Kehtaako tätä edes blogata : ajatuksia äitiydestä ja bloggaamisesta

Alle kahden kuukauden kuluttua juhlitaan Pikku-Kokin kolmatta syntymäpäivää. Ja siitä reilun kuukauden päästä Neiti-Kokin ensimmäistä. Niin, kolme vuotta äitinä, vuosi tuplaäitinä; omaa aikaa enintäänkin rajallisesti, useimmiten ei ollenkaan. Näinpä ihmettelen monesti itsekin, kuinka blogi siitä huolimatta elää ja vielä näinkin aktiivista elämää. No, selityksiä on muutama:

Meitä on siunattu tyytyväisillä, itseohjautuvilla ja innokkailla lapsilla. Joskus koen jopa huonoa omaatuntoa siitä, kuinka mainiosti jälkikasvumme viihtyy omissa oloissaan. Pikku-Kokin keskittyminen häntä kiinnostaviin asioihin on täysin omaa luokkaansa, Neiti-Kokki tutkii itsenäisesti maailmaa lattiatasosta jo nyt todella pitkiä aikoja. En tiedä, mikä tähän on syynä, itse olen ollut täysin toisenlainen lapsi. Toisaalta, mikäli lapset ovat päässeet pitkästymään, olen hetimiten napannut heidät osaksi omia puuhiani, ensin kantoliinassa katselemaan, sitten pikkuhiljaa hieman aktiivisemmiksi osallistujiksi. Ja nyt, hiukan alle kolmevuotiaana, Pikku-Kokkia voi pitää jo innokkaana ja alati uutta oppivana keittiöapulaisena, joka tuntee maut, eikä koskaan kieltäydy maistamasta uusia. Olen otettu.

IMG_2389

IMG_2388

Toinen selitys blogini hengissä selviämiselle näinkin hektisinä aikoina on tapani laittaa ruokaa. Meillä ei ole kiertäviä ruokalistoja tai edes kovinkaan monia suosikkeja, joita valmistasimme aina uudestaan. No, toki joitakin, mutta vähän, sillä pyrin aina kokeilemaan jotakin uutta, jotakin mahdollista blogattavaa. Ainakin tähän mennessä tämä on toiminut hyvin; katsotaan kuinka käy, kun lapset oppivat esittämään toivomuksia. Tähän kohtaan olen jo kaavaillut viikottaista toiveruokapäivää.

IMG_2379

IMG_2376

Viimeinen, eikä suinkaan vähäisin, syy ehtivyyteeni on tietysti kotiäitiys. Tuo ihastuttavan ihana – ja välillä kamalakin – ammatti, joka kuitenkin lienee vain ohimenevä ilo. Tässä työssä ei ruoka- saatikka kahvitauoista puhuta ja useimmiten illalla on valmis nukkumaan jo aivan liian aikaisin, mutta silti: voisiko mikään olla palkitsevampaa? Tuskin. Ja kun on kotona miltei aina, on aikaa myös keittiöpuuhille. Taitaakin olla niin, että blogin kohtalo selviää sitten, kun tämä pesti päättyy, Pikku-Rouva palaa ihan ”oikeaan” työelämään.

Tämä kaikki hiipi oikeastaan mieleeni seuraavaksi esittelemääni broilerivuokaa pohdiskellessani. Siitä olivat kaikki krumeluurit ja erikoisuudet kaukana, eikä ulkonäkökään ollut oikein mistään kotoisin. Mutta maku, se oli hyvä. Ja eikös se kuitenkin ole tärkeintä. Kuvakin on mikä on, mutta joka tapauksessa päätin jakaa reseptin kanssanne. Maku ratkaisi. Ja taas tuli kirjoitettua yksi postaus.

Broileripaistos

6 annosta

400 g marinoituja broilerisuikaleita
500 g perunaa
1 sipuli
300 g bataattia
200 g fetajuustoa
5 aurinkokuivattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa

IMG_2503

Paista broilerisuikaleet pannulla kevyesti.
Kuori ja suikaloi perunat, sipuli ja bataatti.
Laita uunivuokaan kerroksittain kasvissuikaleita, broilerisuikaleita, fetajuustoa murusteltuna ja aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna.
Sekoita kerman joukkoon suola ja mausteet. Kaada kerma vuokaan.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40-50 min.

Blogin pitämisen ihanuudesta – reseptin kera

IMG_5832Tunnelmalliset on toiminut enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo reilut viisi vuotta. Jännää; niin ne vuodet vierivät. Kotikolossa on valmistunut satoja ja taas satoja ruokia ja leipomuksia, ihastuttavat ravintolaelämykset ovat rikastuttaneet elämäämme ja monen monituiset keittokirjat ja ruokalehdet on luettu läpi tarkkaakin tarkemmin. (Tässä välissä mainittakoon, että puolitoistavuotiaan Pikku-Kokin yksi rakkaimmista kirjoista on toden totta kasviskeittokirja – ja ihan hänen omasta aloitteestaan.)

Vuosien aikana Kotikolo on muuttanut ja muuttunut; helsinkiläisistä kerrostaloeläjistä on tullut espoolaisia rivitalokansalaisia ja ikioma grilli kuumenee säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri vuoden. Keväästä syksyyn ruokailemme ainoastaan kotimme sydämessä, lasitetulla ulkoterassilla, ja tänä vuonna on toiveissamme pystyttää Pikku-Kokille leikkimökki pienelle pihapläntillemme. Ei tätä enää vanhaan vaihtaisi, ei millään.

Tärkeintä kaikesta on kuitenkin Pikku-Kokki, perheeseemme reilut puolitoista vuotta sitten saapunut nuori herra. Päivät ja kuukaudet hänen kanssaan ovat kuluneet nopeasti, eikä paluu töihin ole vieläkään tuntunut ajankohtaiselta. Täällä siis jatketaan, mahdollisesti vielä pitkäänkin.

Nyt tullaan siihen kohtaan, miksi kotoilu sopii minulle niin hyvin. Sillä tosiasiahan on, että taaperon kanssa kaksin vietetyt päivät eivät suinkaan aina ole ruusuilla tanssimista. Ne ovat usein pitkiä ja tylsiä; ensin odotellaan lounasta ja sitä seuraavia päiväunia, sitten iltapäivän parasta hetkeä, kun saamme Aleksista vihdoin seuraa. Samanlaiset päivät seuraavat toisiaan, eikä talvi vielä koskaan ole tuntunut näin pitkältä. Mutta silti tämä on ihanaa, ainutlaatuista aikaa. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että ilman Tunnelmallisia minä saattaisin olla jo niin sanotusti töiden partaalla. Mutta ei, aina kun minulla on vapaa-aikaa, aina kun Pikku-Kokin silmä välttää, minä pakenen Tunnelmallisten pariin: kirjoitan, suunnittelen, valmistan tai valokuvaan. Tämä harrastus on niin sanotusti vienyt mukanaan. Ja mukanaan se ainakin välillisesti on vienyt myös Aleksin, joka perusti vuodenvaihteessa Parhaat Ruokablogit -sivuston – minun ideani pohjalta muuten. Nyt olemme sitten molemmat sukeltaneet ruokablogien maukkaaseen maailmaan. Mahtavaa!

Näin tällä kertaa, terveisin Pikku-Rouva, kotirouva toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

url

P.S. Laitetaanpa tähänkin ihan muodon vuoksi resepti kyytipojaksi, ruokablogista kun kuitenkin on kysymys. Broileriohratto oli hyvää, mutta mikäli vahvat maut miellyttävät kannattaa rinnalle lisätä hiukan vaikkapa mielimaustekastiketta. Meiltä uupunut pinnan parmesaanihuntu tuo varmasti myös oman mahtilisänsä. Mukava arkiruoka, johon ohra tuo terveellisyyttä esimerkiksi risoton riisiin verrattuna.

Broileriohratto

4 annosta

IMG_7979300 g broilerin jauhelihaa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl currya
0,5 tl (savu)paprikajauhetta
1 dl ranskankermaa
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
2 lehtisellerinvartta
1 l kanalientä
3 rkl (oliivi)öljyä
2,5 dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
2 dl pakasteherneitä
1 tl kuivattua timjamia
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl kurkumaa

IMG_7981Pinnalle:
tuoretta basilikaa ja/tai tomaattia
0,5 dl parmesaaniraastetta
(maustekastiketta maun mukaan)

Paista jauheliha öljyssä juuri ja juuri kypsäksi. Mausta suolalla, currylla ja paprikalla. Lisää ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste jauhelihan sekaan.
Kuori ja silppua sipulit. Leikkaa fenkolista pois kova kanta ja leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi sellerinvarret.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi.
Mittaa öljy kattilaan, kuullota sipulit pehmeäksi. Lisää ohra, kuumenna hetki ja aloita kuuman liemen lisääminen kauhallinen pari kerrallaan. Lisää lientä sitä mukaa, kun se imeytyy suurimoihin.
Lisää fenkoli ja selleri, kun suurimot ovat puolikypsiä eli noin 20 min. kuluttua. Kokonaisten ohrasuurimoiden kypsyminen kestää noin 40 min.
Lisää herneet ja jauhelihaseos kypsään ohrattoon. Kuumenna ja mausta timjamilla, pippurilla ja kurkumalla.
Ripottele annosten pinnalle silputtua basilikaa ja tomaattiviipaleita sekä parmesaaniraastetta.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 8: Hullu kuin äidiksi tullut : Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus

Tähän sunnuntai-aamuun teki mieli jakaa kirjavinkki, joka nimestään huolimatta sopii lukemiseksi varsin monille; äideille, äitiydestä haaveileville sekä vielä tuota mahdollisuutta pohdiskeleville, mikä jottei miehillekin. Kaikkiin kirjan mielipiteisiin en toki yhdy, mutta mielenkiintoa se herätti monella tapaa. Siis suosittelen kurkistamaan!

1414_l_hullu_kuin_aidiksi_tullut_etukansi_240ppiIrene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut : äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
Minerva, 2018

Hullu kuin äidiksi tullut on hyvä kirja. Sen kirjoittaja, toimittaja ja Mutsie-blogisti, Irene Naakka kuvaa aidosti ja kaunistelematta raskauden, synnytyksen, äitiyden ensihetkien ja äidiksi kasvamisen herättämiä tunteita, sitä kuinka tuo kaikki ei välttämättä olekaan niin täydellistä ja ihanaa. Myytti täydellisestä äidistä murtuu, pilvilinnoista romahdetaan todellisuuteen. Sillä varmasti ovat harvassa ne äidit, joille näin ei kävisi, edes jossakin muodossa; eihän täydellistä ihmistä olekaan, joten miksi olisi täydellinen äiti?

Hullu kuin äidiksi tullut sopii lukemiseksi monille; äideille, äitiydestä haaveileville ja niille, jotka eivät vielä tiedä, onko äitiys heitä varten. Myös miehille teoksen lukemisesta voisi olla paljonkin hyötyä, se opettaa. Kuten sanottua kirjan teksti on rehellisen siloittelematonta, joten tietyn tyyppisten, ehkäpä esimerkiksi niiden, joissa kiertelemättämyys saattaa aiheuttaa pelkotiloja – mitä vaikkapa synnytykseen tulee – kannattaa jättää tämän kirjan lukeminen vasta omien kokemusten jälkeiseen aikaan. Mutta tiedä häntä, toisille saattaa tehdä hyvääkin lukea tämä etukäteen.

Suhteellisen tuoreena äitinä itsekin luin Naakan kirjan suurella mielenkiinnolla yhtyen useisiin hänen mielipiteistään sekä kokemuksistaan varsinkin mitä stressaavaan odotusaikaan tulee. Joka kohdassa en kuitenkaan ollut samaa mieltä, enkä itse ole kokenut synnytyksen jälkeistä masennusta, josta Naakka kirjassaan puhuu. Loppujen lopuksi taidamme ihmisinä – ja äiteinä – olla hyvinkin erilaisia, mutta siitä viis, lukukokemuksena tämä oli mainio, sai palaamaan moniin menneisiin kultahetkiin.