Satokausiruokaa osa 1: Varastoidut punajuuret ja Cafe Engelin maanmainiot punajuuripihvit

Tuote saatu: Satokausikalenteri

Tervetuloa kanssani nauttimaan alkavasta satokausivuodesta! Tänä vuonna olen ajatellut mahdollisuuksien mukaan valmistaa paljon satokausiajattelua noudattelevaa ruokaa ja esitellä aikaansaannoksiani tässä Satokausiruokaa -sarjassani. Työvälineenäni toimii uusi Satokausikalenteri, johon suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Kalenterin tarkemman esittelyn voit lukea täältä ja kalenteriostoksille pääset täältä.

Ensimmäisenä otan käsittelyyni varastokasvikset ja niistä erityisesti punajuuren. Jos termi varastokasvikset ei ole tuttu, varastokasviksilla tarkoitetaan erilaisia kotimaisia juureksia, kaaleja ja perunoita, jotka säilyvät koko talven yli ja pelastavat näin meidät suomalaiset pitkältä talvikaudelta, kun mikään ei ole satokaudessa, eikä ulkona kasva mitään. Varastokasviksia suosimalla myös me suomalaiset voimme siis noudattaa satokausiajattelua ympäri vuoden.

Yksi varastokasvissuosikeistani, punajuuri, näyttelee pääroolia Cafe Engelin klassikkoannoksena tunnetuissa kasvispihveissä. Punajuuripihvit ovat taikinaan lisätyn riisin ansiosta kivan erilaiset, eikä tarjoiluunkaan tarvita krumeluureja. Kurkkumajoneesi, rucola ja balsamico riittävät mainiosti. Seuraavaa reseptiä kannattaa ilman muuta testata – heti kun rosollin jälkeen punajuuriruoka jälleen kiinnostelee.

Cafe Engelin punajuuripihvit

16 kpl

1,25 dl riisiä
600 g punajuuria
100 g sipulia
100 g parmesaania
1 rkl kasvisliemijauhetta/1 kasvisliemikuutio
(0,5 tl suolaa)
1 dl korppujauhoja
muutama tippa Tabascoa
voita/margariinia/öljyä paistamiseen

Tarjoiluun:
kurkkumajoneesia
rucolaa
balsamicokastiketta
paahdettuja auringonkukansiemeniä
parmesaanilastuja

Keitä riisi kypsäksi. Jäähdytä.
Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli. Raasta parmesaani.
Kuullota sipulia öljyssä pannulla.
Sekoita pihvitaikinan aineet keskenään ja muotoile taikina pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin rapeiksi.
Huom! Voit vaihtoehtoisesti myös paistaa pihvejä ensin 170-asteisessa uunissa 15 min. ja lopuksi viimeistellä ne pannulla rapeiksi.
Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kera.

Lyttyjuurekset ja lehtikaaligremolata

Opin vähän aikaa sitten uuden termin, varastokasvikset. Varastokasviksilla tarkoitetaan erilaisia kotimaisia juureksia, kaaleja ja perunoita, jotka säilyvät koko talven yli ja pelastavat näin meidät suomalaiset pitkältä talvikaudelta, kun mikään ei ole satokaudessa, eikä ulkona kasva mitään. Varastokasviksia suosimalla myös me suomalaiset voimme siis noudattaa satokausiajattelua ympäri vuoden.

Yksi juuressuosikeistani, palsternakka, soveltuu erityisen hyvin uunijuureksiin. Suurin osa sen maun synnyttävistä öljyistä on sen kuoressa, joten palsternakka kannattaa useimmiten jättää kuorimatta. Seuraavaksi esittelen teille lyttyjuurekset, joihin alkuperäisestä ideasta poiketen tein gremolatan lehtikaalista. Juureksista tuli huippuhyviä, valkosipulisia ja sitruunaisia, sellaisia, joita tekee ilman muuta mieli tehdä uudestaan. Itse laitoin palsternakan seuraksi uuniin perunaa, mutta sitä en välttämättä suosittele. Ne nimittäin hajoilivat aika lailla. Kannattaa siis valita mieluummin vaikkapa palsternakkaa, juurikkaita ja maa-artisokkaa.

Kuten sanottua, tulen varmasti palaamaan ohjeen pariin ja suosittelen tekemään samoin. Jo lehtikaaligremolata itsessään kannattaa ilman muuta testata, sitä voisi mainiosti hyödyntää toisenlaisiinkin yhteyksiin.

Lyttyjuurekset ja lehtikaaligremolata

4 annosta

1 kg kasviksia (esim. puna-, kelta- tai raitajuuria, maa-artisokkaa, palsternakkaa)
2 rkl oliiviöljyä

Lehtikaaligremolata:
2 valkosipulinkynttä
3-4 lehtikaalin lehteä
1 sitruuna
1 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Pese juurekset huolellisesti. Poista mahdolliset huonot kohdat. Isommat kannattaa leikata 2-3 osaan.
Laita puna-, raita- ja keltajuuret pellille leivinpaperin päälle. Pirskota päälle öljyä. Paahda ensin 200-asteisessa uunissa 30 min. Ota pelti uunista ja lisää muut juurekset. Pirskota päälle öljyä, nosta takaisin uuniin ja jatka paahtamista vielä noin 30 min. tai kunnes juurekset ovat kypsiä.
Juuresten kypsyessä valmista gremolata. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Poista lehtikaalin lehdistä kova lehtiruoti ja hienonna lehdet. Laita lehtikaali ja valkosipuli kulhoon. Pese sitruuna. Raasta sen kuori ja purista mehu. Lisää kuori sekä mehu kulhoon. Lisää vielä öljy, suola ja pippuri. Sekoita.
Ota juurekset uunista. Litistä niitä sopivasti esimerkiksi lihanuijalla tai puhtaan kasarin pohjalla. Valele litistetyt juurekset lehtikaaligremolatalla ja paahda uunissa vielä 15 min.