Alle kahden kuukauden kuluttua juhlitaan Pikku-Kokin kolmatta syntymäpäivää. Ja siitä reilun kuukauden päästä Neiti-Kokin ensimmäistä. Niin, kolme vuotta äitinä, vuosi tuplaäitinä; omaa aikaa enintäänkin rajallisesti, useimmiten ei ollenkaan. Näinpä ihmettelen monesti itsekin, kuinka blogi siitä huolimatta elää ja vielä näinkin aktiivista elämää. No, selityksiä on muutama:
Meitä on siunattu tyytyväisillä, itseohjautuvilla ja innokkailla lapsilla. Joskus koen jopa huonoa omaatuntoa siitä, kuinka mainiosti jälkikasvumme viihtyy omissa oloissaan. Pikku-Kokin keskittyminen häntä kiinnostaviin asioihin on täysin omaa luokkaansa, Neiti-Kokki tutkii itsenäisesti maailmaa lattiatasosta jo nyt todella pitkiä aikoja. En tiedä, mikä tähän on syynä, itse olen ollut täysin toisenlainen lapsi. Toisaalta, mikäli lapset ovat päässeet pitkästymään, olen hetimiten napannut heidät osaksi omia puuhiani, ensin kantoliinassa katselemaan, sitten pikkuhiljaa hieman aktiivisemmiksi osallistujiksi. Ja nyt, hiukan alle kolmevuotiaana, Pikku-Kokkia voi pitää jo innokkaana ja alati uutta oppivana keittiöapulaisena, joka tuntee maut, eikä koskaan kieltäydy maistamasta uusia. Olen otettu.
Toinen selitys blogini hengissä selviämiselle näinkin hektisinä aikoina on tapani laittaa ruokaa. Meillä ei ole kiertäviä ruokalistoja tai edes kovinkaan monia suosikkeja, joita valmistasimme aina uudestaan. No, toki joitakin, mutta vähän, sillä pyrin aina kokeilemaan jotakin uutta, jotakin mahdollista blogattavaa. Ainakin tähän mennessä tämä on toiminut hyvin; katsotaan kuinka käy, kun lapset oppivat esittämään toivomuksia. Tähän kohtaan olen jo kaavaillut viikottaista toiveruokapäivää.
Viimeinen, eikä suinkaan vähäisin, syy ehtivyyteeni on tietysti kotiäitiys. Tuo ihastuttavan ihana – ja välillä kamalakin – ammatti, joka kuitenkin lienee vain ohimenevä ilo. Tässä työssä ei ruoka- saatikka kahvitauoista puhuta ja useimmiten illalla on valmis nukkumaan jo aivan liian aikaisin, mutta silti: voisiko mikään olla palkitsevampaa? Tuskin. Ja kun on kotona miltei aina, on aikaa myös keittiöpuuhille. Taitaakin olla niin, että blogin kohtalo selviää sitten, kun tämä pesti päättyy, Pikku-Rouva palaa ihan ”oikeaan” työelämään.
Tämä kaikki hiipi oikeastaan mieleeni seuraavaksi esittelemääni broilerivuokaa pohdiskellessani. Siitä olivat kaikki krumeluurit ja erikoisuudet kaukana, eikä ulkonäkökään ollut oikein mistään kotoisin. Mutta maku, se oli hyvä. Ja eikös se kuitenkin ole tärkeintä. Kuvakin on mikä on, mutta joka tapauksessa päätin jakaa reseptin kanssanne. Maku ratkaisi. Ja taas tuli kirjoitettua yksi postaus.
Broileripaistos
6 annosta
400 g marinoituja broilerisuikaleita
500 g perunaa
1 sipuli
300 g bataattia
200 g fetajuustoa
5 aurinkokuivattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
Paista broilerisuikaleet pannulla kevyesti.
Kuori ja suikaloi perunat, sipuli ja bataatti.
Laita uunivuokaan kerroksittain kasvissuikaleita, broilerisuikaleita, fetajuustoa murusteltuna ja aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna.
Sekoita kerman joukkoon suola ja mausteet. Kaada kerma vuokaan.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40-50 min.
Tunnelmallisia makuja 