Kesäkurpitsalla kevennetty huijarin lohilaatikko

Perinteisesti perunoista ja lohesta syntyvä lohilaatikko saa tässä versiossa monipuolisuutta ja keveyttä kesäkurpitsasta. Munamaito on korvattu kerman ja juuston seoksella ja näinä kalliina aikoina puolet kalasta on lohta, puolet silakkaa. (Tästä nimitys huijarin lohilaatikko.)

Ihan mainio ja maukas kokonaisuushan tästä syntyi, vaikka itseäni ensin vähän epäilyttikin. Kesäkurpitsa tietysti tekee laatikosta melko vetisen, mutta liemi on hyvän makuista ja jos syömään ei ole kova kiire, laatikon voi antaa vetäytyä ja mehevöityä ihan kunnolla. Mistään pikaruoasta ei ole kyse, laatikko saa oleilla uunissa liki kaksi tuntia, mutta muuten se valmistuu helposti ja ilman sen erikoisempia raaka-aineita.

Suosittelen! Meillä lapset syövät tällä hetkellä kalaruokia vähän huonosti ja siksipä olen iskostanut heihin ajatusta kalapisteiden keräilystä. Tästä kalapisteitä ongittiin ihan mielellään.

Kesäkurpitsa-lohilaatikko

4 annosta

500 g kesäkurpitsaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä + vuoan öljyämiseen
4 dl ruokakermaa
0,5-1 sitruunan raastettu kuori
1 dl juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria
500 g perunoita
200 g lohifileetä
200 g silakkafileitä

Raasta kesäkurpitsa ja laita raaste siivilään valumaan.
Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota pannulla öljyssä.
Yhdistä kerma, sitruunan kuoriraaste, juustoraaste sekä suola ja pippuri.
Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Poista lohifileestä nahka ja siivuta myös lohifilee.
Painele kesäkurpitsaraaste mahdollisimman kuivaksi.
Lado öljyttyyn uunivuokaan puolet perunoista, kesäkurpitsaraasteesta ja kuullotetusta sipulista sekä lohesta ja silakkafileistä. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Tee toinen samanlainen kerros.
Kaada kerma-juustoseos vuokaan.
Suojaa vuoka foliolla ja paista laatikkoa 175-asteisen uunin keskitasolla tunnin verran. Poista folio ja jatka paistamista vielä noin 30-45 min. kunnes paistopinta on kaunis.
Anna ruoan vetäytyä hetki tai ajan salliessa pidempään.

Kahden kerroksen silakkarullat vaikkapa vuodenvaihteen tarjoilupöytään

Lieneekö sattumaa vai joulunaikaa lukuisine tarjolla olevine kalaresepteineen, mutta viime aikoina olen tullut tehneeksi huomattavan paljon erilaisia kalaruokia. Nyt esittelemäni silakkarullat kermaisessa sinappikastikkeessa ovat mainio valinta niin osaksi juhlapöytää kuin pääruoaksikin esimerkiksi perunoiden kera tarjoiltuna. Kun rullat saavat kruunukseen vielä runsaan rukiisen murukerroksen, on maukkaus taattu.

Tämä helppo resepti kannattaa napata talteen ja testata vaikka vuodenvaihteessa. Ja jos silakat eivät syystä tai toisesta innosta, samat elementit sopivat aivan varmasti uunivuokaan myös lohifileetä mehevöittämään. Itse ajattelin kokeilla tätä jo ihan lähitulevaisuudessa.

Kahden kerroksen silakkarullat

4 annosta

500 g silakkafileitä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria myllystä
2 dl ruokakermaa
150 g ranskankermaa
0,5 ruukkua tilliä (1 rkl kuivattua)
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl sinappia
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
50 g kuivahtanutta ruisleipää
2 rkl voita

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle suola ja pippuri. Rullaa silakat pyrstöstä alkaen ja lado vierekkäin matalaan uunivuokaan (noin 20×30 cm) sauma alaspäin.
Yhdistä kermat kulhossa. Hienonna tilli. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita valkosipuli, tilli, sinappi, sitruunanmehu ja suola kermaseokseen. Kaada seos vuokaan kalojen päälle.
Hienonna leipä esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää sulatettu voi. Ripottele muru vuoan pinnalle.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 min.

Ei se kaunein mutta maukas silakkamureke

Erikoinen ajatus silakkamurekkeesta alkoi kiehtoa mietiskellessäni, kuinka saisin muunkin perheen syömään silakoita edes maistelutasolla. Koska lapset pitävät silakkapihveistä, mutta jättävät ne periaatteesta syömättä, päätin olla ovela ja piilottaa kalat. Temppu onnistui mielestäni hyvin, kaksi kolmesta juonen kohteesta söi mureketta mukisematta, ainoastaan Pikku-Kokki kompastui sen epäilyttävään ulkonäköön.

Silakkamureke onnistui siis mainiosti. Siitä tuli hyvää, se maistui ihan kalalta, mutta totta puhuakseni en itsekään olisi tiennyt, miltä kalalta. Murekkeen ehdoton miinus on kuitenkin sen harmaa ja jopa luotaantyöntävä ulkonäkö, josta syystä en ihmettele tarkan Pikku-Kokkimme vastareaktiota. Ainesosat näyttivät joka tapauksessa kivalta tehosekoittimen kulhossa, joten päätin ikuistaa tämän hiukan houkuttelevamman hetken.

Jos kalaruoat miellyttävät, kannattaa ilman muuta ottaa tämäkin kokeiluun.

Silakkamureke

6 annosta

500 g silakkafileitä
1 dl kermaa
100 g tuorejuustoa
1 dl katkarapuja
2 viipaletta paahtoleipää
2 kananmunaa
kourallinen tuoretta tilliä
1-2 tl yrttisuolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
perunamuusia
jogurtti- tai tartarkastiketta

Laita kaikki ainekset tehosekoittimen kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi.
Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan, esimerkiksi leipävuokaan, ja paista 200-asteisessa uunissa noin 35 min.
Kumoa hetken vetäytynyt mureke vuoasta ja tarjoile perunamuusin ja jogurtti- tai tartarkastikkeen kera.