Pikkuapulainen

Viime joulun tienoilla kuulin ensi kerran Pikkuapulaisesta. Asiaan tarkemmin tutustuttuani totesin, että vaikka tuo alkuperäinen versio varmasti verraton olisikin, tuntui 165 euroa melko suolaiselta hinnalta lasten apujakkarasta. Koska Pikku-Kokki kuitenkin oli saatava mukaan keittiöpuuhailuun, täytyi asiaan keksiä toimiva ratkaisu. Ja sehän löytyi, helpommin kuin arvata saattoikaan. Ikea-hakkerit ovat nimittäin tahollaan kehitelleet niin sanotun Ikea Learning Towerin, joka vastasi Pikkuapulaista paremmin kuin hyvin. Ja itse asiassa lopputulos oli mielestäni alkuperäistä turvallisempi, ihan mahtava rakennelma.

Ikea-hakkereiden ideaan tutustuttuaan Aleksi ryhtyi tuumasta toimeen ja pian meillä oli valmis tuote, tuoli joka nosti Pikku-Kokin keittiössä meidän tasollemme, ihan oikeaksi apukokiksi. Tarvikkeiksi riittivät kaksi Bekväm porrasjakkaraa sekä muutama laudan pätkä ja annos innovatiivisuutta. Ihan suora kopio hakkereiden mallista meidän versiomme ei nimittäin ole.

Tällaista tällä kertaa. Mikäli perheeseenne sattuu kuulumaan ruoanlaitosta kiinnostunut taapero, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ideaan tarkemmin. Vaikka vehje ei ihan pelkkää iloa olekaan tuottanut – siitä on nimittäin hyvä esimerkiksi ponnistaa pöydälle – ja silloin tällöin se on täytynyt laittaa niin sanotusti jäähylle, ovat sen hyödyt joka tapauksessa haittoja suuremmat ja Pikku-Kokista on oikeasti alkanut kuoriutua ihan oikea Pikku-Kokki. Esimerkiksi sipulia minun ei tarvitse enää koskaan kuoria ja elävä taikinansekoittajakin on ehdottomasti paikallaan. Wau!

Ja niin Kotikolo sai taas uuden asukkaan – tervetuloa rakas Neiti-Kokki!

Näin on meitä kotikololaisia ja toistamiseen kohdannut tuo maailman suurin ilo ja ihmetys, kun seuraamme lieden äärelle liittyi jo toinen apukokki. Pikku-Kokki sai nimittäin siskon, Neiti-Kokiksi häntä täällä kutsuttakoon. Näin ollen mikäli blogi tuntuu viettävän jonkin sortin hiljaiseloa, voitte osoittaa syyttävällä sormella tuoretta pikkuihmistämme, joka saattaa nyt hiukan napata kokkailuajastamme. No, ristiäispäivä tosin on jo lyöty lukkoon eli kohta pääsee ainakin leipomaan.

d6a66e4d-4740-47f4-9b5a-f81dd6f87905Maanantaina Pikku-Kokista tuli kerholainen ja seuraavana päivänä isoveli, kuukauden etuajassa, joten myllerryksessä on hänenkin maailmansa. Jännityksellä odotamme kuinka yhteiselo pikkusiskon kanssa lähtee liikkeelle, mutta ainakin ensimmäiset päivät ovat olleet lähinnä pussailua ja pienten sormien ihmettelyä. Toivotaan, että homma jatkuu samaan malliin.

Kohta meillä siis kokataan toivottavasti jo neljän kokin voimin. Aika huikeaa! Ensin toki on selvitettävä minkälainen suhtautuminen Neiti-Kokilla on ruokaan ja sen valmistukseen, mutta ainakin Pikku-Kokista on kasvanut todellinen kulinaristi, josta olemme todella innoissamme.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 65: Leikkipaikkaa mä metsästän

Vaikka Pikku-Kokki onkin selvästi vanhempiensa kaltainen kulinaristi, joka pitää niin syömisestä kuin ruoan valmistamisestakin, olemme todenneet, että parhaimman mahdollisen ja kaikille osapuolille miellyttävän ravintolakokemuksen takaavat kaksi asiaa. Niitä molempia ei välttämättä tarvita, vain toinen riittää mainiosti. Nämä kaksi asiaa ovat leikkipaikka ja seisova pöytä.

Seisovan pöydän löytäminen ei tietenkään ole vaikeaa; viikonloppuisin ravintolat tarjoilevat nykyään ympäri vuoden mitä ihastuttavimpia brunsseja, aamuihmisinä myös erilaiset aamupalat sopivat hyvin meidän päiväohjelmiimme. Kun erilaista maisteltavaa on tarjolla paljon, on Pikku-Kokin kiinnostus taattu ja useasti hän viihtyisi ruokapöydässä kaikista pisimpään, silloin ei muuta tarvita.

IMG_7765Mitä viime aikaisiin à la carte -kokemuksiimme taas tulee, olemme joutuneet toteamaan, että parempi tinkiä hieman ruoasta, jos ravintola tarjoaa sen kaikista tärkeimmän, leikkipaikan. Sillä odottelu ei ole se Pikku-Kokin juttu ja saattaapa joskus käydä niinkin, että tilattu annos ei taaperoamme innosta. Mutta leikki innostaa, varsinkin kun lelut ja vempeleet ovat jotakin totutusta poikkeavaa. Kummallisuuksia ei suinkaan tarvita, yksinkertaiset asiat riittävät mainiosti, jonka takia olemmekin olleet hieman ihmeissämme siitä, kuinka vaikeaa tällaisia leikkipaikalla varustettuja ravintoloita onkaan löytää. Tietenkään leikkipaikat eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, eikä monella varmasti tulisi mieleenkään lähteä taaperon tai leikki-ikäisen kanssa pikkuruiseen fine dining -ravintolaan, mutta yllättävän harvoissa perus perheravintoloissakaan on mietitty tätä puolta. Lapset ovat kuitenkin noita tulevaisuuden ravintola-asiakkaita, eikä vanhempienkaan parempi viihtyvyys varmasti haitaksi ole.

Koska uskon, että moni muukin on mietiskellyt asiaa, ajattelin koota alle listan muutamista hyväksi havaituista leikkipaikallisista ravintoloista. Valitettavasti kertomuksen kuvitus jää heikonlaiseksi yksinomaan siitä syystä, että usein näissä paikoissa olen yksinkertaisesti unohtanut kameroimisen. No, näitä tulee varmasti lähivuosina koluttua vielä paljon lisää ja samoja paikkoja toistamiseenkin, joten eiköhän kuvienkin aika vielä tule. Tässä joka tapauksessa listaus, simppelisti aakkosjärjestyksessä eri kaupungit huomioon ottaen. Olisipas mukavaa, jos asiasta kiinnostuneet kommentoisivat alle myös omia kokemuksiaan, näitä ideoita ei ole koskaan liikaa. Päin vastoin, ravintolaharrastuksen omaava perhe alkaa olla ihmeissään, kun vaihtoehdot yksinkertaisesti tuntuvat loppuvan, eikä lista ole vielä pitkäkään.

Osa paikoista on tottahan toki enemmän tai vähemmän tavanomaisia ketjupaikkoja, mutta kaikista seuraavista olemme saaneet ainakin kelvollista ruokaa ja niin on useimmiten Pikku-Kokkikin. Toki lastenlistalta saattaa tuntua löytyvän ainoastaan masentavan tuttua nakit ja ranskalaiset -linjaa, mutta ainakin itse olen huomannut, että kysyminen kannattaa, eivätkä ranskalaiset tähän mennessä ole vielä koskaan eksyneet Pikku-Kokin lautaselle. Tilalle on saanut niin uusia perunoita kuin perunamuusiakin, viimeksi valmistivat jopa uunikasvikset, jotka lämmittivät erityisen suuresti sekä äidin että pienen kasvisfanimme sydäntä. Hauskaa tämä lastenlistalta valikointi.

Espoo:
Il Gabbiano (Sello, Ratsukatu 3)

Helsinki:
Casa Mare (Gyldenintie 6)
Italo (Forum, Kukontori, Mannerheimintie 20)
Weeruska (Porvoonkatu 19)
* Erityisesti haluan mainita Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka yhden testikerran perusteella vakuutti meidät niin suuresti, että sitä on ilman muuta päästävä kokeilemaan vielä tulevaisuudessakin.
White Lady (Mannerheimintie 93)
* Tässä meilahtelaisklassikossa lapset syövät aikuisten ruokailun yhteydessä huomattavan huokeaan hintaan (3,50€).

Lahti:
Pancho Villa (Kauppakatu 18)

IMG_7801Lempäälä:
Coyote (Ideapark, Ideaparkinkatu 4)
* Ravintola ansaitsee paikkansa listalla vain ja ainoastaan hienon Aku Ankka -lentokoneensa vuoksi. Ruoasta ei sen enempää, mutta en halua suositella.

Tampere:
Bella Roma (Itäinenkatu 5-7)
Piazza Foodfactory (Hämeenkatu 1)

Turku:
Rico (Eerikinkatu 12)

Vantaa:
Fonda Del Sol (Jumbo, Vantaanportinkatu 3)
Wanda’s (Liesikuja 5)
* Kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittu myyrmäkeläinen lähiöravintola, jonka vuoksi kannattaa tehdä ravintolaretki vähän kauempaakin. Kaksi maistelemaani purilaista ovat olleet vallan mainioita ja leikkipaikkakin yksi parhaista.

Apukokki maailmalla

Miikka Järvinen & Maija Koski: Apukokki maailmalla
Schildts & Söderströms, 2015

apukokki590Apukokki maailmalla on Miikka Järvisen ja Maija Kosken toinen koko perheen keittokirja ja jatkaa oikeastaan siitä, mihin ensimmäinen, Apukokin keittokirja, jäi. Edelleen laitetaan ruokaa pikkukokkien ehdoilla ja erityisesti heidän kanssaan; unohdetaan kiire ja turha siisteys, tehdään asioita uusin tavoin, annetaan lasten yrittää ja erehtyä, maistellaan ja tutkitaan. Tehdään ruoanlaitosta yhteinen juttu.

Sitten edellisen teoksen apukokit ovat lisääntyneet yhdestä kahteen ja maisemat ovat muuttuneet. Nyt kokataan rapakon takana ja totta kai uusin reseptein. Vaikka miljöö onkin muuttunut, kuvioon ovat tulleet amerikkalaiset klassikot ja mantereen maahanmuuttajien etniset keittiöt, ovat tietyt asiat säilyneet: yhä edelleen käytetään tuoreita ja puhtaita raaka-aineita, valmistetaan kaikki mahdollinen alusta asti itse, suositaan luomu- ja lähiruokaa.

Mitä itse ruoanlaiton tekniseen puoleen tulee on jokaisen reseptin kohdalla eritelty tarkasti kullekin kokille sopivat tehtävät. Näin apukokin puuhat erottuvat selkeästi aikuiselle soveltuvista työvaiheista. Kun erikseen on vielä merkattu tehtävät, joista aikuinen ja lapsi selviävät parhaiten yhteistyöllä, on ruoanlaitto teoksen ohjein selkeää puuhaa.

Vaikka omassa taloudessamme ei apukokkeja hyörikään, olemme toki testanneet kirjaa. Kurpitsakeitosta tuli maukasta ja kurpitsa sopi hyvin myös risottoon. Kirjan ohjeella valmistettuna tavanomaiset jauhelihapihvit saivat uutta väriä ja mehevyyttä osakseen, kun taikinaa piristettiin avokadolla sekä kevätsipulilla. Melko vähän olemme siis vasta ehtineet testaamaan, mutta houkuttelevia reseptejä tuntuisi olevan tarjolla runsaasti. Uskallan siis suositella jo tämän pintaraapaisun perusteella.

Voisikin todeta tässä olevan keittokirjan kaikille iästä ja talouden kokoonpanosta välittämättä, ne apukokitkaan eivät ole välttämättömyys. Varmasti parhaiten kirja sopii sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä makumatkailusta. Kirjan resepteissä esitellään meksikolaista, kiinalaista, intialaista ja italialaista keittiötä, tietenkään periyhdysvaltalaisia makuja unohtamatta. Samalla saa hyvän käsityksen siitä, kuinka monipuolisen makumaailman Yhdysvallat todellisuudessa tarjoilee, kunhan vaan katsoo hiukan tarkemmin, sinne hampurilaisvuorten toiselle puolelle – vaikka päästettäköön nekin pahasta, pikaruokaakin on mahdollista valmistaa sangen vaihtelevin menetelmin, ja lopputuloksin.