Kasvisten ystävän Toad-in-the-Hole

Vaikka lantussa sinänsä ei mitään vikaa olekaan, tuntuu ajoittain vähän vaikealta keksiä sille sopivia reseptejä. Niinpä päätin heti tilaisuuden tultua tarttua Lyhyenä hetkenä -blogista aiemmin huomioimaani Toad-in-the-Hole juureksilla reseptiin, jossa yksi brittiläisistä hassunimisistä perinneherkuista esittäytyi mielenkiintoisena kasvisversiona. Alkuperäisessä versiossa suolaisesta pannukakkutaikinasta kurkistavat lihat ja makkarat, tässä taas paahdetut ihanasti vaahterasiirapin maustamat juurekset. Täytyykin tässä kohtaa todeta, että jos pannukakkutouhu ei tällä kertaa kiinnosta, nappaa talteen ainakin uunijuuresten resepti. Niitä voi valmistaa ihan sellaisenaankin.

Ihan lihaton minun Toadin-the-Hole -versioni ei kuitenkaan ollut, sillä kuorrutin valmiin paistoksen pannulla rapsakaksi paistetulla lehtikaali-pekoniseoksella. Kasvisruokaa suosivien on toki helppo unohtaa pekoni ja valita tilalle esimerkiksi sieniä.

Toad-in-the-Hole ei tämän perusteella lihaa kaipaa. Tämä hauska ruokalaji tullaan varmasti tapaamaan meidän keittiössämme uudestaankin.

Toad-in-the-Hole juureksista sekä rapsakka lehtikaali-pekonipaistos

4 annosta

Taikina:
2 munaa
2 dl maitoa
1,5 rkl Dijonia
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Vuokaan:
3 rkl rypsiöljyä

Täyte:
600 g juureksia (esim. punajuurta, porkkanaa, lanttua, juuriselleriä)
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl rosmariinia tai timjamia
1,5 rkl tomaattipyreetä
1,5 rkl vaahterasiirappia
100 g kirsikkatomaatteja

Lehtikaali-pekonipaistos:
pekonia
valkosipulia
lehtikaalia
sokeria

Kuori juurekset ja paloittele ne reilun suupalan kokoisiksi. Laita juurekset kulhoon ja lisää joukkoon oliiviöljy, suola, pippuri, valitsemasi yrtti ja tomaattipyree. Sekoita hyvin ja levitä juurekset leivinpaperoidulle uunipellille.
Paahda juureksia 220-asteisessa uunissa noin 15 min. Sekoita sitten joukkoon vaahterasiirappi ja paahda juureksia vielä noin 15 min. tai kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet kauniin värin.
Vispaa juuresten paahtuessa kananmunat, maito ja sinappi sekaisin. Lisää jauhot sekä suola ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.
Kun juurekset ovat paahtuneet ja taikina turvonnut, ota noin 20×25 cm uunivuoka ja kaada sen pohjalle rypsiöljy. Laita vuoka 220-asteiseen uuniin 6 minuutiksi. Ota vuoka uunista ja kaada taikina sen pohjalle. Asettele taikinan pinnalle paahdetut juurekset ja kirsikkatomaatit.
Paista ensin 220-asteisessa uunissa 20 min. Laske sitten uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä noin 20 min. kunnes taikina on saanut kauniin värin.
Tee odotellessasi lehtikaali-pekonipaistos. Hienonna pekoni ja valkosipuli. Poista lehtikaalista kova lehtiruoti ja revi lehdet suupaloiksi.
Paista pekonia pannulla, lisää joukkoon valkosipuli ja jatka paistamista, kunnes pekoni on kauniin ruskeaa. Lisää joukkoon lehtikaali ja sopivasti sokeria.
Paista noin 10 min. ja tarjoile lämpimänä Toad-in-the-Hole -paistoksen seurana.

Pannaria pääruoaksi, mikäpäs siinä

img_8673Jos lapsilta kysyttäisiin, olisi varmasti sangen mukavaa saada ruoaksi pannukakkua. Kerrankin pääsee jälkiruokaan käsiksi jo ennen aikojaan. No juu, pieni huijaushan tässä tietysti on kyseessä, sillä eihän nyt puhuta aivan tavallisesta pannukakusta. Tämä versio nimittäin kätkee sisäänsä perunaa ja porkkanaa toimien näin esimerkiksi maukkaana iltapalana tai lisäkkeenä. Ainakin itselleni ajatus pannukakusta ihan tällaisenaan ateriana tuntuu hiukan tylsältä, joten suosittelen keksimään sen kylkeen jotakin itselle maistuvaa.

Reseptin nappasin jo monen monta kertaa esille tulleesta Kasvisruokaa koko perheelle -opuksesta ja täytyy todeta, että mainio idea jälleen kerran. Paljon tämän helpommin ei perunoita tai makaronia erikoisempaa lisäkettä saa valmistettua, joten pisteet myös siitä. Ehkä hieman alkuperäisajatuksen vastaisesti – onhan kyseessä kasvisruokakirja – valmistin pannukakun rinnalle jauhelihakastiketta, mutta ehkäpä tuo ei ole suuri synti, onhan sitä nykypäivänä ihan korrektia valita viinin värikin omien makumieltymysten, ei ruokalajin mukaan. Pannukakku-jauheliha -yhdistelmä toimi ihan moitteettomasti.

Peruna(-porkkana)pannukakku

Uunipellillinen (itse tein piirakkavuoallisen, joka syntyi puolittamalla ainesten määrä)

img_86766 raakaa perunaa (halutessasi voit korvata puolet porkkanoilla, jota omasta kokemuksestani suosittelen)
3 dl vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
7 dl maitoa
5 kananmunaa
voita tai öljyä vuoan voiteluun

Tarjoiluun:
esim. hilloa tai kasviksia

Kuori perunat ja porkkanat ja raasta karkeaksi.
Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Vatkaa pannukakkutaikina jauhoista, suolasta, maidosta ja kananmunista. Sekoita vihannesraaste taikinaan.
Kaada taikina hyvin voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunipannuun (noin 35 x 40 cm) ja paista uunin keskitasolla noin 25 min. kunnes taikina on hyytynyt ja pannukakun pinta saanut kauniin värin.

Adventtiaamiainen

IMG_3534Aleksin minulle eräänä marraskuisena lauantaina järjestämä ikimuistoinen yllätyspäivä sai neljäntenä adventtisunnuntaina minun laatimani vastineen, kun kutsuin Aleksin kanssani tunnelmoimaan pian koittavaa joulua; ikimuistoinen tuli tästäkin päivästä. Ja joulubuffeesta Helsingin ravintolatarjonnan korkealuokkaisuuksien huomassa mitä luultavammin perinne – vappuvastaavan tavoin. Tämä ensimmäisemme nautittiin Pörssissä. Suosittelen!

Mutta kuten artikkeli nimellään lupailee, esittelen tällä kertaa aamuaterian, jolla päivä käynnistyy mitä maukkaimmissa merkeissä. Suolaista puolta edustavan annoksen mukailin omalle antisienimiehelleni sopivaksi Vera Jordanovan Don’t Miss a Bite -keittokirjan sisältämästä reseptistä, ohje makeaan pannukakun ranskalaisvastineeseen sen sijaan löytyi Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista.

Valloittavia aamiaishetkiä!

P.S. Sieni-ihmiset voivat korvata ensimmäisen reseptin sipulin ja paprikan 250 grammalla erilaisia sieniä, mustikoita tai muita marjoja preferoivat taas jälkiruokaherkun mansikat suosikkimarjoillaan.

Kananmunat pesässä timjamisen pekoni-kasvishöysteen kera

2 annosta

IMG_35162 isoa viipaletta maalaisleipää
2 rkl oliiviöljyä
150 g sipulia
100 g paprikaa
6 oksaa tuoretta timjamia
50 g pekonia / pancettaa
suolaa
mustapippuria myllystä
2 kananmunaa
1 rkl voita

Leikkaa kummankin leipäviipaleen leveimpään kohtaan keltuaisen kokoinen reikä pienellä veitsellä.
Kuori ja silppua sipuli ja pilko paprika pieniksi kuutioiksi.
Kuumennä öljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle sipuli sekä paprika ja 2-3 timjaminoksaa ja paista noin 5 min. Lisää pekoni ja paista vielä 3-5 min. välillä sekoittaen, kunnes pekoni on rapeaa. Lisää hyppysellinen suolaa – muistaen että pekoni on jo itsessään melko suolaista – ja rouhi päälle mustapippuria.
Siirrä seos lautaselle. Jos haluat seoksen pysyvän lämpimänä aseta esimerkiksi mikrokuvulla peitetty lautanen lieden takalevylle ja käännä levy ykköselle. Tämä toimii hyvin muissakin tilanteissa, kun aterian jo valmiita osia halutaan pitää ateriointia varten lämpiminä.
Erottele valkuaiset keltuaisista varovasti pieneen kulhoon. Jätä keltuaiset munankuoriin. Lisää valkuaisten joukkoon ripaus suolaa ja jäljellä olevien timjaminoksien lehdet ja sekoita.
Sulata voi pannulla keskilämmöllä ja nosta pannulle leipäviipaleet. Käännä ne kerran noin minuutin paistumisen jälkeen ja anna lopun voin imeytyä leipiin ja leipien ruskistua kevyesti. Alenna lämpöä.
Täytä kummankin leivän ”pesä” osalla valkuaisseoksesta ja valauta päälle keltuainen munankuoresta. Osan valkuaisseoksesta voit kaataa leivän päälle. Laita kansi päälle ja paista miedolla lämmöllä, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet. Siirrä leivät lautasille ja jaa niiden rinnalle pekoni-kasvishöyste.

MansikkaClafoutis kardemummalla maustettuna

2 annosta

IMG_3523voita vuoan / vuokien voiteluun
100 g (pakaste)mansikoita
100 g ranskankermaa
0,25 tl kardemummaa
0,4 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1,5 kananmunaa
60 g vehnäjauhoja

Voitele kaksi pientä tai yksi isompi uunivuoka voilla.
Kaada mansikat vuoan pohjalle. Vatkaa ranskankerma, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja kananmunat hyvin sekaisin. Lisää jauhot joukkoon vähitellen samalla vatkaten. Kaada taikina mansikoiden päälle.
Paista 180 asteessa puolisen tuntia tai kunnes pinta on saanut kullanruskean värin. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Suolaista ja makeaa – eli tapoja täyttää muffinssivuokia ilman muffinssitaikinaa

Heti alkuun todettakoon, että minä käytän sanaa muffinssi, vaikka Kielitoimisto suosittaisi mitä (toisin sanoen muffinia). Tässä selitys: muffini kuulostaa pahalta, vähän vohvelikeksiltä, siltä mummoherkulta, ja muffinssi taas hyvältä. Tunnelmalliset maut ovat hyviä, eivät pahoja.

IMG_2681Vuokien ohella tällä tarinalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä muffinssien kanssa, vaan jälleen kerran puhutaan aamupaloista, brunssiherkuista. Mikä sen oivallisempi tapa selättää jälleen yksi sateesta harmaa arkiaamu, kuin kirjoittaa siitä kesäisestä helleaamusta – päivää ennen häitä – jolloin päätin hemmotella tulevaa aviomiestäni näillä makupaloilla.

Suolaisen version ohjeen löysin Helsingin Sanomista ja lopputulos oli maukas, kuten lehden reseptiikoilla yleisesti ottaen on tapana olla. Makea puoli tätä aamuhetkeä taas on peräisin Lautasellesi – Sinu taldrikule -blogista; suosittelen niin Suomen kuin Viron ruokakulttuureista kiinnostuneita tutustumaan. Oiva idea mielestäni kaiken kaikkiaan: paistamalla uunissa pannukakut, jotka muuten amerikkalaiseen tapaan valmistettuina vaatisivat pannulla paistamisesta käryävän keittiön, säästyy niin aikaa kuin vaivaakin ja kaiken lisäksi kaikki pääsevät nauttimaan herkuista samanaikaisesti. Kannatan siis kokeilemaan!

Alkuperäinen resepti pannukakkuihin löytyy täältä. Kuva on huomattavasti omaani herkullisempi, mutta koska kermavaahto ei ole se Aleksin juttu, mitä pannukakkuihin tulee (punainen hillokin tosin vain rekvisiittaa, Aleksi nautti omansa omenahillolla), en viitsinyt kakkuja kermalla kuorruttaa. Itse ottaisin ehdottomasti kerman ja punaisen, makean, hillon kera.

Rinnalle pannu kahvia, niin nautinto on taattu. Hyvää huomenta!

Minimunakkaat uunissa

8 kpl

IMG_27322 salottisipulia
öljyä
voita
6 kananmunaa
1 dl kermaa
mustapippuria
100 g savulohta / poron kylmäsavupaistia (poroa riittää pienempikin määrä)
2 rkl juustoraastetta

Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä.
Voitele kahdeksan koloa muffinssipellistä.
Vatkaa munien joukkoon kerma ja mausta seos mustapippurilla. Jaa seos muffinssipellin voideltuihin koloihin.
Paloittele savulohi / poro. Jaa palat munakkaisiin. Ripottele päälle juustoraaste.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa 10-12 min. Munakkaat saavat jäädä keskeltä pehmeiksi.

Amerikkalaiset pannukakut muffinssivuoassa

6 minipannaria

Vinkki: lisää kermaa.
Vinkki: lisää kermaa.

voita
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl sulatettua ja jäähtynyttä voita
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
1 banaani

Voitele kuusi muffinssivuokaa tai -paikkaa.
Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, kananmuna ja voi, lisää joukkoon kuivat aineet. Sekoita vispilällä tasainen taikina. Paloittele banaani, kääntele palat taikinan joukkoon.
Lusikoi taikina muffinssipaikkoihin ja huomioi, että jokaisessa annoksessa olisi myös banaania.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 min. tai kunnes minipannukakut ovat kypsiä ja saaneet pinnalle kullanruskean sävyn.
Tarjoile mieltymystesi mukaan, esimerkiksi hillon ja kermavaahdon kera.

Punajuurta pöytään

Pääruokamme lindströminpihvit kirvoittivat meidät tällä kertaa omistamaan koko ateriamme punajuurelle. Saimme aikaiseksi sangen maukkaan punaisen kokonaisuuden, mitä nyt jälkiruoassa punaisuutta edustikin ainoastaan vadelmahillo – kaupasta hankittu sellainen.

Lindströminpihvien resepti löytyi jälleen Safkaa -kirjasta, jonka reseptiikkoja kohtaan olemme tähän mennessä tunteneet pitkälti pettymystä. Tällä kertaa kirjan puoleen kääntyminen kannatti.

Pehmeä punajuurikeitto ja fetajuustokerma

Punajuurikeittoa koristaa valkoinen fetajuustosilmä.
Punajuurikeittoa koristaa valkoinen fetajuustosilmä.

2/4 annosta

200 g punajuuria
100 g perunaa
0,5 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl timjamia
rouhittua mustapippuria
40 g ranskankermaa

Fetajuustokerma
40 g fetajuustoa
40 g ranskankermaa
1 pieni valkosipulinkynsi
ripaus rouhittua mustapippuria

Kuori ja pilko punajuuret ja perunat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää punajuuret ja perunat ja anna niiden pehmitä hetken.
Lisää vesi, liemikuutio ja sitruunamehu. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 min. tai kunnes punajuuret ovat pehmeitä.
Mausta keitto ja lisää joukkoon ranskankerma. Soseuta sauvasekoittimella.
Hienonna fetajuusto haarukalla. Sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta murskatulla valkosipulilla ja ripauksella pippuria. Tarjoa keiton kanssa.

Lindströminpihvit sipuli-kermakastikkeessaIMG_0761

3 punajuurta
1 dl korppujauhoja
2,5 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
400 g sika-nautajauhelihaa
suolaa
0,25 tl valkopippuria
mustapippurirouhetta
2 kananmunaa
pieniä kapriksia pilkottuna oman maun mukaan

Sipuli-kermakastike
öljyä paistamiseen
2 sipulia
3 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

Kuori punajuuret ja raasta ne hienolla terällä. Turvota korppujauhot kerma-maidossa, noin 5-10 min.
Laita isoon kulhoon jauheliha, suola, pippurit ja kananmunat. Sekoita. Lisää turvotetut korppujauhot, punajuuriraaste ja kaprikset. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa hetken verran – tai yön yli, jos mahdollista.

Valmista sitten kastike. Viipaloi sipulit ja kuullota ne pehmeäksi paistinpannussa. Lisää kerma ja anna kiehua tovin, jolloin kastike sakenee. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Muotoile jauhelihataikinasta pieniä pihvejä uunivuokaan. Paista pihvejä uunissa 170 asteessa noin 10 min. Kaada kermainen sipuliseos pihvien päälle. Laita vuoka takaisin uuniin noin 15 minuutiksi.

Parempi pannukakku valurautapannussaIMG_0766

Voit valmistaa pannukakun myös pellillä, mutta tee tällöin taikinaa kaksinkertainen annos.

3,5 dl kevytmaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1-2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl kardemummaa
voita

Vatkaa maitoon jauhot, leseet ja munat. Sekoita joukkoon kerma, suola ja kardemumma.
Laita valurautapannu kuumenemaan 250 asteiseen uuniin.
Rasvaa kuuman pannun pohja ja sisäreunat kunnolla. Kaada taikina pannuun ja paista, kunnes pinta saa kauniin värin, noin 15 min.
Tarjoa hillon – ja jäätelön – kera.