Kun elämä muutti kotiin – sekä hiukan siskonmakkara-asiaa

Nyt kyllä tuntuu siltä, että lähiaikoina lähes kaikki postaukseni ovat esitelleet helppoja ja nopeasti valmistuvia – vaikkakin toki maukkaita – perheystävällisiä arkiruokia. Näin tälläkin kertaa. Missä ovat tarinat Tunnelmallisista ravintolamaailmassa? Missä taas kerrotaan ihastuttavista Kotikolossa valmistuneista kolmen ruokalajin päivällisistä? Entäpä herkulliset matkakertomukset? No, tosiasia on, että elämä on nyt enemmän kotona. Se on pitkälti arkista, perusrytmiä noudattelevaa ja siksi joskus hieman tylsääkin. Mutta kuitenkin useimmiten aivan mahtavaa. Me vanhemmat emme koskaan kyllästy ihmettelemään, kuinka paljon pieni ihminen voi oppia viikossa, jopa päivässä, kuinka hän saattaa seuraavalla viikolla olla jo ihan uudella tasolla. Mutta onhan elämä totta kai muuttanut muotoaan; eläväisen taaperon kanssa ei mennä fine dining -ravintolaan – mutta ”hyvin koulutetun” lapsen kanssa kyllä, me uskomme – eikä kotona ole mahdollista käyttää koko viikonloppua keittiöpuuhiin, kun yksi perheenjäsenistä on VIELÄ kykenemätön ottamaan osaa tähän lystiin. Mutta tämä on vain väliaikaista, emme me suinkaan ole rakkaita harrastuksiamme unohtaneet. Ja mikä parasta, joidenkin vuosien päästä me toivottavasti pääsemme harrastustemme pariin kokonaisena perheenä ❤

Mutta siis, ravintoloissa me kyllä käymme, Pikku-Kokin ehdoilla tosin, sillä uskomme, että harjoitus tekee mestarin. Paikat vaan usein ovat vanhoja tuttuja, eikä minulla ole tapana kirjoittaa samasta ravintolasta moneen otteeseen. Ja hyvää ruokaa teemme toki Kotikolossa yhä edelleen lähes jokainen viikonloppu. Tai useimmiten Aleksi tekee, minä kun hoidan pitkälti perheen arkiruokailun, ja tästä syystä dokumentointini jää viikonloppuisin yleensä minimiin. Mutta kuten sanottua, aika aikaansa kutakin. Nyt eletään perhe-elämää ja nautitaan siitä!

Pikkuisen reseptiasiaakin tähän päivään upottaakseni vinkkaan teille siskonmakkarapadasta, jolla me aloittelimme laskiaisviikonloppua. Hiukan ohjetta, joka osui silmiini Kotona-blogista, muuteltuani sain aikaiseksi vallan mainiota pataa, joka valmistui Pikku-Kokin puuhaillessa omassa keittiössään. Siis – jälleen kerran – hyvää ja helppoa. Kannattaa korvamerkitä, mikäli siskonmakkara sattuu maistumaan.

Iloista talviviikkoa toivotellen!

Siskonmakkarapata

5 annosta

IMG_73681 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
400 g siskonmakkaroita
1 rs ruskeita herkkusieniä (minä korvasin kesäkurpitsalla, joka toimi myös hyvin)
2 dl vettä + puolikas lihaliemikuutio
400 g tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
1 tl rakuunaa
muutama pyöräytys mustapippuria
70 g babypinaattia

Lisäksi:
perunamuusia

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli.
Kuumenna öljy isossa pannussa. Kuullota sipulit pannulla. Purista joukkoon siskonmakkarat. Anna paistua, kunnes makkarat saavat hieman väriä.
Pilko herkkusienet tai kesäkurpitsa ja lisää joukkoon. Ruskista hetki.
Lisää lihaliemi, tomaattimurska, laakerinlehdet, rakuuna, mustapippuri ja babypinaatti. Sekoita ja hauduta noin 15 min.
Tarjoile esimerkiksi perunamuusin kera.

Putkiruokaa Italiasta eli cannelloneja kahdella tapaa

IMG_3606Melko useasti viikonlopun ruokasuunnitelmia laatiessamme tulee huomaamatta ajatustasolla valmisteltua kokonaisuus, jonka lopulliseen toteuttamiseen hurahtaakin helposti miltei kokonainen päivä. No, tämä ei meitä haittaa, sillä onhan ruoanlaitto yhteinen harrastuksemme, jota ehdimme joka tapauksessa tehdä ainoastaan viikonloppuisin ja loma-aikoina. Emme me kuitenkaan koko viikonloppua keittiössä vietä, yleensä korkeintaan toisen päivän – ja aina emme sitäkään.

Viime viikonloppuna tuntui siltä, että hieman pienempikin määrä keittiötunteja voisi riittää. Tilaukseen laitettiin siis jotakin suhteellisen yksinkertaista. Kun tähän toiveeseen lisättiin vielä minua pitkään vaivannut outo halu valmistaa jotakin siskonmakkaroista, päädyimme seuraavanlaiseen valintaan: cannelloneja siskonmakkara- sekä jauhelihatäyttein. Kahdella tapaa lähinnä sen takia, että kummallekin meistä siskonmakkara oli tuttu ainoastaan keitosta ja näin valmistettuna hiukan epäilytti. Toisaalta on aina sangen mukavaa myös saada lautaselleen muutamaa eri sorttia eli kaikin puolin hyvä valinta.

Miten nämä pastaputket, cannellonit eli suuret ruo’ot tai lehdykät, kuten italialainen sanan ymmärtää, sitten maistuivat? Vallan mainiosti. Siskonmakkaraversio, jonka resepti löytyi Kaisa Sillanpään Reseptikuningatar -keittokirjasta, oli näistä kahdesta erikoisempi ja lihaisampi, mutta sitä päihittikö se K-ruoka -sivustolta bongattua jauhelihareseptiä on lopulta vaikea sanoa. Itse ehkä pidin makkaraputkista hiukkasen enemmän, Aleksi taas taipui jauhelihaversion puoleen sen maukkaan kastikkeen ansiosta. Molemmat olivat kuitenkin hyviä ja molempien kokkien mieleen.

Lisukkeeksi valmistimme vielä lämmintä punakaalisalaattia Glorian Ruoka & viini -lehden reseptillä. Hyvää tämäkin, ehkä himpun verran paremmin se tosin olisi sopinut esimerkiksi osaksi jonkinnäköistä pihviateriaa. Salaatti toimii sekä lämpimänä että kylmänä.

Buon appetito!

Cannellonit siskonmakkaratäytteellä

5 annosta

10-14 kpl canneloniputkia

IMG_3614
Yllä siskonmakkaraa, alla jauhelihaa.

Täyte:
400 g siskonmakkaraa
1 kananmuna
1 dl parmesaanijuustoraastetta
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl persiljasilppua
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Kastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
oreganoa
timjamia
basilikaa
mustapippuria myllystä
suolaa

Pinnalle:
150 g mozzarellaa ja juustoraastetta (hyväksi todettu suhde oli 85 g mozzarellaa ja 65 g juustoraastetta)
tuoreita yrttejä

Tee ensin täyte: Puserra siskonmakkaramassa kuoristaan kulhoon. Lisää kananmuna, korppujauhot, parmesaaniraaste, silputtu persilja ja mustapippuria sekä halutessasi hieman suolaa. Sekoita hyvin.
Pursota massa canneloniputkiin. Vaihtoehtoisesti voit täyttää putket myös ilman pursotinta pienellä lusikalla auttaen, mutta pursotin säästää huomattavasti aikaa.
Tee sitten kastike: Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit, lisää tomaattimurska, pyree ja mausteet. Anna kiehua hetki. Soseuta sauvasekoittimella.
Lusikoi tomaattikastiketta ohut kerros uunivuoan pohjalle. Laita cannelonit vuokaan ja levitä loput tomaattikastikkeesta cannelonien päälle. Lisää lopuksi juustot pinnalle.
Paista 200 asteessa noin 25 min. Ripottele valmiin ruoan pinnalle tuoreita yrttejä.

Cannellonit jauhelihatäytteellä

5 annosta

15-20 kpl canneloniputkia

IMG_3616
Vasemmalla jauhelihaa, oikealla siskonmakkaraa.

Täyte:
400 g jauhelihaa
180 g yrttituorejuustoa
150 g sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
250 g porkkanaa
0,75 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl timjamia
75 g emmental-mozzarellaraastetta

Kastike:
500 g paseerattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl timjamia

Pinnalle:
75 g emmental-mozzarellaraastetta

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
Kuullota sipuleita hetki paistinpannussa öljyssä. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Lisää porkkanaraaste, tuorejuusto ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Anna täytteen jäähtyä hetki ja lisää joukkoon juustoraaste.
Voitele uunivuoka öljyllä. Täytä cannelloniputket jauhelihatäytteellä ja asettele riviin vuoan pohjalle.
Sekoita paseerattu tomaatti ja ruokakerma keskenään ja mausta seos suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kaada tomaattikastike cannellonien pinnalle. Levitä kastike tasaisesti niin, että sitä menee myös pastaputkien väleihin. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 min.

Lämmin punakaalisalaatti

4-6 annosta

IMG_3603500 g punakaalia
1 pieni punasipuli
1 rkl öljyä
0,75 dl limemehua
0,5 dl vettä
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota kaalia ja sipulia öljyssä pannulla muutama minuutti.
Lisää loput ainekset ja hauduta kaali kypsäksi, noin 5 min. riittää, lopputulos saa olla rapea.
Tarjoa lämpimänä (tai kylmänä).