Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 54: Pikku Kattila porisee, missäpäs muuallakaan kuin Tampereella

Totta kai talvilomaan yksi Tampere-päivä oli sujautettava. Ja totta kai Tampereen vierailuun yksi ravintolailta, onhan kyseessä ehkäpä jopa maamme ykköskaupunki, mitä ravintolakulttuuriin tulee; paljon hyvää ja maukasta olemme Tampereella kokeneet.

Tällä kertaa kohteeksemme valikoituu Pikkubistro Kattila, nimensä mukainen pienehkö, eräällä tapaa kodinomainen bistro. Suositus paikalle on saatu kulinaristisesti valveutuneelta tuttavapariskunnalta, jolta huonoja suosituksia ei tähän mennessä ole tullut, joten odotukset ovat korkealla. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Saapuessamme paikalle torstai-alkuillasta porisee Kattilassa jo mukavasti. Toinen puoli ravintolasta on jokseenkin täynnä, mutta tilaa on vielä reilusti jäljellä. Täyteen tupa ei tänään taidakaan tulla. Sisustuksesta silmiin pistävät ensimmäisenä jykevät tuolit sekä katosta riippuvat paksut havuköynnökset. Näistä elementeistä en voi valehdella pitäväni, vaikka muuten miljöö ihan miellyttävä onkin. Ensivaikutelma on joka tapauksessa kuitenkin selvästi plussan puolella.

Saamme palvelua pikaisesti ja teemme valintamme niin ruoka- kuin juomalistaltakin. Alkuun valitsen itse lakritsigraavattua lohta, joka tarjoillaan marinoidun fenkolin kera (11,50€). Annos on kaiken kaikkiaan maukas; lakritsi maistuu niin graavauksessa kuin IMG_5244rinnalle pirskotellussa kastikkeessakin. Jopa fenkoli, joka normaalisti ei sisälly erityisesti suosimiini raaka-aineisiin sopii kokonaisuuteen kuin nakutettu. Aleksin talvikurpitsakeitto sitruscremen kanssa (9,50€) toimii myös hyvin. Alkuruokaosiosta siis pelkkää positiivista sanottavaa.

IMG_1290Pääruoaksi tilaamme molemmat porsaanposkea omena-inkiväärikastikkeella kruunattuna (22,00€). Poskien seurana on kaskinauris-purjokakku sekä porkkanapyrettä. Komponenteista jokainen on maukas, mutta nyt löytyy jo jotakin huomautettavaakin. Annoksen suhteet ovat pahemman kerran pielessä. Lihaa on paljon – ja sitä todella on PALJON siinä vaiheessa, kun Aleksikin on valmis tämän myöntämään. Neljä poskipalaa, jotka saavat rinnalleen aivan liian vähän kastiketta. Myös nauriskakku on suhteellisen kookas, joten kokonaisuutena pääruoka-annos on vähintäänkin tarpeeksi iso. Tarpeeksi kaikkea, paitsi kastiketta. Molemmat olisimme luopuneet ainakin yhdestä poskesta ja toivoneet kastikekauhan käyttelijälle hiukan höllempää otetta.

IMG_1292IMG_5247Myös jälkiruokalistalta iskemme silmämme samaan annokseen ja pian pöytäämme kannetaan leipäritarit rinnallaan mallasjäätelöä, marjoja ja suklaakakkucrumblea (8,50€). Annos on ihan hyvä, ei missään mielessä erikoinen, ja jää eittämättä edeltäjiensä varjoon. Olisin odottanut parempaa ja totean vielä itseriittoisesti, että kotona saa parempia köyhiä ritareita.

Tällaista siis tällä kertaa. Miljöön ja ruokien lisäksi muutama sananen vielä palvelusta. Palvelua on, mutta siinäpä se. Ruoat tuodaan pöytään turhia turisematta ja vaikka pitkällinen odottelu ei koskaan hyväksi olekaan, saapuvat annokset ehkäpä jopa liian tiuhaan tahtiin. Välissä voisi hengähtää hiukan enemmänkin. Lisäksi on hassua, että vaikka Kattila mainostaa itseään ravintolana, joka valitsee kaikki raaka-aineensa vain parhaista tuotteista, näistä raaka-aineista ei kuitenkaan kerrota oikeastaan mitään. Viinit mainitaan luomuiksi. Mitä viineihin tulee, ne ovatkin vallan hyviä, huolimatta siitä, että pääruoalle tilaamani valkoviini kannetaan pöytään jo aivan turhan aikaisin, ennen alkuruokaa, jonka seurauksena saan nauttia viinini lämpimänä. Tästä siis hiukan miinusta niin ikään.

Vaikka Kattila ei kipuakaan koluamiemme tamperelaishelmien tasolle, tarjoilee sekin kuitenkin miellyttävän illallishetken. Pakko myöntää, että vähän olin pettynyt palvelun tasoon ja ruokaankin osittain, mutta odotukset olivatkin sangen korkealla, eihän Pikkubistro Kattila kuitenkaan nimensäkään perusteella fine dining -tasoa tavoittele. Kun kolmen ruokalajin ateria alkujuomilla ja viinilasillisilla kustantaa 114,50€, on mielestäni myös hinta-laatusuhde kunnossa ja Kattilalle kelpaa antaa suosituksen. Testatkaa toki!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 48: Ravintola Tiiliholvi; tunnelmaa lattiasta kattoon, makuja siltä väliltä

img_0287Seikkailumme Tampereella jatkuvat. Tällä kertaa vierailun teema oli uudenvuoden vastaanottaminen, majapaikkana hotelliklassikko Tammer. Niin ikään ravintola valikoitui tällä kertaa klassikko-osastolta, kun valitsimme kohteeksemme jugendtalossa vanhan pankin kellarikerroksen pankkiholvissa sijaitsevan ravintola Tiiliholvin. Siitä, kuinka vanhasta ravintolasta tarkalleen ottaen on kyse, en täysin eksaktia tietoa pysty antamaan, mutta noin viisikymppisestä käsittääkseni on turvallista puhua. No niin, sukelletaanpa sisään.

Uudenvuodenaattoiltana kuuden tietämissä Tiiliholvi heräilee pikkuhiljaa juhlaan. Osa pöydistä on jo kansoitettu, toiset odottavat vielä varaajiaan saapuviksi. Ex tempore -ruokailijoille ei sijaa tänä iltana ole tarjota, jota en kyllä ihmettelekään, miljöö sopii mitä parhaiten tällaisen talvijuhlan viettoon. Ah, miljööstä haluankin turista heti enemmän, se nimittäin ihastutti, lattiasta kattoon. Paikan punatiilinen ilme kruunautuu kynttilöillä, kattokruunuilla ja hämyisyydellä. Hämyisyydellä siinä määrin, että ottamani ruokakuvat jäävät tällä kertaa pitkälti julkaisematta. Kauniita annoksia ei mielestäni ole tarkoitettu esiteltäväksi epäonnistunein otoksin.

Ruokakuvien uupumisesta huolimatta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tarinan, Tiiliholvi on sen ansainnut; mukava paikka, ensiluokkainen palvelu, ravintola jossa nauttii kuuden ruokalajin illallisen vauvan kanssa tuntematta itseään missään vaiheessa epätoivotuksi vieraaksi, pikemminkin päinvastoin. Itse olenkin valmis antamaan kaiken kiitokseni ravintolan henkilökunnalle, josta sieltä sun täältä lueskeltuani olen ammentanut kovinkin erilaisia mielipiteitä.

Kuten sanottua, päädymme kuuden ruokalajin yllätysmenuun (69,00€) viineineen (58,00€). Ehkä ensimmäistä kertaa yllätysmenu ei sisällä mitään ravintolan à la carte -listalta eli huolimatta etukäteisestä menun tutkistelusta yllätykset todella ovat yllätyksiä. Hyvä näin.

Pienen ja maukkaan palsternakkaisen keittiöntervehdyksen jälkeen liikkeelle lähdetään hanhen seurassa. Ensimmäinen alkupala, hanhea niin rillettenä kuin rintapalanakin tarjoiltuna, on hyvä. Hanhi itsessään on todella maukasta, kumppanina lautaselle marssitettu palsternakka sen sijaan oudon mautonta, jopa osittain raakaa. Annoksen viimeistelevä karviaiskastike viettelee.

Alkuruoka-annoksista toinen, kampelaa, kampasimpukkaa ja risotto neroa, on hyvä sekin. Erityismaininta risotolle, josta löytyy juuri sopiva purtavuus. Mitä kolmanteen alkuruokaan tulee, pienen yllätyksen tuottaa se, että hyvältä kuulostava annos possun niskaa, kannetaan eteemme liian vähän paistettuna. Lopputulos on koostumukseltaan läskinen ja päällekarkaava savupaprikan maku sekin omaan suuhun epämiellyttävä. Annokseen sisältyvät puikulasipsit ynnä puikulamuusi sen sijaan ovat maukkaita, paprikapyree mielestäni suorastaan pahaa. Possuannos ei siis kerää meiltä pisteitä.

img_0055Pääruoaksi keittiömestari on yllätysmenuunsa valinnut entrecôteta. Minä pidän lihasta, Aleksi on hieman epävarmempi asiasta. Tosin siitä meneekö tämä lisäkkeen piikkiin, Aleksi ei ole täysin varma. Itse pidän punajuuriohrattoa siinä määrin maukkaana, että sulatan sen myös entrecôten kumppanina, Aleksi on asiasta eri mieltä. No, myös minun mielestäni annokseen lisäksi sisältyvät punajuuripyree sekä sellerin palaset olisi voitu jättää keittiön puolelle. Punaviinikastikkeesta pidämme molemmat isosti. Eli nokkaa täytyy koputtaa pääruoankin kohdalla.

Välijuustot ovat juustoja, me nyt emme mitään juustoihmisiä ole, joten jätetään niiden arvioiminen asialle paremmin vihkiytyneille. Hilloke on hyvää. Mutta se jälkiruoka; nam ja maiskis. Eteemme tuodaan lautanen, jossa kauniiseen riviin on istutettu vaniljavaahtoa, suklaamoussea, suolaisen pähkinäistä jäätelöä (extranam!) sekä mustikkaa. Aivan ihastuttava rivistö ja itse asiassa illan tähtihetki, josta en poistaisi palaakaan.

Tällainen ruokaretki tällä kertaa. Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että parasta Tiiliholvissa on sen miljöö. Lisäksi henkilökunta ansaitsee maininnan ammattitaitoisuudestaan sekä ystävällisyydestään (etenkin isoisäkuumeilevaa herrasmiestä muistetaan varmasti pitkään). Hyvistä hetkistä ja yksityiskohdista huolimatta ruoka kokonaisuutena jätti päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Annokset kärsivät monella kohtaa pienemmistä ja suuremmista epäonnistumisista, eivätkä raaka-aineet olleet kovinkaan yllätyksellisiä. Näiden päivien fine dining -kentällä Tiiliholvi jää armotta jalkoihin, kun sitä verrataan esimerkiksi saman kaupungin tuoreempiin helmiin, Ravinteli Berthaan, Hellaan ja Huoneeseen tai C:hen. Senpä takia illallisen lopullinen hinta, 225,00€, tuntuu hiukan suolaiselta, vaikka onkin toki linjassa muiden vastaavien kanssa. Nykyään sitä vaan jo tahtomattaankin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä mitä tämän tason paikkoihin tulee.

No, klassikot ovat klassikkoja, eikä niitä pitäisi rinnastaa alati syntyviin ja muuttuviin uutuuksiin. Sama juttu se on ollut useasti Helsingissäkin, kun klassikoita lähdetään vertailemaan tuoreempiin tulokkaisiin. Varmasti silti faninsa näilläkin, siis klassikoilla.

Eilistä vuodenvaihteen ravintolailtaa voin joka tapauksessa kehua varsin onnistuneeksi. Voin myös suosittaa Tiiliholvia, ainakin mikäli klassiset makumaailmat kiehtovat. Ja romantiikan nälkäisille paikka on tietysti omiaan. Paljon hyviä asioita, joskin sitä parannettavaakin. Tiiliholvi painii kovassa luokassa, Tampere on maamme ehdottomia makumekkoja.

Ja vielä, mitä menun viinipakettiin tulee, se oli nappi. Paljon pisteitä viinivalinnoista etenkin Aleksilta, joka meistä on kuitenkin se suurempi viinitietäjä.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 47: Stefan’s Steakhouse Tampere; kun maistelumenu tekee tehtävänsä, tulee toinen luku kirjoitettua jo miltei etukäteen

Tulipas taas vietettyä viikonloppu Tampereella. Joku voisi ihmetellä, mikä ihme meitä oikein tuonne vetää, joten kerronpa ainakin teille. No, se on se Tampereen henki; kaupungissa on tunnelmaa niin kesällä kuin talvellakin, siellä asuu mukavia ihmisiä ja siellä on paljon tekemistä. Halutessaan löytää kulttuurielämyksiä, toisaalta materiaaliset tarpeetkin tulevat miellyttävällä tavalla täytetyiksi. Sitten on tämä ravintolajuttu, sillä sehän meitä kaupunkiin vetää kuin sokeri muurahaisia, Tampereen loistava ravintolakattaus. Ja tämä tarina – jälleen – on kertomus yhdestä onnistuneesta ravintolaillasta Tampereella.

Stefan’s Steakhouse on ravintolaketju, joka on eri kaupungeissa kiinnittänyt huomioni jo lukuisia kertoja, mutta jonka ravintolat ovat kuitenkin tähän asti jääneet kokeilematta. Nyt asiaan tuli vihdoin muutos, kun lauantai-iltana purjehdimme sisään ketjun tamperelaisversioon, joka tietämykseni mukaan on Stefaneista ensimmäinen sijaiten perustajansa Stefan Richterin syntymäkaupungissa.

img_8790img_8784Tammerkosken historialliseen, punatiilisten tehdasrakennusten koristamaan miljööseen sijoittuva ravintola on sisältä yhtä komea kuin uljas koskimaisema antaa odottaa. Tummanpuhuva ravintolasali näyttävine kattokruunuineen ja avokeittiöineen on juuri sitä, mitä tällaiselta amerikkalaishenkiseltä ravintolalta vaaditaankin. Suhteellisen tiheään tahtiin liedeltä nousevat korkeat lieskat kertovat, että pihvejä paistuu, tiuhaan ja oletettavan taidokkaasti.

Mutta käykäämme kiinni kokemukseemme. Vastaanotto jo alkuillasta suhteellisen kansoitettuun ravintolaan on ystävällinen. Olemme ensi kertaa hieman hienommassa paikassa Pikku-Kokin kera ja meidät johdatetaan seurueemme tarpeisiin mainiosti sopivaan nurkkapöytään. Pikku-Kokista huolimatta aiomme kokeilla ruokailua pitkän kaavan mukaan, siis nauttia viiden ruokalajin maistelumenun (57,00€). Joskushan tämäkin on perheenä aloitettava, niin tulee herrastakin sitten monipuolinen maistelija. No, todettakoon tähän väliin, että vauvan kanssa maistelu sujui vallan hyvin. Pienet annokset ja kaksi syliä ynnä kantoliina tekivät kokemuksesta hienon, eivätkä naapuriseurueetkaan varmasti häiriintyneet ukkelistamme. Aikaa ruokailumme tosin otti miltei tuplaten tarjoilijan arvioon nähden, mutta siitä viis, eipä meillä kiirettä ollut.

Ennen virallisen viisikon esiinmarssia keittiö muistuttaa olemassaolostaan pienin terveisin. Saamme tonnikala-cevicheleipäsen avokadolla ja paprikoilla rikastettuna. Hyvää; kyllä tältä keittiöltä uskaltaa onnistumisia odottaa.

Itse menu alkaa omasta mielestäni hiukan jännittävällä tapaa, kun saamme tiedon meille tarjoiltavasta tartarpihvistä. No, annos on rakenneltu hieman klassista tartarpihviä monipuolisemmaksi, keltuaisesta on tehty kreemi ja pihvilihan sisään on upotettu hiukan ”ylimääräisyyksiä”, joten todettakoon, että ennakkoluuloistani huolimatta popsin annoksen jopa miltei mielelläni. Siltikin kysymykseni kuuluu: miksi tällainen ruokalaji ylipäätään on keksitty, saatikka klassikoksi korotettu?!

img_8806Toisen alkuruoan kohdalla pääsemme jälleen klassikoiden pariin, kun saamme eteemme annoksen erilaisia tomaatteja, buffalojuustoa ja leipäkrutonkeja pestokruunun kera. Lajitelma on raikas, ainekset tuoreudessaan huippuluokkaa, annos edelliseen verrattuna tuttu ja turvallinen, pesto erityisen maistuvaa. Kuitenkin täytyy todeta, että kaikesta hyvästä huolimatta, olen jälleen himpun verran ihmeissäni: ehkä itse ravintoloitsijana olisin miettinyt, haluanko varmasti sisällyttää maistelumenuuni jotakin näin tavanomaista.

img_8810Pääruokakaksikon kalaisampi osuus on ravintolan omassa keittiössä savustettua lohta, murskattua perunaa ja paahdettuja kauden kasviksia. Lohi on mielestäni valmistettu täydelliseen kypsyyteen, eivätkä paahdetut kasviksetkaan hullumpia ole. Mutta voi ei; jälleen on koputettava hieman nokkaa, sillä pannulla paistettu ja mielestäni liikaa suolattu peruna saa lisäkkeen tuomaan mieleen pyttipannun. Tämäkin on siis periaatteessa hyvä annos, mutta kompuroi kuitenkin liikaa täysiä pisteitä saavuttaakseen.

img_4040Lihapääruoaksi meille tarjoillaan Black Angus -pihvi tuoreiden herneiden ja sipulin kera yllään bearnaisekastike ja valkosipuli-persiljamaustevoi. Pihvi – paistoasteeltaan jotakin medium miinuksen luokkaa – on paistettu vain toiselta puolelta, mutta siitäkin huolimatta liha on mureaa, eikä lähestulkoon lainkaan veristä. Lihantuntijana tai -valmistajana olen niin heikko, että jätän analyysini tähän. Aleksin suunnalta annokselle satelee pelkkää kunniaa miehen korottaessa pihvin elämänsä parhaiden listalle. Hyvä näin; itse joudun nimittäin toteamaan, että annos ei ole minun juttuni. Bearnaise ja maustevoi ovat mielestäni liian rasvainen yhdistelmä, pihvistäkään en voi myöntää vallattoman paljon pitäväni, vaikka toki minäkin myönnän lihan laadukkuuden.

img_8815Mutta sitten. Viides ja viimeinen, jälkiruoka, saa minulta täydet pisteet. Tuorejuustomousse marinoidulla raparperilla ja kauracrumblella koristettuna on niin hyvää, että tekisi miltei nuolla lautanen – tai purnukka – mikäli se olisi mahdollista tai missään mielessä suotavaa. Aleksin kommentti hiukan liian makeasta annoksesta ei minun kohdallani päde laisinkaan, mousse on juuri niin hyvää kuin sen on mahdollistakin olla. Nam ja maiskis!

Viiden virallisen ja yhden ylimääräisen ruokalajin sekä erittäin mukavan ravintolaillan jälkeen olo on ehdottoman tyytyväinen. Palvelu Stefan’s Steakhousessa on erittäin ystävällistä sekä joustavaa. Mitä maistelumenuun tulee, ruoka oli hyvää, mutta jälkiruokaa lukuun ottamatta ruokalajeista yksikään ei minun mielestäni ansaitse mainintaa erityisen hyvä tai kiitettävä. Joka tapauksessa menu oli hintansa väärti, ravintola teki vaikutuksen ja haluan ehdottomasti vierailla siellä vielä uudestaankin. Uskon, että mikäli saisin tehdä valinnat itse, ruoka olisi varmasti todella hyvää, niin monia miellyttäviä vaihtoehtoja listalta tuntuisi löytyvän. Mutta näin sen pitääkin mennä; maistelumenu on ravintolan taidonnäyte mitä niin ruokaan kuin tunnelmaan ja palveluunkin tulee. Stefan’s Steakhouse onnistui kokonaisuudessaan hyvin, pienistä makumaailmallisista erimielisyyksistämme huolimatta. Paluu lienee siis suhteellisen selvästi tähtiin kirjoitettu.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 42: The Grill; kyllä ne tamperelaisetkin vaan hapuilevat (sekä suuren suuri aamiaissuositus)

Viime vuosina tamperelaisiin ravintoloihin suorittamamme testikäynnit ovat olleet selkeä osoitus siitä, että kaupungissa todella osataan tehdä ruokaa. Ravintolat C, Hella & Huone ja Bertha ovat jokainen olleet kokemuksia, jotka eivät ihan heti – jos koskaan – hautaudu unohduksen aallokkoon. Fine dining ja Tampere, ne kuuluvat yhteen.

Tällä kertaa ruokapaikkaa etsiskellessämme tähtäimessämme oli löytää rento tapa nauttia tottahan toki maukasta ruokaa. Valitsimme Frenckellinaukiolla sijaitsevan The Grillin omien kokemustemme perusteella; olimme muutaman kerran aiemmin viettäneet paikassa laadukkaita mojiton makuisia hetkiä.

Mutta ennen siirtymistä Grillin ääreen haluan lausua ehdottoman suositukseni niille, jotka nauttivat aamiaisista pitkän kaavan mukaan. Hotelli Tammer Tammerkosken kupeessa tarjoilee aamupalaa, jota voi yhtä lailla tituleerata brunssiksi. 21,00€ tästä makujen ja lajien kavalkaadista ei ole suinkaan liikaa ja kauniista pohjoismaista 1920-luvun klassismia edustavasta miljööstä sekä taustalla soivasta tunnelmaan sopivasta jazzmusiikista maksaisi mielellään vaikka muutaman euron enemmänkin. Siis mikäli Tampereella sattuu aamiaishammasta kolottamaan, suositukseni lienee selvä. Mustat makkarat, munakokkelit, jättimaukas tyrni-ruispuuro sekä mehevät suklaacookiet odottavat ottajaansa. Me ainakin tulemme tekemään paluun.

Mutta se Grilli. Ystäväpariskunnalta viime tingassa saatu negatiivissävytteinen arvio ravintolan viime aikaisesta heikentymisestä vaikutti toki ennakkoasenteisiimme, mutta halusimme joka tapauksessa antaa paikalle mahdollisuuden. Etukäteen tutkittu ruokalista houkutteli, eikä paikan aiemmin mukavaksi todettu miljöö sekään tuntunut huonolta vaihtoehdolta.

Paikan päälle saapuessamme ravintola on suhteellisen autio. No, ihmekös tuo, kun tiistaialkuillasta puhutaan. Emme kuitenkaan ruokaile täysin keskenämme vaan muutamia muitakin seurueita on löytänyt tiensä Grillille. Paikan rento tunnelma on entisellään, miljöö silmää miellyttävä.

IMG_3657IMG_8237Entäpä ruokapuoli sitten? Alkuruoaksi tilaan valkosipuli-chiliöljyssä paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä (9,90€), jotka tarjoillaan mangosalsan ja rucola-fenkolisalaatin kera. Annos on tasoltaan vaihteleva, ravut maukkaita, salsa jotenkin muhjuista. Aleksi sen sijaan on aloitukseensa kaikin puolin tyytyväinen; annos chorizomakkaraa, balsamico-paahdettuja kirsikkatomaatteja, marinoitua punasipulia, kevätsipuli-perunasalaattia ja romescokastiketta (9,50€) viettelee.

IMG_3659IMG_8242Pääruokien pariin lähdemme burgerien kuvat silmissä. Itse tilaan annoksen, jossa grillatulle briossisämpylälle on taiteiltu cheddarjuustolla gratinoitu Black Angus -härän jauhelihapihvi, jääsalaattia, tomaattia, marinoitua punasipulia ja aiolia (19,90€). Lisäkkeeksi tarjotut valkosipuli-persiljaranskalaiset vaihtuvat ketterästi vihersalaattiin. Jälleen kerran totean annokseni lopputulokseltaan vaihtelevaksi. Vihersalaatti hedelmineen on odotettua parempi, purilainenkin muuten mallikas, mitä nyt itse pihvi on mielestäni miltei karrelle käristetty. Kyllä Aleksi paistaa meidän Weberillämme maukkaammat jauhelihapihvit… Aleksia grillatulle focaccialeivälle sijoiteltu bbq-kastikkeella glaseerattu härkä (19,90€) ei vakuuta. Kastiketta on annoksessa pihistelty, tässä syy sen kuivuuteen ja sitä kautta mauttomuuteen. Harmi juttu, tässä kohtaa olisi ollut helppo pelastaa tilanne.

IMG_3660Jälkiruokien parissa viihdymme jälleen mainiosti. Aleksin appelsiinilla maustettu suklaakakku (9,50€) sekä oma kahden pallon jäätelöannokseni (7,00€) maistuvat valitsijoilleen hyvin. Vaniljajäätelö on tavallista parempaa, myös mangosorbetti viettelee pehmeydellään.

Hmm. The Grillin lopullinen arvioiminen ei ole ihan helppo tehtävä. Toisaalta ruoka on perushyvää, toisaalta se kompuroi pieniin asioihin, jotka olisi ollut helppo korjata. Hintatasoltaan paikka on ehkä laatuunsa nähden hiukan tyyris. Paikan viihtyisyys on tietysti plussaa, palvelun laatu sitä vastoin ei herätä tunteita, ei niin myötä- kuin ei vastenmielisiäkään. No, todettavissa on ainakin, että tulisin tänne uudestaan – mutta saattaisin keskittyä maljojen nosteluun.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 35: Ravintola C eli kolmas kerta toden sanoo: kyllä ne tamperelaiset vaan osaavat

Tampere ja hyvä ruoka ovat jo joitakin vuosia olleet käsitepari. Olemmekin ilostuttaneet itseämme jo muutamaan otteeseen tekemällä kaupunkiin lyhyitä, yhden yön visiittejä, joiden yhtenä keskeisistä tarkoituksista on ollut tutustua sen ravintolakermaan.

Loistavia ruokaretkiä ovat aiemmilla visiiteillä tarjonneet ravintolat Bertha ja Hella & Huone, joten rima alkaa olla jo suhteellisen korkealla, mitä manselaiseen fine dining -ruokailuun tulee. No, katsotaan mitä ravintola C:llä on meille tarjoilla.

IMG_6493Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva, vuonna 2011 Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintolaksi valitsema C on omien sanojensa mukaan ”hyvän ruoan ja juoman koti”. Arvoikseen se mainitsee ekologisuuden, eettisyyden, biodynaamisuuden ja luomun. Siis hienoja asioita, suuria sanoja. Ja mitä edellä mainittuun palkintoon tulee, on tuolle listalle kipuaminen jo teko sinänsä: Ask, Savoy, Chef & Sommelier, Chez Dominique, noin muutamia muita sijoittuneita mainitakseni.

Kello kuudelta lauantai-iltana pieneen, noin nelisenkymmentä paikkaa käsittävään ravintolaan saapuessamme, on sali vielä suhteellisen tyhjillään. Illan mittaan saamme jonkin verran enemmän seuraa ympärillemme, mutta täyteen ravintola ei tule. Tuskin tänne kuitenkaan kannattaa ilman varausta saapua, niin pienestä ja kuuluisasta paikasta joka tapauksessa puhutaan.

IMG_6496IMG_6495C:ssä tunnelma on hyvin seesteinen ja miljöö pitkälti useita muita tämän hetken vastaavanlaisia ravintoloita muistuttava; vaaleus, valoisuus ja yksinkertainen pohjoismainen tyylikkyys ovat avainsanoja. Ilmapiiri ei kuitenkaan tunnu yltiöhienostelevalta, tarjoilijat ovat rentoja, samoin asiakaskunta jota tuntuisi riittävän kaikista ikäluokista, meistä kolmikymppisistä ylöspäin.

Päätämme lähteä tutustumaan talon tarjontaan pitkän kaavan mukaan, siis valitsemme kuuden ruokalajin illallisen (68,00€). Ruokien rinnalle Aleksi ottaa suositusviinit (57,00€), minä alkoholittoman juomapaketin (30,00€). Mahdollisuutta alkoholittomaan juomapakettiin pidän erityisen mielenkiintoisena ja positiivisena vaihtoehtona, sillä lähiaikoina olen tullut huomanneeksi, että yllättävän moni tasokaskin ravintola on vielä melko lapsenkengissä mitä alkoholittomiin ruokajuomiin tulee.

Ruokaretkemme käynnistyy kolmella kokin tervehdyksellä. Juureslastuista edukseen ovat tomaatti ja lanttu, pienet piirakat munavoilla kruunattuna ovat vallattoman maukkaita. Pekonista, punajuuresta ja rosmariinista koottu ”keko” ei sen sijaan vakuuta.

IMG_6510IMG_6507Ensimmäinen alkuruoka, Pyhäjärven kuhaa, Rekolan porkkanaa ja jogurttia on kaksipiippuinen. Kuha on hyvää, jogurtti toimii myös, mutta porkkanat sekä erityisesti öljyinen vihreä kastike miltei terrorisoivat annoksen, joka näin ollen on pakko tuomita epäonnistuneeksi. Toinen alkuruoka, kukko rinnallaan siitakkeita, tattirouhetta, pinaattia ja fenkolia on kuitenkin niin maukas, että pettymys ensimmäiseen unohtuu hetkessä. Jopa fenkoli, johon suhtaudumme molemmat vähintäänkin empivästi, on onnistuttu valmistamaan hurmaavan makuiseksi.

IMG_6514Pääruokia edeltää jälleen tervehdys keittiön puolelta, rapsakka ja raikas kulaus omenamehua. Tässä välissä muutama sananen juomista: suositusviinit ovat C:n tapojen mukaan vain eurooppalaisia, erikoisia ja vaativat ehdottomasti ruokaa rinnalleen. Alusta loppuun Aleksi pitää niitä viineinä, joiden ensipuraisu ei vakuuta, mutta jotka yhdistettyinä tarjoiltuihin annoksiin kokevat suuremman tai pienemmän muodonmuutoksen. Tämä on sitä ammattitaitoa. Oma alkoholiton juomapuoleni sen sijaan koostuu hieman yllättäen pelkistä mehuista. Valtaosa niistä on kuitenkin todella hyviä ja ruoka-annoksiin sopivia, enkä millään muotoa kadu niiden lisäämistä ateriakokonaisuuteeni. Kaikkien raaka-aineita en valitettavasti enää muista, mutta erityisesti fenkolista, marja-aroniasta ja tyrnistä johdetut mehut jäivät mieleen. Eipä taida tällaista mehumenua muualla päästäkään kokemaan, siis suosittelen lämpimästi.

IMG_6515IMG_2192Pääruoista ensimmäinen, Pyhäjärven haukea, hauenmätiä ja perunaa on Aleksin mielestä onnistunut, joskin ei-niinkään-suurena-kalamiehenä tunnettu siippani pitää annoksen parhaimpana puolena perunoita. Itse joudun tällä hetkellä kieltäytymään hauesta, mutta maistamani palanen sen kertoo: hauki on hyvää. Haukiannoksen tilalle minä valitsen tattiblinin, joka tarjoillaan tattikvinoan kera. Nam ja maiskis, tässä ravintolassa tosiaan hemmotellaan meitä sieni-ihmisiä.

Lihapääruoka, Ylätalon tilan kyyttöä, Rekolan palsternakkaa ja puolukkaa on sinänsä maukas, mutta jättää kuitenkin kaksihenkisen arvostelulautakuntamme hieman kylmäksi. Johtuneeko lihaliemimäisestä puolukkakastikkeesta, mutta ajatusta lihakeitosta ei voi välttää. Umpikypsä liha saisi myös olla joko mureampaa tai vähemmän kypsää. Suorituksena annos ei siis lopulta kipua kovinkaan korkealle.

Viides ruokalaji, kotimainen juusto, taas yllättää positiivisesti. Minulle tarjoillaan Kolatun cheddar-juustoa, joka yhdessä tujun tyrnimehun kanssa muodostaa oivan kokonaisuuden. Myös Aleksi pitää omasta valkohomejuustoannoksestaan.

IMG_2193IMG_6527Ennen viimeistä näytöstä meille tarjoillaan vielä tervehtivä suupalanen keittiön suunnalta. Tällä kertaa keksikupin sisältä löytyy ruusunterälehdellä koristeltu granita, jonka osittain moussemainen koostumus tekee tästä parhaan koskaan maistamani granitan. Herkullisen amuse bouchen illan finaali onkin ansainnut, sillä itse jälkiruoka, hillaa, kuusenkerkkää ja härkäpapua, on esitys joka hurmaa sekä ulkonäöllään että monipuolisilla mauillaan. Kielelle jää pyörimään kattaus ihastuttavia makuja.

Nyt, kuusi ruokalajia, kuusi juomaa ja viisi keittiön tervehdystä rikkaampana olen jälleen sitä mieltä, että näistä makuelämyksistä todella kannattaa maksaa, melko suuriakin summia. Tällaisesta keittiötaiteilusta, raaka-aineiden monipuolisuudesta ja asiantuntevasta palvelusta osalliseksi pääseminen jättää jäljen, joka säilyy pitkään. Ravintola C todella täytti lupauksensa ja esitteli meille arvojensa mukaisia annoksia. Saimme kokea jälleen yhden erityislaatuisen illan. Vaikka annoksista kaikki eivät olleetkaan täydellisiä, edes kovin lähellä sitä, se ei haittaa; tämä paikka on mielestäni maineensa arvoinen.

Ja näin tuli jälleen todistettua, että ruokamatkailu Tampereen suunnalle kannattaa. Ehdoton suositukseni C:lle!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4/5

P.S. Eivätkä hullumpia olleet illan musiikillisesta finaalista O’ Hara’s Freehousessa vastannut Greenrose Faire tai majapaikkamme hotelli Tornikaan.

 

 

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 10: Hella, huone ja pihvi, joka sai miehen kyyneliin

Tampereen Torni.
Tampereen Torni. Lähtölaukaus.

Jonkin aikaa sitten törmäsin artikkeliin, jossa Tampere nostettiin tämän hetken suomalaiseksi ravintolakaupungiksi. Henkilökohtainen kokemukseni tamperelaisravintoloista on suppea – vielä – mutta tänä vuonna olen saanut kahdesti maistaa Tamperetta ja jo tällä perusteella voin yhtyä mielipiteeseen kaupungista todellisena makujen mekkana. Tammikuussa koimme täydellisyyttä hipovan makumatkan Ravinteli Berthassa, nyt saimme tuta jotakin vähintään yhtä mieleenpainuvaa.

Tällä kertaa kohteenamme oli ravintola Hella & Huone, jossa viettämämme reilu kolmituntinen tarjoili meille niin kauneutta, kekseliäisyyttä kuin mahtavia makuelämyksiäkin – ja sitten sen palan taivasta, noin mahtipontisesti maalailtuna. Mutta tuosta tuonnempana.

IMG_4416Tämän päivän fine dining -tyyliin myös Hella & Huone on etukäteen vähäpuheinen; ruokalista koostuu lähinnä sanoista, asiakkaan eteen kannetaan yllätys toisensa perään. Ja tästä minä todella nautin, sanaisen arkun aukeamisesta vasta h-hetkellä. Etukäteen on siis tehtävä päätöksiä melko tietämättömänä, muutamien avainsanojen varassa: lahnaa vai hevosta, kuhaa vai lammasta, raparperia vai rukiista makeaa. Ja sitten tietysti ne keskeisimmät päätökset: kolme viiva kahdeksan, juomilla vai ilman, viinein vai oluin. Vaihtoehtona on myös täydellinen yllätys.

Me valitsemme viisi ruokaa viineillä varustettuna. Kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja yhden jälkiruoan. Yhtä kohtaa lukuun ottamatta ateriamme ovat identtiset: alkuun maa-artisokkaa ja lahnaa, jonka Aleksi korvaa riimihevosella, pääruoiksi kuhaa ja lammasta, lopuksi makeaa ruista. Juomat ovat saksalaisia viinejä, paitsi minulle lahnan kanssa tarjoiltava historiallinen Stallhagen olut ja ruisannoksen seurana saapuva islantilainen, olut sekin.

IMG_4418

IMG_4427

IMG_4433

                                     – Keittiö tervehti kolmesti.

Alkuruoat ovat hyviä, täydelliset maut pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta ovat kuitenkin vielä hakusessa. Maa-artisokkapyree ei tosin ehkä voisi olla parempaa, lahnan kanssa tarjoiltavat erilaiset kurkkuvariaatiot tuoreempia olemukseltaan. Tässä välissä mainittakoon ravintolan vannovan sesonkituotteiden ja lähiruoan, osin jopa itsetuotettujen raaka-aineiden nimeen, ja se todella maistuu. Tätä laadukkaiden raaka-aineiden arvostusta ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, tämä ravintola hengittää tuoreudesta.

IMG_4425IMG_4421IMG_0208

                                   – Maa-artisokkaa, riimihevosta ja lahnaa.

Toisen keittiöntervehdyksen myötä – koskaan en muuten ole syönyt näin mahtavan makuista raakaa mansikkaa – siirrytään pääruokiin. Yleensä olen kalaihminen, mutta nyt kuha todella kalpenee, kun ilmeisen ylpeä kokki asettelee eteemme ulkofilee-annoksen. Ja tässä se on, pihvi joka täydellisyydellään saa miehen, jos ei nyt aivan kyyneliin, niin ainakin syvän liikutuksen kouriin. Todellinen kastikemies on ensi kertaa tilanteessa, jossa annos ei kastiketta kaipaa; vain nökäre viherpippuroitua smetanaa ja valkosipulivoissa paistettu pihvi rinnallaan yksinkertainen kaalilisuke innoittaa Aleksin toteamaan: ”Elämäni paras pihvi.” Ja sitä se todella on, minunkin mielestäni. Täydellinen annos.

IMG_4431IMG_4429

                   – Se Täydellinen ja kuhaa.

IMG_4437Aterian päättää makea ruis marjojen sekä jäätelön kera. Esillepano on jälleen kerran ensiluokkaisen erikoinen ja jäätelö on suussa sulavaa. Ruista saisi kuitenkin olla hiukkasen enemmän. No, ei makeaa mahan täydeltä, joka muutenkin alkaa olla jo sopivasti, tai vähän liiankin, yhden illan osalta hellitty. Keittiöntervehdyksiä olemme saaneet kolme, ihastuttavaa leipäpuuta unohtamatta. Siis yhdeksän esitystä viiden sijaan.

Ja nyt voidaan todella puhua esityksistä, niin asiantuntevaa ja huomioonottavaa palvelua olemme saaneet koko illan osaksemme. Niin tarjoilijat kuin annoksiaan esittelevät kokitkin ovat ehdoton lisäarvo muutenkin täydelliselle kokemukselle ja tästä kokonaisuudesta maksaa mielellään ruoasta vaaditut 65,00€ henkilöltä. Juomapaketti kustantaa 50,00€. Ehkä himppusen liikaa siihen nähden, että oluet jäävät minulta pitkälti juomatta. No, Aleksi on onneksi auttamassa.

Enempää on turha tarinoida. Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin ne kuuluisat tuhannet sanat.

Menkää Huoneeseen, nauttikaa Hellan antimista!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.
Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.