 1 rkl öljyä pannulle ja kuullota sipulia pari minuuttia. Lisää valkosipuli, selleri ja paprika, jatka kuullottamista muutama minuutti.
Lisää pannulle tomaattipyree, punaviinietikka, balsamico ja sokeri. Sekoita. Lisää munakoisot ja soijarouhe sekä tomaattimurska. Kaada vesi tyhjään tomaattimurskapurkkiin ja sieltä kastikkeen joukkoon, jotta purkki huuhtoutuu samalla. Mausta kastike suolalla, mustapippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kastikkeen muhia miedolla lämmöllä vähintään puoli tuntia. Lisää vettä tarvittaessa.
Tarjoile pastan ja parmesanraasteen kera. Jos otat mukaan myös kirsikkatomaatteja, ne voi asettaa pannulle jo ennen kastikkeen valmistumista, jotta ne pehmenevät hiukan.

Kun lapset saavat valita: italialainen lihapullakeitto

Kun samalle viikolle oli jälleen kerran sattunut monta ruokaa, joiden soveltuvuutta omaan ruokaympyräänsä nuorimmaisemme tarmokkaasti vastusti, päätin perjantain kunniaksi ilahduttaa häntä takuuvarmalla jauheliha-makaroni -yhdistelmällä.

Italialainen lihapullakeitto on juuri sitä, mitä odottaa saattaakin, keitoksi pukeutunutta pasta bolognesea. Erilaisia kasviksia lisäämällä siitä saa helposti muotoiltua omaan makumaailmaan sopivan ja pastan määrää muuttamalla enemmän tai vähemmän keittomaisen. Kannattaa joka tapauksessa valita jokin pieni pastalaji. Itse jouduin tällä kertaa tyytymään raketti spagettiin kaupan heikon valikoiman vuoksi, mutta mieluiten olisin käyttänyt orzoa, omaa pikkupasta suosikkiani.

Lihapullat voi minun tapaani mainiosti paistaa valmiiksi jo edellisenä päivänä, jolloin itse keitto valmistuu vieläkin nopeammin. Etukäteispaisto kannattaa myös siinä tapauksessa, jos pyöryköihin haluaa rapeamman ja värikkäämmän pinnan, pelkkä keitossa kypsyttäminen jättää ne melko vaaleiksi.

Siis oikein kiva ja varmasti krantumpaankin suuhun sopiva arkiruokasuositus. Ja jos lihapullat valmistaa vaikkapa kasvisjauhiksesta, saa tästä helposti kasvisruokavalioonkin sopivan version.

Italialainen lihapullakeitto

4 annosta

Lihapullat:
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
400g naudanjauhelihaa
200 g kermaviiliä
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua persiljaa
mustapippuria myllystä
1-2 tl suolaa

Keitto:
7 dl tomaattimurskaa
1 l liha- tai kasvislientä
1 rkl kuivattua lipstikkaa
2 tl kuivattua timjamia
1 rkl kuivattua persiljaa
1,5-2 dl pikkupastaa
1 paprika
2 dl pakasteherneitä
150 g pakastettuja vihreitä papuja

Pinnalle:
juustoraastetta maun mukaan

Aloita valmistamalla lihapullat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi keskilämmöllä. Anna jäähtyä.
Sekoita kulhossa lihapullien ainekset keskenään taikinaksi. Pyörittele kostutetuin käsin pienehköiksi pyöryköiksi. Mikäli valmistat lihapullat etukäteen, paista ne pannulla kypsiksi ja nosta viilentyneinä jääkaappiin odottamaan. Jos taas lisäät raa’at lihapullat suoraan keittoon, jätä ne tässä vaiheessa työtasolle.
Kuumenna tomaattimurska ja lihaliemi kattilassa. Mausta lipstikalla, timjamilla ja persiljalla. Jos lisäät lihapullat keittoon raakana, tee se tässä vaiheessa ja anna niiden hautua liemessä noin 5 min. Kuori tällöin reikäkauhalla pois pinnalle muodostunutta vaahtoa.
Lisää pasta sekä pilkottu paprika ja jatka haudutusta 5 min. Lisää pakastevihannekset ja hauduta vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää valmiiden keittoannosten pinnalle juustoraastetta.

Kermainen naudan suikalepasta

Teki mahdottomasti mieli tehdä ruokaa, aikaa arki-iltana oli rajallinen määrä. Ongelmaksi uhkasi kuitenkin muodostua se, että oikein mitään järkevästi yhteensopivia ainesosia ei kaapeista tuntunut löytyvän. Mutta onnistuipa vaan rakentaa kermainen ja maukas pasta-annos, jossa naudan suikaleet saivat seurakseen aimo määrän erilaisia yrttejä ja pikkuisen paprikaa. Ei vaatinut aikaa, ei vaivaa ja mikä tietysti tärkeintä, koko perhe tuli tyytyväiseksi.

Kermainen naudan suikalepasta

4 annosta

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 paprika
2 rkl oliiviöljyä
300 g naudan minuuttisuikaleita
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl rakuunaa
1 tl meiramia
1 tl timjamia
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 dl vettä
3 dl ruokakermaa
pastaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi paprika.
Laita kasariin oliiviöljy ja kuullota sipuleita ja paprikaa hetki, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Lisää lihasuikaleet ja paista vielä noin 5 min.
Sekoita seuraavaksi joukkoon tomaattipyree ja mausteet, paistele hetki ja lisää vesi.
Lisää lopuksi vielä kerma ja anna hautua hiljalleen välillä sekoittaen noin 10 min.
Keitä kastikkeen hautuessa pasta ja sekoita se lopuksi kastikkeen joukkoon.

Matkailu avartaa osa 5: Andorra

Reilut neljä vuotta sitten sain idean lähteä valloittamaan maailmankarttaa tekemällä jokaiselle maailman itsenäiselle valtiolle ominaista ruokaa. Lautanen lautaselta etenevä maailmanvalloitukseni on nyt ottanut viidennen askelmansa nautiskeltuamme aterian, jonka pääruoka oli kotoisin Andorrasta. Kovin hitaasti on projektini siis edennyt, toivottavasti seuraavaa etappia ei tarvitse odotella ihan kolmea vuotta. Nämä ovat nimittäin hauskoja kokeiluja, joissa jo eri kielisten ja eri mittayksiköitä sisältävien reseptien kanssa taiteilu tarjoaa oman mielenkiintoisen haasteensa.

Viides matkakohteeni, kääpiövaltio Andorra ei tarjoillut sitä reseptien suurinta vaihtoehtoskaalaa. Andorran keittiö mukailee pitkälti espanjalaisen naapurinsa Katalonian keittiötä, jonka lisäksi yhdenmukaisuuksia löytyy myös ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Vuoristoisessa maassa syödään paljon riistaa, kuten villisikaa ja jänistä, sekä monia villisienilajikkeita.

Minä nappasin perinteisten ruokien listalta andorralaisen version cannelloneista. Yleisesti ottaen italialaiseen keittiöön yhdistetyt cannellonit ovat nimittäin yleinen näky myös katalonialaisella ja andorralaisella lautasella. Andorrassa cannelloneille on tunnusomaista se, että ne täytetään jauhetun lampaan, possun ja kanan sekoituksella ja päällystetään vaalealla béchamelkastikkeella.

Etsinnöistä huolimatta en onnistunut löytämään täysin autenttista reseptiä, mutta pienellä soveltamisella uskon päässeeni ainakin suhteellisen lähelle oikeaa. Joka tapauksessa lopputulos oli maukas, ihastuimme kovasti kolmen lihan mielenkiintoiseen sekamelskaan. Tällaista yksinkertaista, pitkälti erilaisten lihojen kombinaatioon perustuvaa maustamista aion varmasti kokeilla uudestaankin. Ensi kerralla tosin ajattelin yrittää valmistaa cannellonit vuoan sijasta pellillä hieman toisistaan erillään, jolloin ne säilyttäisivät paremmin muotonsa ja olisivat tunnistettavissa pastarulliksi. Nyt annokseni näytti lasagnelta.

Kulinaarinen matkamme Andorraan sujui siis mainiosti. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kohdetta, Angolaa.

Cannelloni Andorrana

6 annosta

4 rkl voita
1,2 dl sipulikuutioita
1,2 dl sellerikuutioita
1,2 dl porkkanakuutioita
2 suurta valkosipulinkynttä
0,25 tl + 2 tl suolaa
350 g lampaan / karitsan jauhelihaa
230 g porsaan jauhelihaa
230 g kanan jauhelihaa
115 g tomaattipyreetä
0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
ripaus kanelia
mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
6 dl lämmintä maitoa
1,2 dl parmesaaniraastetta
2,5 dl vettä
0,5 tl valkosipulijauhetta
1 tl sokeria
0,5 tl oreganoa

Lisäksi:
cannelloniputkia

Kuumenna suuri paistinpannu keskilämmölle.
Laita pannulle 1 rkl voita. Lisää sipuli-, selleri ja porkkanakuutiot sekä silputut valkosipulinkynnet. Mausta suolalla (0,25 tl).
Paista vihanneksia 3-4 min. kunnes ne ovat pehmenneet.
Lisää lampaan, porsaan ja kanan jauhelihat sekä 1,5 tl suolaa. Kypsennä.
Kun liha on kypsynyt, lisää seokseen 1 rkl tomaattipyreetä, 0,25 tl muskottipähkinää ja ripaus kanelia. Paista vielä 1-2 min.
Siirrä seos monitoimikoneeseen ja sekoita, kunnes seos on hyvin hienoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekauta vielä kerran.
Tee seuraavaksi béchamelkastike. Lisää jäljellä olevat 3 rkl voita keskikokoiseen kattilaan. Kun voi on sulanut, vatkaa joukkoon vehnäjauhot ja pyörittele minuutin ajan. Ota kattila levyltä ja vatkaa joukkoon hitaasti lämmin maito. Jatka vispaamista, kunnes kastike on tasaista. Nosta kattila takaisin levylle ja lisää  jäljellä oleva 0,25 tl muskottipähkinää ja 0,25 tl suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä lämpöä. Hauduta, kunnes kastike on sakeutunut, noin 4-5 min. Nosta pois levyltä ja vatkaa joukkoon 0,6 dl parmesaanijuustoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä kulhoon.
Tee tomaattikastike. Pyyhi kattila, jota käytit béchamelin valmistamiseen puhtaaksi. Lisää loppu tomaattipyree, vesi, valkosipulijauhe, sokeri, oregano ja 0,25 tl suolaa kastikekattilaan. Sekoita. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä hieman lämpöä. Jatka keittämistä 4-5 min.
Lisää reilu dl béchamelkastiketta lihaseokseen. Sekoita.
Voitele uunivuoka. Levitä 1,5 dl béchamelia ja 0,7 dl tomaattikastiketta vuoan pohjalle.
Täytä cannelloniputket lihatäytteellä.
Kaada tomaattikastike cannellonien päälle ja béchamel päällimmäiseksi. Peitä vuoka foliolla ja paista 175-asteisessa uunissa, kunnes kastikkeet kuplivat ja pasta on kypsää, noin 40 min.
Poista folio, ripottele pinnalle jäljellä oleva parmesaani ja paista vielä 5 min.
Tarjoile kuumana.

Jauheliha-spagettivuoka, aika varma arkinakki

Jos mietitään hetki lapsiperheiden perinteisiä ruokasuosikkeja, nousevat jo lyhyellekin listalle melko suurella todennäköisyydellä sekä makaronilaatikko että jauhelihakastike. Entäpä jos ne yhdistää, minkälainen soppa siitä syntyy? No, hyvä tietysti, sellainen perustoimiva. Kun ensin keittelee maukkaan jauhelihakastikkeen ei tällä systeemillä voi mennä kovin pahasti metsään, ainakaan jos perinteiset jauhelihasuosikit kuuluvat tykättyihin valintoihin. Hyvä juttu tässä on lisäksi se, että mielitekojen ja ruokavarastojen mukaan vuokaan voi ujuttaa mukaan vähän mitä sattuu ja samalla löytyy käyttökohde myös edellispäivinä keitetylle ylimääräiselle pastalle. Kannattaa testailla!

Jauheliha-spagettivuoka

6 annosta

400 g jauhelihaa (Minä käytin tällä kertaa broileri-nauta jauhelihaa, joka toimi mainiosti.)
2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
400 g tomaattimurskaa
1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
3 dl vettä
puolikas lihaliemikuutio
teriyaki-kastiketta
(suolaa)
300 g spagettia
1 dl juustoraastetta
1 (125 g) pallo mozzarellaa
2 kananmunaa
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa

Ruskista jauheliha öljyssä kasarissa, lisää loppuvaiheessa silputtu sipuli ja valkosipuli. Lisää joukkoon tomaattimurska, basilika, vesi ja liemikuutio. Anna kiehahtaa ja laske lämpöä. Anna poreilla hiljalleen välillä sekoittaen noin 20 min. Lisää vielä sopivaksi katsomasi määrä teriyaki-kastiketta ja mahdollinen ripaus suolaa.
Kastiketta keitellessäsi keitä spagetti al dente -kypsyyteen ja huuhtele kylmällä vedellä.
Voitele tai öljyä uunivuoka. Yhdistä spagetti ja jauhelihakastike vuoassa. Sekoita joukkoon juustoraaste. Valuta mozzarella ja revi se pieniksi paloiksi vuoan pinnalle.
Sekoita kulhossa kananmunat, maito ja suola. Valuta seos vuokaan spagetin ja jauhelihan päälle tasaisesti.
Kypsennä uunissa keskitasolla 200 asteessa noin 25 min. kunnes munamaito on hyytynyt ja pinta on kauniin ruskea.

Uunilohta, pastaa ja fenkolia

Yksi helpoimmista ikinä on uunilohi. Kala vuokaan, mausteet pintaan ja ruoka uuniin, joka hoitaa lopullisen työn, paistamisen.

Teki mieli kokeilla tälläkin saralla jotakin hieman uutta ja juuri tarpeeseen tuli seuraava Perinneruokaa prkl -blogin Mikan kehittelemä uunilohipasta. Uunissa tästä valmistetaan ainoastaan lohi, pasta keitellään erikseen, eli ihan yhden astian ruoka tämä ei ole, mutta äärimmäisen helppo joka tapauksessa. Itselleni ykkösjuttu tässä reseptissä taisi olla fenkoli, jonka käyttöä olen jostakin syystä hieman aristellut. Se sopi uuniloheen vallan mainiosti ja varmasti tulen tästä lähtien käyttämään sitä useamminkin. Oi, että tykkään uusien kasvisten löytämisestä!

Tässä siis oiva arkipäivän tai miksei juhlavammankin aterian idea. Suosittelen!

IMG_7842

Uunilohipasta

4 annosta

400 g lohta
1 sipuli
1 fenkoli
1 sitruuna
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
250 g pastaa

(Koristeluun:
lehtipersiljaa)

Nosta lohi uunivuokaan.
Suikaloi kuorittu sipuli ja fenkoli.
Pese ja viipaloi sitruuna. Asettele lohen päälle viipaleita. Lorauta kasvisten päälle oliiviöljyä. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria.
Paista vuokaa 225-asteisessa uunissa noin 20 min.
Keitä pasta ohjeen mukaan ja nostele se kalan ja kasvisten seuraksi.
(Koristele halutessasi lehtipersiljalla.)

Sitruunainen yrttipasta

Joku kerta kaupasta kotiin kulkeutunut paketti viljaporsaan minuuttisuikaleita johdatti minut seuraavan pastareseptin äärelle. Tuolloin odotukseni eivät olleet tavanomaista hyvää korkeammalla, mutta kastike osoittautuikin sen verran maukkaaksi, että sitä oli tehtävä pian uudestaan ja jaettava resepti tännekin. Erityisesti rosmariini toi makumaailmaan kiehtovuutta, juusto täyteläisyyttä ja sitruuna sitä oivallisesti tasapainottavaa raikkautta.

IMG_5883

Tykkäsin kovasti ja suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Maukkaita ja helppoja arkiruokia ei kai koskaan ole reseptiarkistoissa liikaa.

Sitruunainen yrttipasta

4 annosta

1 sitruuna
1 sipuli
1 rkl öljyä
350 g viljaporsaan minuuttisuikaleita
2 rkl voita
1,5 dl valkoviiniä (Minä korvasin onnistuneesti 1 dl:lla vettä ja 1 rkl:lla valkoviinietikkaa.)
2 timjaminoksaa
1 rosmariininoksa
2 dl (ruoka)kermaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria myllystä
1 dl raastettua parmesaania

Lisäksi:
4 annosta pastaa
2 rkl hienonnettua basilikaa
(2 rkl kirvelinlehtiä)

IMG_5888-1

Pese sitruuna huolellisesti ja raasta siitä kuori sekä purista mehu. Kuori ja hienonna sipuli.
Kuumenna öljy pannulla ja paista minuuttisuikaleet. Siirrä suikaleet sivuun.
Lisää pannulle voi. Anna sulaa ja lisää sipulit ja kuullota niitä miedolla lämmöllä noin 3 min. tai kunnes sipulit ovat läpikuultavia mutta eivät ruskistuneita. Lisää minuuttisuikaleet takaisin pannulle. Lisää myös sitruunan kuori ja -mehu, viini sekä timjami ja rosmariini. Keitä hetki, niin että nesteestä haihtuu noin kolmannes pois. Poista sitten yrttien oksat.
Lisää kerma ja hauduta kastikkeeksi. Mausta kastike lopuksi suolalla ja pippurilla. Lisää puolet parmesaanista ja pidä kastike lämpimänä, mutta älä anna sen enää kiehua.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta ja nosta se kastikkeen joukkoon, sekoita varovasti. Lisää myös basilika. Tarkista annoksen maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai basilikaa. Ripottele pinalle loput parmesaanista (ja koristele kirvelin lehdillä).

Kakkospäivän mehevä ribsipasta

Edellispäivänä grillattujen ribsien tähdepalat päätyivät seuraavaan pastakastikkeeseen, josta tuli mielestäni todella pienellä vaivalla vallankin maukasta. Kastikkeeseen sopisi mainiosti miltei mikä tahansa muukin hyvin maustettu liha, joista ensimmäisenä mieleen hiipii nyhtöpossu, jota ainakin meillä tehdään joka kerta tarkoituksella melko suuri annos. Kannattaa myös nähdä hiukan vaivaa ja karamellisoida sipulit, jolloin lopputulos on vielä huomattavasti parempi.

Mikään silmänilo tämä ateria ei ole, mutta esimerkiksi tuoreiden yrttien kanssa annos olisi ollut jo huomattavasti houkuttelevamman näköinen. Suosittelen ulkonäköongelmista huolimatta kokeilemaan.

IMG_5226-1

Ribsipasta

4 annosta

1 sipuli (Mieluiten punasipuli, mutta keltaisellakin pärjää.)
1 rkl voita
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
300 g kypsää ribsilihaa (ilman luita)
2,5 dl ruokakermaa
1 rkl Dijonia
4 annosta pastaa

Aloita sipulin karamellisoinnista. Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. Kuullota sitä voissa, kunnes se muuttuu pehmeäksi ja läpikuultavaksi. Lisää pannulle punaviinietikka ja keittele hetki, jotta suurin osa nesteestä haihtuu. Lisää sitten sokeri ja anna sen sulaa, jonka jälkeen mausta sipulit suolalla ja mustapippurilla.
Lisää sipulin joukkoon sopivan kokoisiksi paloiksi pilkottu ribsiliha. Paista hetki.
Kaada pannulle kerma ja lisää joukkoon Dijon. Keittele kastiketta, kunnes se on sopivan sakeaa ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja/tai mustapippuria.
Keitä pasta kypsäksi ja lisää kastikkeen joukkoon tai tarjoile sen rinnalla.

Pastapata, oivallisesti chorizolla maustettu

Jos juhannuksena ei sattunut popsimaan liikaa makkaraa, saattaisi seuraava pastapata houkutella kokeilemaan. Ja jos sattui ostamaan grilliin mausteista makkaraa jopa liikaa, voi ylimääräiset helposti upottaa tähän pastapataan, joka alkuperäisessä reseptissään valmistettiin chorizosta. Minä käytin juuri mainitsemiani ylimääräisyyksiä, lammaskrakovanmakkaroita, ja vaikka nämä eivät maultaan tietysti vastaakaan voimakasta chorizoa, pidin yhdistelmästä kovasti. Hieman tavallista kepeämpi broilerin jauheliha ja tirisevä makkara täydensivät toisiaan oivallisesti.

Kannattaa siis kokeilla, ihan oman makkaramaun mukaan varioiden.

IMG_2879

Chorizolla maustettu pastapata

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
400 g broilerin jauhelihaa
2 (chorizo)-tuoremakkaraa
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl punaviiniä
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
200 g pennepastaa kuivana
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa

Tarjoiluun:
juustoraastetta, esim. pecorino tai parmesaani

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy suuressa (valurauta)padassa liedellä. Paista jauheliha kahdessa erässä.
Purista chorizot kuoristaan joukkoon pieniksi palloiksi.
Alenna lämpöä ja lisää sipulisilppu. Kääntele 3-5 min. Lisää valkosipuli ja tomaattipyree, kääntele vielä 2 min.
Käännä lämpö kovemmalle. Lisää punaviini ja anna sen kiehahtaa. Lisää tomaattimurska, vesi, kuiva pasta ja mausteet. Sekoita.
Anna padan kypsyä liedellä kannella peitettynä noin 25 min. niin, että seos hiljalleen kuplii. Sekoittele välillä.
Annostele ja viimeistele juustoraasteella.

Broileripyöryköitä ja pastavuokaa; yhdessä tai erikseen

Mietiskellessäni sopivaa lisuketta eilen puuhastelemilleni broileripyöryköille, tuli mieleeni eräs lapsuuteni herkkuruoista, lihapulla-spagettivuoka. Tästä ajatuksesta innostuneena rakentelin pyöryköitteni ympärille lämpimän pastapesän. Lopputulos oli mielestäni maukas, nämä pelasivat hyvin yhteen, joskin pyöryköitä voi hyvin makustella toisenlaisenkin lisäkkeen, kuten riisin ja jogurttikastikkeen kera. Toisaalta pastavuoka onnistuu myös hieman simppelimmin, broilerinsuikaleista, joten vaihtoehtoja toteuttaa vuoka on monia.

Suosittelen testailemaan sekä pyöryköitä että vuokaa – joko yhdessä tai erikseen.

IMG_0658-1

Mausteiset broileripyörykät

6 annosta

IMG_0643500 g broilerin jauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
1 dl omenatäysmehua
1 sipuli
0,5 rkl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
1 tl sitruunan kuoriraastetta
0,5 dl sitruunamehua
1,5 tl inkivääriä
1 tl suolaa
1 kananmuna

Ota jauheliha huoneenlämpöön.
Mittaa korppujauhot kulhoon ja sekoita joukkoon omenamehu.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli öljyssä pannulla.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna.
Lisää korppujauhon joukkoon sipuli, valkosipuli, chili, sitruunankuori ja -mehu, inkivääri sekä suola. Sekoita joukkoon jauheliha ja kananmuna.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin pyöryköitä leivinpaperin päälle pellille.
Paista 200 asteessa hieman keskitasoa ylempänä noin 15-25 min.

Broileripastavuoka

6 annosta

IMG_0660-1450 g broilerisuikaleita (tai edellä esiteltyjä broileripyöryköitä)
1 rkl rypsiöljyä (mikäli käytät suikaleita)
300 g pastaa
2 dl ranskankermaa
0,75 tl korianteria
1 tl paprikaa
0,5 tl inkivääriä
chiliä maun mukaan
400 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
2 tlk ananasmurskaa
ripaus suolaa

Pinnalle:
juustoraastetta

Jos käytät broilerisuikaleita, ruskista ne pannulla öljyssä.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Mausta ranskankerma korianterilla, paprikalla, inkiväärillä ja chilillä.
Valuta pasta ja yhdistä kaikki vuoan ainekset juustoa lukuun ottamatta.
Laita seos öljyttyyn uunivuokaan ja ripottele pinnalle reilusti juustoraastetta.
Paista pastavuokaa 200-asteisessa uunissa noin 30 min. tai kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.