Nyhtöpossua ripepiirakassa


Sateinen ja kylmä aamupäivä, Pikku-Kokki unilla, iltapäivän ohjelmaksi tiedossa sisäleikkejä, sillä kuratouhut eivät vielä sovi meidän päiväohjelmaamme, meillä kun vasta opetellaan hiekkalaatikkohommia, popsitaan hiekkaa sun muuta mielenkiintoista. Siispä en kuluta vapaahetkeäni kauppareissuun, vaan käytän luovuuttani keittiöpuuhasteluintoni laannuttamiseksi. Syntyy mitäpä muutakaan kuin riperuokaa.

IMG_2766Suoritettuani löytöretken pakastimelle on saaliini seuraava: purkillinen nyhtöpossua, desin verran uuniperunoiden täytettä ja muutama viipale kesraa, algerialaista leipää, jonka valmistus meni siinä määrin pieleen, että sen syöminen sellaisenaan ei maistiaispalaa lukuun ottamatta tuntunut mielekkäältä. Siis hyviä aineksia niin piirakkapohjaan kuin täytteeseenkin. Syntyy tuhti nyhtöpossupiirakka maukkaalla ripepohjalla ja ”valkoisen pizzan” valkoisella kastike-elementillä.

IMG_2776Muuten kehitelmä oli omani, mutta reseptin kastikkeeseen nappasin Kääpiölinnan köökistä, jossa sitä käytettiin osana pulled pork -pizzaa. Samoin idea paistaa piirakka valurautapannussa syntyi tuota ohjetta tutkiessani. Olikin muuten loistohomma ja löytyi pannullekin käyttöä; tätä rupean harrastamaan useamminkin.

Eipä siis sen kummempaa kuin suositusta peliin; niin koko piirakalle kuin sen tekotavallekin.

P.S. Tästä ei tullut kaunista katsottavaa; kuvat kuitenkin todistavat, että tehdyksi tuli, ihan omin kätösin.

Nyhtöpossupiirakka

Pannullinen / vuoallinen (ø 25 cm)

IMG_2768Pohja:
2 dl jotakin ”ripettä”, kuten perunamuusia, sosekeittoa tai leipää soseutettuna
2 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
50 g voita
1,3 tl leivinjauhetta

Kastike:
puolikas sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyreetä
tilkka öljyä
2 dl paseerattua tomaattia
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua basilikaa
1 tl ruokokidesokeria
ripaus rouhittua mustapippuria
nyhtöpossua (resepti jättihyvään sellaiseen löytyy täältä)

Täyte:
turkkilaista jogurttia
mustapippuria ja suolaa
juustoraastetta
pala mozzarellaa

Tee ensin pohja. Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe. Taputtele taikina öljyttyyn valurautapannuun tai voideltuun piirakkavuokaan.
Keittele sitten kastike. Kuullota silputtua sipulia ja valkosipulia sekä tomaattipyreetä hetki kattilassa tai kasarissa tilkassa öljyä. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja mausteet. Sekoita, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hissukseen muutaman minuutin ajan.
Nosta kattila sivuun ja sekoita nyhtöpossu kastikkeeseen.
Mausta seuraavaksi sopivaksi katsomasi määrä turkkilaista jogurttia rouhitulla mustapippurilla ja ripauksella suolaa.
Levitä pohjan päälle ensin jogurttikastike, sitten juustoraaste ja lopulta nyhtöpossukastike.
Viipaloi mozzarella ja viimeistele piirakka viipalein.
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 min.

Punajuurta pöytään

Pääruokamme lindströminpihvit kirvoittivat meidät tällä kertaa omistamaan koko ateriamme punajuurelle. Saimme aikaiseksi sangen maukkaan punaisen kokonaisuuden, mitä nyt jälkiruoassa punaisuutta edustikin ainoastaan vadelmahillo – kaupasta hankittu sellainen.

Lindströminpihvien resepti löytyi jälleen Safkaa -kirjasta, jonka reseptiikkoja kohtaan olemme tähän mennessä tunteneet pitkälti pettymystä. Tällä kertaa kirjan puoleen kääntyminen kannatti.

Pehmeä punajuurikeitto ja fetajuustokerma

Punajuurikeittoa koristaa valkoinen fetajuustosilmä.
Punajuurikeittoa koristaa valkoinen fetajuustosilmä.

2/4 annosta

200 g punajuuria
100 g perunaa
0,5 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl timjamia
rouhittua mustapippuria
40 g ranskankermaa

Fetajuustokerma
40 g fetajuustoa
40 g ranskankermaa
1 pieni valkosipulinkynsi
ripaus rouhittua mustapippuria

Kuori ja pilko punajuuret ja perunat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää punajuuret ja perunat ja anna niiden pehmitä hetken.
Lisää vesi, liemikuutio ja sitruunamehu. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 min. tai kunnes punajuuret ovat pehmeitä.
Mausta keitto ja lisää joukkoon ranskankerma. Soseuta sauvasekoittimella.
Hienonna fetajuusto haarukalla. Sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta murskatulla valkosipulilla ja ripauksella pippuria. Tarjoa keiton kanssa.

Lindströminpihvit sipuli-kermakastikkeessaIMG_0761

3 punajuurta
1 dl korppujauhoja
2,5 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
400 g sika-nautajauhelihaa
suolaa
0,25 tl valkopippuria
mustapippurirouhetta
2 kananmunaa
pieniä kapriksia pilkottuna oman maun mukaan

Sipuli-kermakastike
öljyä paistamiseen
2 sipulia
3 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Kuori punajuuret ja raasta ne hienolla terällä. Turvota korppujauhot kerma-maidossa, noin 5-10 min.
Laita isoon kulhoon jauheliha, suola, pippurit ja kananmunat. Sekoita. Lisää turvotetut korppujauhot, punajuuriraaste ja kaprikset. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa hetken verran – tai yön yli, jos mahdollista.

Valmista sitten kastike. Viipaloi sipulit ja kuullota ne pehmeäksi paistinpannussa. Lisää kerma ja anna kiehua tovin, jolloin kastike sakenee. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Muotoile jauhelihataikinasta pieniä pihvejä uunivuokaan. Paista pihvejä uunissa 170 asteessa noin 10 min. Kaada kermainen sipuliseos pihvien päälle. Laita vuoka takaisin uuniin noin 15 minuutiksi.

Parempi pannukakku valurautapannussaIMG_0766

Voit valmistaa pannukakun myös pellillä, mutta tee tällöin taikinaa kaksinkertainen annos.

3,5 dl kevytmaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1-2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl kardemummaa
voita

Vatkaa maitoon jauhot, leseet ja munat. Sekoita joukkoon kerma, suola ja kardemumma.
Laita valurautapannu kuumenemaan 250 asteiseen uuniin.
Rasvaa kuuman pannun pohja ja sisäreunat kunnolla. Kaada taikina pannuun ja paista, kunnes pinta saa kauniin värin, noin 15 min.
Tarjoa hillon – ja jäätelön – kera.